Kommentti Iineksen päreen "Suruprojektit" kommentteihin.(Viimeisin editointi 3.12 klo:19.35 - linkkilisäyksiä)
Kyllä, ajattelen juuri noin. Tiedostin itsekin tuon ristiriidan, mutta ajatuksiltaanhan ei kuitenkaan voi vaatia yhdessä linjassa pysymistä, selkeyttä kylläkin."
*
Olen saattanut haukata liian ison palan aatehistoriallista "kakkua", mutta väitän, että jos antimetafyysinen valistusoptimismi ja Auguste Comte ihmishengen kehityksen kolmannella asteellaan halusivat selittää "käsittämättömän" todellisuuden kokeellisen tieteen menetelmin, niin se EI kuitenkaan ollut samalla vastaus ihmisen eksistentiaalisiin ongelmiin eli 1) syntymisen ja kuoleman - ylipäätään elämän aiheuttamaan ahdistukseen (Angst, Kierkegaard), jonka Heidegger ilmaisee sanomalla, että "me olemme 'heitettyjä' maailmaan") ja 2) olemisen kysymykseen, jonka Heidegger myös formuloi osuvasti: "miksi mieluumin on jotain kuin ei mitään?"
Valistuksen projekti, joka on sama kuin Comten kolmas taso, ei mekanistisessa ja arvoneutraalissa (ikäänkuin sellainen "tyhjiö" vallitsisi missään tieteessä) positivismissaan voi mitenkään vastata tällaisiin kysymyksiin vaihtamatta keskustelunaihetta eli vastaus, joka annetaan, ei ole vastaus siihen, mitä kysyttiin.
Valistuksen edustajat saattavat myös väittää, ettei esitettyihin, eksistentiaalisiin kysymyksiin enää tarvita vastauksia, koska tiede on jo selittänyt meille lähes kaiken fysikaalisesta ja biologisesta todellisuudesta, mutta myös tämä on keskustelunaiheen vaihtamista.
Tästä syntyy soppa, jonka "syötävyyttä" en mene takaamaan. Toivottavasti en tosiaankaan tule haukanneeksi liian isoa palaa aatehistorian kakusta.
Tukehtuminen on aika ilkeä tapa kuolla...
PS.
*
Iines said...
"Siis tavallaan väität, että me nykyajan ihmiset olemme jo Comten kolmannella tasolla suhtautumisessamme kuolemaan. Ja lisääntyneen tiedon kautta kuolema "saa uudet kehykset."
Siitä huolimatta hyväksyt kuitenkin nykyiset kuolemaan liittyvät uudet riitit eka tason viitekehyksessä? (catulux) "
Siitä huolimatta hyväksyt kuitenkin nykyiset kuolemaan liittyvät uudet riitit eka tason viitekehyksessä? (catulux) "
Kyllä, ajattelen juuri noin. Tiedostin itsekin tuon ristiriidan, mutta ajatuksiltaanhan ei kuitenkaan voi vaatia yhdessä linjassa pysymistä, selkeyttä kylläkin."
*
RR
Edellä siteerattu on minunkin lähtökohtani.
Olen saattanut haukata liian ison palan aatehistoriallista "kakkua", mutta väitän, että jos antimetafyysinen valistusoptimismi ja Auguste Comte ihmishengen kehityksen kolmannella asteellaan halusivat selittää "käsittämättömän" todellisuuden kokeellisen tieteen menetelmin, niin se EI kuitenkaan ollut samalla vastaus ihmisen eksistentiaalisiin ongelmiin eli 1) syntymisen ja kuoleman - ylipäätään elämän aiheuttamaan ahdistukseen (Angst, Kierkegaard), jonka Heidegger ilmaisee sanomalla, että "me olemme 'heitettyjä' maailmaan") ja 2) olemisen kysymykseen, jonka Heidegger myös formuloi osuvasti: "miksi mieluumin on jotain kuin ei mitään?"
Valistuksen projekti, joka on sama kuin Comten kolmas taso, ei mekanistisessa ja arvoneutraalissa (ikäänkuin sellainen "tyhjiö" vallitsisi missään tieteessä) positivismissaan voi mitenkään vastata tällaisiin kysymyksiin vaihtamatta keskustelunaihetta eli vastaus, joka annetaan, ei ole vastaus siihen, mitä kysyttiin.
Valistuksen edustajat saattavat myös väittää, ettei esitettyihin, eksistentiaalisiin kysymyksiin enää tarvita vastauksia, koska tiede on jo selittänyt meille lähes kaiken fysikaalisesta ja biologisesta todellisuudesta, mutta myös tämä on keskustelunaiheen vaihtamista.
