July 28, 2010

Etsi tästä päreestä tosiasioihin perustuva argumentatiivinen kannanotto maahanmuuttajaongelmaan

Suomessa ymmärrettiin jo 20 vuotta sitten, miten maahanmuuttajiin pitää suhtautua. - Tai ainakin Kari Suomalainen 'ymmärsi'. - Vapauden ja orjuuden lippulaiva, USA, tulee siis tällä kertaa jälkijunassa.
*
Los Angeles/Phoenix. Yhdysvalloissa liittovaltion oikeusistuin kyseenalaisti keskiviikkona Arizonan tiukan maahanmuuttolain kiistanalaisimmat osat, minkä seurauksena lain toimeenpano lykkääntyy osittain. Laista väännettäneen kättä maan korkeinta oikeutta myöten.

Tuomari Susan Bolton teki ratkaisunsa vain muutamia tunteja ennen kuin laki olisi astunut voimaan. Laista valitti oikeuteen liittohallitus, koska tähän asti maahanmuuttoon liittyvät rikokset ovat kuuluneet liittovaltion toimialaan.

Oikeus ei hyväksynyt esimerkiksi lainkohtaa, jonka mukaan laiton siirtolainen syyllistyy rikokseen, jos hän hakee tai tekee töitä. Lisäksi siirtolaisen ei voi katsoa syyllistyvän rikokseen vain siksi, ettei hänellä ole oleskelulupaa mukanaan.

Tuomari torppasi myös lainkohdan, joka olisi velvoittanut poliisit varmistamaan, onko jostain muusta rikkeestä tai rikoksesta epäilty ulkomaalainen maassa laillisesti.

Siirtolaislain on määrä astua voimaan torstaina.

Laki antaa poliisille valtuudet kysyä henkilöpapereita kaikilta laittomiksi siirtolaisiksi epäillyiltä. Jos papereita ei löydy, voidaan henkilö pidättää ja myöhemmin karkottaa maasta.

Poliiseja on koulutettu tunnistamaan laittomat siirtolaiset muun muassa huonosta englannin taidosta ja hermostuneesta käytöksestä. Lain kritisoijat pelkäävät, että kaikki etniset ihmisryhmät joutuvat poliisin hampaisiin.

Monissa muissa osavaltioissa kaavaillaan samantyyppisiä lakeja kuin Arizonassa. Osa niistä kieltäisi esimerkiksi asuntojen myymisen tai vuokraamisen laittomasti maassa oleskeleville.
(HS.fi, 28.7)
*
http://kuvaton.com/browse/13147
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Oikeus+torppasi+Arizonan+siirtolaislain+kiistellyimm%C3%A4t+osat/1135258903803

3 comments:

Ironmistress said...

Rauno, ymmärrätkö mitä tarkoittaa sellainen sana kuin "tolkku"?

Siitä Arizonassa oli kyse.

Rauno Rasanen said...

Että 'tolkku' se on oltava rasismissakin? - Joo. Ymmärrän - - (?)

Ironmistress said...

"Tolkku" tarkoittaa mm. sitä, että ymmärtää rasismin olevan rotuvihaa (= synnynnäiseen ominaisuuteen kohdistuvaa vihaa) ja kulttuurin olevan hankittu ominaisuus.

Kulttuurista voi oppia pois, rodusta ei. Eikä kulttuuri määrää rotua eikä rotu kultturia.

Tämän tajuaminen kuuluu tolkkuun.