Tahdon sut

Kuvassa Eput syksyllä 2005

Eppu Normaali - Tahdon sut

(Eppujen uusin single. Hitsi mutta tää video on hyvä - peräti hauska, vaikka onkin samalla vakava!)

*

Olen rakastunut

On tunne kaapannut mut kokonaan.

Ja pyörteissä sen kamalan

Ihanuuden olla saan.

Kuin viaton uhri sen

Hyökkäyksen hormonaalis-kemiallisen.

Ja kohtalo sen tarinan

Tavallisen nyt toteuttaa.

Kun kirjoittaa

Mun tarinaa.

kerto:

Koska tahdon, mä tahdon

Tahdon vain sut.

Tahdon enemmän kuin

Koskaan olen ketään

Tahtonut.

Mä tahdon, mä tahdon, mä

Tahdon sut,

Koska olen rakastunut.

Mulle osoittaen lyönnit

Mun sydämen mahtiaan.

Aina tihentäen, sinun

Lähelläsi tahtiaan.

Tunne miehen vie näkemään

Miehuuteen väkevään

Paljastaen

Syvemmän totuuden

Tarkoituksiinsa sen

Valjastaen sen totuuden.

kerto:

Se ei oo raha eikä

Rakkaus

Vaan tunne tää

Jonka ympärillä maailma

Täällä pyörähtää.

Mitä jäljelle jää, jos

Kaikki tää katoaa.

Ja on haihtuvaa toiseksi

Vaihtuvaa, katoavaa.

Vaikka tarinan lopetus

Sen ois ainoa opetus

Siltikin

Sydän lyö vuoksesi

Jokainen yö.

Sua kaivaten

Lyöntinsä sen kuin viimeisen

(lyöntinsä jokaisen)

kerto:

Ja ei jää katoa tää

Ei milloinkaan

Eiei, tää kadota saa

Eiei, ei kadota voi

Eiei, ei milloinkaan

Eiei,

Ei koskaan ei koskaan

(Sanat Martti Syrjä)

*

http://www.poko.fi/cgi-bin/show.pl?page=picture_db&action=list&search_element=artist&search_string=,artists_db:2,.

Pyllykirjeitä: sielunhoitoa ja seksuaaliterapiaa

This summary is not available. Please click here to view the post.

Emme ole puheväleissä mutta sentään tervehdimme toisiammme

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Ura putkessa" ja sen kommentteihin.

*
pro auctore, ad Kemp und für Toipila

*
Taas kerran aika nasevaa tekstiä Kemppiseltä. Kyllä sieltä itsensäkin tunnistaa - tavalla tai toisella.

Turha on Toipila meidän kuitenkaan murehtia omaa tietämättömyyttämme ja sanomisemme 'köyhyyttä' Kemppiseen verrattuna.
Senpä takia en ole enää aikoihin edes yrittänyt kirjoittaa mitään kovin asiallista tai asiapitoista tässä blogissa.
Lienee hyödytöntä kilpailla parempansa kanssa, jos ei pysty läheltäkään tasavertaiseen väittelyyn puheena olevista aiheista ja faktoista.

Paljon hyödyllisempää on ihan vain lukea kuin opiskelija ikään ja yrittää siis oppia Kemppiseltä jotain - ja jos 'tuuri' käy - parhaimmillaan ehkä jopa ymmärtääkin rahtusen.

*
Mutta vittuilla voi ja pitääkin voida - aina! Se on luovasti intellektuaalin 'herrasmiehen' suoranainen velvollisuus ja tunnusmerkki, kunhan vain pitää visusti mielessään tietyn 'netiketin' eli röyhkeyden rajat.

Totta kai kohdetta pitää vähän myös kehaista siinä pottuilun välissä - sekä ironisesti että ihan vakavissaan, mutta mieluummin niin, ettei lukija saa tolkkua kumpaa linjaa vedät.

Liikaa ei toisaalta pidä kehuakaan, jottei antaisi itsestään nöyristelevää, alentuvaa tai täysin typerää vaikutelmaa.

*
Oma tyylillinen ihanteeni tällaisessa 'diskurssissa' on yrittää yhdistää Rabelais'n lähes surrealistinen liioittelu Molieren ivaamaan tartuffemaisuuteen; - taituruus, joka sai älyllisen retoriikan puitteissa mestarillisimman ilmentymänsä luultavasti Voltairessa.

Voltairehan esimerkiksi mielipiteitten sekä periaatteen tasolla suhtautui Jumalaan ja pappissäätyyn mitä negatiivisinta ironiaa viljellen, mikä tosin lopulta huipentui kristinuskoa vastaan esitettyyn - hieman tosikkomaiseen 'manifestiin' (jota Nietzschekin siteerasi pariin kertaan): 'Tuhotkaa tuo hirviö!'

Ja silti Voltaire reaalipoliitikkona pyrki pitämään yllä toimivia - miltei hyviä - 'diplomaattisia suhteita' Jumalaan, ja käyttäytyi pappejakin kohtaan yleensä varsin kohteliaasti, mitä nämä tosin eivät aina oikein ottaneet ymmärtääkseen.

Tätä Voltairen merkillisesti kahteen suuntaan vetävää luonteenpiirrettä eräs hänen ystävänsä kovasti ihmetteli, koska tiesi tämän jyrkän asenteen kirkkoa ja teismiä kohtaan.

(Voltaire oli deisti - siis eräänlainen 'maltillinen' ateisti, jonka Jumalalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten ja maailmanmenon kanssa maailman 'alkuunpanon' jälkeen.)

Ranskan historian suurin kulttuuri-ironikko oli Jumalaan viitaten vastannut ystävälleen jotenkin niin, että 'Tietenkään me emme ole puheväleissä, mutta sentään tervehdimme toisiamme kuten hyviin tapoihin kuuluu.'

*
(Erittäin vapaa versio anekdootista, jota en siis kunnolla muista, ja joka on nasevampi yksityiskohdissaan kuin tämä muotoilu.)

Vastaus 'rokkivaari' Hotaselle

Kommentti A-K.H:lle edellisessä päreessäni "Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!".

(Kirjoitusta ei ole tarkistettu asiasisällöltään niin hyvin kuin minulla yleensä on tapana. Alkoi nimittäin väsyttää ja piti mennä nukkumaan, ennenkuin ehdin nukahtaa koneen ääreen - noin klo: 03.00. - Lisäys 16.9)
*
A-K.H sanoi...

'Miten filosofia on tiedettä?'

RR

Kantin mukaan metafysiikka voisi olla 'tiedettä', mikäli ihmisen ymmärryksen muotojen voidaan osoittaa olevan universaaleja eli koko kognitiivinen apparaattimme toimii määrättyjen transsendentaalisten ehtojen puitteissa.

