December 3, 2006

Näkökulmia norsuun - pohdintoja perspektivismistä ja relativismista

Kommentti päreeni "Ei mitään rajaa..." kommentteihin.

*
Kuusi sokeaa miestä ja norsu

Kauan, kauan sitten eli Intiassa kuusi sokeaa miestä. He kaikki olivat kuulleet norsusta, mutta kukaan heistä ei tietenkään ollut nähnyt eläintä. Vaikka he olivat sokeita, matkustivat he Radzan palatsiin, jotta voisivat siellä tutustua norsuun.

Palatsin pihalla oli suuri norsu. Jokainen miehistä halusi tehdää eläimen kanssa tuttavuutta ja kosketella sitä.

Ensimmäisen miehen kädet tunnustelivat norsun kupeita. "Norsu on samanlainen kuin muuri", tuumi mies.

Toinen tunnusteli norsun kärsää."Tämähän on aivan samanlainen kuin käärme", kuvaili mies.

Kolmannen kädet osuivat norsun syöksyhampaisiin. "Eläin on terävä kuin keihäs", lausui tämä mies.

Neljäs tapaili norsun paksuja jalkoja. "Tämä eläin on samanlainen kuin puu", totesi mies.

Viides sai käsiinsä norsun korvan. "Norsu on aivan kuin viuhka", kertoi tämä.


Kuudes sattui tarttumaan norsun häntään."Köysihän on samanlainen kuin norsu", tuumasi tämä sokea mies.

Sokeat miehet alkoivat riidellä siitä, millainen norsu oikeasti oli. Kaikki olivat eri mieltä. Kukin piti itsepäisesti kiinni omasta näkökannastaan. Oli suorastaan raivostuttavaa, että muut eivät suostuneet ymmärtämään.

Radza oli seurannut miehiä sivusta. Nyt hän astui esiin ja selitti, että tavallaan jokainen miehitstä oli oikeassa. Samalla he olivat jokainen myös väärässä, sillä jokainen oli koskettanut vain osaa norsusta.
Jos miehet yhdistäisivät kaikki havaintonsa yhteen, he saisivat selville, millainen norsu oikeasti oli.

***
Nietzsche käytti eräänä perspektivisminsä vertauskuvana juuri kommenteissa mainittua (rekomposti) vanhaa tarinaa norsusta, jota sokeat miehet koettelivat eri puolilta.

Koskettelijoitten erilaisten perspektiivien summasta muodostui lopulta itse norsun reaalinen hahmo, vaikka miehet aluksi joutuivatkin keskenään ankaraan riitaan siitä, kuka oli oikeassa norsun kuvauksen suhteen.

Yksi ainoa näkökulma saattoi kuitenkin paljastaa norsusta vain yhden osan, jota ei varmuudella voinut vielä yleistää, mutta josta toki jo pystyi tekemään tulkintoja itse kohteesta kokonaisuutena - olkoonkin, että tuo tulkinta meni yleensä pieleen.

Laajennetaan tämä periaate koskemaan maailmaa ja todellisuutta, niin saatamme oivaltaa, minkälaiseen käsitykseen havainnosta ja totuudesta perspektiivinen relativismi perustuu.

Emme siis koskaan voi tietää/ymmärtää kokonaisuutta sellaisenaan vaan ainoastaan sen viitekehyksen (paradigma, episteme) puitteissa, johon olemme sitoutuneet/jonka olemme omaksuneet kokonaisuuden osien tulkinnassa.

Suhteessa todellisuuteen me olemme samassa asemassa kuin sokea, joka yrittää saada norsun yhtä osaa koettelemalla mahdollisimman pätevän kuvan siitä.

Näkevinä me toki omaamme aina jo valmiiksi täydellisen, todellisen ja oikean kuvan norsusta, joten sen kokonaisuus hahmottuu meille ehkä jo yhdestä kosketuksesta, mikäli silmämme peitetään ja joudumme yhden kosketuksen perusteella päättelemään tuntemattomasta kohteesta, mikä kokonaisuus on kyseessä.

Saatamme kuitenkin tieteellisinä realisteina, jotka olettavat tiedon (jo yhdenkin näkökulman) lähestyvän totuutta, ajatella, että ehkä jo muutaman lisätiedon (muutaman uuden, täydentävän näkökulman) perusteella voimme päätellä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen jopa todellisuudenkin suhteen.
Mutta missä määrin eri perspektiiveistä muokattu yksityisestä yleiseen johtava päättely (induktiivinen yleistys) on oikeutettua varman tiedon hahmottelemista?

Toisin sanoen - kuinka monta (luotettavaa eli reliabilia, mikäli ylipäätään voimme pitää näkökulmiamme luotettavina ennenkuin voimme olla varmoja niiden validiteetista (pätevyydestä), joka varmistuu lopulta vasta kokonaisuuden näkökulmasta) - siis kuinka monta reliabilia näkökulmaa tarvitaan, jotta voisimme päätellä pätevästi osista kokonaisuuteen?

Tieteellisellä realistilla, etenkin truthlikeness-teoreetikolla on tähän omat kriteerinsä, mutta perspektivisti-relativisti väittää enemmän tai vähemmän jyrkästi, että niin kauan kuin itse todellisuus kokonaisuutena pysyy meille saavuttamattomana, ellei se ole esim. juuri ihmisjärjen ja ihmishavainnon rajoissa/puitteissa ymmärrettävä "tuttu" kohde kuten vaikkapa norsu tai suljetun systeemin kaltainen vuorovaikutusverkosto, jonka muuttujat sekä interaktiot on vakioitu, - niin kauan induktiiviset yleistykset ovat yhä pelkkiä "perspektiivisiä tulkintoja", joiden tiedollista vahvuutta tai heikkoutta voidaan tietysti yhä määritellä esim. laskemalla tilastollisia korrelaatioita vaihtoehtoisten, kilpailevien perspektiivien kanssa.

Kuitenkaan sellaista varmuutta kuin minkä kausaatio eri havaintonäkökulmien välillä ("norsun häntä ja jalka ovat samaa eläintä") edellyttää, on mahdoton saavuttaa, kun kyseessä on evoluutio- tai kosmologinen tutkimus.
Ei nimittäin ole olemassa sellaista "eläintä" (ajallisesti ja paikallisesti rajattua oliota) kuin evoluutiohistoria tai kosmologia...

*
Ensimmäisellä kaudellaan (1869-1877) Nietzsche suhtautui kokonaisuuteen (tässä: Kantin olio sinänsä /tai Hegelin hengen totaliteetti ja sen evoluutio/) pitkälti samoin kuin alunperin Kant itsekin.

Olio sinänsä (empiirinen eli aistein havaittu maailma kokonaisuudessaan) on olemassa vain ajatuksen postulaattina/apuvälineenä, mutta silti sitä ei koskaan ole mahdolista saavuttaa, vaikka ymmärryksemme muodot (ehdot) määrittelevätkin ne rajat, joiden puitteissa tuo tiedostaminen voi teoriassa tapahtua.

Esteettinen kokemus ja etenkin musiikki pääsee Schopenhauerin ja Nietzschen mielestä lähimmäs "olion sinänsä" olemusta, mutta tässä on tietysti kyse äärimmäisestä estetismistä - taide-elämyksen käyttämisestä käsitteellistämisen perustana - ei transsendentaalifilosofisesta tai edes analyyttisen empiirisen havainnon antamasta todistuksesta.

Niin sanotulla toisella kaudellaan (1878-1881/82) Nietzsche teki "irtioton" estetismistään (ainakin joksikin aikaa) ja alkoi suhtautua positiivisesti metodologiseen pluralismiin sekä tällä tavoin kasautuneen tiedon pätevyyteen kokonaisuutta (Kantin olio sinänsä tai hegeliläinen hengen totaliteetti) hahmotettaessa.

Tämä myönnytys tieteen metodeille ei silti milloinkaan muuttunut Nietzschellä minkäänasteiseksi realismiksi, koska olio sinänsä jäi hänelle lopulta pysyvästi tuntemattomaksi.

