Tapahtuma ja singulaarisuus Totuutena

Jos vuonna 1937 syntynyt Alain Badiou olisi nuorempi, kutsuisin häntä nuoreksi vihaiseksi mieheksi. Ei ole kuitenkaan hänen vikansa, ettei näin ole, joten kutsun häntä kaikesta huolimatta nuoreksi vihaiseksi mieheksi. Tämä siksi, että tarkoittamani nuoruus ja viha pursuavat jostain, mikä Badioun itsensä mukaan ei vanhene, nimittäin totuudesta. - Siten uskon, etten tee vääryyttä hänelle enkä totuudelle kutsuessani häntä paitsi nuoreksi vihaiseksi mieheksi myös totuuden militantiksi. Itse asiassa hänen tapauksessaan näitä kahta voi pitää jopa synonyymeina (Janne Kurki; Alain Badioun esittely).

(K-mafia polttaa päreitään typojen vuoksi - klo 23.25)
*
Sitaatti Janne Kurjen Alain Badioun kirjaan 'Etiikka - Essee pahan tiedostamisesta' kirjoittamasta esittelystä: Alain Badiou - totuuden militantti.

Badioun filosofiakäsityksestä

Badiou uskoo maailman, toisin sanoen maailmassa elävien ja ajattelevien ihmisten, pyytävän filosofialta jotain neljästä syytä.

1) Nykyään tiedämme, etteivät ihmistieteet tule korvaamaan filosofiaa. Tämä tulee selväksi jo siitä, että ihmistieteistä on tullut tilastotieteiden koti. Näin ihmistieteet ovat jääneet kiinni merkitysten vaihdantaan ja polyvalenssiin.

Ihmistieteiden tehtäväksi on tullut palvella eri tahoja mitä erilaisimpien statististen mittareitten avulla. Statistisella ja numeerisella informaatiolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä ihmisenä olemisessa ja ennen kaikkea singulaarisessa olennossa on kyse.

Kuitenkin juuri singulaarisuus on aina jokaisen todellisen päätöksen todellinen keskusta. Samoin kaikki totuus esitetään aina ensin absoluuttisen singulaarisuuden muodossa, kuten voidaan todeta tieteellisissä keksinnöissä, taiteellisissa luomuksissa, poliittisissa uudistuksissa ja rakastavaisten kohtaamisissa.

Kaikkialla, missä lausutaan totuus olemassaolosta, totuus perustuu singulaarisuudelle. Keskiarvot, tilastot, sosiologia, historia ja äänestykset eivät voi kertoa mitään siitä, mikä totuuden historia on. Maailma vaatiikin filosofiaa olemaan singulaarisuuden filosofiaa: filosofian pitäisi kyetä ajattelemaan singulaarista, sillä siihen ihmistieteilijällä ei ole kutsumusta.

 2) Toinen syy on se, että olemme todistamassa niiden suurten kollektiivisten hankkeiden tuhoa, joiden uskottiin kantavan muassaan emansipaation ja vapauden siemeniä. Nyt tiedämme, ettei sellaisia suuria emansipatorisia voimia ole olemassa, niinkuin ei edistystä eikä proletariaattia tai mitään muutakaan vastaavaa.

Meillä ei siis ole toivoa siitä, että voisimme pitää yllä haluamme vain yksinkertaisesti yhdistämällä itsemme sellaisiin voimiin tai olemalla osana sellaista voimaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisen, olipa hän filosofi tai ei, täytyy kohdatessaan epäinhimillisyyttä tehdä omat päätöksensä ja puhua vain omissa nimissään. Emme voi piiloutua suuren kollektiivisen ryhmittymän tai minkään oletetun voiman tai metafyysisen totaliteetin taakse.

Jotta kuitenkin voisimme ottaa oman asemamme kohdatessamme epäinhimillisyyttä, tarvitsemme fiksoidun pisteen päätöstä varten. Toisin sanoen tarvitsemme ehdottoman periaatteen. Tämä tarve on synnyttänyt niin sanotun paluun etiikkaan. Filosofisesti paluu etiikkaan edellyttää kuitenkin ehdottoman periaatteen, jonka perustalta voidaan sanoa jonkin olevan oikein ja jonkin väärin.

Emme voi kuitenkaan edellyttää, että jokainen meistä ottaa oman asemansa omiin nimiinsä suhteessa epäinhimilliseen - ilman, että filosofia sidotaan uudelleen totuuden ulottuvuuteen. Maailma vaatii tätä ja se vaatii sitä filosofialta.

3) Kolmas syy liittyy viime aikoina esiin tulleisiin arkaistisiin intohimoihin, toisin sanoen kulttuurisiin, uskonnollisiin, kansallisiin tai rodullisiin intohimoihin. Nämä ovat nykyaikaisia irrationaalisen arkaismin muotoja, jotka vaativat filosofian väliintuloa.

Filosofin olisi kyettävä sanomaan jotain siitä, mikä on järkevää tänään. Nykyinen rationaalisuus ei voi kuitenkaan olla klassisen rationalismin toisintoa. Rationaalisuutta ei voi kuitenkaan heittää menemään, ellemme halua antaa jalansijaa intellektuaaliselle heikkoudelle reaktiivisten intohimojen edessä.

