Get thee to a nunn'ry, why woulds't thou be a breeder of sinners?

Hamlet:
I did love you once.
Ophelia:
Indeed, my lord, you made me believe so.
Hamlet:
You should not have believ'd me, for virtue cannot so
inoculate our old stock but we shall relish of it. I lov'd you not.
Ophelia:
I was the more deceiv'd.
Hamlet:
Get thee to a nunn'ry, why woulds't thou be a breeder of
sinners?     

.

      POLONIUS [Aside.]
     How say you by that? Still harping on my daughter:
    yet he knew me not at first; 'a said I was a fishmonger.
    'A is far gone, far gone: and truly in my youth I
    suffered much extremity for love—very near this. I'll
    speak to him again. [to Hamlet]—What do you read, my lord?       
      HAMLET
   Words, words, words.
      POLONIUS
   What is the matter, my lord?
      HAMLET
   Between who?
      POLONIUS
   I mean, the matter that you read, my lord.
.
I

‘Keskenkasvuinen’ Hamlet isän tahtoa toteuttamassa. Eräitä huomioita Shakespearen Hamletin juonesta.

*

Kemppinen kirjoittaa päreessään Vanhempieni tuttavat: ”Kuka minä olen” on keskenkasvuisen ihmisen päiväkirjan tekstiä. ”Kuka isäni oli”, on ankara kysymys. Siihen on löydettävä vastaus.’

.

1

Hamlet joutuu kysymään molemmat kysymykset, koska on jäädä isänsä haudan takaa hänelle delegoiman kostokäskyn ansaan. Kuka minä olen tai ylipäätään edes voin olla, jos minun täytyy toteuttaa isäni tahto ja pakottaa tällä tavoin itseni enemmän tai vähemmän orjallisesti palvomaan häntä? Mutta viimeisessä näytöksessä aiemmin verbaalisesti liki nerokkaan pirullinen, ilkeä ja jopa hysteerinen Hamlet ei enää kysy kumpaakaan kysymystä vaan jättää asian silleen ja tappaa lopulta syistä, jotka ovat aivan liian ilmeisiä ja pakottavia saadakseen motivaationsa vain isän käskystä. 

 .

Paradoksaalista tässä on kuitenkin se, että Hamlet ajautuu vihon viimein tekemään lopullisen – ‘oikean’ - päätöksen tekemättä varsinaisesti mitään päätöstä [paitsi päätöksen luopua päätöksestä eli kostosta ja uhmasta: ‘let be’ on sekä viisas ajatus että henkisesti väsyneen ihmisen huokaus.]. 

 .

Muut [Claudius ja syytön Laertios, jonka Claudius kietoo saatanalliseen juoneensa] tekevät päätöksen ikään kuin Hamletin puolesta ja vasta silloin hän toimii niin kuin pitää toimia [silti yhä vielä joutuen tai ajautuen toimintaan, jota ei nimenomaan valitse itse/vapaasti] – ei väliä, vaikka kuolee myös itse, sillä teko, johon ‘päätös’ johtaa, on kuten sanottu oikea. Claudius on pahuuden ruumiillistuma. Hänen pitää kuolla. Tragedian oikeudenmukaisuus vaatii sitä.

 .

2

Hamlet on ‘keskenkasvuinen’ vain niin kauan kuin oli pakotettu kysymään rakastamansa isän kohtaloa tämän haamun velvoittamana. Kostosta luopuminen [viimeisen näytöksen alku] sen sijaan on askel stoalaisen mielentyyneyden tai kristillisen anteeksiannon suuntaan [kuka nyt mitenkin haluaa sen tulkita], mutta ilman viimeisen näytöksen verikekkereitä, Hamletin tragedia ei olisi saavuttanut ‘täyttymystään’, jonka lopullinen ratkaisu jättää meidät näytelmän dramaturgian aikaansaaman esteettis-eettisen ihmetyksen tilaan, jossa keskenkasvuinen’ mutta ‘ankaran kysymyksen’ piinaamaksi joutunut Hamlet saa meiltä anteeksi peräti kolme tappoa [Polonius, Claudius, Laertios/+ Osricin kuolettavasti? haavoittaminen], kaksi varmaa kuolemantuomion järjestämistä [Rosengranz ja Gyldenstern] sekä syyllisyyden Ofelian oletettuun itsemurhaan, jonka tämä tekee Hamletin ilkeitten sanojen ja käyttäytymisen vuoksi tämän surmattua kaiken lisäksi vahingossa Ofelian isän Poloniuksen Claudiuksena.

