December 8, 2006

Ikuista paluuta "odotellessa"

John Fogertya livenä vuosien varrelta. Aloituskappale on CCR:n konsertit lopettava "boogie-juntta" Keep on Chooglin'. Kappale kesti live-versiosta riippuen 8-12 minuuttia.

Jos minä olisin ollut tiukkapipo seksuaalimoralisti, olisin vaatinut oitis sen kieltämistä ;~), sillä kyseessähän on - ei kuitenkaan välttämättä tahallinen - musiikillinen imitaatio seksuaaliaktista - siihen viittaa osaltaan myös chooglin' sanan käyttö alatyylin slangissa.
Ja mitä muuta onkaan biisin loppu kuin "sitä ihteään..."

Toki chooglin' merkitsee yleistä bailaushässäkkää, mutta siitä saadaan assosioimalla ties minkälainen "hässäkkä".
Tietenkin rock-biisit (kuten myös niin monet klassisen musiikin kappaleet) pyritään lähes aina päättämään konserteissa jonkinlaiseen kliimaksiin, mutta po. CCR-biisissä tämä pyrkimys on suorastaan silmiinpistävää ja korvinkuultavaa, koska kappale lähtee boogiemaisena toistona heti alusta asti kohti loppuhuipennusta - purkautumista.
Huomatkaa Johnin mainio huuliharppusoolo kappaleen keskivaiheilla.

CCR:n kaverit olivat tuohon aikaan äskettäin naimisiin menneitä (Tom vanhempana jo vuosia aiemmin), viriilejä mutta silti varsin kilttejä poikia verrattuna esimerkiksi sen ajan Frank Zappaan, joka ei kyllä hänkään Johnin tavoin käyttänyt huumeita tai alkoholia, mutta alkoi iskeä Amerikan konservatiiveja päähän muun muassa pornolla ja tekopyhyyden kritiikillä.

J. C. Fogerty on tässäkin mielessä ollut aina varsin "kohtuullinen" ihminen, vaikkei hänenkään sanoituksistaan puutu todella purevaa kritiikkiä.
John itse ei nimittäin CCR-aikanaan kirjoittanut ainuttakaan rakkauslaulua, ja hän ehti sentään kolmessa vuodessa tehdä kymmeniä biisejä, joista ainakin puolet! oli hittejä.
Tämä kyllä kertoo aika paljon miehen käsityksistä rock-lyriikan suhteen.

Cover-biiseistä sentään löytyy jopa 3-4 rakkaudesta kertovaa laulua, vaikka eka LP:n I put Spell on You (Screamin Jay Hawkins) kieltämättä onkin aika omalaatuinen rakkaudentunnustus. Saman LP:n Suzy Q (Dale Hawkins) sen sijaan kertoo jo ihan tavanomaisen tarinan ihailun kohteen niin iiihanista ominaisuuksista.

(Huom! John kirjoitti Rock and Roll Girlsin yli 10 vuotta CCR:n lopullisen hajoamisen jälkeen.)

***
CCR - Keep On Chooglin' (Live 1970 - 31.1 - Oakland Coliseum, San Fransisco)
08:26
(Uploadaajan tieto perustuu Fantasy Recordsin väärään informaatioon. Ei ole olemassa mitään virallista Royal Albert Hall-live videointia - ellei sitten jossain sen brittiläisen TV-yhtiön varastossa, joka filmasi konsertin.
Sama pätee äänitys- ja äänentoistotekniikaltaan heikkoon Woodstock-taltiointiin, joka sekin epävirallisesti on olemassa - "jossain" - näinhän siitä omin silmin kolme kappaletta You Tubessa, kunnes "sensuuri" iski.
In Concert live-LP:n ja videon alkuperäinen nimi oli siis alunperin pelkkä levy-yhtiön huijausyritys.)

John Fogerty - Rock and Roll Girls
03:03
John Fogerty live at Centerfield, 1985.

John Fogerty Up Around The Bend (1987)
02:53
The video is from The Welcome Home Concert, Landover, Maryland - July 4th, 1987

(Kyseessä on Vietnam veteraanien "kotiinpaluu- tai muistelokonsertti", jossa John soitti CCR-biisejä julkisesti ensimmäisen kerran 15 vuoteen, koska ymmärsi, että juuri niiden takia nämä ihmiset tulevat häntä kuuntelemaan. CCR oli nimittäin Vietnam-sotilaiden eräs kaikkein suosituimpia yhtyeitä.
Kuitenkin vasta kymmenen vuotta tämän tapauksen jälkeen John alkoi uudestaan soittaa CCR-aikaisia kappaleitaan jatkuvasti keikoilla.)

John Fogerty - Green River
03:29
Green River (Premonition 2/22, 1997)

John Fogerty - A Hundred And Ten In The Shade
04:10
Album : Premonition (8/22)
Filmed in front of a live audience at Warner Bros. Studios, Stage 15, December 12th & 13th, 1997

John Fogerty - Who'll Stop The Rain
02:45
Premonition, 1997

John Fogerty - Down On The Corner (1997)
02:51
Album : Premonition (12/22)

John Fogerty - Centerfield (1997)
03:54
Album : Premonition (13/22)

John Fogerty - Travelin' Band (1997)
02:32
Album : Premonition (22/22)

john fogerty (Lodi - syksy 2005)
04:09
(Hyvin kulkee hieman uusittu Lodikin. Video on huippuhyvä. Taitaa löytyä uusimmalta konserttitupla-CD:ltä.)

John Fogerty/Willie Nelson-Jambalaya (2006)
04:00
John Fogerty and Willie Nelson cover Hank Williams's Jambalaya live on August 5th, 2006 at the PNC Bank Arts Center in Holmdel, New Jersey.
(Bootleg- joten äänitys ei paras mahdollinen, mutta nyt lavalla esiintyy kaksi Ameriikan populaarimusiikin todellista klassikkoa.)

No comments: