Raymond Braveheart lilliputtien maailmassa

Suvereeni on tullut järjestämään ahneista ja laiskoista koostuvan valtion asiat oikeudenmukaiselle tolalle.

Motto:
Totuus on tuottavin kaikista ihmisen erehdyksistä
Nietzsche

[Kielimafian korjauksia ja lisäyksiä - viimeksi klo: 21.35]
1
Ironmistress kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: Metsällä on paha taipumus vastata juuri niinkuin sinne huudetaan.

Sen kun vain huudat tai vastaat sille metsälle. Varo kuitenkin syleksimästä tuuleen, koska tuuli saattaa yltyä myrskyksi, jos sille tarpeeksi vittuillaan. Saat omat sylkesi takaisin omaan naamaan.

Kun rasismi nostaa päätään, saman tekee terrorismi - ja päinvastoin. Vain globaali diktatuuri ['demokratia'] pysäyttää tämän saatanallisen noidankehän.

Eikä siinä demokratiassa ole hyvää tai pahaa, ei juutalaista tai romania, ei muhamettilaista tai buddhalaista, ei finanssipankkiiria tai rehellistä työtä tekevää.

Siinä pannaan kaikki samaan riviin, ja joka ei tottele järjestystä vaan ahnehtii ja rötöstelee eli käyttää toisia ihmisiä hyväkseen millä tahansa varastamisen keinolla [myös korkoa kiskomalla] - se joko ammutaan tai lähetetään vankileiriin.

Siinä järjestyksessä loppuu kaltoin kohdeltujen [niin rikkaitten kuin köyhienkin] valitus ja huuto eli kateus, ylimielisyys, velttous ja vastuuttomuus.

Siinä järjestyksessä tyydytään pieneen köyhyyteen ja vältetään suurta rikkautta, eikä siinä järjestyksessä, toisin kuin meritokraattisessa kapitalismissa, edes sallita subjektiivista sortoa, joka perustuu ihmisten ahneuteen tai laiskuuteen.

Globaalissa diktatuuri-demokratiassa ihmiset vapautuvat näiden saatanallisten taipumusten vallasta. Ja mikäli vapautuminen ei ota onnistuakseen [kyseessähän ovat hiviömäisen sitkeät lihallis-sielulliset voimat], järjestelmä auttaa ihmisiä vapautumaan [erikoistuneitten terapeutti-inkvisiittorien avustuksella].

Ihminen siirtyy elämään tällaisessa järjestelmässä [omaksi parhaakseen] sen vuoksi, että evoluutio-saatana, joka hänet syyttömästi synnytti itseään [ja katoavuuttaan] palvelemaan, on voitettavissa vain globaali-demokraattisella diktatuurilla.

Jos ihminen ei kuitenkaan halua elää, hän voi myös kuolla - omasta tahdostaan. Eutanasia laillistetaan, mutta mitään muuta eugeniikkaa ei sallita [ei ainakaan tieteen nimissä]. Ihmiset ovat mitä ovat, eikä heitä muuteta keinotekoisesti. 'Ainoastaan' heidän äärimmäisiä taipumuksiaan kontrolloidaan systemaattisesti ja optimaalista järjestystä silmällä pitäen.
*
Ja kuka tätä kaikkea hallitsee? Kuka tätä moraalin ja oikeuden tuolla puolen olevaa järjestystä ylläpitää?

Se on salaisuus. Viimeinen salaisuus. Jonkinlainen kaikkivaltias Paavi kuitenkin on kyseessä. Tai vähintäinkin eräänlainen Gulliver lilliputtien maassa.

2
Hannah Arendtin ja Jürgen Habermasin poliittinen pluralismi joutavat roskikseen epärealistina malleina ihmisluonnon tilasta ja mahdollisuuksista rauhanomaisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Arendt on sekava idealistinen [muka keskusteleva] universalisti, joka ei ymmärrä valtiosta juuri mitään - lukuunottamatta omaa juutalaista perintöään ja omia juutalaisia kokemuksiaan natsi-Saksan barbariasta.