Tämä edellyttää sitä, että on olemassa synteettistä tietoa apriori, jonka Kantin I Kritiikin toisen painoksen Berkeley-kritiikin (jopa Schopenhauer piti Kantia berkeleylaisena eli subjektiivisena idealistina) ja Prolegomenan tarkennusten tarkennusten jälkeen merkitsee mm., että todellista tietoa 'on' silloin, kun olioiden ja ymmärrysten muotojen välillä vallitsee kausaalinen yhteys.

Berkeleylaisen nominalistis-representationalistisen käsityksen mukaan mukaan ymmärrys kyllä 'koodaa' oliot tietyn mallin mukaisesti, mutta tuon mallin ja olioiden välinen suhde on kontingentti, eli myös maailma voi olla miten vain eli kontingentti, koska ymmärryksemme luo sen ja perustelee tietonsa teorioiden yhteensopivuudella (koherenssilla), mikä ei välttämättä kerro todellisuudesta yhtään mitään.

Mutta tätä tulkintaa I Kritiikistään Kant ei siis hyväksynyt, koska hän etsi varmaa tietoa (synteettistä eli kokemuksellista ja silti! apriorista tietoa).

*
Havaitaan, että Kant ei painota kummankaan - ei ymmärryksen muotojen eikä olioiden erityisasemaa.

Subjektiivinen idealismi (nominalismi, Sven Krohnin 'verbalismi') korostaa siis, että ihminen ikäänkuin 'nimeää' maailman, kun taas realismiin päin kallellaan oleva naturalisti tai empiristinen naturalisti saattaa väittää, että 'totuus on tuolla jossakin', ja että se voidaan löytää vain sieltä havainnoimalla ilman, että mitään oletuksia transsendentaalisista tietämisen ehdoista tarvitsee lainkaan asettaa (matemaattisesti verifioitu kokeellinen havainnointi riittää).

Naturalisti voi siis olla nominalisti, realisti tai pelkästään empiristi.

Empirismi on minun mielestäni joko triviaalia eli tyhjää informaatiota, ellei sitä siirretä teorian/tiedon piiriin selittämisen eli miksi- kysymyksiin vastaamisen kautta, jolloin pelkkä deskriptiivinen: neutraali matemaattiskokeellinen kuvaus vastaa johonkin aivan muuhun kuin miksi-kysymyksiin eikä ole oikeastaan selitys lainkaan - paitsi hyvin suppeassa ja erikoistuneessa mielessä.

Eihän sekään ole lopulta tietoa, että olemme koonneet koko ihmisen genomin. Meidän täytyisi tietää, mitä me sillä tiedolla teemme ja silloin ollaan siirrytty arvokysymysten - siis etiikan piiriin.
Ja jos meillä ei ole tietoa/tiedollisesti päteviä vastauksia arvokysymyksisiin, meillä ei ole tietoa lainkaan!

(Nietzschelle tämä tosin ei ole ongelma, koska hän ei pidä moraalia universaalina tai rationaalisena/tiedollisena projektina. Mutta toki se on hänellekin visainen probleema tahdon/voluntaaristen päätösten ja perspektiivien lähtökohdista.)

Nihilistinä olen taipuvainen ei-tiedolliseen ja voluntaariseen tulkintaan, joskin nihilismi vaatii huomattavasti enemmän pohdintaa kuin olen missään polemiikissani tähän mennessä esittänyt.

Voluntarismiin väistämättömästi liittyvä relativismi ei nimittäin todellakaan 'viehätä' minua, ja ongelmana on myös, ettei voida pitää lainkaan itsestään selvänä, että Nietzsche itse olisi perimmältään ollut tai halunnut olla (ainakaan passiivinen) nihilisti tai edes nihilisti lainkaan.

Lisäys

Voidaan - ja pitää - myös aina kysyä, onko nihilismi ylipäätään koherentti ajattelutapa, jos ajattelemme, että koherenssi 'takaa' ajattelujärjestelmän uskottavuuden - erotuksena skitsofreenisesta asenteesta, jossa ko. järjestelmää ilmaisemaan tai peräti tukemaan liitetyt käsitteet ja näkemykset/aspektit kumoavat toinen toisensa rationaalisen oikeutuksen.

Ja sittenkin - kuten olen aiemmin kirjoittanut: ehkemme välttämättä pysty rationaalisesti kumoamaan nihilismiä ja sitä ilmaisevia periaatteita ilman, että itse turvaudumme kyseeanalaistettavissa olevaan kehämäiseen transsendentaaliargumenttiin, mutta kritiikkimme voi lähteä siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että noiden periaatteiden mukaan eläminen on käytännössä mahdotonta.

Toisin sanoen äärirelativisti, äärivoluntaristi ja solipsisti - ollakseen johdonmukaisia - sulkevat itsensä kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja tällainen on mitä ilmeisimmin mieletön kanta, joka voinee toteutua vain eräänlaisena skitsofreniana - kommunikaatioyhteisön ulkopuolella (Wittgensteinin yksityisen kielen argumentti tosin kieltää tämänkin mahdollisuuden) tai päätyy megalomaaniseen tyranniaan, joka on lopulta psykoosiin verrattava tila - tosin sillä erotuksella, että mikäli muut tottelevat ja uskovat sokeasti tyrannia, tämä saattaa kyetä ehkä hetkisen säilyttämään asemansa 'ymmärretyksi tulevana'.

Toisaalta - ajatelkaapa taiteilijaa, jota kukaan ei ymmärrä. Eikö hänkin ole eräänlainen skitsofreenikko, joka puhuu kieltä, joka voi saada oikeutuksensa eli kommunikoivuutensa vain niiltä, jotka haluavat häntä ymmärtää...(ketään ei tietysti voi pakottaa ymmärtämään - ei tyrannia eikä taiteilijaa).
Teen tässä eron ymmärtämisen ja ymmärtämisen halun välillä.
Jälkimmäinen ilmaisee pelkän motivaation (pakotetun tai ei), ei välttämättä suinkaan oivallusta.

*
Kantin tietoteoreettisessa projektissa ei olla kiinnostuneita niinkään olioista sinänsä tai olioiden sisällöistä vaan olioitten ja tietoisuuden välisistä suhteista.

Jotta voisimme ylipäätään käyttää käsitettä tieto, Kant haluaa siis kytkeä tietoisuuden ja oliot kausaalisella sidoksella toisiinsa - haluamatta painottaa LIIKAA tietoisuuden transsendentaalisten ehtojen merkitystä: emmehän toki voi väittää pystyvämme määrittelemään tiedon rajoja objektiivisesti, joten ymmärryksen muodot ovat Kantillekin edelleen eräänlaisia antinomioita, jotka hän kuitenkin haluaa tehdä ikäänkuin vaarattomiksi, jotta niitä voisi käyttää tiedon perustan aprioriseksi olettamiseksi.

