December 25, 2006

Albert Camus`n "joulusaarna"

akh said...

Rauno kirjoittaa tuossa Albert Camus`n Putoamisesta, jossa katumuksentekijätuomari tilittää elämäänsä. Jotain jouluunkin liittyvää sanomaa Camus`lla on.

*
"Tiedättekö esimerkiksi, mitä varten hänet ristiinnaulittiin, se niin, jota te ehkä juuri nyt ajattelette? Niin no, olihan siihen kyllä monenlaisiakin syitä. Kyllä ihmisen tappamiseen aina syitä on. Päinvastoin on mahdotonta näyttää toteen, että hänellä olisi elämisen oikeus. Siitä johtuu, että rikokselle aina löytyy asianajaja, mutta viattomuudelle harvoin.

Niiden syiden lisäksi, joita meille nyt kaksi tuhatta vuotta niin erinomaisen hyvin on selitetty, on kuitenkin vielä yksi sangen painava syy tähän hirvittävään kuolemaan. Enkä minä käsitä, miksi se niin huolellisesti salataan. Hän tiesi itse, ettei ollut aivan viaton, ja se on todellinen syy.

Tosin hänen tunnollaan ei ollut sitä rikosta, josta häntä syytettiin, mutta hän oli syypää muihin, joskin oli niistä tietämätön. Vai oliko?

Olihan hän tapauksien polttopisteessä; hänen oli varmasti täytynyt kuulla eräästä viattomien lasten verilöylystä. Eivätkö Juudean lapset, jotka surmattiin, sillä aikaa kun hänen vanhempansa kuljettivat häntä turvaan, kuolleet juuri hänen tähtensä?

Eihän hän tosin ollut sitä tahtonut. Nuo veren tahraamat sotamiehet, nuo silvotut lapset kauhistivat häntä. Mutta kun tietää millainen hän oli, saa olla varma, ettei hän voinut heitä unohtaa.
Ja eikö kaikista hänen teoistaan kuvastuva suru ollut parantumatonta raskasmielisyyttä, jota kantaa sielussaan se, joka yöt pitkät on kuunnellut, miten Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli?

Yön helmasta kohosi valitus, Raakel huusi lapsiaan, jotka oli hänen edestään surmattu, ja hän oli elossa!

Tietäen minkä tiesi ja tuntien kaiken mikä ihmisessä on tuntemista - ah, kuka olisikaan uskonut, ettei rikosta ole niinkään se, että tuottaa toiselle kuoleman, kuin se että ei itse kuole!"

*
Amen

*
http://www.reproarte.com/paintings/1300-1599/8/index.html.

12 comments:

catulux said...

"Kyllä ihmisen tappamiseen aina syitä on. Päinvastoin on mahdotonta näyttää toteen, että hänellä olisi elämisen oikeus. Siitä johtuu, että rikokselle aina löytyy asianajaja, mutta viattomuudelle harvoin."

Raskaita sanoja, painavia ajatuksia, joita aika harvat osaavat kirjoittaa.

Olen muuten lukemassa Camus`n Putoamista, mutta olen itse putomassa luultavasti vielä syvemmälle kuin katumuksentekijätuomarimme.

Puoleen väliin pudottuani kirjasta tulee mieleen 2 samantyyppistä opusta. Eikös Clamence ole ihan samalla tavalla vieraantunut kuin Hessen Arosusi, joka katselee tavallista keskiluokkaista elämää kiinnostuneena, kateellisesti, mutta kuitenkin täysin vieraantuneena tavallisten ihmisten arjesta.


Arosusi "heitti muuten ankkurinsa viiniin", joka on hieno kielikuva sinällään, mutta heikohko elämänohje.

Toinen kirja on Portnoy`n tauti, joka on samanlaista minäkertojan tykitystä, kuin Putoaminen. "Taudin" sain luettavaksi eräältä kauniilta vaaleaveriköltä, joka oli aviossa oleva perhetuttava (valitettavasti). Em kuitenkaan saanut sukupulitautia;)

Portnoyn taudin päähenkilö etsii myös itseään ja olemassa olon tarkoitusta/mielekkyyttä. Kirjan päähenkilö etsii itseään seksin avulla; osittain samoin kuin Clamence Putoamisessa. Clamence näkee toimintansa ja omien valintojen itsekkäät motiivit, joita ehkä ei Pornoyn taudin päähenkilö huomaa. Putomisessa pohditaan moraalia, oikea ja väärää, ja alun perusteella päähenkilö on murtumassa juuri sen vuoksi, että huomaa kaiken ihmisen toiminnan ja valintojen kumpuavan minästä; sen haluista ja vieteistä.