Fysikalisti ei kykene välttämättä edes ymmärtämään, mitä eksistentialisti-hermeneutikko tai uskonnollis-metafyysistä maailmankatsomusta edustava ihminen oikein haluaa tai, mistä hän puhuu, ja leimaa tuon puheen ja kysymykset tietenkin mielettömiksi.
Tähän metodologisen monismin ylläpitämään hybrikseen sisältyy siis harha siitä, että se on vastannut kaikkiin ihmistä koskeviin kysymyksiin, kun se on ratkaissut fysikaalisen todellisuuden ja biologisen elämän alkuperän.
Comte lienee kuitenkin tajunnut, että hänen kolmas - kokeellisen, empiirisen tieteen asteensa ei kykene vastaamaan niihin ongelmiin, joita esimerkiksi eksistentialistien "esi-isä", matemaatikko ja filosofi Blaise Pascal oli hätkähdytävällä tavalla pohtinut "Ajatelmissaan".
Comte lienee kuitenkin tajunnut, että hänen kolmas - kokeellisen, empiirisen tieteen asteensa ei kykene vastaamaan niihin ongelmiin, joita esimerkiksi eksistentialistien "esi-isä", matemaatikko ja filosofi Blaise Pascal oli hätkähdytävällä tavalla pohtinut "Ajatelmissaan".
Comte nimittäin pyrki elämänsä lopulla kehittelemään syrjäytetyn kristinuskon tilalle uutta, "positivistista" - omien sanojensa mukaan "humanistista" - uskontoa, joka ei olisi ristiriidassa hänen tieteenfilosofisten ja sosiologian metodologiaa koskevien (III vaiheen) näkemystensä kanssa.
Aikalaistiedemiehet eivät moista intoa ymmärtäneet, ja Comte leimattiin hulluksi.
*
*
Ehkä myös luonnontieteeseen, tekniikkaan ja analyyttiseen filosofiaan perehtynyt Ludwig Wittgenstein oli hieman hullu - samaan tapaan kuin Comte.
Tractatus oli saanut vaikutteita positivismista ja etenkin Russellin atomistisesta lauselogiikasta, ja sitä pidettiin aikoinaan loogisten empiristien ehkä tärkeimpänä innoittajana, mutta Wittgenstein halusi nimenomaan painottaa, että tärkein osa Tractatuksesta oli se, mikä jäi kirjoittamatta (etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa käsittelevä osa) - siis se, "mistä ei voi sanoa mitään, ja josta sen tähden oli vaiettava"(!)
Samassa hengessä Wittgenstein toteaa, että vaikka kaikkiin (loogis-)filosofisiin ongelmiimme olisi vastattu, ei elämänongelmiamme olisi vielä edes sivuttu.
Samassa hengessä Wittgenstein toteaa, että vaikka kaikkiin (loogis-)filosofisiin ongelmiimme olisi vastattu, ei elämänongelmiamme olisi vielä edes sivuttu.
Myös Wittgensteiniin suhtauduttiin ennenpitkää karsaasti "tieteellisten" filosofien (Russell, Carnap, Neurath, Popper jne.) taholta.
Neurath piti häntä jopa huijarina ja Popper ilmeisesti käsittämättömänä suunpieksijänä...
*
*
Valistuksesta, Comtesta ja Wittgensteinista antamiani esimerkkejä täydentämään aion vielä tuoda aatehistoriallisia ja filosofisia pohdintoja pessimismin ja optimismin suhteesta sekä Camus`lla, kreikkalaisessa mytologiassa (Sisyfoksen myytti, myös Camus`n versiona), etenkin varhaisemmassa kreikkalaisessa tragediassa (Aiskhylos, Sofokles), Kreikan klassisen kauden filosofisessa yltiörationalismissa (Sokrateen tieto=hyve=onni sekä Euripideen uusi tragedianäkemys), juutalaisessa monoteismissa ja stoalaisuudessa.
Tästä syntyy soppa, jonka "syötävyyttä" en mene takaamaan. Toivottavasti en tosiaankaan tule haukanneeksi liian isoa palaa aatehistorian kakusta.
Tukehtuminen on aika ilkeä tapa kuolla...
PS.