Tämä on kritiikki, joka monesti esitetään Kantia vastaan, koska hänen lähtökohtansa havainnon määrittämisen suhteen on yhä tietoisuuden ensijaisuudessa, vaikka hän ehdottomasti haluaakin kieltää berkeleylaisen representationalismin tulkinnan, jossa olioiden kontingenssi ei muodosta ongelmaa havainnolle, ja joka siis lopulta on havainnon 'keksimistä' ja nimeämistä.

*
Kantin 'tieteellinen metafysiikka' ei ole missään tapauksessa mitään luonnontiedettä tai ylipäätään tieteellistä tutkimusta sellaisenaan.
Kant vain yrittää osoittaa, että tietoteoria pystyy tarjoamaan tieteelle analogisen määrittelymallin siitä, mikä on tietoa. Tuo tietoteoreettinen malli on siten jotain perustavampaa kuin tiede itsessään.

*
Tällaista ratkaisua on pidetty metafyysisena - jos ei muuten niin ainakin K:n teoriaa rasittavana metafyysisenä jäänteenä.

'Tieteeksi' sen tekee Kantilla pyrkimys rakentaa tietoteoreettisesti kaikenkattava - foundationalistinen - malli tiedon (transsendentaalisille) ehdoille ylipäätään.

*
Kantin yritys on äärimmäisen kunnianhimoinen ja äärimmäisen perusteellinen - samalla myös staattinen/'jäykkä' sekä tulkinnanvarainen sisältäen joko skeptisismin mentävän aukon (I Kritiikki) tai ollakseen uskottava - vaatii jumalallista auktoriteettia kategorisen imperatiivin uskottavuudelle (II Kritiikki).

Se, että Kant itse väitti haluavansa antaa enemmän sijaa uskolle osoittaessaan tiedon rajat (myös Jumalasta), ei minua oikein vakuuta.
Kyllä hänen intentionsa on niin läpeensä rationaalinen, ettei siihen 'mahdu' oikein minkäänlainen perusteita ignoroiva fideismikään.

*
III Kritiikin pohdiskelut arvostelukyvystä, jossa Kant pitää kauneuden kokemuksen eräänä perusominaisuutena pyyteettömyyttä/intressittömyyttä, joka kuitenkin on nimenomaan yksilön kokemus samalla kun se voidaan luokitella universaaliksi ominaisuudeksi, jätän tältä osin sikseen.

Joka tapauksessa Kant pyrkii III Kritiikissään jonkinlaiseen synteesiin I Kritiikin tietoisuus-sidonnaisuuden ja II Kritiikin ehdottoman universalisuusvaatimuksen (käskymoraali) suhteen.

Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Parnassokselta pudonnut" ja sen kommentteihin.
(Korjauksia, lisäyksiä 16.9)

*
Ripsa kirjoitti

Joskus tuntuu siltä, että psykologian ja filosofian välinen ero voi olla hiuksenhieno, mutta jos yritän piipittää hennosti jotain siihen suuntaan, jostain tulee ryhdikäs rivistö filosofeja ja syyttää minua täydellisestä väärinymmärryksestä.

*
Älä tuosta välitä. Asia on jotakuinkin niinkuin sanot: - psykologian ja filosofian välinen ero on erittäin keinotekoista laatua.

Nyt vain on niin, että psykologit eivät ainakaan nykyään ole enää kiinnostuneita niinkään tiedosta kuin kokeellisen metodin mukaan tutkituista säännönmukaisuuksista, kun taas filosofeille säännönmukaisuudet ovat vain tiedon eräs osatekijä, jota ei pidä irrottaa esim. juuri 'tyypin' käsitteestä - tai ylipäätään 'käsitteestä'.

(Viittaan tässä 'psykofilosofi' Nietzscheen, joka eritteli persoonallisuustyyppejä filologiseen tutkimukseen (etymologia, lingvistiikka), kulttuuriantropologiaan ja etnografisiin yleistyksiin vedoten lankeamatta kuitenkaan avoimen rasistisiin ennakkoluuloihin (eugeniikka ylipäätään) kuten moni psykologi hänen aikanaan.
Kts. Moraalin alkuperästä, I essee, 'Hyvä, paha, hyvä, huono')

Täten psykologit eivät koskaan 'löydä' tietoa, koska säännönmukaisuuksien määrä on loputon - toisin sanoen tiede kehittyy jatkuvasti (eli on epätarkkaa), koska se perustuu induktioon - siten siis aistihavaintoon.

Filosofia sen sijaan on perimmältään ontologiaa (vaikka Kant yrittikin tehdä siitä tietoteoreettista 'tiedettä'), mutta filosofian 'varmuuden aste' ei perustu suhteitten ja niiden säännönmukaisuuksien etsimiseen/löytämiseen vaan etymologiaan: sanojen ja käsitteitten perimmäiseen alkuperään ja sillä tavoin niiden heuristiseen vakuuttavuuteen.

*
Tavallaan Jaakko Hintikka on siten oikeassa Wittgensteinin suhteen: W. on eräänlainen peliteoreetikko, ei filosofi sanan alkuperäisessä merkityksessä. Eikä W. totisesti halunnut sitä edes ollakaan!

Päinvastoin. Mutta - Hintikan vaihtoehto tekee W:stä pelkän loogikon, eikä silloin haluta tunnustaa W:n destruktiivista ajattelua, joka on kuin onkin sukua Heideggerille edeltäen kielen dominoivuutta ja sen kritiikkiä edustavaa postmodernia (re- ja de-) konstruktivismia.
(Sitäpaitsi sekä W. että H. käyttävät filosofiastaan termiä 'tuhota').

*
Tarvitsee vain pohtia Heideggerin filosofiaa oivaltaakseen, miksi niin perin harva tiedettä 'kunnioittava' psykologi arvostaa nykyään eksistenssiontologiaan pohjautuvaa psykologiaa. (Lauri Rauhala on merkittävä suomalainen poikkeus.)

Ja silti eksistenssiontologia ilmaisee ihmisenä olemista aidommin kuin yksikään säännönmukaisuuksien etsimiseen ja seurantaan perustuva psykologian suuntaus.

(Wittgensteinin psykologinen ajattelu oli sen sijaan hyvin lähellä behaviorismia, mikä tietysti sopii hyvin yhteen hänen myöhäisfilosofiansa säännönseuraamisen painotukselle, mikä tosin on johdonmukaista jatkoa hänen 'pakkomielteelleen' logiikkaan - joskaan ei logisismiin kuten Hintikka 'toivoo'.)

