*
Tämä teksti on 'sukua' edellisen päreeni 'Lait, ennen meitä syntyneet jne.' osalle III.
*
[K-mafian tarkennuksia ja lisäyksiä etenkin 2 a ja b - 3.3]
1
Heikki Patomäki hahmottaa päreessäni Valtiot finansialisaation saartorenkaassa kapitalismin tiedollis-dynaamis-rakenteellista ongelmaa strategisemmista ja/eli poliittis-taloudellisesti käytännöllisemmistä lähtökohdista käsin kuin Althusser strukturaalisessa ideologia-dialektiikassaan - [ks.Murroksen haastattelukysymys nro. 5].
Patomäen esittämä ensimmäinen vaihtoehto [finansialisaatio seurauksineen kapitalismin sisäsyntyisenä tendenssinä] on marxilais-tyyppinen eli deterministis-kausaalinen prosessi analogisesti [joskin mutatis mutandis] samassa mielessä kuin evoluutioteoreettinen [darwinistinen] reduktionismi, jossa ihmisen kehitys palautetaan biologiaan ja lopulta fysiikkaan.
Marxin 'determinismissä' ei kuitenkaan ole [tai ei ainakaan loogisen uskottavuuden takia pitäisi olla] kysymys vebleniläisestä ihmisluonnon animaalisella status-distinktio-vaistolla [nokkimisjärjestys, reviirihakuisuus, pariutumis-rivaliteetti jne.] selittämisestä vaan kapitalistisen systeemin [ihmisen luoman super-instituution] kontrafinaalisesta rakenne-dynamiikasta, johon voidaan siitä tietoiseksi tulemisen jälkeen myös vaikuttaa, kun taas darwinismiin päin kallellaan olevat talous- ja yhteiskuntateoriat [konservatiivinen ja libertaristinen uusliberalismi] ymmärtävät kapitalismin perimmältään evoluutiotereettisesti - eläimellisen ihmisluonnon determinoimaksi - jonain, jolle ei perimmältään voi mitään [ks. 2 a]. Ihminen on pysyvästi paha, joskin kyseistä 'pahuutta' voidaan kuitenkin hillitä ja lieventää spontaaneilla moraalitunteilla [jotka ovat itsekästä ihmisluontoa nekin] eli altruismilla, joka ilmenee ihmisessä naivina ja tekopyhänä sensitiivisyytenä sekä ylemmyydentuntoisena säälinä.
On tietysti selvää, että ihmisluonnon pahuus tai moraalinen[?] tunneherkkyys ovat kehnoja tapoja selittää ja analysoida institutionaalisen markkinatalouden - siis kapitalistisen systeemin horjuvuutta ja noidankehämäisyyttä, koska tällainen selittäminen, vaikka se olisi kapitalismi-kriittistäkin, pysyy tiukasti kiinni liberalistis-naturalistisessa ihmiskäsityksessä, jonka mukaan kapitalismi on ihmisluonnon pahuuden seurausta ja sillä hyvä [ks. 2 b].
2
a] Biologis-metafyysinen vakuuttuneisuus ihmisluonnon pahuudesta ilmenee perisynnin sekä loputtoman kärsimyksen sävyttämänä maailmankatsomuksena - esim. myöhäisempi Augustinus ja buddhalaisuus.
Augustinuksen predestinaatio-oppi on sadistinen luomus ja mahdoton kestää psykologisesti, mutta sen loogiset seuraukset aiheuttavat myös moraalikatoa, sillä jos Jumala on etukäteen valinnut pelastetut, ihmisellä ei ole moraalista vastuuta tekemisistään.
Kalvinistis-kapitalistinen yrittäjähenki voidaan tästäkin näkökulmasta ymmärtää psykologisesti lamaannuttavan predestinaatio-logiikan kontrafinaaliseksi seuraukseksi, koska tuo henki ja sen moraalinen eetos oli tiukasti rajattu sisäryhmään [vastoin kristinuskon alkuperäistä universalismia] ja lopulta [libertaarissa uusliberalismissa] vain yhteen yksilöön. - - Mutta yksilöllistä uskoahan se Luther juuri alkuperäiseen kristillisyyteen ja Jeesuksen esimerkkiin vedoten korosti - eikö? Ja tänään me sitten maksamme kirjaimellisesti koronkorkoa tästä yksilöllisesti uudistuneen sielun ja uskon moraalisesta romahduksesta.