Edellä kuitenkin esiteltiin hahmotelma synopsiksesta, jonka peruspointtina on väittää, että Valistuksen projekti (arvoneutraali tiedeoptimismi) ajautui moraalinihilismiin (ko. optimismi luuli kykenevänsä vastaamaan myös arvokysymyksiin tuhottuaan sitä ennen arvojen aiemman perustan), josta sen tavallaan 'pelasti' ensin romantiikan subjektivismi ja idealismi, sen jälkeen sekä fenomenologinen hermeneutiikka (Heidegger) että eksistentialismi (Sartre, Camus), joiden antamat vastaukset ovat koskettaneet ihmisten luovaa itseymmärrystä ja tietoisuutta moraalin kriisistä syvemmin kuin fysiikan kaavat tai yksikään DNA:n aminohapoista.
(Vai onko E = mc2 lisännyt kenenkään itseymmärrystä ihmisenä olemisen kannalta välittömästi, sellaisenaan, ilman analogioiden, sovellutusten ja aatehistoriallisten tulkintojen vaikutusta? Jos on, niin millä tavalla?)
(Lisäys)
Sekä Kantin velvollisuusetiikka että Benthamin preferenssiutilitarismi ja Millin sääntöutilitarismi (laajemmin: hyötyetiikka) ovat eräänlaista "liikennesääntömoraalia", jossa ihmisen moraalista agenttiutta (henkilökohtaista sitoutumista vallitsevaan moraaliin, mikä on kuitenkin hyve eikä automaattinen tai pakotettu reaktio) pidetään itsestään selvänä, rationaalisen yksilön valintana.
Siten miltei ainoaksi ongelmaksi Valistuksen jälkeisessä moraalifilosofiassa on noussut erilaisten moraalikoodien relatiivisuus, johon ei emotivismilla (moraali on tunnereaktio) tai Sartren eksistentialismilla (moraali on yksilöllinen valinta, henkilökohtaiseen tilanteeseen (situaatioon), ei yhteisöllisten tai universaalisten arvojen määräämää toimintaa) ole antaa kuin psykologisen egoismin motivoimia ratkaisuja.
Valistuksen jälkeinen moraali perustuu oletetun rationaalisen yksilön harkintaan velvollisuuksistan tai omasta edustaan, muttei muodosta mitään yhtenäistä koodistoa, joten kun puhuin "liikennesääntömoraalista" kaikkien etuna, niin on todella hankalaa kontrolloida, että ihmiset noudattavat tällaista "moraalia", koska jopa yksilöitten omaksumat moraalin pelisäännöt saattavat eroata toisistaan merkittävästi.
*
Esimerkkinä aatteiden ja ajatusjärjestelmien (Kuhnin paradigma, Foucault`n episteme) dialektisesta liikkeestä antiikin Kreikassa voi esittää vanhan, homeerista perinnettä vaalineen tragedianäytelmän muuttumisen kulttuurisesti yhdistävänä eetoksena platonis-aristoteeliseksi yltiörationalismiksi.
Platonin akatemian virallinen filosofia, jonka pääpaikaksi ajanlaskumme alussa oli muodostunut Aleksandria, päätyi (jo alunperin Platonilta löytyvään) skeptisismiin sekä jopa nihilismiin (yltiörationalismin päätepisteet).
Myös akatemian "ulkopuolisessa" ajattelussa skeptisismi vaikutti vahvasti (Pyrrhon oli ensimmäinen tunnettu skeptikko; Sekstos Empeirikos kirjasi ylös hänen periaatteensa).
Dialektisena "vastauksena" skeptisismille ja nihilismille sitten kehittyivät mystinen uusplatonismi ja tietenkin kristinusko.
Tämän jälkeen kului tuhat vuotta ennenkuin Euroopan aatehistoriassa tapahtui mitään merkittävää.
*
(Luonnostelma on keskeneräinen...ja sellaiseksi jää)
4 comments:
OLipas tämä taas aikamoinen pläjäys filosofiaa ja oppia ihmisen arvoituksesta! Mutta sujuvasti ja loogisesti etenevä juttu.
Oma filosofian tuntemus lienee heikohkoa. pystyn toki tavoittamaan pääpiirteet länsimaisen filosofian historiassa, mutta syvempi keskustelu hieman hikoiluttaa.
Mihin suuntaukseen tämä Comte muuten sijoitetaan ? Empiristeihin ?? Milloin vaikutti?
Comten yritys oli varmaan urhea.
"Comte nimittäin pyrki elämänsä lopulla kehittelemään syrjäytetyn kristinuskon tilalle uutta, "positivistista" uskontoa, joka ei olisi ristiriidassa hänen tieteenfilosofisten ja sosiologian metodologiaa koskevien (III vaiheen) näkemystensä kanssa."