On triviaalia - siis tiedollisesti 'tyhjää' - väittää, että lapsilla tai ihmisillä yleensä on niitä tai näitä ongelmia, jos niiden ei samalla ymmärretä olevan koko heidän eksistenssiinsä sisältyviä ja sitä määrittäviä - siis ikäänkuin 'primitiivisiä' tai ontologis-metafyysisia - eräänlaisia arvo-ongelmia.

Jos psykologia pelkää nykyään holismia kuin pseudotieteellistä 'ruttoa' - sitä pahempi psykologialle.

Olen jo aikoja sitten menettänyt uskoni ja luottamukseni psykologian mahdollisuuksiin tieteenä. Naturalismin ja kokeellisen havainnoinnin periaatteilla toimiva tiede ei tarvitse edes kognitiivista psykologiaa apurikseen: kaikki tulevaisuuden tieteelliset selitykset ihmisestä ovat luonnontieteellisiä 'faktoja'.

Mutta juuri ja myös tämän vuoksi toivon todella hartaasti, että edes tietty osa psykologiasta palaisi ikäänkuin takaisin 'tieteelliseen valepukuunsa' mutta kieltäytyisi ehdottomasti olemasta 'pelkkää' tiedettä ja suuntautuisi enemmän ontologian - siis filosofian suuntaan!

Saattaisimme siis vielä kuulla psykologian/-ien puhuvan ihmisestä olevana ja suhteessa olemiseen eikä vain ihmisen 'osista' - jostain fragmentaarisesta ja samalla yhä enemmän manipuloidusta 'geenimuunnellusta soijapapuprojektista' - jalostetusta oliosta, joka elää yhä pitempään mutta joka ei ymmärrä, miksi se ylipäätään olisi tarpeellista tai merkityksellistä.

Lisäys (Onnellisuuden määritelmä)

Pelkkä nautinnon, joka mekanistisessa utilitarismissa vulgaaristi samaistetaan onnellisuudeksi sekä äärettömän pitkän elämän, tavoittelu, eivät sittenkään riitä tekemään ihmisen elämästä arvokasta ja merkityksellistä, sillä vasta nuo mainitut moraalista integriteettiä ilmaisevat hyvän elämän tunnusmerkit viime kädessä ilmaisevat, että elämää joidenkin ihmisten kohdalla voisi ainakin ajoittain kutsua jopa onnelliseksi.

*
Nietzsche tokaisi aika ilkeästi Moraalin alkuperästä pamfletissaan kritisoidessaan hyötyfilosofioita: 'Ei ihminen etsi onnea, vain englantilainen tekee niin!'

Mutta kas kummaa - jopa englantilaisten (keidenpä muidenkaan) utilitaristien merkittävin ja fiksuin edustaja - John Stuart Mill - tunnusti, että 'Parempi on olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika'!

Entä löytyykö hyötyä tavoittelevien tieteellisten naturalistien joukosta enää nykyään J. S. Millin kaltaista teräväpäisyyttä?
Vastaukseksi joudun kirjoittamaan suuren kysymysmerkin.

Saattaa nimittäin olla niin, että hyperteknologia on korvannut näinä aikoina filosofisen omaperäisyyden ja viisauden - ihan kuten musiikin tekemisestä on tullut nykyään lapsellisen helppoa, mutta todella hyviä biisejä tehdään silti entistä vähemmän...

*
Onko innovaatioilla ja viisaudella nykyaikana enää paljonkaan tekemistä toistensa kanssa?

Tällaiseen kysymykseen lienee mahdotonta vastata turvautumatta jonkunlaiseen metafysiikkaan.
Sen verran uskaltaisin kuitenkin väittää, että tärkeää ei lopulta ole se, miten paljon me tiedämme vaan mitä me tiedämme - ja varsinkin se, miksi me tiedämme sen, minkä ainakin luulemme tietävämme?

Mutta juuri tätähän me emme nimenomaan tietämällä voi tietää. Meidän täytyy uskoa...'hypätä' kuten Kierkegaard luultavasti lisäisi.

Vielä paremmaksi pisti Heidegger todetessaan, että me voimme enää vain laulaa! (Kts. PS.)

Mikä skandaali keskellä tieteen kaikkivoipaisuutta! Väinämöinen on palannut!

*
PS. Tästä lausumasta tulee väistämättä mieleeni kohta Nietzschen 1886 kirjoittamasta esipuheesta: 'Yritys itsekritiikiksi' - esikoisteoksensa Tragedian synty toiseen painokseen.

(Lisäyksiä)
Itseään kohtaan aika rankan mutta hienon ja oivaltavan sekä monia jatkokysymyksiä herättävän tarkastelun eräässä vaiheessa Nietzsche tunnustaa kieli poskessa, että Tragedian syntyyn vaikuttanut henkisen latauksen määrä ja laatu olivat jopa niin voimakkaita, että 'koko teksti olisi pitänyt pikemminkin laulaa kuin kirjoittaa ja puhua' - hiukan samaan tyyliin kuin seuroissa on tapana ylistää Jumalaa virsillä ;}

Kansainvälisen tason kansallisuutta - Eppu Normaali

'Pelkkä' musiikki puhukoon puolestaan tällä kertaa.

*
Eppu Normaali: Kitara Taivas Ja Tähdet
1986 - Some say that Dire Straits is a poor man´s Eppu Normaali :)
04:03

Saanko kaiva(t)a sinua?

(Lisäys 13.8)

Tamperelaisten kirjailijoitten Kirsi Kunnaksen ja Juhani Syrjän pojat: Martti ja Mikko (joka tunnetaan paremmin nimellä 'Pantse') ja serkkunsa, rumpaliksi 'muotoutunut' Aku perustivat 1970-luvun puolessa välissä bändin, joka sai nimekseen Eppu Normaali.
(En linkitä, koska jos joku haluaa tietoja, hän myös löytää niitä netistä.)

Bändin ensimmäinen basisti (joka ehkä ajoittain osasi? soittaa bassoa) oli verbaalihirmu Mikko Saarela (Freud, Marx, Engels & Jung) opetti Martille sanoittamisen aakkoset ja siitä se sitten alkoi: Pantsen ja Martin aika uskomaton yhteistyö.

Martti onkin sanonut, ettei hän edes osaa kirjoittaa sanoja muihin kuin Mikon biiseihin.

Mutta mitäs siitä. Hyvin tuo yhteistyö on toiminut, vaikka Pantse mitä ilmeisimmin (jo lapsesta saakka) on aika ajoin 'kyykyttänyt' nuorempaa veljeään. (Martin muistelo).
Mutta se(kin) homma on toiminut - ihan 2000-luvulle asti.