Buddhalaisuudessa karman lain tautologinen triviaalisuus [maailma tapahtuu niinkuin se tapahtuu] taas tekee tyhjäksi kaikki yritykset varmistua siitä, että hyvät teot ja ajatukset vaikuttaisivat millään kuviteltavissa olevalla todennäköisyydellä tulevaan jälleensyntymämään. Tästä [eikä mistään altruismista ja säälistä] seuraten buddhalainen voi ilman mitään riskiä olla [pelkästään] omaa pelastustaan tavoitellen niin hyveellinen [omaan napaansa tuijottaja] kuin vain haluaa [karma sitten heittää noppaa hänen kohtalostaan]. Eihän hän kuitenkaan voi tiedostaa entisiä ja tulevia elämiään. Joka niin väittää, on joko 'valaistunut' huijari tai muuten vain huijari.
b] Onko sosialistinen yhteiskunta vastoin vebleniläistä darwinismia sitten ihmisluonnon hyvyyden toteutumisen seurausta, kuten ainakin anarko-sosialistit väittävät? Mutta universaali hyvyys ja pahuushan ovat moraalisia lähtökohtia, eikä Marx olettanut sellaisia ei-normatiivisten teorioittensa lähtökohdaksi. Hän oli tieteellisessä determinismissään johdonmukaisesti [?] moraalirelativisti, joka oli valinnut työväenluokan objektiiviset intressit kapitalismin sijasta.
Tämä päättely on kuitenkin loogisesti virheellistä, sillä moraalirelativistin arvot ovat by definition aina subjektiivisia. Toisin sanoen työväenluokan intressit olivat myös Marxille moraalirelativistina subjektiivisia arvoja. Marxin olisikin pitänyt determinismissään päästä kokonaan irti moraalista, mutta se oli hänelle yhtä mahdotonta kuin nihilisti-Nietzschelle uusien, legitiimisti vahvojen arvojen luominen. Ellemme sitten ajatuskokeile, että NL::n kommunismi todellakin heijasteli sellaista 'moraalia', joka aidosti kumpuaa deterministisestä, ei-normatiivisesta maailmankatsomuksesta - [tai että natsien eugeniikka heijasteli Nietzschen yli-ihmisen affirmatiivista nihilismiä armokuoleman hyväksymisineen].
Entä onnistuiko Marxin omassa tuotannossaan selittää kapitalismin kehitys kohti sosialismia ja kommunismia pelkästään deskriptiivisesti eli ei-normatiivisesti? Ilman minkäänlaista yksilöllisen tai edes yhteisöllisen velvollisuuden periaatetta? Jos onnistui, en välttämättä halua olla tekemisissä sellaisen zombie-ideologian kanssa.
3
Patomäen jälkimmäinen vaihtoehto [finansialisaatio-aalto historiallis-institutionaalisten olosuhteitten kontrafinaalisena seurauksena] puolestaan on pikemminkin polanyilainen eli historiallis-institutionaalinen kuin oikeaoppisesti marxilainen eli determinstis-kausaalinen.
Kutsun sitä yleisesti ottaen ja samalla hiukan yksioikoisesti normatiiviseksi, mitä normatiivisuutta ei kuitenkaan tule sekoittaa edellä esitettyyn vebleniläis-darwinistiseen ihmisluonnon [moraalisella] pahuudella selittämiseen.
Patomäki ei asetu jommankumman vaan molempien selitysmallien kannalle, joskin ehkä nyt sentään hieman vankemmin jälkimmäisen - [mitä - onko Patomäki mahdollisesti pikkuporvarillinen? [satire intended].
Mutta kuten huomataan, olen itse halunnut kuroa umpeen eroa Marxin deterministis-kausaalisen ja 'polanyilaisen' historiallis-institutionaalisen selitysparadigman väliltä, mikä näyttäisi olevan myös Patomäen linja.