 .

3

Ofelian tapausta pidän kaikkein vakavimpana syytöksenä Hamletia kohtaan. Hamlet nimittäin rakasti Ofeliaa ihan ‘oikeasti’ eikä kenenkään pitäisi [vaikka Hamletilla oli osittain pätevät syyt] ryhtyä käyttämään rakastamansa ihmisen tunteita pelinappulana omassa ‘projektissaan’. 

 .

On syytä muistaa, että Hamlet arvioi Ofelian rakkauden petokseksi [rakastunut Ofelia palautti Poloniuksen käskystä Hamletille tämän rakkauskirjeet], vaikka tämä oli tahtomattaan [miten nuori tyttö olisi siihen aikaan voinutkaan asettua isäänsä vastaan] joutunut Poloniuksen sekä Hamletin isän eli veljensä murhaajan ja veljen vaimon [eli Hamletin äidin] naineen Claudiuksen Hamletia kohtaan viritetyn juonen välineeksi. 

 .

Vaikka Claudius onkin näytelmän saatana ja Polonius käyttää tytärtään vastuuttomalla tavalla hyväkseen Hamletin rakkauden testaamiseksi, niin silti suurin syy Ofelian mielen järkkymisen voidaan ehkä silti yhä langettaa Hamletin kontolle. Hamlet itse valitsi hulluksi tekeytymisellään taktiikan, jota ei voinut edes Ofelialle paljastaa ja joka toisaalta paitsi Hamletin murhaavien sanojen takia ‘[Mene luostariin! Miksi synnyttäisit lisää syntisiä tähän maailmaan?’] myös liki hysteerisine ylilyönteineen [Poloniuksen kuolema] ajoi Ofelian konkreettisesti hulluksi.

 .

Juuri Hamletin hulluuden, jonka testausvälineeksi Ofelia tahtomattaan joutuu, piti olla asemaansa hovissa vahvistamaan pyrkivälle ja aikansa ‘valittujen palojen’ viisauksia viljelevälle Poloniukselle merkki siitä, että Hamlet on rakastunut Ofeliaan, joka sen sijaan kokee asian täysin päinvastoin eikä suinkaan syyttä, sillä Hamlet kohdistaa häneen kaiken vihansa, jonka lähtökohta on paitsi Poloniuksen onneton naiivius myös Hamletin paranoidiksi muuttunut ajatusmaailma. Hamlet nimittäin erehtyy luulemaan, että Polonius on liittoutunut Claudiuksen kanssa, jota Hamlet vihaa ja joka [vaikka alunperin pragmaattisesti hyväksyykin Ofelian ja Hamletin suhteen] haluaa päästä Hamletista eroon.

 .

Claudiuksen motiivit Hamletin suhteen eivät siis ole perimmältään samat kuin Poloniuksella ja ainakin ne muuttuvat radikaalisti Hamletin alkaessa hulluudessaan vihjailla, että hänen isänsä kuolemaan liittyy rikos. Tätä epäilyä Hamlet ei voisi sanoa ääneen, mikäli ei olisi ‘hullu’ eli hulluksi tekeytyminen on keino saada Claudius paljastamaan itsensä ja saattaa hänet näin tuomittavaksi entisen kuninkaan eli veljensä ja Hamletin isän murhasta sekä kuninkaan vaimon eli Hamletin äidin naimisesta lähes välittömästi aviomiehen/isän kuoleman jälkeen. Tällä tavoin Hamlet olisi vienyt päätökseen isänsä haamun hänelle delegoiman käskyn kostaa Claudiukselle tämän teot.