Noo - emme moralisoi, koska olemme nöyriä. Myös me 'kaivetaan' sinua...
*
Toisen kitaristin Juha Torvisen merkitystä Pantsen kitaroinnin parina ei missään tapauksessa pidä vähätellä, vaikka Pantse onkin se 'Nambö van'.

Juha täydentää Mikon työtä mielestäni täydellisesti! Sulkapallokuningas (Torvinen) - biisistä 'Urheiluhullu'.

Mitään syytä ei ole myöskään unohtaa rumpali Aku Syrjää, jonka komppaus tekee Epuista sen mitä se todella on!
*
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
From "Video, taivas ja tähdet" VHS. (1985)
05:02

Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (Elävänä stadionilla 14.8.2004)
05:13

Patsastelua

Virike tähän 'koiruuteen' on saatu Kemppisen päreestä Mies pirulla renkinä + sen kommenteista.

*
Olet Petja ainoa ihminen, jolle haluaisin pystyttää patsaan ihan vaan pelkästä vittumaisuudesta!
Patsaaseen tulee kirjoitus:

'Tässä lepää niin perkeleen suuri narsisti ettei mitään rajaa eikä määrää! Mutta tuskin lepää rauhassa...'
*
Kemppisen historiapohdinnat ovat ihan oikeasti varsin kiinnostavia. Niissä pysyy sitäpaitsi hyvin kärryillä.
Ja kuitenkin opetus on se, että emme me voi tietää varmasti, koska kohtalolla oli/on liian monta sormea pelissä.

(Kohtalo: 'ennalta määrätty sattuma'; - pyydän anteeksi kyseistä paradoksia, joka on Elämän 'realiteetti' - ei siis minun omaa keksintöäni).
*
Entä ketä lopulta kiinnostaa tämä valtataistelujen ihmiskunta? Ei ainakaan minua!
Painun siis skiittaani, unohdan katoavan maailman, yritän pysyä raittiina ja ehkä jopa silloin tällöin rukoilen 'Jumalaa' - kiroilematta liikaa.
*
Höpöttäkööt oppineet omiaan...akateemiset, nuo kedolla käyskentelevät ja tekopirteät ajatukset, jotka Matti Klingen tavoin yltävät parhaimmillaan jopa 'hygieeniseen rämäpäisyyteen' (vapaasti Eino Leinolta ja Pentti Saarikoskelta).

Mutta me emme tarvitse höpöttäjiä vaan hiljaisuutta, joka kunnioittaa Olemista!
*
Kemppisellekin voisi tietysti pystyttää patsaan, koska onhan hän - paitsi hypernarsisti myös ja nimenomaan aivan sietämätön höpöttäjä!
Kemppisen patsaaseen kirjoitan:

'Aikas höpötit - viimein loppui nauha. Tässä sulle palkkio, tyhjä valinkauha.'

(Siinä oli vain yksi vaihtoehto: näitähän voi keksiä kymmenittäin.)

Retoriikkaa ja politiikkaa

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni kommentaattoreille.

*
Voi hyvät veljet. Tehän puhutte kuin retoriikan suurimmat ritarit ikään. Ei ole paljon asiaan lisäämistä hänellä - siis minulla (tai ehkä nyt ihan vähän...).
Kunhan krapulastaan ensin selviäisi...

*
Michel Foucault totesi olleensa joskus nuorna miesnä - huippuopiskelijana - todella vaikeassa ellei mahdottomassa tilanteessa: hän oli yhtä aikaa sekä marxilainen että nietzscheläinen.
Ymmärrän oikein hyvin ristiriitatilanteen.

*
Huomautan heti tähän väliin, että minullakin on ollut hoito-alalla Kokoomusta äänestäneitä - todella hyviä ystäviä, joiden ns. luokkatietoisuutta en kuitenkaan kerta kaikkiaan voinut ymmärtää.

Minusta he halusivat Kokoomusta äänestämällä vain nostaa omaa persoonallista/psykologista profiiliaan eivätkä tajunneet oman sosiaalisen asemansa ilmeistä ristiriitaa suhteessa kokoomuslaisen talouspolitiikan realiteetteihin (tulee mieleen Marxin Hegeliltä omima - sinänsä kyseenalainen - väärä tietoisuus).

Ei riitä, että kannatetaan fanaattisesti yksilöllisyyttä, jos samalla viis veisataan loppupeleissä, mitä on yhteinen hyvä!

*
Ei ole olemassa kestävää perhettä, jonka arvot voisivat perustua vain kokoomuslaisuuteen. Kyllä siellä implisiittisesti vaikuttaa yhteisöllisyys, jonka perusta ei ole ainakaan uusliberalismissa/libertarismissa!

Mieti tätä Catulux - 'mun veljeni mun kaimani'...

*
Mitä Foucault'n tulee, niin ristiriitamme vaikuttaa suuresti samankaltaiselta.

Vaikka en koe Nietzscheä millään tavoin 'puhdasveriseksi' taloudellisen oikeistolaisuuden edustajaksi - ja mitäpä hän kapitalismin realiteeteista edes ymmärsi - ei kai juuri mitään (kirjoitti Thomas Mann) - niin silti hän tyrmäsi (samalla myös taloudellisen (?) utilitarismin filosofiset perusteet ehdottomasti.

Mutta Nietzsche mitä' ilmeisimmin halusi olla perinteisen ('taantumuksellisen' sanoisi kuitenkin sosialisti) uskonnollis-älyllis-taiteellisen aristokratian edustaja, joten ei hän kyllä tätäkään taustaa vasten ajateltuna mikään vasemmistolainen ole.

*
Toisaalta - ketkä ovat yläluokkaa meidän hyvinvointiyhteiskunnissamme?

Minä väitän, että fiksut, sanavalmiit, älykkäät ja luovat - olkoot sitten miten köyhiä tahansa.

Ja tämä kommentti on tarkoitettu kritiikiksi sekä Heinäluoman kateederisosialismia että Kokoomuksen häkäpönttömäistä profiilinnostopolitiikkaa vastaan.

Häkäpöntön uho huvittaa minua - olkoonkin, että Venäjä on tsaristinen valtio - edelleen. Mutta kuten sanottu - niin on ollut aina...

Hiukan säälittää, että kotikaupungista tulee moinen uhkanlietsoja, mutta kaipa tämäkin voidaan - jos oikein 'venytetään' - tulkita jälkitaistolaiseksi 'puolustuspolitiikaksi, jolla siis on taustansa Kokoomuksen suurimman 'kotivihollisen' - Taisto Sinisalon perinteen murskaamisessa...

Mikäs siinä - sopii mulle, mutta järkeäkin sanamuotojen valinnoissa saa käyttää.

Ehkäpä Häkäpöntöt ovat kuitenkin luonnostaan aggressiivista väkeä (muista Kari Häkämies): lyödään ensin ja katsotaan sitten: lännenmiesten malliin...