Me emme voi [ollaksemme viisaita teoreetikkoja] valita vain yhä teoreettista selitysmallia kapitalisminkaan analysoimiseksi, koska todellisuus ei tapahdu vain yhdessä ontologisessa tasossa. Niinpä kriittinen realismi, jota Patomäki edustaa ja jonka varhaisin edeltäjä lienee jo Aristoteles, on tieteenfilosofisesti järkevä selitysparadiga niin teoreettisesti kuin praktisestikin - [itse tosin suhtaudun skeptisesti ajatukseen siitä, että tieto lähestyy (ontologista) totuutta, mutta metodologisesti kriittinen realismi kyllä kelpaa].
Kuten Aristoteles sanoi, metodit pitää valita tutkittavan kohteen [ontologisen] erityislaadun mukaan [contra metodinen monismi] Emme voi selittää esim. ihmistä ymmärrettävästi ja tuloksellisesti vain fysiikalla tai ylipäätään deterministisellä reduktionismilla.
Reduktionistiset bio-robotti-fundamentalistit pelatkoot roolipelejään tiede-scifi-maailmassaan ja pysykööt siellä, sillä yhteiskunnallisen ihmisen monimuotoista todellisuutta he eivät pysty kuin trivialisoimaan ja yksipuolistamaan.
4
Tietenkään me emme pysty ratkaisemaan loogisesti emmekä empiirisesti kumpi Patomäen vaihtoehdoista, joihin edellä viitattiin, on pätevä ja oikea. Näin perustavaa laatua olevaa ongelmaa on mahdotonta ratkaista kognitiivisten resurssiemme puitteissa. Jos se olisi mahdollista, niin koko kysymystä ei tarvitsisi edes esittää. Mitään ongelmaa ei olisi koskaan päässyt edes syntymään.
Aktiivisella [itse-]tietoisuudella on holistis-kognitiivinen konstituutio, joka voidaan ilmaista joko epäsuorasti rakenteena tai triviaalisti kokemuksena. Empiiris-kokeellista yritystä todentaa tietoisuus biofysikaalisena ilmiönä [ikäänkuin tietyn geeni-rakenteen funktiona] voi sen sijaan pitää yhtä maagisena 'kultti-operaationa' kuin esim. ortodoksista teofaniaa [vedenpyhitystä], jossa veden [ylipäätään havaittavan maailman] olemassaoloa pidetään todistuksena myös Jumalan olemassaolosta.
Ilman edellä mainittua konstituutiota tajunta olisi 'vain' passiivis-automaattista vaisto-affektien reagointa suhteessa havaittuihin ärsykkeisiin.
Koska tietoisuus mahdollistuu hegeliläisittäin vain negatiivisen eli alunperin empiirisestä etäisyyttä ottavan/vieraantuvan [rationaalisen ja empiirisen välisen] dialektiikan kautta/puitteissa [vrt. Möbiuksen nauha], meidät on tuomittu olemaan saavuttamatta käsitteellis-argumentatiivista ratkaisua ontologisiin eli olemisten luonnetta koskeviin ongelmiin [tietoisuus joka tällaisen tiedostamisen mahdollistaa on itsessään antinominen].
Silmä joka näkee maailman ei näe itseään, mutta juuri tämän vuoksi myös maailma, joka nähdään, on silmän maailma - ei jokin jumalallis-objektiivisen katseen ehdottoman täydellinen valvontakamerakuva [kyseessä on antirealistinen positio].
Huolimatta teoreettisen intellektin briljanssistaan sekä Marx että Althusser ovat strukturalismissaan ja determinismissään yhä vielä eräänlaisia postmetafyysikkoja. Mutta ovathan he samalla sentään kiinnostavampia ajattelijoita ja tutkijoita kuin tähtiä tai aineen rakenneosia tuijottelevat 'oikeat' tiedemiehet, joille todellisuus ei merkitse mitään vaan ainoastaan toimii tietyllä tavalla.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/valtiot-finansialisaation.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/lain-ennen-meita-syntyneen-nyt.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_realismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_tieteellinen_realismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Thorstein_Veblen
http://uniofnewphilosophyclub.blogspot.com/2008/10/global-economic-crisis-and-spectre-of.html
3 comments:
Ihmisluonto?
http://www.youtube.com/watch?v=-0dM6j7pzQA
1
Satunnainen kommentaattori tietää, mistä on kysymys:
'Chomsky says "a fundamental element of human nature" at which they both fall about laughing. The video is joining in with the theme that human nature is a ridiculous abstraction for which there is no justification. A common sentiment in post-structuralists like Foucault all the way back to the early modern existentialists like Satre.'
