Kielillä puhujia, dogmaatikkoja sekä valehtelijoita

Kirjoitettu kommentiksi a-k.h:n tekstiin "Saarnapäre" sekä jarvelaisen kommenttiin siitä.
(Editoitu viimeksi 20.12 klo: 04.50)

*
Ongelma on vakava, koska siinä kiteytyy kolme asiaa, jotka ovat pitäneet kirkon instituutiona kasassa: 1) karismaattisuus, 2) tunnustuksellisuus ja 3) oikeaoppisuus.

Herätysliike saattaa näivettyä tai saada eettisesti ja psykologisesti kyseenalaisia piirteitä, mikäli se toimii vain karismaattisuuden varassa.
Mutta kirkko, josta ei löydy enää karismaattisuutta, on pelkkä uskonnollista kulttia harjoittava "kineettinen museo".

Millähän tavoin Suomen ev.lut. kirkon oikeaoppisuuden oppinein (?) Juha Pihkala (Yksi kahdessa -Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana -1997) on yrittänyt kohdata Markku Koivistoa ? En tunne asiaa kuin pinnallisesti (*).

Matti Myllykoski joka tauksessa arvosteli minulle Pihkalan toimintaa varsin tiukasti Kotkan Kritiikkipäivillä helmikuussa 2000.

"Miten se kehtaa...?", sihahti MM Pihkalaan viitaten. Taisi olla puhe juuri tästä Koivistosta.

Karhulan teologipojalla saattoi kritiikissään tosin olla omakin lehmä ojassa - sekä väitöskirjan (Jeesuksen viimeiset päivät, 1994) väittämien että yksityiselämän suhteen.
(MM mainitsi minulle avioeroprosessistaan. Avecina hänellä oli Kotkassa uusi (kaunis) morsian) - kts. lisää PS.-luvusta.

Väitöskirjassahan oletettiin, ettei Jeesuksen tarina mene historiallisesti niinkuin se evankeliumeissa kerrotaan; - ainakaan mikään perustava empiirinen evidenssi ei sitä tue.

(En nyt puhu itse ylösnousemuksesta, jolle ei tietenkään edes(?) löydy kausaalista (eksternalistismi) evidenssiä; - sisäisestihän (internalismi) me sen sijaan voimme olla vakuuttuneita mistä vain "haluamme".)

Yhtä hyvin Jeesus on saatettu haudata joukkohautaan, ja koko ylösnousemustarina on vain pienen kannattajaryhmän yritys pelastaa Jeesuksen "maine" ja hänen opetuksensa aitous/totuus.

Mutta "tuulesta temmatuksi" tarinaksi siitä tuli aika hyvin menestynyt...

Tässä tulee jälleen mieleen Wittgensteinin tokaisu uskonnosta: 'For a mistake, that's too big.'

*
Olen tietoinen siitä, että ajatteluuni näissä(kin) asioissa sisältyy vakava ristiriita tai ainakin paradoksi.
Suhtaudun karismaattisuuteen periatteessa erittäin positiivisesti, mutta haluan pitää "hullut" kirkon ulkopuolella.

Mitenkähän olisin näistä periaatteista lähtien suhtautunut Jeesukseen, jos olisin elänyt vuosina 30-35 ja päässyt kuuntelemaan hänen juttujaan?

Asiaan tietysti vaikuttaisi se, olisinko umpijuutalainen vai saanut myös kosmopoliittista, stoalaista "pakana-oppia" kuten Paavali.
Etenkin keskiluokan "kaupunkipakanat" kiinnostuivat Jeesuksen sanomasta - juutalaiset tuskin koskaan. Paavali ilmeisesti tajusi varsin nopeasti kääntymisensä jälkeen tämän asiaintilan.

Ehkäpä karismaattisuus tehoaa myös nykyajan maallistuneeseen, byrokratisoituneeseen ja semanttisesti tyhjään nimikristillisyyteen, jota voinee pitää jonkinlaisena uuspakanuutena.

Ihmettelen vain, miksi ortodoksien tai katolisten piirissä ei tällaista "hihhulointia" enää havaita...Onko reformoitu kirkko esim. soteriologisesti jotenkin alttiimpi pirstoutumaan lahkoiksi kuin nämä kaksi.

Itse olen taipuvainen tälle kannalle varsinkin, mitä tulee äärimmäiseen monergismiin (Lutherin-Melanchtonin linja), joka mitätöi ihmisen tahdon, vaikka samanaikaisesti vetoaa juuri ihmisen yksilölliseen uskoon.
Kutsun tätä kaksoissidokseksi, joka lamaannuttaa tahdon. Luterilaisille on julistettu Jumalansa suhteen yhtä aikaa sekä lähestymis- että poistumiskielto!

Toki kaksoissidos (ehkä tämäkin) voi olla myös vapauttava, mutta valitettavasti minä en ole sellaista kokenut; - enkä näin ollen sitten usko reformoidun kristillisyyden Jumalaan, mikäli ajattelemme, että vanhurskauttamisoppi (ja monergismi yleensä) on kristinuskon pelastusopillinen ydin.

Tietysti dogmaattista luterilaisuutta vastustamaan asettuneen pietismin pelastusopilliset käsitykset (etenkin pyhitys ja askeesi) olivat liki vastakohtia äärimonergismille (siis vanhurskauttamisoppi), vaikka pietismin henkilökohtaisen uskonkokemuksen korostaminen noudattikin alkuperäisen kristillisyyden eetosta.

Äärimmäisestä pietismistä ei kuitenkaan ole pitkä matka pelagiolaiseen itsepyhitykseen eli silkkaan egoismiin, mikä jo lienee kristillisen sanoman perusintuition vastaista.