 .

4

Tragedian lopussa Hamlet toki vie kostokäskyn päätökseen, mutta ei omasta tahdostaan vaan paradoksaalisesti Claudiuksen tahdosta tai – miten nerokasta Shakespearelta! – Gertruden ‘tahdosta’ tämän juodessa tietämättään Hamletille tarkoitetusta myrkkyviinimaljasta Claudiuksen ehtimättä sitä estää. Näin siis entisen kuninkaan entinen vaimo, hänen murhaajaveljensä nykyinen vaimo ja poikansa rakastava äiti, joka on ollut koko jupakan perimmäinen kiistakapula, saa kohtalon oikusta rangaistuksen, vaikkei Shakespeare missään paljastakaan, mikä Gertruden osuus entisen miehensä eli entisen kuninkaan murhaan on ollut. Voimme toki jokainen päätellä tykönämme, mitä Hamletille tarkoitetusta myrkkymaljasta juominen saattaisi vihjata. 

 .

Joka tapauksessa kuoleva Gertrude avaa Claudiuksen juonittelujen vyyhden ja ne vahvistaa lopulta Laertios saatuaan viillon Hamletille tarkoitetusta myrkkymiekasta, jolla on kuitenkin ehtinyt jo pistää Hamletia ennen kuin tämä sattumalta nappaa sen itselleen taisteluksi elämästä ja kuolemasta muuttuneessa kilpamiekkailuottelussa. Tämän jälkeen Hamletin ei tarvitse enää pohtia päätöstään. Hän tappaa Claudiuksen ja kuolee lopulta itse Laertioksen miekan kärjestä saamaansa myrkkyyn. Parasta ystäväänsä Horatiusta Hamlet ehtii kuitenkin ennen kuolemaansa pyytää kertomaan jälkipolville tarinansa, jotteivät ihmiset yksipuolisesti tuomitsisi vain häntä syylliseksi Elsinoren linnan tragediaan.

 .

5

Minkä dramaturgisen hämähäkinverkon Shakespeare kutookaan! Agatha Christien yllättävät mutta lopulta psykologisesti latteat ja kuin rautalangasta väännetyt juonenkulut alkavat lähinnä säälittää ja huvittaa Hamletiin verrattuna. Vain Dostojevskilla on mahdollisuuksia yltää Hamletin monitasoisen ihmissuhdeverkon kaltaisiin syvyyksiin ilman, että ne muuttuvat ajan mittaan banaaleiksi.

 .

II

Words, words, words, tokaisee hulluksi tekeytynyt Hamlet ärtyneen turhautuneesti Poloniukselle tämän kysyessä, mitä Hamlet lukee. Juuri siinä piilee vastaus myös Kemppisen isänetsimiskampanjaan: words, words, words. Turhaa sukumikrohistoriatouhuilua. Ei ole mitään etsittävää, koska ei ole mitään löydettävää – loputtomia ja taas loputtomia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Siis words, words, words.

 .

Turha väittää, että kukaan voisi koskaan tietää, mikä tai kuka hänen isänsä oli tietääkseen sen, mikä tai kuka hän itse mahtaa olla. ‘Ratkaisu’ löytyy vasta kuolemassa, minkä jälkeen mitään vastausta ei enää tarvita. Sitä ennen on vain words, words, words. - - Mutta ne [sanat/asiat] Kemppinen toki hallitsee. Tyyli, koherenssi ja paatos [hyperbolaa lukuun ottamatta] sen sijaan jäävät Kemppisenkin hallinnan ulkopuolelle. Jospa todellinen tyyliniekka olikin isä Kullervo, jota nyt ollaan ankarasti etsimässä. Veikö isä mennessään poikansa identiteetin?

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/12/vanhempien-tuttavat.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet_%281996_film%29

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hamlet

http://www.enotes.com/shakespeare-quotes/get-thee-nunn-ry

http://www.shakespeare-navigators.com/hamlet/H22.html