2
Foucault'n härski nauru 'ihmisluonnon perustavalle elementille', johon Chomsky viittaa, kertoo arrogantilla tavalla, että Foucault'n filosofinen ja maailmankatsomuksellinen ymmärrys oli perin erilainen kuin Chomsky'lla.
*
Foucault suoritti loppututkinnon psykologiassa [ja filosofiassa], mutta koska hänen mielestään mitään sellaista kuin ihmisluonto ei ollut universaalisti ja realistisesti olemassa, ei mitään psykologiaakaan ollut olemassa kuin konstruoituna diskurssina.
Foucault oli nominalisti ja eräänlainen positivisti mutta ei lopultakaan strukturalisti, vaikka etenkin 'Sanat ja asiat' strukturalistista metodi-paradigmaa sivuaa ja soveltaakin.
Viimeistään 70-luvulla Foucault kuitenkin sanoutui lopullisesti irti rakenne-paradigmasta ja kehitti valta- ja hallinta-genealogiaansa sekä omaa käsitteistöään erotuksena strukturalismiin.
Perustavat käsitteellis-kognitiiviset rakenteet olivat Foucault'lle viime kädessä metafyysisiä oletuksia pysyvistä identiteeteistä ja olemuksista, minkä vuoksi jopa strukturalismi [esim. Levi-Strauss ja Althusser] edusti sitä, mistä Foucault halusi päästä lopullisesti eroon - toisin sanoen olemus- eli identiteetti-ajattelua.
*
Valta [määränä ja laatuna] ei ole Foucault'lle hobbes'laisesti poliittis-juridinen indikaattori [tiettyjen asiaintilojen eli rakenteellisten konstellaatioiden käsitteellinen representaatio] vaan se tulee ymmärtää dispositioina, jotka ilmaisevat alttiutta/valmiutta ja jotka toimivat samalla myös metodologisina rastereina, joihon vallan käytännöt sijoitetaan ja joissa ne tulkitaan.
Valtakäytännöt dispositioina ilmentävät strategista toimintaa, jota ei voi palauttaa mihinkään perustavaan metayysis-tieteelliseen ontologiaan kuten historialliseen determinismiin [Marx], biologiseen ihmisluontoon [Veblen], universaaliin struktuuri-mallinukseen [Levi-Strauss, Althusser, myös Chomsky], tietoisuuteen [Sartre ja fenomenologit] tai kommunikatiivisessa toiminnassa ilmenevään järkeen [Habermas].
Valtaa ei näin ollen voi omistaa, saada, luovuttaa tai menettää. Valta on pluraalista ontologiaa, sillä se tulee kaikkialta ja tuottaa itseään kaikessa toiminnassa - niin alkeellisimmassa itsesäilytyksessä kuin korkeimmassa 'hengentuotannossa'.
Mikään proseduuri ei pysty 'neutralisoimaan' strategisuuden [valtaintressien] läsnäoloa ja vaikutusta universaaliksi oikeudenmukaisuudeksi.
Niinpä materialisti[?] Habermasiakin voi yhä pitää rationalistisena idealistina olkoonkin, että hän on kantilainen proseduuri-idealisti [kuten myös keynes'läis-habermas'lainen Heikki Patomäki], mutta onhan niitä paljon huonompiakin tapoja ajatella optimistisesti ;\].
3
Chomsky on strukturalisti ja kognitivisti. Vastoin ranskalaisen strukturalismin rationalistista valtavirtaa hän on myös ontologinen realisti ja empiristi, jolle maailma on empiiristen tosiasioiden summa ja niistä johdettavissa. Maailmankatsomuksellisesti vahvasti vasemmistolainen.
Foucault ei edustanut mitään noista ajattelutavoista - ja järjestelmistä. Ei siis mikään ihme, että hän nauroi Chomskylle niin ilkeästi ja äänessään tyly ironia.
Olen lukenut pari Foucaultin kirjaa joitakin vuosia sitten. Pitäisi kai lukea uudestaan. Luulin ymmärtäneeni niistä jotain, mutta nyt kun olen lukenut tuon referaattisi kolme neljä kertaa läpi, tipahdin kyllä takaisin maanpinnalle.
Tai sitten olen vain enemmän "chomskylainen".
Post a Comment