July 26, 2010

Mä silmät luon ylös taivaisiin - rukous(?)

1
Jälleen retro-näyte hektiseltä heinäkuulta 2008.- Tästä tekstistä, mikä se genreltään lieneekään, olen ylpeä. Lähdin kirjoittamaan tätäkin ikäänkuin nollapisteestä, vain yhden tietyn tuntemuksen tai enintään 'tunneidean' varassa, mutta sihen intuitioon kannatti  luottaa.

Fragmenttini on kuin ekspressionistinen maalaus tai stravinskiaaninen sävelten ja rytmien yhtäkkinen ryöpsähdys, joka nostaa erinomaisesti mieleeni kirjoitusaamun tunnelman.

Raivokkaasti pursuavaa automaattikirjoitusrönsyä eri perspektiiveistä tarkastelemalla taidefilosofit löytänevät tekstinkuljetuksesta ilmaisu- eli tunne-elementin ohella myös jotakuinkin koherentin (tai ainakin 'ei-hajoavan') sommittelun (muodon) sekä jopa esittävyyden eli lopulta rukoukseksi muotoutuvan eksistentiaalisen hämmennyksen huolimatta arkisessa havaintokaaoksessaan elävästä, mieleltään maanisesta ja muutenkin hieman 'tärähtäneestä' kertojaminästä.

Tämä runo? siis on kuin onkin jonkinlainen yritys rukoukseksi. Että jospa kaikki vielä käy ihan hyvin, vaikka jo heti aamu on täynnä uhkaavia ja painostavia elementtejä. - Kyse ei kuitenkaan ole mistään krapuladepiksestä vaan kuten sanottu hypomaanisesta tilasta, jonka syytä ei kerrota tai ehkei edes tiedetä, mutta jossa havaintojen ja kokemusten vyöry lähes ylittää kertojan mielen kestokyvyn. Ajoittain ehkä käydään lähellä psykoosia. Mutta vain käydään, sillä lopussa, kuten yleensä aina, elämä asettuu arkisiin rutiineihinsa: tiskataan,  juodaan teetä ja rauhoitutaan kohti kuolemaa tässä elämässä. Amen.

[Yrittäkääpä lukea/lausua ko. teksti ääneen. Se nimittäin on kirjoitettu 'ääneen'. Radiokuuluttajaa imitoiden. Vasta kun sain lauserytmit rimmaamaan omaan lausuntaani, hyväksyin lopullisen version. - Tietenkään en voinut kirjoittaa tekstin sisään lausumiseen liittyviä ohjeita/seikkoja kuten intonaatiota, korkoa, aksenttia, ylipäätään prosodista struktuuria, eikä lopputuloksen toki muutenkaan, tajunnanvirrasta (olkoonkin kontrolloitua) johtuen, ole mahdollista yltää täydelliseen harmoniaan. Joten sen täytyy olla epätäydellisen harmoninen ;\].

2
Utsjoki Kevo ohutta yläpilveä hirviä havaittu lautoissa saderintama lähestyy kaakosta lujaa vauhtia tuuli puhaltaa pilviä eteenpäin aurinko on keltainen mutta huomenna ei ole pouta menenkö kalaan en mene taidan lähteä nussimaan vitut minä säästä välitän käyn ylikierroksilla aja varovasti isi täällä muumipeikko ostakaa terveysvaikutteisia HK:n makkaroita vähän kaloreita enemmän laiffii minä rupean laihduttamaan eihän tällaisen pöntön kanssa jaksa erkkikään taas pilviä tulossa tuuli on kääntymässä alaspäin itä on punainen länsikaakosta etelään Radovan Karadžić pidätetty hullu psykiatri runoilija tappaja hirttäkää se koivun oksaan kosto on suloista rakkaus on julmaa olen puhunut itseni puhki se nainen skalpeerasi minun sieluni olen niin onnellinen tärähtänyt kajahtanut pönttö maailmassa on hyvä olla jos rakastaa voi murhata siunaten koska kaikki käy jälleen on tulossa pilviä takavasemmalta väistän niitä ja moikkaan ystävällistä porukkaa naapurin elähtäneillä kaksossisaruksilla on koira jonka haukkuminen kuulostaa särkyneen pillin vihellykseltä vihaan sitä ääntä idioottimainen piski mutta minä vaan tiskaan astioita juon aamuteetä ja luon silmät ylös taivaisiin.
 
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/m-silmt-luon-yls-taivaisiin.html
*
Joka on kiinnostunut estetiikan teoriasta eli taiteen filosofiasta, sille tämä kirja on must: http://alastonkriitikko.blogspot.com/2010/04/luettua-4-johdatus-taiteenfilosofiaan.html
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/richard-eldridge-johdatus-taiteenfilosofiaan/561265
 
http://berto-meister.blogspot.com/2009_03_01_archive.html

9 comments:

mikis said...