Kolmannessa vaiheessaan (1882/83-1889) olio sinänsä, joka on ollut Nietzschelle tuntematon argumentaation tasolla alusta lähtien, muuttuu nyt täysin tarpeettomaksi.
(Kant näyttää muistiinpanoissaan, joita N. ei tuntenut, päätyneen myös samantyyppiseen ratkaisuun).

Nietzsche alkaa kolmannen vaiheen teksteissään puhua vain tulkinnoista ja todellisuuden perspektiivisyydestä, jonka mukaan tietomme on aina relatiivista, ei objektiivista, suhteessa tiedon kohteeseen.
Tämä asenne ärsyttää etenkin Jürgen Habermasia, koska tietoa ei Habermasin mukaan voi palauttaa äärimmillään vain "makuasioiksi" ilman, että kommunikatiiviselta toiminnalta katoavat edellytykset.

Missä määrin N:n perspektivismi on jyrkkää tai maltillista, siihen en ota kantaa, eikä minulla ole välttämättä edes pätevyyttä pohtia asiaa analyyttisemmin (pitänee siis lukea hankkimani kirja "Nietzsches`Perspectivism" (2000).

Toisaalta Nietzschen myöhäistuotannon rivien välistä voi lukea - varsinkin mitä tulee moraalifilosofisiin pohdiskeluihin - etenkin arvofilosofian osalta, että hänen sisäinen paatoksensa ei ole yhä kuin kirjoissa julkilausuttu perspektivismi, vaan se implikoi jopa metafyysista (arvo-)realismia (Nehamas), jossa arvojen hierarkia on todellakin arvioitu uudelleen.

Tätä sisäistä paatosta ja pyrkimystä Nietzsche ei kuitenkaan edes luonnostele yksityiskohtaisemmin, ja minun mielestäni yksi syy siihen on, että N. todellakin halusi välttyä siltä, että jälkipolvet yhdistävät hänet kehittelemänsä mahdollisen arvofilosofisen hierarkian perusteella sellaiseen poliittiseen lokeroon tai suuntaukseen, johon hän ei missään tapauksessa halunnut kuulua.

Ja mm. juuri saksalaismieliset ja usein samalla myös juutalaisvastaiset liikkeet olivat niitä, joiden yhteyteen Nietzsche ei nimeään halunnut liitettävän.

(N. oli - kuten aiemmin kirjoitin ehdottomasti kieltänyt oman yli-ihmis-käsitteensä ja Zarathustransa nimen käytön näissä yhteyksissä.)

Toinen - yhtä varteenotettava rinnakkainen vaihtoehto on, ettei Nietzsche enää 1888 - viimeisenä kirjallisesti tuotteliaana vuonnaan - jaksanut paneutua niin valtavaan projektiin kuin, mitä "Vallantahto ja Yritys kaikkien arvojen uudelleen arviointiin" olisi häneltä edellyttänyt.

Vuoden 1888 kirjallisena tuloksena oli kuitenkin neljä enemmän tai vähemmän suppeaa/keskeneräistä kirjaa, jotka ainakin osittain sivusivat Nietzschen keskeisiä teemoja: uskonto/teologia (Antikristus), tieto-oppi, systemaattinen filosofia (Epäjumalten hämärä), estetiikka (Wagnerin tapaus), etiikka, moraalifilosofia (jäi kirjoittamatta).

Estetiikan puolelle voidaan ehkä luokitella 1888 vapaaseen mittaan kirjoitetut runot - Dionysos-dityrambit, joita ei kuitenkaan pidetä Nietzschen aivan parhaimpina runokokeiluina.

Saman vuoden merkittävimpiä kirjoja oli tietenkin myös kirjallinen omaelämäkerta Ecce Homo, joka sivuaa kaikkia edellisiä aiheita.

*
Kuusi sokeaa miestä

11 comments:

Etappisika said...