*
Nauretaan nyt vielä hetki Kykypuolueen viime vuosien miesenergialle: kolme väkivaltasyytettä (nyrkillä päähän jne.), kaksi vammautumista: toinen rullaluistimilla (marakatti-Sauli) ja toinen mönkijällä (teho-Ile, joka sentään on kokoomuslaisista ideologisesti siedettävin!)

*
Mutta 'asialliseksi' lopuksi kiteytän: Friedrich Nietzsche on minun vasemmistolaisuuteni lihassa suurin mahdollinen piikki, koska pidän Nietzscheä psykologisesti terävämpänä kuin yhtäkään sosialistisesti orientoitunutta filosofia!

Hotaselle

Kommentti tai jotain sellaista:

*
Nikkilä oli eräänlainen kolhoosi, ja sellaiset eivät enää voineet elää itsenäisinä yrityksinä, koska maailma alkoi 'lopullisesti' toimia markkinatalouden ehdoilla, eikä mielisairaita kannattanut (fyysisesti eikä henkisesti puhumattakaan että niistä olisi sosiaalisesti ollut hyötyä) enää pitää laitoksissa.

Psykiatrinen - psykoterapeuttinen ajattelusuunta muuttui siis vain hiukan yli 20 vuoden kuluessa (psykologiatiede kehittyy - todellakin...hahhah).

Ilmiö on eräs yhteiskuntiamme eniten ravistuttavimpia prosesseja.

###

Mutta tässä kiperä heitto kehitysvamma- ym. psykohoitoalan puolelle.
Mistäs valita, kun ei ole mistä valita?

Niin huonolla palkalla, niin todella paskamaiseen duuniin?...

Kyllä sinne silloin pääsee ihan oikeita psykopaattejakin...

Kun hyvinvointivaltio maksaa tosi huonosti peruspalveluistaan, se saa varautua myös tällaisiin katastrofeihin...
On silkkaa tekopyhyyttä siunailla näin hirveää asiaa. Se ratkeaa vain yhteiskunnan tälle työlle antaman arvostuksen kautta.

Tosin pidän itse näitä 'murhanaisia' harvinaisen kyynisinä tyyyppeinä - natseina, stalinisteina - tai peräti sosiaalidemokraatteina!

*
Vai yrittikö ne pöljät rauhoittaa raivoavaa sekopäistä potilasta insuliinilla. Aika hurja kokeilu...tappava....

Se on ehkä vain illuusio - mutta minä pidän siitä...

7.9.

Taas Fogertya joku murisee. Folks - mä olen kasvanut tähän musiikkiin vuodesta 1969.

Please - forgive me. Mä nimittäin ymmärrän, mitä Fogerty haluaa sanoa eri biiseillään.

Ja se, mitä hän sanoo on yleistäen 1) keskinäinen ystävyys (contra libertaristinen kilpailuasetelma, jossa ystävyys on pelkkää toisen kusetusta), 2) rakkaus (perhe- ja sukuhteisöllisyytenä) ja 3) 'viha' epäoikeudenmukaisuutta kohtaan (perustuu vapauden kunnioitukseen, mikä itsessään toki on käsittämättömän ristiriitainen periaate).

Mutta nämä ovat ymmärtääkseni Amerikan liberaalin vasemmistokonservatismin/oikeistoliberalismin perusperiaatteet - ainakin eräät merkittävimmistä.

*
Komeita teini-ikäisiä poikia Fogertylla tällä hetkellä! Ja huomatkaa tämä vaaleatukkainen pikku-neiti, jota John vilkuilee: - siinä on Julien (puolalaisjuutalainen sukunimi, jota en nyt muista) ja Johnin 'iltatähti - (synt. 10/2001).

*
John Fogertyn uusin single - Don`t You Wish It Was True.
*

"Don't You Wish It Was True:" QuickTime WindowsMedia
(Ei pätki enää. Äänen ja kuvan laatu ovat paljon parempia.
Videolla näkyvistä lapsista osa on Fogertyn omia - toisesta avioliitosta. Osa saattaa olla myös lastenlapsia.
Johnista on tulossa Amerikan klassisen rock-musiikin patriarkka - ja syystäkin...)

John Fogerty - Don't You Wish It Was True (Audio)

*

John Fogerty Shares Hopeful Dream In “Don’t You Wish It Was True” Video

John Fogerty’s new video, “Don’t You Wish It Was True” is a four minute slice of American life filled with hope and optimism. The song is the first single from his new album ‘Revival, ’ out October 2 on Fantasy Records. Filled with images of innocence, beauty and children at play, the video and the song reflect Fogerty’s wish for a better tomorrow.

"Don't You Wish It Was True" has a special quality that makes it instantly familiar while being so obviously fresh and new. Musically, Fogerty places the song alongside his own classic, "Proud Mary."

‘Revival’ is Fogerty’s first album of new material on Fantasy, and represents a renewed musical spirit and heart. Standout tracks include “Gunslinger, ” with it’s cinematic western-theme evoking vintage-era Creedence Clearwater Revival, and the deliciously swampy “Creedence Song, ” where Fogerty correctly and humorously concludes, “You can’t go wrong, if you play a little bit of that Creedence song.”
Many of Fogerty’s musical influences are apparent on ‘Revival’, including the gospel influenced “River Is Waiting” and the deeply personal country flavored “Broken Down Cowboy.” Fogerty also weighs in on the current administration with the rollicking, biting “Long Dark Night.”

*
http://home.nestor.minsk.by/jazz/press/2007/08/3107.html

http://www.contactmusic.com/new/home.nsf/webpages/johnfogertyx30x08x07

Kommentointia blogikommenteista

Kommentteja kommentoijille (mm.) päreessäni "Nettiyhteisöjen/-keskusteluryhmien yhteiskuntakritiikin mahdollisuuksista ja umpikujista.
(Lisäyksiä klo: 08:20)

*
Kiitos Catulux

Olen kyllä havainnut kohdallasi (kuten kai moni muukin) tunne-elämän voimakasta mutta myös syvällistä ailahtelevuutta, minkä ilman muuta koen sukulaissieluisuudeksi.
Kommenttisi ovat aina tervetulleita kuten toki kaikkien muittenkin.

*
Veli A-K. H on monessa liemessä keitetty journalisti, ja hänen intentioittensa oivaltamiseen ei aina riitä pelkkä lukutaito - kuten ei Catuluxenkaan kohdalla.

Teitä on opittava lukemaan 'dramaturgeina' eikä pelkästään antihumanistisina strukturalisteina a la Louis Althusser - tai Ronald Barthes tai osittain jopa nuorempi Foucault.