4) Neljäs syy on, että maailma, jossa elämme on hauras ja haavoittuvainen. Maailmamme on historiansa establisoima. 20. vuosisata on synnyttänyt väkivaltaisen ja helposti hajoavan maailman, jossa dramaattiset kriisit ovat tavallisia. Emme niinkään tarvitse filosofiaa, joka kertoisi asioiden rakenteesta, vaan filosofiaa, joka olisi avointa tapahtumien singulaarisuudelle. Sellaista olisi tapahtuman filosofia.
[...]; s. 110-111
*
Badiou, Alain (Janne Kurki)

Alain Badiou (1937–) on École Normale Supérieuren filosofian emeritusprofessori ja opettaa tätä nykyä Collège International de Philosophiessa. Hän syntyi Rabatissa, Marokossa ja opiskeli École Normale Supérieuressa vuosina 1956–1961. Vuonna 1959 hän auttoi ”Yhdistyneen Sosialistisen Puolueen” (PSU), joka oli Algerian sotaa vastustanut Ranskalaisen Sosialistisen Puolueen uusi haara, perustamisessa.

Hän kirjoitti Almagestes-teoksen, ensimmäisen useista kaunokirjallisista teksteistään, vuonna 1964 (Badiou 1964). Kolme vuotta myöhemmin hän alkoi osallistua Louis Althusserin – huomattavan ranskalaisen marxilaisfilosofin – perustaman Spinoza-tutkimusryhmän toimintaan, jolloin Althusser kutsui hänet myös filosofian kurssilleen.

Kevään 1968 innoittamana Badiou suuntasi poliittista toimintaansa UCFML:n, erään maolaisen organisaation, perustamiseen. Hän opetti Pariisin VIII yliopistossa, jossa toisaalta äärivasemmiston ja toisaalta Jacques Lacanin vaikutus oli huomattava, vuodesta 1969 vuoteen 1999, jolloin hän sai filosofian professorin viran École Normale Supérieuresta. 1970-luvun jälkipuoliskolla hän kirjoitti monta poliittista esseetä maolaisuudesta.

Vuonna 1982 Badiou julkaisi kirjan Théorie du Sujet, jossa Lacanin vaikutus näkyy hyvin voimakkaana. Vuonna 1985 julkaistu Peut-on penser la politique? ottaa puolestaan välimatkaa marxismiin, mutta tekee selväksi, että marxismin kriisi vaatii kriisin subjektia ajattelemaan sitä. Vuonna 1988 julkaistua teosta L'Être et l'événement voitaneen pitää Badioun tähänastisten teoreettisten kehittelyjen pääteoksena, jonka pohjalta hän on myöhemmin muokannut ja kehittänyt teoriaansa. Muista Badioun teoksista mainitsen tekstin Manifeste pour la philosophie (1989) ja suomeksikin julkaistun Etiikan (1993) sekä kirjan Petit manuel d'inesthétique. Vuonna 2005 julkaistiin Le Siècle ja vuonna 2006 L'Être et l'événement -teoksen toinen osa Logiques des mondes (Badiou 2005; Badiou 2006).

Badiou oli 1970-luvulla maoisti ja hän osallistuu edelleenkin hanakasti päivänpolitiikkaan. Keskeisiä arkipolitiikan kysymyksiä hänelle ovat olleet muun muassa maahanmuuttajien tilanne ja poliittinen oikeudenmukaisuus. Lukuisten filosofiaa käsitelleiden kirjojen lisäksi hän on siis kirjoittanut kaunokirjallisia teoksia ja näytelmiä. Politiikan ja taiteiden ohella hänen erikoisaloihinsa kuuluu myös matematiikka – itse asiassa hän on peruskoulutukseltaan matemaatikko. Näin ollen hänen käsittelemiään aiheita ovat muun muassa niinkin erilaiset ajattelun alat kuin joukko-oppi, psykoanalyysi, moderni runous, teatteri ja politiikka. Erityisesti häntä lähellä ovat olleet, tavalla tai toisella, esimerkiksi sellaiset nimet kuin Cantor, Cohen, Mallarmé ja Lenin. Filosofian puolella hän tuntee hyvin niinkin erilaisia kirjoittajia kuin toisaalta Frege, Wittgenstein ja Gödel, toisaalta Hegel, Nietzsche ja Deleuze. Kaikkein tärkeimpinä taustahahmoina hänen ajattelulleen voidaan kuitenkin pitää Lacania, Foucault'ta ja Althusseria. Lacanin käsitteet ja käsitykset ovatkin läsnä kaikkialla Badioun ajattelussa, joskin erojakin on.

Suhteessa aikalaisiinsa Badiou on enemmän kuin kriittinen ja ennen kaikkea poleeminen. Hänen kritiikkinsä kohteeksi joutuvat paitsi angloamerikkalaiset kulttuuriteoriat ja niin sanottu analyyttinen filosofia Wittgenstein mukaan luettuna, myös hermeneutikot, feministit, Frankfurtin koulukunta ja sen työn jatkajat, kommunikaatioteoreetikot, Heidegger ja Heideggerista orientoitumisensa saavat ajattelijat sekä Levinas, Derrida, Deleuze ja Lyotard. Sen sijaan hänen ajattelussaan on kuultavissa selkeä Platonin ajattelun uudelleen muotoilu, jota ei kuitenkaan voida pitää suoranaisesti platonismina. Edellä sanotusta on varmasti tullut selväksi, että hänen käsissään ovat viipyneet myös niin Marx kuin marxilaiset Leninistä Althusseriin.
*
http://filosofia.fi/node/2427
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Maailma+on+totuudessa+uusi/HS20050504SI1KU02gvi
http://filosofia.fi/node/2354
http://www.apeironkirjat.com/
http://megafoni.kulma.net/index.php?art=216
http://www.ucsdguardian.org/focus/alain-badiou/