Minä ainakin löydän tästä harhailevia kirjaimia jotka etsivät toisiaan. Ja toiset taas eivät. Tiedän, että et piittaa Bukowskista, mutta jotain samaa särinää tässä kuulen. (Ja paljon sellaista jota en ymmärrä. Mutta sitähän minä en toisaalta taas tiedä.)

mikis said...

Minä muuten tulin pari päivää sitten Utsjoki-Kevolta. Kävin siellä mm. kusella. (Ja söin elämäni huonoimman lohisopan Kalastan Majatalossa.) Tenolla ajattelin, kun lepikon läpi katselin jokea, ja Norjaa sen vastarannalla, että olenko minä tullut hulluksi..? Vai virtaako tuo joki takaperin..? En osannut ratkaista sitä probleemaa, päädyin fifti-fifti tilanteeseen. Ja ostin Aslakin K-huoltoasemalta 30 litraa bensaa ja paxiaskin ja kaasuttelin pois. Savu vain jäi (leijailemaan).

Rauno Rasanen said...

No joo. En erityisemmin pidä Bukowskista enkä ylipäätään amerikkalaisen beat-sukupolven kirjailijoista, vaikka kyllähän heillä kaikilla hienotkin hetkensä on, mutta itsetarkoituksellisesta sekoilusta harvoin syntyy kestävää taidetta - ellei sitä sitten kanonisoida, tuotteisteta ja viedä jopa pörssiin kuten Andy Warholin kopion kopion kopiot.

Taiteen passiivisen epäselvään imitoivuuteen (taide jäljittelee luontoa, joka jäljittelee ideoita) kohdistettu kritiikki taisi saada Warholissa sekä täydellisimmän ilmaisunsa että täydellisimmän parodiansa: Olenkin melko varma, että Andy kyllä tiesi mitä teki myös suhteessa Platonin jäljittelyteoriaan.

Silti Warhol tulee jäämään taidehistoriaan harvinaisen tylsänä ja ilmaisuköyhänä tyyppinä, jonka kyseenalaiseksi ansioksi jää, että hän teki aikansa pop-eliitin pintaliitämisestä Wall Streetin spekulanttien pelimerkin.

Kapitalismi on tehnyt etenkin maalaustaiteesta pelkkää kysynnän ja tarjonnan 'maun' kriteereillä arvioitavaa huutokauppaa.

Joten tämä(kin) taidemuoto on kuollut ja kuopattu sekä omiin taidefilosofisiin aporioihinsa (ikäänkuin filosofisten ongelmien ratkominen olisi taiteen perimmäinen tehtävä) että kapitalismin kaiken yhdeksi ja samaksi tekevään myllyyn (tekisi mieli sanoa hyvään (nam) karmaan, ikäänkuin taiteen funktio olisi olla terveysvaikutteinen, hyvältä maistuva myyntiartikkeli - ellei peräti hittituote).

*
Oma pläjäykseni on kokeilu, jonka tarkoitukseni oli yksinkertaisesti vain tuoda ja luoda esiin kaoottisella kirjoitusmenetelmällä kyseisen aamun tunnelma. Ja se onnistui - ainakin omasta mielestäni.

Tällaisen 'beat-kirjoitustavan' vaarat ovat kuitenkin ilmeiset. Annetaan tulla mitä sylki suuhun tuo sen kummemmin editoimatta (päinvastoin kuin minä tein, vaikkei ehkä uskoisi) sanottua sana- ja lausetulvaa.

Hetkellisinä kokeiluina näissä kuitenkin on ikäänkuin terapeuttista merkitystä ja parhaimmillaan jopa esteettistä kantavuutta.

En kuitenkaan suosittele käyttämään kyseistä metodia, ellei tarkoin pohdi (viimeistään kirjoittaessaan), mitä sillä lopulta haluaa ilmaista/sanoa. Pelkkä sanoja-peräkkäin kun ei ole oikeastaan mitään kirjoittamista vaan semanttisesti köyhää hauskanpitoa, joka ei kovin kauan jaksa naurattaa tai ihmetyttää.

Taide, ainakaan suuri taide, ei ole hetken hupia niinkuin viihde ja spektaakkelit. Siis - vielä kerran: taide on kuollut. Carpe diem, sanoisi ajattelematon romantikko.

Syyttävä? sormi osoittaakin paradoksaalista kyllä jälleen kerran noita intohimoisia romantikko-individualisteja, jotka olivat/ovat kaikki taiteilijoita par excellence ;\).