[Juutalainen identiteettihän ei kytkeydy omaan kansallisvaltioon (sitä ei ole) vaan omaan myyttiseen Vanhan Testamentin historiaan, josta se on maallistunut diasporassa ateistiseksi kapitalismiksi eli kultaisen vasikan palvonnaksi].

Habermas on oikealla asialla, mutta hänen idealistinen [myöskin muka keskusteleva] puhetilanteensa ei toimi.

Argumentatiivisesti dogmaattis-muodollisilla paremmuuskriteereillään se joko lopettaa kaiken poliittisen [koska avoin poliittinen mielipide ei ole Habermasille argumentti vaan epärelevanttia polemiikkia] keskustelun [eli kumoaa lähtökohtansa/periaatteensa] tai muodostaa toisiaan vastaan taistelevia, täysin erillisiä yksikköjä [sfäärejä - vrt. Zizekin ystävän ja [ääri-]oikeistolaisen Peter Sloterdijkin samanniminen sarja, jonka lähtökohta tosin on pikemminkin biologiassa ja Heideggerissa kuin Habermasissa].

Mutta nimenomaan mitään antagonististen poliittisten sfäärien muodostusta tai toisaalla jotain liberalistista mielipide-lässytys-kulttuuria minun järjestykseni ei suosi. -Maltilliset agoniset kiistat sallitaan, mutta niitä ei siis päästetä eskaloitumaan antagonistisiksi vihollisuus-asetelmiksi tai amerkkalaistyyppiseksi populismi-paskanjauhannaksi.

Kummallakaan, Arendtilla tai Habermasilla, ei ole tajua siitä, miten univeraalinen järjestys todella on mahdollista. Se ei koskaan tapahdu vapaaehtoisesti, koska ihminen ei sellaiseen ihmeeseen itsenäisesti kykene. Vain globaali diktatuuri/diktaattori voi aikaansaada toimivan demokraattisen järjestyksen, joka ei perustu toisen ihmisen hyväksikäyttöön - ei sortoon eikä vapaamatkustajuuteen.

3
Anarkismin idea on kyllä pätevä ja arvostettava, mutta en usko sen toteutumisen tieteellisiin perusteluihin, joissa esitetään evolutiivisen kehityksen altruistinen malli populaatioitten sisäiselle yhteistyölle kehityksen optimoimiseksi.

Pjotr Kropotkinin mukaan edellä esittämäni järjestys nimittäin toteutuisi ilman keskitettyä pakkoa eli ihmisten keskinäisen ja vapaan yhteistoiminnan seurauksena.

Höpöhöpö.

Ihminen ei ole hyvä [kuten anarkismi olettaa] vaan paha. Hirviö etten sanoisi. Se pitää kasvattaa kurilla niinkuin koira. Muussa tapauksessa saamme tulokseksi utilitaristisen sortojärjestelmän, joka naamioituu demokratiaksi oikeuttaen tällä silmänkääntötempulla yhteiskunnallisen epätasa-arvon.

Minun järjestelmäni ei naamioidu miksikään tai mihinkään. Se perustuu avoimesti globaaliin kontrolliin ja yhtenä sen perimmäisenä lähtökohtana toimii Platonin Valtio [myös hobbesilais-schmittiläinen käsitys suvereenin tehtävästä järjestyksen takaajana].

Systeemini [päinvastoin kuin Platonin ajattelu] ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään metafyysiseen tai edes episteemiseen totuuteen. Pikemminkin päinvastoin. Se pyrkii vain ylläpitämään tiettyä hyveellistä järjestystä, joka ei vaadi totuuden nimeä itselleen. Se vain on - taaten rauhantilan, jossa yhteiskunnallinen toiminta mahdollistuu ilman riistoa [tai ylipäätään hyväksikäyttöä] ja siten ilman suuria tulo- ja statuseroja.