Pietismillä oli oikeutetusti suuri vaikutus reformoituun teologiaan, mutta mitään dogmaattista kumousta se ei lopultakaan aikaansaanut, koska Lutherin/Melanchtonin linjan kanssa yhtä aikaa kehittynyt kalvinismi dogmaattisessa ambivalenttisuudessaan - etten sanoisi valheellisuudessaan (perisyntioppi, predestinaatio ja menestyksen teologia eli sosiaalisen aseman merkitys pelastuksen ilmentäjänä) tuntui ihmisistä ilmeisesti houkuttelevammalta kuin myöhempi - jopa sairaalloisen tiukkaa henkistä kuria vaatinut radikaalipietismi.

Kalvinismi vaikutti etenkin USA:n reformoidun liikkeen piirissä. Pietismi sen sijaan on ollut lähinnä (euroopplais-)saksalainen ilmiö, mutta vaikuttanut myös Suomessa melkein kaikkien herätysliikkeiden taustalla.
Körttiläisyydestä äärimmäisine synnintuntoineen (Paavo Ruotsalainen) sen sijaan löytyy myös jotain alkuperäisestä kalvinismista.

*
Ai niin ;~) - nyt täytyy muistaa, että minähän kuulun ortodoksiseen kirkkoon, jossa soteriologista perusperiaatetta nimitetään synergismiksi, joka merkitsee jotakuinkin samaa kuin liturgia (Jumalan ja ihmisen välinen yhteistyö).

Pitää muistaa, että synergismissä ei ole kyse pelagiolaisuudesta, jossa ihminen voi pelastua jopa omilla ansioillaan, vaan siinä ihmiselle suodaan Jumalan suhteen tietty - mielenmuutoksen mahdollistava vapaus niin, ettei uskoon tulemista pidetä sentään minään kuolemansyntiin langenneelle julistettuna, armahtavana tuomiona, johon tämä itse ei voi mitenkään vaikuttaa.

Jos pidämme ihmisluontoa niin toivottomana, että vain armo saattaa sen pelastaa, niin minkä ihmeen takia kenekään pitäisi huolestua pelastuksestaan. Armohan ei vaadi eikä voi vaatia sinulta mitään, koska olet toivoton tapaus.

Johdonmukaisuuden nimissä luterilaisen kirkon tulisi lähettää kaikille seurakuntalaisilleen (eikä vain heille!) ilmoitus pelastetuksi tulemisesta.
Sellaisen sertifikaatin kanssa voisi hyvällä omallatunnolla lähteä ryyppäämään, raiskaamaan ja tappamaan...

***
PS. Meillä oli jo hetken aikaa ollut Myllykosken kanssa sen verran kiintoisaa keskusteltavaa, että kuunneltuaan aulan penkillä (ei siis auditoriossa) ovien ollessa auki pätkän Kirsti Simonsuuren esitelmää, hän kääntyi puoleeni ja kysyi: "Mikä sun mielestä on tuon esitelmän pointti?" Minä pyörittelin hitaasti päätäni.
Oli tainnut Simonsuuri valmistella puheensa aika huonosti, koska se kuulosti sekavalta, eikä "pointtia" siis löytynyt.

Niinpä sitten ajauduimme keskustelemaan lisää Pihkalasta, oikeaoppisuudesta, Foucault`sta, Hegelin ja Nietzschen suhteesta juutalaisuuteen - etenkin kirjasta Dark Riddle: Hegel, Nietzsche, and the Jews, 1996 (Yirmiyahu Yovel), johon Myllykoski teologian laitoksen informaatikkona oli päässyt heti tutustumaan.

Kirja osoitti pikemminkin Hegelin olleen antisemiitti, kun taas Nietzschen kritiikki kohdistui juutalaisuuden tiettyyn uskonnollis-kulttuuriseen vaiheeseen ja piirteseen - ei rotuun.

MM sanoi, että heille oli teologian laitoksella yksinkertaisesti valehdeltu Nietzschestä, mitä tuli tämän kritiikkiin juutalaisuutta kohtaan.

Tämä oli jo kovaa tekstiä, mietin jälkeenpäin mielessäni. Valheeseen turvautuminen jonkun ajattelijan tekstien suhteen - yliopistotasolla! - tekee niistä entistäkin vaarallisempia juuri valehtelijan oman maailmankatsomuksen kannalta - ja kyseenalaistaa laitoksen opettajien etiikan!

Paha juttu jos esim. Juha Pihkalalla on taipumuksia käyttää suoraa valhetta dogmatiikan välineenä. Ymmärrän kyllä avoimesti provosoivan ad hominem-argumentaation (Nietzsche), mutta en silkkaa valehtelua.

Lisäys

Epäilen kuitenkin vahvasti, ettei Markku Koivistoa voi pitää yhtään sen rehellisempänä kuin ketään virallisen kirkon edustajistakaan.
Ei välttämättä siksi, että Koivisto tekee "raakaa" bisnestä suggestiokyvyllään vaan siksi, ettei näissä asioissa ole asiantuntijoita...

*
Karismaattisuus / Suomen kirkkohistoria

(*)
(Tässä jotain tietoa aiheesta - Tampereen hiippakunta - Puheet - Juha Pihkala 12/2000, Markku Koiviston toiminnan tutkintaa jatketaan - 3/2006, Tampereen tuomiokapituli kuuli Markku Koivistoa - 4/2006, Kirkko & Kaupunki - 5/2006, Kotimaa :: eKotimaa-verkkolehti - Markku Koivisto erotettiin ...6/2006), Tampereen hiippakunta - Istunnon päätöksiä - 9/2006).