Lopetan synkän keskiöisen monologin toteamalla, että Tiernapoikien laulamasta Beetlehemin lasten murhasta ei ole jäänyt minkäänlaista historiallista jäännettä. Vaikka luulisi tuhansien (?) pienten lasten tappamisen aiheuttaneen pari merkintää myös roomalaiseen tilinpitoon.

Luukkaassa, jota lueteaan hartaasti jouluevankeliumina, ei ole mitään mainintaa lasten murhista eikä paosta Egyptiin. Nämä löytyvät Matteuksessa, kuten myös Jeesuksen "sukutaulu" Aatamista lähtien. Amen.


Camus lienee siis käyttänyt fiktiota rikastuttaakseen fiktiota. Mutta tärkeintä lienee edelleen , että me vaeltajat uskomme edes johonkin....

a-kh said...

Arosusi, ainoastaan hulluille, nököttää tuossa kirjahyllyssäni. Se oli aikoinaan merkillinen ja hieman hämmentäväkin lukukokemus elämäntilanteessani, jolloin elämänkokemusta oli vähän ja kysymyksiä enemmän kuin vastauksia.

"Minä vinhassa laukassa ravaan
suden-ravia raivoisaa.
Umpihangessa tietäni avaan,
ja jäässä on autio maa.
Ei riistasta jälkeä täällä,
viima vinkuen viheltää,
korpit koikkuvat pääni päällä, mutta saalista, saalist' en nää.
Miten rakastan kauris-neittä,
niin arkaa ja ihanaa,
sen rintaa, sen kaulaa, sen reittä,
lihaa pehmoista, valkeaa.
Siihen hampaani upottaisin
minä kiihkosta vapisten,
veren lämpimän juoda saisin,
veren heleänpunaisen.
Hyvä oisi taas taivalta jatkaa
ja lähteä laukkomaan
susierakon synkkää matkaa,
hyvä hiipiä ulvomaan
aron yöhön kuuta kohti.
Vaan yötäni lämmitä ei
veri riistan. Ja vuodet tohti
viedä naaraan - ne naaraani vei.
Ihan yksin nyt tietäni ravaan,
himo kauriin mua kiduttaa,
umpihankeen urani avaan,
lumi janoni lientää saa.
Kolon kaivan ma lumen alle,
kun liiaksi uupunut lien,
sielurääsyni Saatanalle
viime retkellä vihdoin vien."

catulux said...

"Miten rakastan kauris-neittä,
niin arkaa ja ihanaa,
sen rintaa, sen kaulaa, sen reittä,
lihaa pehmoista, valkeaa.
Siihen hampaani upottaisin
minä kiihkosta vapisten,
veren lämpimän juoda saisin,
veren heleänpunaisen."

Hieno pätkä; täynnä tunnetta, kiihkoa ja kiimaa, eli juuri näitä kaivattuja, joita ei paljolti löydy keskiluokkaisesta kehästä, eikä arjen ankeasta ympyrästä....

a-kh said...

Harry Hallerilla oli jonkinlainen ambivalentti suhde keskiluokkaiseen, kirkkaaksi hangatun poroporvarilisuuden paratiisiin, järjestyksen ja pienten tottumusten ja velvollisuuksien tuskanhellään vaalinnan valtakuntaan, mutta siihen illuusioon hän aina palasi. Yksin portaikon araukaaria oli hänelle oikealla tavalla järjestyneen elämän ikoni. Lopulta vietit antoivat periksi hengelle ja maagisen teatterin kautta Harry Haller astui elämättömään elämään.

a-kh said...

Hyvää ruokahalua!

Pitäisiköhän se Lasihelmipeli vielä kerran lukea, jotta kykenisi sanomaan siitä jotain järkevää, sen sijaan että pakenisi pissalle.

Rauno Rasanen said...

Olen nuoruudessani lukenut suuren osan Hessen tuotannosta - Arosuden kolmeen kertaan, mutta mutta...enää ei Hesse pure entiseen tapaan.

Hänestä on tullut jotenkin teennäinen tai jähmeän täydellisyyden tavoittelun kuvaaja (Lasihelmipeli) - sellaisenaan hieman epäuskottava.

Rauno Rasanen said...

Ripsa

Yksi syy voi löytyä tietysti käännöksestä niinkuin sanot. Pitäisi lukea uudestaan se kirja. Teki kyllä vaikutuksen nuorempana.

Silti olen taipuvainen olemaan samaa mieltä Kemppisen ja Torsti Lehtisen kanssa tässä asiassa.

Lehtiselle "Lokki Joonatan" on pahin esimerkki siitä keinotekoisesta harmoniasta, jota myös Lasihelmipelin idea kuvaa.

Sitäpaitsi sekä Hesse että Thomas Mann hekumoivat antiporvarillisella dekandenssilla, boheemiudella ja kaikenlaisilla sielunelämän "merkillisyyksillä", mutta kummankin uskottavuus - kirjallisesta loistavuudesta huolimatta - jää kirjaan eikä elä kovin kauaa sen ulkopuolella - toisin kuin esim. Shakespearen, Nietzschen, Dostojevskin ja Camus´n teksti.

Toki listaa voisi jatkaa - minä pidän klassikoista.
Kummallisesti siis myös Tolstoi ja Tsehov jäävät elämään - ajatelkaa nyt esim. Tsehovia - mistä se mies kirjoittaa novelleissaan ja näytelmissään?

Minä en tiedä, mutta vaikutus on melkoinen.

*
Muistaako muuten kukaan "köyhän miehen Nietzschen" eli Henry Millerin hienoa teosta "Marussin kolossi"?
Miller oli parhaimmillaan (aika harvoin siis) kirjailija isolla K:lla.

"Arosusi" puolestaan on köyhän miehen Zarathustra.

Anonymous said...

lokki joonatanista tämän verran: aikoinaan oppikoulussa kaikki ystäväni
olivat ihastuneita saint-exupéryn pikkuprinssiin ja he lukivat sitä toisilleen
ääneen kuukausitolkulla. opin perusteellisesti inhoamaan sitä. sama juttu
tapahtui lokki joonatanin kanssa: mieleeni oli hahmottunut hämärä kuva
siitä viisaudesta, jonka odotin tarinan minulle antavan. kaikki odotukseni
sabotoitiin karkeasti jokaisen siirappisen sivun jokaisella siirappisella rivillä.

taivaan voi sytyttää tuleen niin monella tapaa. henry miller oli nuoruuteni
nokinen pyromaani. sexus, plexus ja nexus saivat viisitoistavuotiaan tytön
haukkomaan henkeä. kääntöpiireistä, marussin kolossista ja ilmastoidusta
painajaisesta alkoi seitsemäntoistavuotiaan tytön henkinen elämä. marussin
kolossi on mystis-impressionistinen matkakertomus ja jonkinlainen miller-
filosofian tiiviste, jonka luin ensimmäisellä interrail-matkallani v. 1973. tuo
kirja kaatoi minut seisovilta jaloiltani ja nosti suolet suuhun. se oli se ihme,
joka päästi minut pahasta. miller-kauteni päätti hymy tikkaiden juurella,
sentimentaalinen pieni kertomus väärinymmärretystä auguste-klovnista.

seuraava millerin itsensä kirjoittama lausunto saattaa päteä hänen töihinsä:
"ellei se ollutkaan hyvä, se oli ainakin tosi; ellei se ollutkaan taiteellinen, se
oli vilpitön; jos se osoittikin huonoa makua, se oli kuitenkin elämän puolella".

Rauno Rasanen said...

Kafkaesque

Hieno sitaatti Milleriltä - muistaakseni olen joskus sen jostain lukenut.

"Hymy tikkaiden juurella" on myös helmi.

*
Yhdessä vaiheessa minulla oli Kazantzakis-kausi ja luin Pyhän köyhyyden, Viimeiset kiusaukset, Zorbaksen, Veljesvihan sekä Vapauden ja kuoleman.

Vasta myöhemmin minulle selvisi, että tämä äijä on opiskellut Bergsonin ohella myös Nietzscheä - ja ihaillut myös maltillista kommunismia.

Silti Kazantzakis ei ole aivan ykkössarjaani, vaikka hyvin läheltä pitää.

Ehkä Camus kuitenkin oli aivan oikeassa: "In 1957, he lost the Prize to Albert Camus by one vote. Camus later said that Kazantzakis deserved the honour "a hundred times more" than himself." (wikipedia)

Kazantzakisin tuotanto oli joka tapauksessa laajempi kuin Camus`n ja yhä nykyäänkin vaikutusvaltainen.

Hänen suhteensa katoliseen kirkkoon vain olivat huonommat kuin Camus`lla..."Viimeiset kiusaukset" joutui Paavin kiellettyjen kirjojen listalle.

*
"Kerro minulle Zorbas" kannattaa lukea ensin ja katsoa vasta sen jälkeen elokuva, joka sai aikoinaan valtavan suosion - kuten suuren kohun nostattanut "Viimeiset kiusauksetkin".