(Tämä kommentti/kysymys suuntautuu epäsuorasti myös Leevi Lehdolle - Suomen Althusser-spesialistille.
Oheinen osuvasti tiivistävä Niin&Näin 2/95:ssä julkaistu artikkeli, joka perustuu filosofian historian dosentin Vesa Oittisen lectio praecursorialle, joka luettiin Oulussa 10. syyskuuta 1994, oli minulle melkoisen valaiseva toisella lukemalla - http://www.netn.fi/295/netn_295_oitti.html.

Samoin tämä lyhyt polemiikki Deleuzen 'ohjelmallista huijausta' kohtaan - http://www.helsinki.fi/~jtakala/oittinen.1996.html).

*
Varsinkin Catuluxen suhteen tarvitaan intuitiivisesti oivaltavaa ja siksi (epäanalyyttisuudessaan) kovin 'hämäränoloista' kykyä kirjoittajan persoonallisuuden motivaatioiden ja intentioiden tajuamiseen hänen ylläpitämänsä persoonan eli naamion läpi.

Tällainen 'pehmeitten eli yksilöllisyyttä painottavien metodien ja arvojen' perspektiivi ilmentää strukturalistit contra eksistentialismi ja fenomenologia-asetelmaa, jota strukturalistit pitävät pelkkänä subjektifilosofian luomana romanttiskantilaisena harha-askeleena.

Etenkin Derridan ja Deleuzen poststrukturalismia ilmentävä dekonstruktionismi ja nomadinen differenssi- eli erojen filosofia (myös Foucault'n siirtymä arkeologisesta genealogiseen (nietzscheläiseen) tukimuspositioon ei palaa enää eksistentialismin/fenomenologian subjektikeskeisyyteen vaan pikemminkin kyseenalaistaa entisestään yhteiskunnallisten/todellisuuden struktuurien metafyysisesti perustavan merkityksen.

Derrida de- ja rekonstruoi tulkitsevat ja tulkittavat rakenteet, Deleuze puolestaan perustaa filosofiansa eroihin ja riippumattomaan nomadiin väittäen, että kyseinen riippumattomuus ilmentäisi spinozalaisia moodeja.

Tässä Deleuze ei vakuuta, koska moodit (fysiologisten ja mentaalisten attribuuttien aksidentaaliset piirteet (esim. ajatukset!) ovat aina! yhteen substanssiin sidottuja sekä siitä lähteviä - miten ne siis voisivat olla metafyysisesti ( ja muka nietzscheläisittäin?!) ontologisesti riippumattomia alkuperästään?

Tästä seuraa muitakin pahoja ongelmia etenkin Spinozan passio-ja conatusopin suhteen verrattuna Nietzschen 'itsensä luovaan/itsensä valitsevaan yli-ihmiseen', joka ei kuitenkaan ole enää mikään metafyysinen perusta (kuten Kantilla sekä mutatis mutandis Hobbesilla ja Lockella), mutta joka kuitenkin yhä vielä jää - ikäänkuin 'virtuaalinomaisesti' Nietzschen ainoaksi psykologiseksi 'päämaaliksi' - olkoonpa tuo päämaali sitten enää vaikka vain pelkkä pseudometafyysinen FIKTIO, eräänlainen paroni munchausenmainen nomadi (älä sekoita Leibnizin monadiin - ainakaan tässä yhteydessä), joka vetää itse itsensä ylös juuri sen metafysiikan suosta, joka on 'nielaissut' metafyysisen cogiton (tietoisuus, autonominen subjekti, vapaa tahto) ja ylipäätään koko subjektifilosofian lopullisen epäuskottavuuden ja lopullisen unohduksen syvyyksiin.

*
Viittaan edellisellä, varsin komplisoidulla vastauksella hyvin epäsuorasti myös Leonooran tähän kohtaan sopivaan 'Syksykesän aamussa' esittämäänsä' pohdintaan persoonan eli naamion yhteisöllisestä merkityksestä ja huom! - pohdintaan ainakin sen hetkittäisestä merkityksettömyydestä, kun yritetään kohdata ennekaikkea oma surunsa, kaipuunsa tai rakkautensa.

Strukturalisteja voi perustellusti, joskaan ei tietysti yksi yhteen, pitää mannermaisen filosofian positivisteina ja reduktionisteina.
(Esim. Foucault - ranskalaisen sosiaalisen (re- ja de-) konstruktivismin Darwin, Marx ja Nietzsche (samassa persoonassa) kutsuu itseään positiviksiksi ja nominalistiksi!)

*
Kiitos myös Jussille. Olet varsin kokeileva kommentaattori, etkä kaikesta anarkistisuudestasi ja tunteitten 'vuoristoradoistasi' huolimatta ole vielä koskaan kirjoittanut täysin sekavaa juttua, josta ei olisi löydettävissä ainakin tietyn perspektiivin muodossa 'punaista lankaa.'

*
Ripsan ja kafkaesquen 'maailmankuvaa' luulen jo pikkuhiljaa oppineeni oivaltamaan auttavasti. Enempää en 'paljasta'.

*
Ja on hienoa, että Pälli näyttää taas palanneen kuvioihin mukaan. Saas nähdä milloin lyömme Pällin kanssa 'kovat päämme' yhteen etenkin teologisista kysymyksistä.
Oletan kyllä pikkasen edenneeni siitä, kun viimeksi (yli vuosi sitten?) väittelimme niistä...En tosin väitä, että suunta olisi 'parempi'...

*
Toivon tietysti, että etappisika intoutuisi tekemään lisää 'pika-analyyseja' tässä pikakulttuurissamme ennenkaikkea 'pikatoimeksiantoja silmälläpitäen...(meinasin kirjoittaa 'pikateloituksia ajatellen..;).

*
Kiitos myös niille, joita en nyt maininnut. Mutta kaikilla on paikkansa kommentaattoreina, vaikka ihan vilpittömästi toivoisin joihinkin kommentteihin kirjattavan muutakin kuin ne pari kolme 'maagista hieroglyfiä', joita tuskin pystyy ymmärtämään ilman pientä sananselityksen kaltaista lisäselvitystä...

*
Kemppiselle suosittelisin vähintäin kuukauden mittaista täydellistä taukoa blogijuttujen kirjoittamisessa.
Tekisi psykkisesti että journalistisesti oikein hyvää vaieta yli kuukaudeksi..;) - ja ihan vain kokeeksi...
Sen jälkeen voisi keskittyä täysillä sekä omiin että muiden reaktioihin ja ratkaisuihin 'Kemppisettömän elämän' kestämiseksi.

Puhelinvastaajansa toistaisi toistamisen perään: 'En juuri nyt bloggaa vaan vedän henkeä eli sikarinsavua ja happea - vuorotellen - eli lataan pattereitani'...