Totuuteen pyrkivät yleensä ne, jotka intohimoisesti havittelevat jotain metafyysisesti tosiolevaa tai 'tosiolematonta' [ikäänkuin jumalallista ja/tai ei-olevaa].

Minun käsitykseni mukaan ihmiselämässä kuten elämässä yleensäkään ei ole mitään totuudellista vaan siinä on absoluuttiseen loppuun asti kyse pelkästään fenomenaalisesta ilmenemisestä eli näennäisyydestä [joka ei ole edes harhaa, sillä tuon termin rationaalinen käyttö vaatisi dialektiseksi vastinparikseen toden], jota ei voi ylittää millään ajatustempulla [siten oletus nirvanasta tekee jopa buddhalaisuudesta totuus-harhan].

Se, joka korottaa ajattelunsa totuudeksi, valehtelee melkein joka sanan.
4
Tämän [alla olevan] Kropotkin-sitaatin maksiimi tai oletus ilmaisee myös oman järjestelmäni perusolemuksen, mutta toisin kuin Kropotkin, en siis usko, että se voisi toteutua ihmislajin kyseessä ollen itsestään eli ilman ulkoista kontrollia ja auktoriteettia.

Tarvitaan globaalia diktatuuri-demokratiaa, joka takaa sellaisen [Kropotkinin alunperin esittämän ja esim. evoluutiobiologi Stephen Jay Couldin hyväksymän] altruistisen yhteistyön toteutumisen, joka ei perustu perustarpeet ylittävälle yksityisomitukselle, ja jossa ei hyväksytä myöskään vastuutonta vapaamatkustajuutta.

Näin ollen tästä yhteiskunnasta poistetaan [esim. toiselle planeetalle] sekä ökyrikkaat juutalaiset spekulantti-koronkiskurit [kiristäjät] että rikollisuuteen taipuvaiset vaeltelevat romanit [kerjäläiset]. Globaali altruistinen oikeudenmukaisuus vaatii sitä.

In the animal world we have seen that the vast majority of species live in societies, and that they find in association the best arms for the struggle for life: understood, of course, in its wide Darwinian sense - not as a struggle for the sheer means of existence, but as a struggle against all natural conditions unfavourable to the species.
The animal species, in which individual struggle has been reduced to its narrowest limits, and the practice of mutual aid has attained the greatest development, are invariably the most numerous, the most prosperous, and the most open to further progress. The mutual protection which is obtained in this case, the possibility of attaining old age and of accumulating experience, the higher intellectual development, and the further growth of sociable habits, secure the maintenance of the species, its extension, and its further progressive evolution. The unsociable species, on the contrary, are doomed to decay.
Peter Kropotkin, Mutual Aid: A Factor of Evolution (1902), Conclusion
*
http://takkirauta.blogspot.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Kropotkin
http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Kropotkin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Swift
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_va_gulliver.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gulliverin_retket
http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/censura.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannah_Arendt
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%BCrgen_Habermas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Jay_Gould
http://satunelkku.vuodatus.net/blog/category/NELKUT

Miksi Venäjän vallankumous muuttui diktatuuriksi? Vastaus: Koska Leniniä, Trotskia ja Stalinia ei murhattu vuosina 1918-22

Kuvassa kynttilöitä. Nyt jokaisen on mahdollista polttaa Lenin.
*
Monien neuvostoissa istuvien sosialistivallankumouksellisten mielestä Lenin astui valtaan laittomasti. Lokakuun vallankumous vei valtakunnan sisällissotaan, sillä monet liberaalit ja monarkistit vastustivat bolsevikkeja (wiki).

Vaikka bolshevikit vuonna 1917 muuttivatkin asenteensa neuvostojen merkityksestä vallatakseen vallan niiden kautta, eivät he todellisuudessa missään vaiheessa ajaneet neuvostojen edustamaan työläisten valtaa (anarkistilinkki).