Piruako sokeilta tuollaisia arvioita mennään pyytämään?
Otetaan mielummin yksi näkevä joka sanoo: "Ka, tuossa näyttää olevan norsu."
Kappalainen Nietzschekin käytti siis tuota samantyyppistä todistelukeinoa kuin mikä nauratti jo viimeistään oppikoulun alaluokilla silloisen uskonnonopettajan työkaluna; rakkaat lapset, kun minä tuli tänä aamuna kouluun, näin maassa kellastuneen vaahteranlehden...
Antaa sokeitten rauhassa värkkäillä pajukoreja tai mitä nyt sitten eläintunnistetietojen keräämisen asemesta nykyisin tekevätkään. Norsu norsuna ja sokeat pois tyynyltä!

Gc said...

Rauno:
"Olio sinänsä (empiirinen eli aistein havaittu maailma kokonaisuudessaan) on olemassa vain ajatuksen postulaattina/apuvälineenä.."

Oliko Kant sitä mieltä, että todella on olemassa vain yksi olio?

akh said...

Raunolla on tässä ollut vähän jälkikäyntiä, mutta ei aihetta huoleen, kirjoittaa Maakansa ja jatkaa. Tulee mieleeni logiikaopettajani, jolla meni liitytaululla totuustaulukointi vähän väärin, mutta hän sanoi, ettei se mitään, ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan. Me ymmärsimme.

Rauno Rasanen said...

gc

Olio sinänsä tarkoittaa Kantilla kaikkien olioitten kokonaisuutta - empiiristä maailmaa an sich järjen postulaattina.

Järjen siksi, että meidän on mahdotonta tajuta tuota kokonaisuutta aistihavainnon kautta, joten se täytyy ilmaista rationaalisena määreenä.

Tai näin minä asian olen ymmärtänyt.

Toisaalta - mitä tehdä käsitteellä olio sinänsä (empiirinen maailma an sich totalitettina), jos sen oletetaan olevan tuntematon.

(Kantin tosin väitetään luopuneen koko olion sinänsä ajatuksesta myöhemmässä vaiheessa - ainakin epävirallisesti.)

Jaakko Hintikka muistaakseni esitti, että olio sinänsä ei ole tuntematon vaan saavuttamaton.

Jokaisen sopii sitten miettiä tykönänsä, miten tuntemattomuus ja periaatteellinen saavuttamattomuus eroavat toisistaan...jos mitenkään.

*
Olio sinänsä ja etenkin sen tuntemattomuus toimi kuitenkin pääasiallisena syynä koko saksalaisen, metafyysisen idealismin syntymiseen filosofisena suuntauksena.

Fichte korvasi olion sinänsä Minällä, Schelling Luonnolla ja Hegel Maailmanhengen totaliteetilla, joka oli kehityksen tilassa kohti historian loppua eli Preussin valtiota ;~)

Myös Schopenhauerin tahtofilosofia oli reaktiota olioon sinänsä. Schopenhauer nimittäin korvasi olion sinänsä Tahdolla.

reKomposti said...

Hei, etappisika, mutta kun se sokeakin haluaa itse tietää, että onko se niin kuin näkevä mies sanoi siitä norsusta ja minusta se on hyvä, ettei tyydy toisen määritelmään vaan haluaa itse kokeilla.

Muuten onko kellään kokemuksia lukutulkista? Se on maksullinen sanakirja, aika kätsyltä vaikutti, mutta kone meinas mennä sekasin joten poistin sen. Ei kait se sisällä siruksia tai muita mömmöjä?

reKomposti said...

siis viruksia eikä siruksia! :)

Etappisika said...

Ilman opaskoiraa suojatiellä kävellyt sokea jäi auton alle ja kuoli.

Seuraavakin ilman opaskoiraa suojatiellä kävellyt sokea jäi auton alle ja kuoli.

Tästä voimme päätellä: kaikki ilman opaskoiraa suojatiellä kävelleet sokeat jäävät auton alle ja kuolevat.

Ja: Kaikki autojen alle ei-jääneet oliot ovat ei-sokeita.