Tosin Kemppisen patterit eivät taida lopahtaa edes haudassa...Ne kun toimivat maasäteilyllä.

*
Samanlainen kokeilu saattaisi päteä samantyyppisin perustein myös minuun itseeni. Tulisi nollattua kertakaikkisesti koko bloggaamiskäytäntö. Olen varma, että se osoittautuisi 'puhdistavaksi' elämykseksi...

Nettiyhteisöjen/-keskusteluryhmien yhteiskuntakritiikin mahdollisuuksista ja umpikujista

Kommentti A-K. H:n päreen "Miss Renessanssi" kaikkiin 63:een kommenttiin.

*
Luin lopulta koko tämän kommenttilootan yhteen pötköön ja myönnän, että sinä A-K. H - kilpailet Kemppisen kanssa eräästä Blogistanin mielenkiintoisimmasta keskustelufoorumista - vaikka et tokikaan ole ainut.

Kemppisen - jos kyllä sinunkin kommenttifoorumisi - on laajuudestaan huolimatta sittenkin varsin paljossa 'piiri pieni pyörii touhua', mutta sehän on tunnusomaista kaikille pienistä porukoista kumpuaville keskustelupalstoille - joita Blogistanissa on nykyään lukemattomia.

Tietty avoin jengi hakeutuu 'omiensa' pariin eikä pelkää persoonallista - jopa ärsyttävääkin kielenkäyttöä, jos kokee sen 'avaavan' muistilokeroita sekä persoonallisten tuntemusten piikikkäitäkin ulottuvuvuksia.

Silti näin modifioituneelta blogiryhmältä löytyy enemmän solidaarisuutta keskenään kuin yleisönosastojen kirjoittajien välille sattumanvaraisesti syntyneistä 'sanasukulaisuuksista'.

Keskinäinen - monipuolisen verbaalinen että mustakin huumorintaju toimii monesti sekä vapauttavana että yhdistävänä/sitovana liimana tällaiselle - sanoisinko jossain määrin 'gogolilais-pushkinilaista' kritiikkiperinnettä elvyttävälle 'aatteelliselle toiminnalle', joka lienee eräs Blogistanian mahdollistamia ja yhä vankentuvia 'solutoimintoja', joista tulevaisuudessa kehkeytyy poliittisen elämän yhä voimakkaampia taustavaikuttajia - ellei nettimaailmaa sitten ryhdytä entistä ovelammin ja toisaalta röyhkeämmin - uskonnollisten, tieteellisten sekä valtiollisten sensuurikoneistojen (joiden pitää onnistuakseen toimia yhdessä) kautta kontrolloimaan sitä, minkälaisten 'porttien' kautta tieto kansalaisille lopulta suodattuu.

*
Orwellin 1984 ei tätä kauhukuvaa vasten ole epärealistinen visio, kunhan vain kirjan kompositioon ja konstituutioon tehdään tarpeellisia muutoksia/päivityksiä.

Itse kirjan perusoletuksiin: 1) tieteellisen, taloudellisen ja mediavallan soveltaman uuskielen mystifioidusta kaksoisluonteesta (nykyään esim. terveysvaikutteinen ruoka), 2) vallan ikuisesti mystifioidusta perustasta (valta yksilön vai systeemin/struktuurin 'yksikkönä'?) ja 3) vallan ideologisisten legitimaatioperiaatteiden hämärtämisestä (mikäli vallan/voiton maksimointia voi pitää aatteellisena ideologiana?) - ei ole tarvinnut tehdä oikeastaan mitään oleellisia muutoksia.

Tarvitsee vain seurata MTV:n yhden illan mainokset, niin oivaltaa, mistä uuskielessä on kyse.

Kuten Foucault kirjoitti: valta tulee kaikkialta, eikä oikeastaan kukaan koe sitä enää uhkana ainakaan länsimaissa, joissa parlamentaarinen demokratia ja mainospsykologien valhe sekä pornon yliote kaikkialla taiteessa ja viihteessä on latistanut aidon ja selkeään kohteeseen suuntautuvan vastarinnan olemattomiin.

Asiantuntija-eli professiovalta on sekin pitkälti talous- ja mediavallan riepoteltavana. Toisin sanoen sponsorit määräävät suurten tutkimusten loppuraporttien sanamuodot, koska maksavat myös tutkimukset kulut.
Sponsoroidut kanavat ja sponsoroitu media tekee kaikesta viestinnästä pelkkää showta, jonka tietenkin odotetaan myyvän...

Ainut aatteellis-uskonnollinen protesti, joka pystytään vakavasti ja uhkaavasti esittämään lähtee Islamin taholta.

Mutta jos asetut systeemiä vastaan ei-islamilaisena, niin sinun on syytä tukeutua ilmastonmuutoksen vastustajiin tai ylipäätään tieteellisiin ekologeihin.
Muussa tapauksessa sinut leimataan hörhöksi eli psyko- tai sosiopaatiksi - siis eläinaktivistien kaltaiseksi haihattelijaksi.

*
Edellinen on kirjoitettu hyvin hyvin yleiseksi ja hataraksi yleiskatsaukseksi asiaan.

Helkkarin paljon jää vielä sanomatta, mutta olennaista on, että voimme muodostaa netissä spontaanisti keskustelevia ryhmiä, jotka jopa (talous-) poliittisista mielipide-eroistaan huolimatta tuntevat vetoa toisiinsa taiteen ja etenkin kirjallisuuden tai ehkä myös sukupuoligender-keskustelujenkin kautta - eikä suinkaan ajoittain ilman hyvinkin mustaa huumoria.

Toleranssia pitää siis löytyä, mutta se edellyttää erilaisuuden sietokyvyn ohella myös aitoa kykyä kunnioittaa perusteltuja mielipiteitä, vaikka itse (kuten minä) omaisikin terävän ja joskus ehkä liian ilkeän kielen...

Muun muassa siksi olen hieman useammin kaivannut tänne esim. Iinestä, mutta Iines näyttää mieluusti pysyttelevän oman bloginsa turvallisen vallituksen takana. (Kuten Kemppinenkin.)

Jokainen saa - ja blogithan ovat yleisesti ottaen kaikkein vapain ja demokraattisin ilmaisuväline - valita strategiansa, taktiikkansa ja riskinsä kuten parhaaksi näkee.

Kohteliaisuuden, oikeuden, kohtuuden sekä tolkullisuuden rajoissa tietysti.

Mutta tämän 'netiketin' puitteissa tulemme tietenkin vaatimaan ainoaa oikeaa politiikkaa: - Mahdollisuutta puhua kaikista asioista ilman minkään eturyhmän - poliittisen, tiedonvälityksellisen tai taloudellisen tahon painostusta!