Kronstadtin matruusien ja työläisten kapinaa maaliskuussa 1921 on pidetty eräänä Venäjän vallankumouksen käännekohtana, ja eräässä mielessä se onkin sellainen. Kronstadt oli Venäjän työväenluokan viimeinen yritys ottaa vallankumous omiin käsiinsä ja pysäyttää leniniläinen totalitarismi (anarkistilinkki).

Kaiken jälkeen on tärkeää muistaa että Venäjän vallankumous todellakin oli työläisten ja talonpoikien suurimpia yrityksiä toteuttaa sosialismia. Vaikka bolshevikkihallinto teki parhaansa tuhotakseen sen, ja pyyhkiäkseen kaikki muistotkin todellisesta sosialismista pois, sellaisena kuin sitä paikoitellen vuosina 1917 ja 1918 päästiin kokeilemaan, on sen perinnössä silti paljon elähdyttävää. Venäjän vallankumous oli kansan suuri yritys ottaa haltuun oma elämänsä (anarkistilinkki).

Bolshevikkipuolue ja erityisesti Lenin kannattajineen eivät suinkaan olleet historiallisten voimien uhreja, vaan edustivat nimenomaan niitä voimia jotka tukahduttivat Venäjän työläisten ja talonpoikien vallankumouksen ja loivat valtiokapitalistisen diktatuurin (anarkistilinkki).
*
Poleeminen kysymys/ehdotus:

Vallankumous eli kansan spontaanista protestista sekä maanalaisesta ja mielenosoituksellisesta liikehdinnästä/toiminnasta alkaneet pyrkimykset muodostaa itsenäisiä hallinnollisia organisaatioita sortavan järjestelmän (yksinvaltias, tyranni, oligarkinen eliitti jne.) tilalle, eivät yleensä onnistu ilman etujoukkoa - poliittista avangarde'a.

Tämän vuoksi tarvitaan aina joku ideologisesti ehdoton mutta tarvittaessa realistinen Lenin, joku karismaattinen älykkö ja organisaationero: Trotski ja jopa joku poliittisesti ovela, vallanhimoinen maalaispoika: Stalin (Trotskin mielestä Stalin oli 'puolueen huomattavin keskinkertaisuus').

Tarvitaan siis ihmisiä, jotka ovat vihkiytyneet yksinomaan ajamalleen aatteelle, liikkeelle ja vallankumoukselle.

Mutta - kohtalokas kysymys kuuluu: missä vaiheessa ja miten kansan pitäisi kyetä (jos se siihen ylipäätään koskaan kykenee; oli sitten kyseessä kommunismin tai suuribisneksen tyrannia) estämään sellaisen yksipuoluejärjestelmän luominen/syntyminen, jonka esimerkiksi Lenin pyrki toteuttamaan mm. lakkauttamalla aiemmin puolustamansa spontaanit työläisneuvostot, jotka edustivat vallankumouksellista yhteistoimintaa sen ehkä ideaaleimmassa muodossa.

Lenin ei lopulta uskonut spontaanien, alhaalta päin muodostettujen neuvostojen poliittiseen tulevaisuuteen eli niiden kykyyn organisoida vallankumousta, hallinnoida ja ratkaista makrotason yhteiskunnallisia ongelmia. Niinpä bolsevikit kaappasivat vallan itselleen (puolueelle - 'demokraattisen sentralismin' nimissä), jottei maa ajautuisi kaaokseen.

Päätös ei ollut suinkaan yksimielinen vaan pikemminkin Leninin bolsevikkien 'coup d'état' tai vallankaappaus vallankaappauksen sisällä (bolsevikit kirjaimellisesti kaappasivat parlamentin mensevikeiltä vain omaan käyttöönsä).

Esittämäni/olettamani Leninin perustelu on kyllä strategisesti järkeenkäypä, mutta koska bolsevikkien alunperin epävakaa asema vakautui vasta neljä vuotta kestäneen verisen sisällisodan jälkeen (9 miljoonaa kuollutta), syntyi kommunistinen NL ehkä jo tämänkin katastrofin takia pysyvästi vammaisena: olihan huomattava osa NL:n vielä varsin kehittymätöntä teollisuutta (joka oli kuitenkin jo lähtenyt hyvään alkuun) sekä infrastruktuuria vuosina 1917-1922 ajoittain täysin pysähdyksissä.

