Luonnostelua vallankumouksen legitimaatiosta, sen mahdottomuudesta ja tarpeettomuudesta

‘Sattuneesta syystä’ 17.8 keskeneräiseksi jäänyt pärekommentti anonyymin kommenttiin päreessäni Poliittinen legitimaatio ja anarkistinen valhe. 

*

Zizekin perustelut ovat täysin paikallaan, mutta ongelman ydin ei ole perusteluissa vaan siinä, miten ymmärrämme legitimaation prosessina, joka antaa valtuudet poliittiseen toimintaan/muutokseen. Perusteluista ja evidenssistä, vaikka ne toki ovat välttämättömiä, ei kuitenkaan/tietenkään vielä itsessään seuraa toiminnan aktuaalistumista.

. 

Ensisijaisesti tarvitaan - ei niinkään edes päätöstä poliittisena ohjelmana vaan ‘se’, joka tuon päätöksen lopulta tekee ja ottaa vastuulleen. Mutta tarvitseeko tuo ‘se’ päätökseensä lopulta edes valtuutusta vai voiko hän toimia suvereenisti? Tulemme näin kysyessämme ‘vaarallisen’ lähelle nuoren Carl Schmittin poliittista ajattelua, jonka ytimestä löytyy absoluuttinen monarkki tai yksinvaltias.

*

Habermasin legitimaatiopohdintojen lähtökohtana ovat olleet sekä Schmittin monarkista yksinvaltiutta preferoiva desisionismi että Hannah Arendtin merkillinen anarkia-utopia, jossa politiikka näyttäisi toteutuvan ideaalilla tavalla ‘optimaalisen’ kansalaisvapauden funktiona [yhteiskunnassa, jossa kansalaisoikeudet eivät ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa]: rauhallisesti ja järkevästi keskustellen, ilman valtion sensuurivaltaa, ilman pakottavaa valtiokoneistoa. - - Schmitt ja Arendt lienevät kaksi poliittisen legitimaatioteorian ääripäätä: Schmitt ‘palaa’ monarkiaan: ’yksinvaltiuteen’, Arendt ‘hyppää’ utooppiseen anarko-marxismiin: ‘paratiisiin’.

*

Siinä missä rationaalinen ajattelu Kantin mukaan mahdollistuu tietyn transsendentaalis-universaalin peruslogiikan puitteissa [‘ajattelu’, joka ei jäsenny tämän logiikan ‘sisäpuolelle’ on väistämättä käsitteellisesti epämääräisten affektien kaaosta], siinä myös politiikka on poliittista [yhteisten asioiden hoitoa] vasta silloin, kun poliittisen toiminnan ja etenkin poliittisen muutoksen legitimaatiosta on päästy periaatteelliseen yhteisymmärrykseen [konsensukseen tai vähintäänkin kompromissiin].

. 

Legitimaation toinen nimi on näin ollen oikeudenmukaisuus, ja sen vuoksi esim. Machiavellin Ruhtinaan politiikka voidaan aivan hyvin tulkita myös rikollisuudeksi, koska Ruhtinas ei viime kädessä piittaa muusta kuin omasta edustaan. Ruhtinaan puolesta on kuitenkin heti sanottava, että hänen on Machiavellin mukaan otettava aina huomioon ‘valtion’ etu [‘yleinen’ etu], vaikka hän tekeekin sen vain valtansa säilyttämisen ja turvaamisen vuoksi.

. 

Mutta voidaanko Ruhtinaalla sanoa olevan nimenomaan legitimaatio poliittisesti itsekkääseen toimintaansa, jos/kun hän samaistaa valtion ja oman etunsa? Tähän ei olekaan ihan helppo vastata.

. 

Pointti on siinä, että jos tarkoituksena on muuttaa systeemiä perusteellisesti, tuota muutosta on lähes mahdoton legitimoida systeemin sisällä, demokraattisen enemmistöpäätösproseduurin sisällä. Perustuslakien muutokset vaativat muistaakseni Suomessa 5/6 enemmistöä eduskunnassa eikä sellaista enemmistöä tästä maasta ole koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, mikäli äänestettäisiin esim. omistusoikeuden rajoittamisesta kohtuuden periaatteella [tietoisen naivi esimerkki].

. 

Niinpä jos muutosta peruslakeihin halutaan, sitä ei voi saada systeemin legitimaatioproseduurin ehdoilla. Hitlerkin lopulta kirjaimellisesti kaappasi vallan säädättämällä parlamentaarisen proseduurin ‘ohi’ yksipuolisia sensuuri- ym. lakeja, jotka estivät poliittisen opposition toiminnan. Parlamentaarisesta eli mahdollisimman demokraattisesta legitimaatiosta ei siis ole ‘Ruhtinaalle’ viime kädessä kuin haittaa.