Eikös herra Comte tavallaan taistele tuulimyllyjä vastaan ?? Uskonto ei olisi uskontoa ilman uskoa; ja uskontoa ei oikeastaan voi edes lähestyä järjen kautta.
Kahlil Gibran muuten heitti asiasta aforismin:
"Usko on kuin keidas erämaassa, jota järjen karavaani ei voi koskaan tavoittaa."
Lisäsin Comtesta pari wikipedian linkkiä päreeseen.
Comte on sosiologia-termin keksijä, joka pyrki kehittämään ko. tieteestä yhtä eksaktin kuin fysiikasta.
Sosiologian professori Pertti Tötön (luokkatoverini lukiosta), jonka erikoisalue on sosiologian tieteenfilosofia ja metodit (sekä Werner Sombart, josta teki huipputason väitöskirjan), mukaan Comte ei kuitenkaan itse ollut "esimerkillinen" positivisti...
Durkheim seurasi metodologisesti Comtea ainakin, mitä tulee käsitykseen, että jos fysiikka tutkii fysikaalisia objekteja, niin sosiologia tutkii sosiaalisia faktoja.
Comte kutsui uskonnollista projektiaan "humanistiseksi uskoksi".
Itse muistelen Comten elämänkertaa Sosiologian klassikot (I-III) sarjan ykkösosasta, jota mulla ei löydy kirjahyllystäni, joten olen jälleen! ulkomuistin varassa.
Ylipäätään minulla ei ole kovin paljon kirjoja hyllyissäni.
Olen vasta viime aikoina satsannut asiaan enemmän etenkin käsikirjojen osalta.
Noin 15 vuotta sitten onnistuin parin hieman omituisen muuttovaiheen kautta "kadottamaan" koko siihen astisen kirjastoni, jossa oli silloin suurimmaksi osaksi romaaneja - myös runoja.
Nykyään olen siis satsannut lähinnä filosofiaan, historiaan, teologiaan, uskontotieteeseen, kulttuuriantropologiaan ja kirjallisuustieteeseen.
"Noin 15 vuotta sitten onnistuin parin hieman omituisen muuttovaiheen kautta "kadottamaan" koko siihen astisen kirjastoni, jossa oli silloin suurimmaksi osaksi romaaneja - myös runoja."
Sinähän kuljet Leinon jalan jäljissä. Eikalla oli nuoruusvuosinaan oma "kirjasto", jota hän vaali kuin silmäteräänsä. Ajan hampaan narskuttaessa miestä kirjat alkoivat tuntua painolastilta ja taakalta liikuvalle ja muuttavalle miehelle. Niinpä loppuvaiheissa elämäänsä Leino oli vapaa myös kirjojen taakan suhteen.
Viimeisessä runoteoksessaan, Shemeikan lauluja, kirjaston häviäminen konkretisoituu Löysäläisen laulussa:
"Maan tietä kulkee kirjaton, karjaton mies.
Maan vai taivahan laps, vai helvetin hehkuun on ties?"
Tekstiäsi on vaikea kommentoida, koska tietomääräni on ontuva ja olen siis noviisi.
Tämä oli mielenkiintoinen pätkä:
"Tähän metodologisen monismin ylläpitämään hybrikseen sisältyy siis harha siitä, että se on vastannut kaikkiin ihmistä koskeviin kysymyksiin, kun se on ratkaissut fysikaalisen todellisuuden ja biologisen elämän alkuperän."
Ihan samaa aseella iski piispa ??? materialisti valtaojaa päähän heidän Jumala-keskusteluissaan:
"Vaikka aineen ja atomien kaikki arvoitukset ratkaistaisiin, ihmisen sisin olemus jäisi siitä huolimatta arvoitukseksi."
Kävin muuten lainaamassa Camus`n Putoamisen, koska sinä ja Kemppinen niin miehestä vouhkaatte. Pitäisi vain saada ajatukset tunteista tieteisiin....
Olisi hauska kuulla ensi vaikutelmasi "Putoamisesta".
Se ei nimittäin välttämättä kolahda heti. Tai sitten kolahtaa...
Camus`n suhteen jonkilainen intertekstuaalisuus eli tekstin kirjoitustapaan/tyylilliseen genreen liittyvät kytkökset Dostojevskin "Kellariloukon mieheen" , Nietzschen "Zarathustraan" ja Augustinuksen "Tunnustuksiin" sekä temaattiset yhteydet esim. "Rikokseen ja rangaistukseen", ovat huomion arvoisia.
Post a Comment