Leninin kuoltua Trotski, Venäjän vallankumouksen älykkäin (muttei ehkä poliittisesti taitavin) mies epäröi ratkaisevassa tilanteessa, kun kuoleva Lenin tarjosi hänelle NL:n johtajuutta. Sitäpaitsi Trotski haaveili edelleen epäralistisesti/ta maailmanvallankumouksestaan, vaikka siinä tilanteessa pekästään Venäjän tulevaisuuden selvittämisessä olisi luullut olevan jopa liikaakin tehtävää.

Niinpä Stalin kaikki vastustajansa tapattamalla (viimein myös Trotskin) keskitti 1930-luvulla kaiken vallan itselleen ja stabilisoi ('porvarillisti'/Zizek) NL:n kafkamaisten puolueparanoidikkojen hullujenhuoneeksi, jossa Isä Aurinkoinen käsittämättömän hyvin toteutuneella taktikoinnillaan sai lukemattomissa näytösoikeudenkäynneissä jopa viattomat puoluevirkailijat tunnustamaan heitä kohtaan esitetyt syytökset oikeiksi.

(Tuomitut siis tuomitsivat itse itsensä kuolemaan. Tämä spektaakkeli oli törkeän mautonta, makaaberia ilveilyä: uhreilta oli viety viimeisetkin ihmisoikeudet kuin keskitysleirivangeilta. Mutta he siis joutuivat kaiken lisäksi itse osallistumaan omaan häpäisyynsä ja tuomitsemiseensa).
*
Tässä vaiheessa haluan jatkaa kysymy/i/stäni. Jos vallankumoukset ovat aina vaarassa ajautua yksipuolue-diktatuuriseen terrorismiin (esim. Ranskan vallankumouksen jakobiinit: Robespierre) tai tuon kaoottisen terrorismin lopulta hillitsevän ja hallinnoivan, yksinvaltiaaksi julistautuvan miehen vallankaappaukseen (organisatorinen monilahjakkuus ja 'hirviö': Napoleon), niin eikö perimmäinen poliittinen kysymys silloin kuulukin - pitääkseni Venäjän vallankumoustapahtumia edelleen esimerkkitapauksena:

Olisiko työläisneuvostojen ollut mahdollista tajuta se, mihin suuntaan bolsevikkien vallankaappaus lähtee lopulta etenemään? Olisko niiden ollut mahdollista jossain vaiheessa tappaa joko Lenin, Trotski tai Stalin (tai kaikki kolme!), jottei mitään terroristista yksipuolue-diktatuuria olisi koskaan ryhdytty toteuttamaan - kenenkään toimesta?

Kysyn tätä sillä edellytyksellä/ehdolla, ettei Leninin, Trotskin ja Stalinin tappaminen olisi saanut johtaa konservatiivis-sosiaalidemokraattisen mensevikki-politiikan hyväksymiseen, sillä sen seurauksena Venäjältä mitä ilmeisimmin olisi puuttunut tsaarin vallasta syöksemisen jälkeen tärkein asia eli vahva ja uskottava hallinto. - Muussa tapauksessa bolsevikeilta jäljelle jääneen valtatyhjiön olisi luultavasti tavalla tai toisella täyttänyt Euroopassa samaan aikaan nousuaan tehnyt fasismi.
*
Esittämäni 'murha-/tappo-intervention' hetkeä (toteuttamisesta nyt puhumattakaan) ei voi tajuta kuin poliittisesti tarkkavainuinen, tilanteen tiedostava ja ehdottoman rohkea tyyppi.