. 

Ruhtinas toki tarvitsee ja haluaa toiminnalleen poliittista legitimaatiota, mutta hän ei hanki [eikä voi hankkia tai saada] sitä demokraattisen systeemin puitteissa. Niinpä hän turvautuu [hänen pakko turvautua] populismiin ja poliittisen pelin ehkä kaikkein kaksinaismoralistisimpiin muotoihin: tekopyhyys, lahjonta ja valehtelu ‘legitimoivat’ hänen valtansa.

. 

Toisin sanoen – ainakin viime kädessä [jopa valistuneen yksinvaltiuden suurin eli Fredrik Suuri mukaan lukien] Ruhtinaan toiminnan poliittinen legitimaatio on aina jonkinlainen ‘keisarin uudet vaatteet’. Hänellä saattaa olla kansan tuki, mutta hän ei voi testauttaa sitä ainakaan demokraattisin keinoin – kansanäänestyksellä.

. 

Mielestäni ei ole vaikea päätellä, että kommunistinen vallankumous on loogisesti aivan samantyyppisessä legitimaatiokriisissä kuin Ruhtinaankin valta, riippumatta siitä onko vallankumousajatusten takana enemmistö tai vähemmistö kansasta [senkin vuoksi, että on erittäin hankalaa osoittaa/määritellä/’rekrytoida’ enemmistö vallankumoustilanteessa]. - - Ongelman ydin löytyy systeemin kumoamisen mahdottomuudesta systeemin itsensä ehdoilla. Jos systeemiä ei voi muuttaa systeemin ehdoilla, se on kumottava väkivaltaisesti, mikäli tarkoituksena on saada aikaan todella radikaali rakenteellinen muutos.

. 

Vallankumous ei voi saada legitimaatiotaan laillisuusperiaatteesta vaan rikollisen toiminnan anarkistisesta oikeuttamisesta, minkä jälkeen muodostettavan uuden systeemin poliittinen proseduuri ratifioi uuden laillisuusperiaatteen ja siten myös uuden legitimaatioproseduurin, jotka puolestaan on laittomasti kumottava, jotta systeemin perustaa voidaan muuttaa. 

. 

Ruhtinaan [ja/tai kapitalisti-plutokraatin] tilanne on kuitenkin jopa ymmärrettävämpi ja ‘helpompi’ kuin kommunistien, koska kommunistit eivät halua yhteiskuntaa, joka perustuu edustukselliselle demokratialle, koska jo vaalipopulismi ja edustuksellisuus itsessään ovat eriarvoisuutta synnyttäviä instituutiota. Ruhtinas voi säilyttää valtansa näennäisdemokraattisilla vaaleilla, kun taas anarko-kommunistit nimittävät ja erottavat johtajiaan likipitäen huutoäänestyksellä.

. 

Ihmetellen esitänkin kysymyksen: miten ‘huutoäänestys-yhteiskunnassa’ eli mahdollisimman suorassa demokratiassa on mahdollista legitimoida ja päättää poliittisesti yhtään mitään pitkäjänteisellä ja luotettavalla tavalla? [Kyseessä voivat olla vain joko erittäin pienet ihmisyhteisöt tai (in ironice) valtavat täysin vaistonvaraisesti toimivat eläinlaumat, jossa kaikki sujuu tietysti itsestään: vrt. laumaäly].

*

Vallan kolmijaon eli lakia säätävän vallan [parlamentti], tuomiovallan [oikeuslaitos] ja toimeenpanevan vallan [poliisi, armeija] on oltava mahdollisimman riippumattomia toisistaan – ei ainoastaan muodollisesti vaan niin suuressa määrin kuin mahdollista myös ‘sisällöllisesti’ [eli vapaita henkilökohtaisista lojaaliuspakoista esim. poliittisesti]. Muussa tapauksessa minkäänlainen aito demokratia ei voi toteutua minkäänlaisessa valtiosääntösysteemissä kuin farssina [vaatimus on oikeastaan ylivoimainen (kuten ‘autenttisen’ poliittisen legitimaation ja episteemisesti täysin justifioidun tietokin mahdollisuus), joten edes parlamentaarinen demokratia ei välty ainakin ajoittain ajautumasta oikeudenmukaisuusperiaatteidensa pohjalta näytellyksi farssiksi].

. 