Eli: ei tartte joka sokean mennä kopeloimaan norsuakaan, parasta on luottaa näkevän sanaan siinäkin asiassa.

Rauno Rasanen said...

Mutta kamoon hei tappinen!

Opaskoira tai näkevä on tarpeen ylensä silloin, kun sokea lähtee ylittämään suojatietä, jossa EI ole äänimerkkiä näkövammaisia varten.

Entä kuka meitä ohjaa todellisuuden suhteen? Siis T-O-D-E-L-L-I-S-U-U-D-E-N?

Kävisikö näkevä, psyko-filo-teologian vaativimman akateemisen "suunnistustestin" (ei siis ainoastaan teoriaosuuden) suorittanut Kaitselmuksen agentti, opaskoira tai liikennepoliisi - toisin sanoen God`s Angel?

("Ihana enkeli kotihin vie...")

Jo vain perspektivistinen pönttöpääkin saa todellisuutta kopeloida, jos Jeesus enkeleineen ohjaa muo - ja suo.

Saattaapa hän tällöin päästä jopa "jyvälle" (en selitä, mitä tämä tarkoittaa) itse Todellisuuden Mysteeristä...

*
Vai pitäiskö sen olla Kari Enqvist vai Stephen Hawkins - ellei peräti Einsteinin Alpertti?

Entä miten kävis Richard The Gene-Pope Dawkins?

Etappisika said...

Tuossa nyt meinasin vaan hiukka dekonstruoida tuota tarinaa nääs, kuusi intialaista sokeaa avuttoman norsun kimpussa, tuima visio!

(Ja lorautin tossa parafraasin Hempelin paradoksista, kuten ehkä tunnistit, mutta pelimerkit oli vaihdettu mustista korpeista valkokeppisiin ihmisiin, tuntuu humaanimmalta).

Mutta krhhm siis: tuo sokeat ja norsu-tarina; siinä on kaikkitietävä kertoja, ja kuulija, jotka molemmat TIETÄVÄT että mimmonen se norsu oikeesti on; katsellaan siinä ja vähän äänettömästi hymähdellään... nuo sokeat, kuinka sokeita he ovat, mutta kopeloikoon nyt, tästä saadaan kumminkin opettavainen tarina kasaan kun ne siinä vähän kinaavat, viedään ne sitten takaisin koreja punomaan ja miettimään seuraavaa Sokeiden kuunnelmapalkintoa...

Siis jokin tässä hankaa... ylevänä loppunousuna: Juuri tämäntapaisia tieteen legitimaatiokertomuksia pahamaineinen J-F Lyotard arvosteli - ne perustavat tieteellisen tiedon "narratiiviseen eeppisyyteen", vaikka hetikohta erottavat tieteellisen tiedon kaikesta muusta omanlaisekseen, ei-narratiiviseksi.

Kyllä noita täysinoppineita partiolaisia varmaan on tarjolla tienylittäjille (Hawkins sokiaa tien yli taluttamassa on sitten oma lukunsa...), mutta ei kai kättä nyt kannata kenen käteen tahansa liittää yhteen ja lähteä tien yli? On ostajan markkinat.

Etappisika said...

Niin, bottom line voisi kyllä olla kysymys: miksi ylimalkaan tarvitsee olla ohjaaja "todellisuuden suhteen" häh?

Siis O-H-J-A-A-J-A ?

Notkahtaa helposti siihen vitsiin, missä yläluokkainen britti toteaa kyllästyneellä nasaalillaan viskisoodaansa takan ääressä nauttien:

"As far as living is concerned, the servants can do it for us."

Veijo Meri said...

Ennen Suomessa kulki sirkuksia. Kapeita teitä kylmiin kyliin, jossa sirkuslaisia kohdeltiin kuin paskaa.

Sanottiin, että jos norsua ei osaa kävelyttää, se paskaa hoitajansa kuoliaaksi. Sanottiin, että jossain on siitä kuvakin.

Asemasodan aikana tapasin pojan, joka sanoi, että se on tosi juttu. Naurettiin, mutta sitten se veti sen kuvan esiin.