Mutta kapitalismi onnistui assimiloimaan saatanalliseen kiertokulkuunsa jopa romantiikan, josta on tullut nykyään lähinnä päihteiden ja kamanvetoa - ylipäätään nopeaa kuluttamista - - suurena poikkeuksena romantikko Peter von Bagh - mies, jota en pysty vihaamaan, vaikka miten yrittäisin.

mikis said...

En tiedä tunnenko taidetta. Mutta Warholia olen aina pitänyt köyhänä taiteilijana. (Siis henkisesti köyhänä. Hänen raha-asioistaan en ole kiinnostunut. Niin kun en muittenkaan.)

Noissa beat-runoilijassa on, ja ainakin siinä olet oikeassa, se paha piirre että he välillä puhuvat enemmän (pilkku), kuin ehtivät vetää henkeä. Mutta silloin tällöin (kuten Bukowskikin) kun he, aamulla krapulassa keittiöpöydän ääressä karistavat tuhkaa tupakastaan tuhkakupin ohi... heillä syntyy lyyrisiä oivalluksia. Olen lukenut.

Ps. Kukapa ei Petteristä tykkäisi? Eikä se ole vittuilua, vaan toteamus, että varmasti hän on itsekin samaa mieltä. (Aivan upea persoona!)

Rauno Rasanen said...

Ai niin. Jäi sanomatta yksi itsestäänselvyys. Toki huomaat, että matkin täysin häpeilemättä (joskaan en täysin 'tajuisesti';\) Pentti Saarikosken 'Mitä tapahtuu todella- ja etenkin 'Katselen Stalinin pään yli ulos'-runoissaan käyttämää kirjoitustapaa.

Saarikoski oli beat-kirjailijansa lukenut ja kääntänyt (Allen Ginsberg et al.), ja tavallaan hänen ilmaisunsa suorastaan syntyi a) modernistien ja b) beatrunoilijiden vanaveteen - a) William Carlos Williams, b) Gregory Corso kaksi esimerkkiä mainitakseni.

Mutta se, mikä Saarikosken beatnikkareista kaikkein selvimmin erotti, oli hänen kiinnostuksensa klassiseen filologiaan - etenkin kreikkalaiseen (lyhyesti: eurooppalainen perinne).

Beatnikkarit sen sijaan olivat Walt Whitmanin perillisiä - siis Amerikan Yhdysvaltojen frontier-miehiä runouden alueella ;\.

Rauno Rasanen said...

Mikis kirjoitti:

'Mutta silloin tällöin (kuten Bukowskikin) kun he, aamulla krapulassa keittiöpöydän ääressä karistavat tuhkaa tupakastaan tuhkakupin ohi... heillä syntyy lyyrisiä oivalluksia. Olen lukenut.'

Just noin. Hienosti sanoit. Mutta kunpa niitä oivalluksia syntyis ilman krapulaakin, joka on perin ankea olotila. - Tosin jo kahden krapulapaukun jälkeen ollaankin sitten taas euforiassa eli tunnetila muuttuu ja alkuperäinen AHISTUSKA kadonnut tipotiehensä (tai ainakin se säikähti ja meni piiloon odottamaan taas uutta aamua).

mikis said...

Minulla on sellainen käsitys - voi olla väärä - että Saarikoski (jota ihailen, edelleen) halveksi beat-porukkaa. Etenkin Milleriä. (Joka tavallaan ei siihen porukkaan kuulukaan. Mutta sitäkin PS suomensi.)

Aika haileeta on se, mun mielestä, miten kirjailia elää/eli. Minä luen sitä mitä hän kirjoittaa. (Tunnen paljon "kirjalijoita"
jotka eivät ehtineet kirjoittaa mitään, kun kuolla kupsahtivat. Kuka huumeisiin, kuka alkoholiin, joku johonkin muuhunkin. No, heidän kirjojaan en lainastosta lainaa.)

Ps. Kyllä beat-vaihe ihmisen elämään kuuluu? Samoin kun rokki.(Eli rock'and roll.) Onhan meillä pubertiteettikin... muistaakseni.

mikis said...

Unohdin sanoa, että
William Burroughs'in "The naked lunch" on toiseksijulmin kirja mitä olen lukenut. (Julmin on "Tractatus Logico-Philosophicus".) Vasta sitten tulee - mutta ihan terävimmän kärjen tuntumassa - "Alastalon sali". (Jota tosin en ole lukenut.) Koska Volter Kilveltä olen lukenut vain Batsheba ja Parsifal nimiset niteet. Löysin ne tätini kirjahyllystä. Ja ne luettuani ajattelin että "taidan olla tulossa hulluksi"..?

ninni said...

Syyttävä? sormi osoittaakin paradoksaalista kyllä jälleen kerran noita intohimoisia romantikko-individualisteja, jotka olivat/ovat kaikki taiteilijoita par excellence ;\). miks, isää ja äitiä?