Mikä takaa sen, että anarkistinen kommunismi pystyy pitämään erillään nämä vallan kolme perusfunktiota? Mikä takaa sen, ettei kommunismi aina ajaudu keskitettyyn, autoritaariseen valtiomalliin, jossa valta on valtaa pitävän rikoskoplan ja/tai öykkärimäisen eliitin hallussa [meritokratia ei ole olennaista, kun puhutaan vallasta; esim. Stalin ja Hitler eivät olleet nerokkaita ihmisiä lopulta muussa kuin populismissa ja valehtelemisessa]?

*

Legitimaatio merkitsee ideaalisesti tulkittuna sitä, että valta pystyy tiettyihin oikeudenmukaisuusvaatimuksiin vedoten kuitenkin viime kädessä [ikään kuin loogisen hypyn kautta] oikeuttamaan itse itsensä oikeudenmukaisuutena samassa mielessä kuin oikea johtopäätös seuraa premisseistä, mutta ei ole täysin palautettavissa niihin eli johtopäätös [kuten legitimaatiokaan] ei sisälly suoraan premisseihin [oikeusvaatimusperusteluihin], jolloin kyseessä olisi kehäpäättely.

. 

Näin vahvan episteemisen kriteerin vallitessa legitimaatio ei kuitenkaan voi koskaan toteutua absoluuttisesti yhtä vähän kuin meillä voi olla täysin varmaa tiedollisesti oikeutettua tietoa. Ei nimittäin ole olemassa [ainakaan ihmisen rationaalisessa kieli- ja ymmärryssysteemissä] sellaista laadullista premissiä/perustelua, joka ikään kuin takaisi [vrt. Plantingan ‘warrant’ Jumalan episteemisen todistamisen varmistavana kumoamattomana kumoajana] tai antaisi tiedolle siltä puuttuva ‘varmuusosan’ ilman, että tieto samalla muuttuisi triviaaliksi [huom. premissi-evidenssin määrä ei muutu laaduksi kuin fysikaalisissa prosesseissa (mitä tieto ja legitimaatio eivät ole) tai loogisena hyppynä ja/tai virhepäätelmänä].

. 

E=mc2 on triviaa, koska se on täydellistä fysikaalista [ei-normatiivista] tietoa. Siitä ei kuitenkaan/tietenkään [contra epikurolaiset ja utilitaristit] seuraa eikä voi seurata normatiivisesti yhtään mitään, koska normatiivisuus on vain inhimillisen rationaalisen ajattelun ominaisuus, joka kuitenkin pyrkii matemaattisluonnontieteellisen kalkyylimallin mukaisen eksaktiuden antamaan varmuuteen. Sellainen varmuus/‘varmuus’ on kuitenkin mahdollista vain esim. muurahaisille ja mehiläisille tai teknisille informaatiojärjestelmille [ennen puhuttiin koneista], mutta ei itseään ja havaintojaan kielelliskäsitteellisesti reflektoimaan kykenevälle representaatiolle tietoisuutena.

. 

Ajaudumme siis rationaalisessa päättelyssä väistämättä skeptisismiin niin tiedon kuin legitimaationkin suhteen, eikä episteemistä skeptisismiä ole mahdollista kumota loogisesti [epämääräiseen loogiseen aksiomaattisuuteen perustuva matematiikka on jälleen oma lukunsa]. Emootioihin, uskomuksiin, tilastoihin/mittauksiin ja common senseen vedoten/luottaen on tietenkin mahdollista olettaa tietävänsä jotain varmasti, mutta tällöin kyse ei ole tiedollisesta vaan enintäänkin tieteellisestä varmuudesta.

. 

Niinpä vallankumouskin voi toki olla varma legitimaatiostaan, mutta vallitsevan [oikeutus]systeemin sisällä se ei voi itseään oikeuttaa. Mikäli näin tapahtuu, kyseessä ei ole enää vallankumous vaan joko a] lakisääteinen reformi tai b] valtiopetos [joka tietysti vallankumouksellisten mielestä toteuttaa vaaditun oikeudenmukaisuusperiaatteen].

*

Zizek ei lähde mukaan edellä esitettyyn spekulointiin ja aivan ymmärrettävistä syistä, koska eihän siinä itse asiassa päädytty yhtään mihinkään tai enintäänkin on vain toistettu itsestään selvä tosiasia, jonka mukaan omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia.

......

.

....edustuksellinen demokratia, suora demokratia, anarkismi, vahva valtio.....

. 

[jatkuu jos on jatkuakseen]

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/poliittinen-legitimaatio-ja.html