Elokuvan keinoilla kirjan sisältö aina hieman yksipuolistuu, sillä elokuva tavallaan kirjoittaa kirjan uudestaan, mikä vaikuttaa lukukokemukseen ja lukuodotuksiin kuin vääristävä peili.

*
Since his youth, Kazantzakis was spiritually restless. Tortured by metaphysical and existential concerns, he sought relief in knowledge, in travelling, in contact with a diverse set of people, in every kind of experience.
The influence of Friedrich Nietzsche on his work is evident, especially in his atheism and sympathy for the superman (Übermensch) concept.

However, religious concerns also haunted him. To attain a union with God, Kazantzakis entered a monastery for a brief stay of six months.

.....

He is buried on the wall surrounding the city of Heraklion (Creece), because the Orthodox Church ruled out his being buried in a cemetery.
His epitaph reads "I hope for nothing. I fear nothing. I am free."
(wikipedia)

Rauno Rasanen said...

Kazantzakisin "Viimeiset kiusaukset" ei kuitenkaan ole tarkoituksellinen herjaus kristinoppia kohtaan kuten kardinaalit ja Kreikan konservatiiviset ortodoksit ajattelivat.

"The Last Temptation was included in the Index of the Catholic Church.
Kazantzakis's reaction was to send a telegram to the Vatican quoting the Christian writer Tertullian: Ad tuum, Domine, tribunal appello (English: "I lodge my appeal at your tribunal, Lord",

Many Greek religious conservatives condemned his work. His reply was: "You gave me a curse, I give you a blessing: may your conscience be as clear as mine and may you be as moral and religious as I".
(wikipedia)

catulux said...

"Siitähän kaikenmaailman uskonnotkin puhuvat, tosin useimmiten harmonian ja harppujen soiton pitäisi tulla vasta kuoleman jälkeen. Jota kuolemaa tämä krääsää kaipaava rikas pallonpuolisko kammoaa."

Minun mielestäni tämä mammonan kaipuu koskee kylläkin molempia pallonpuoliskoa ja kaikkia ihmisiä ihonväristä riippumatta.

Ripsa näyttää liittyvän siihen maksamme velkaa-rintamaan, joka useimmiten syyllistää länsimaat ja sitten toisaalta suhtautuu täysin kritiikittömästi Afrikan ja Aasian maiden kulttuurien selviin ongelmiin.

Mielenkiintoista on myös se, että tänne materian, mammonan ja pinnallisuuden kyllästämään rikkaaseen Eurooppaan suuntautuu etelästä sellainen muuttopaine, että pois tietä.

Ihmissalakuljettajille maksetaan suunnattomia summia ja Gibraltarin yli tullaan uiden henkensä kaupalla, jotta päästäisin tähän mammonan turmelemaan El Doradoon.

Ihmeellistä Ripsa, eikös olekin?

Ja kyllä minusta on kiva kävellä kesäisin rannalla, kun kroppa on kunnossa ja vatsalihakset näkyvät.

Men`s sana in corpore sano! ;)

Anonymous said...

tulee kyllä ekshaustinen olo sinun tietomääräsi kanssa, rauno. muistutat hiukan
buckminster fulleria ja marshall mcluhania yhdistäessäsi erilaisia elementtejä eri
alueilta uusiin synteeseihin - jotka jotenkin tuntuvat vahvistavan tai selventävän
ikivanhoja oivalluksia. ehkä sisässäsi on semmoinen moderni bodhisattva, joka
yhdistää sen, mitä muut -count me in- pitävät erillään, ja vapauttaa tajuntamme
uusiin ulottuvuuksiin, antaa uusia silmiä, uusia korvia sekä uusia muita ulokkeita.

[........] elokuvan keinoilla kirjan sisältö aina hieman yksipuolistuu, sillä elokuva
tavallaan kirjoittaa kirjan uudestaan, mikä vaikuttaa lukukokemukseen ja luku-
odotuksiin kuin vääristävä peili [.........]

totta. kirjasta filmiksi - muodonmuutos on aina kriittinen, ja ohjaajasta paljolti
riippuu se, tehdäänkö kirjalle oikeutta vai vääryyttä. tulee mieleen yksi tapaus,
jossa lukukokemukseni on ollut lähes identtinen katselukokemuksen kanssa,
nimittäin antonio skarmetan kirja nerudan postinkantaja, josta kirjailija ohjasi
samannimisen elokuvan. siinä oli filmi silmieni verkkokalvoilla yhtä kiihottavana
kuin kirja oli ollut.