Mutta löytyykö tällaista 'tyrannin tappajaa' yleensä muualta kuin vallankumouksellisen eliitin itsensä (ei siis kansan eli vallankumouksen subjektin) piiristä, jossa taistellaan vain korkeimmasta vallasta eikä olla kiinnostuneita vallankumouksen ihanteiden toteuttamisesta: vapaan, spontaanin kansalaistoiminnan eli Venäjän tapauksessa työläisneuvostojen päätöksenteon mahdollisuudesta ja poliittisesta uskottavuudesta.

Kysyn tämän kysymyksen totta kai myös ja etenkin Zizekiltä. En nimittäin ole aivan samoilla linjoilla hänen kanssaan, mitä tulee Leninin ja kumppanien ihannointiin, jos kohta luulen ymmärtäväni Zizekin pointin ainakin osittain (emme voi toimia radikaalisti 'likaamatta käsiämme').

Zizek ei sitäpaitsi ole antanut tarpeeksi uskottavaa selitystä hänelle esitettyyn kysymykseen siitä, miten hänen vallankumouksellinen asenteensa poliittisena realismina on erotettavissa uhoilevasta vallankumousromantiikasta - olkoonkin, että todelliset utopiamme voivat olla eläviä vain symboleina/symbolisesti - Platonin idea-Totuutena tai ehkä pikemminkin Kantin praktisen järjen totuutena/välttämättömyytenä (kuten Zizek esim. University Paris VIII:n tammikuun puheessaan sanookin).

Zizek toki myöntää, että Venäjän vallankumous meni lopulta täysin pieleen, mutta silti se avasi työläisille juuri alkuvaiheessaan aivan uudenlaisen vapauden ja oma-aloitteisen organisoitumisen näkymän, jota ei koskaan aiemmin historiassa ollut koettu.

Zizekin mukaan tämä kesken jäänyt yritys pitää toistaa (yhä uudestaan), koska muuten me emme pysty edistämään sitä kollektiivista vapautta, toimintaa ja yhteishenkeä, jonka vasta jokainen vallankumous on mahdollistanut.

Mikään asteittainen, määrällinen edistyminen ei vielä takaa laadullista muutosta (oikeudenmukaisuuden ja vastuullisen vapauden toteutumista), jonka vallankumouksellinen ajattelu ja toiminta nostaa esiin - ei ainakaan systeemissä, jonka 'raison d'etre' ('reason for being') on laillistettu riisto/RR.

Tällaisessa (makro-)systeemissä suuryrityksillä on lupa käyttää ekologisesti ja sosiaalisesti mitä häikälemättömimpiä ja välinpitämättömimpiä keinoja (viis siitä, mitä kansainväliset sopmukset määräävät: ne ovat täynnä porsaanreikiä, eikä niitä voi kontrolloida) pyrkiessään maksimoimaan voittojaan rajoittamattomasti/rajattomasti.

Edellä esitetty lienee yksi vallankumousajattelijoiden tärkeimpiä ja terävimpiä mottoja. Minulle(kin) se riittää päteväksi syyksi 'sijaita vasemmiston poterossa', kuten Tuomas Nevanlinna itsensä poliittisesti määrittelee.
***
Lihavoiduista linkeistä löytyy kaksi hieman eri tavoin painotettua näkemystä Leninin/bolsevikkien roolista/linjasta Venäjän vallankumouksessa ja sen aikana. Kapinatyöläisen (anarkismi.net) ja Sosialistiliiton (Murros) näkemyserot henkilöityvät Leninissä, jota kommunisteja lähellä olevan Murros arvostaa paljon enemmän (tosin myöntäen, että Lenin teki virheitä: mm. juuri muuttaessaan kantaansa neuvostojen suhteen) kuin anarkistinen Kapinatyöläinen, jonka mielestä Lenin oli jo alunperinkin 'yx styranki'/rr.

http://www.anarkismi.net/kapis/22venaja.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapinaty%C3%B6l%C3%A4inen
http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=456&Itemid=28
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistiliitto
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous

http://gearcrave.com/2008-07-15/lenin-candlestick-figurines/