(Kielimafian lisäys Shakespearen suuriin tragedioihin - 27.7 - klo:22.45)
*
Gertrude kuolee, Hamlet kostaa - - tietämättä, että äiti kuolee Hamletille tarkoitetusta myrkystä. - - Onko kostolla enää mitään merkitystä, kun kaikki muut paitsi pääsyyllinen - Claudius - ovat kuolleet. - - Onko mitään merkitystä on tappaa paholaista, jos kaikki sen satuttamat ovat jo kuolleet..? Kuka sen koston lunastaa? Kenelle sillä on väliä...
*
Näin loppuu Hamlet. En selittele enempää (enkö - haha).
Jollette ole - ettekä ehkä haluakaan pysyä mukana, mitä aiempiin jaksoihin tulee, se on täysin teidän asianne. - - Mutta tässä on siis loppuratkaisu, joka alkaa siitä, että kuningatar Gertrude juo vahingossa ('do not drink Gertrude!', huutaa Claudius - mutta Gertude ei usko - eikä Hamlet halua vielä juoda) Hamletille tarkoitetusta myrkkymaljasta.
Hamletin tarkoittamattaan tappaman Poloniuksen (piti olla Claudius; myöhemmin Claudius halusi pimittää murhan, koska pelkäsi valtansa puolesta - kansa rakasti Hamletia kuten hänen äitinsä - ja Hamlet äitiään ('viha-rakkaus'? - no ehkei sentään), mutta lähetti Hamletin kuitenkin varmuuden vuoksi tapettavaksi Englantiin - (ja epäonnistui Hamletin neuvokkuuden sekä kylmäverisyyden takia).
Isänsä oudoille hautajaisille ja oudolle hautaukselle vastausta haluava, hulluksi tulleen sisarensa (Hamletin rakastetun - kyllä - sittenkin) Ofelian veli, Laertes, yrittää lopulta tappaa Hamletin perinteisessä miekkailukilpailussa (Claudiuksen Laerteen kanssa sopima juoni).
Myrkkymaljan oli tarkoitus olla varmistus, mikäli miekkaan sivellyn myrkyn pisto epäonnistuu, mutta tulokset ovat katastrofaaliset - kaikki neljä kuolevat jo muiden kahden ohella + pari muuta.
Eikä ketään (aiemmin tai nyt) kuolevista ollut tarkoitettu murhattavaksi juuri tällä tavoin. Tämä on yksi Hamletin paradokseja tai mielettömyyksiä.
Niin monen oli tarkoitus kuolla, mutta silti kukaan ei kuollut suunnitelmien mukaan vaan tavallaan vahingossa! - - Tai ei ainakaan niistä syistä, joilla heidän kuolemaansa suunnittelevat motivoivat mahdollista, tulevaa tekoaan - ei edes Laertes - ei myöskään pääkonna Claudius, joka sai, mitä ansaitsi - väkivaltaisen kuoleman.
Entä ansaitsiko Hamlet kuoleman? Hänhän oli Poloniuksen tapon suorittaja, vaikkei nimenomaan juuri tämän murhaa intentoinut mies, joka tosin (niinpä) lähetti täysin kylmäverisesti (joskin itsensä pelastaakseen, sillä muutoin hänet olisi murhattu) lapsuuden ja nuoruuden ystävänsä (Claudiusta nuoleskelevat vakoojat) Gyldensternin ja Rosencranzin varmaan kuolemaan, aiheutti (?) Ofelian hulluuden ja oletetun itsemurhan hylkäämällä hänet (ei tosin ihan ilman perusteluja; - - (vrt. muka viaton Ofelia ja muka Othellon viaton Desdemona: - tästä lisää vielä: ei pitäisi olla tyhmän tottelevainen ja tyhmän hyväuskoinen!) sekä viimein Laerteen ja Claudiuksen kuoleman.
Mutta me emme tuomitse Hamletia. Me -- ainakin minä - painan pääni ja mieluummin itken hänen vuokseen kuin tuomitsen hänet. - - Minä en ymmärrä Hamletia. Minä en ymmärrä maailmaa, jossa tällaista voi tapahtua. Minä en siis ehkä ymmärrä elämää...
Sitäpaitsi viimeisen, viidennen näytöksen, Hamlet on aivan jotain muuta kuin neljännen näytöksen lopun nietzschläinen soturi-ritari, jonka ajatuksilla ja teoilla on merkitystä vain, mikäli hän tekee niistä veristä totta kuten (ironisesti) kadehtimansa Norjan prinssi Fortinbras.
Viidennen näytöksen Hamlet on ihanteellisen rauhallinen, vailla kostonhalua retorisoiva - merkillisellä tavalla pragmaattinen stoalainen. Häntä minä arvostan.
Hamlet Act V Scene II (Kenneth Branagh)
*
Hamlet - Act V Scene II (sadness) - Kenneth Branagh
Hamlet ja Horatio vähän ennen ottelua Laerteen kanssa. - - Onko prinssi muuttunut uudelleen melankoliseksi? - Ei - hän on nyt se, mikä hänestä oli tuleva. - - Tämä on Hamletin suulla lausuttu Shakespearen 'uskontunnustus': '- - - The readiness is all. Since no man, of aught he leaves, knows aught, what is't to leave betimes? Let be'.
*
Tämän jälkeen keskityn Othelloon, sen jälkeen Macbethiin ja ainakin jossain määrin myös Antoniukseen ja Kleopatraan. Näin tulisivat kaikki Shakespearen suuret tragediat käytyä läpi. - - - Loppukevennykseksi olen suunnitellut Richardt III:ta - Shakespearen kuningasnäytelmien ehkä suurinta/pahinta sankari-konnaa (hymiö).
PS.
Saattaa olla, että palaan vielä Ofelian hautaamiskohtaukseen ja sitä ennen tapahtuvaan vielä kuuluisampaan Hamletin ja haudankaivajan dialogiin, josta pääkallopuhe on peräisin. Se ei siis kuulu 'ollako vai ei olla'-monologiin.
*
http://www.shakespeare-literature.com/Hamlet/20.html
Jollette ole - ettekä ehkä haluakaan pysyä mukana, mitä aiempiin jaksoihin tulee, se on täysin teidän asianne. - - Mutta tässä on siis loppuratkaisu, joka alkaa siitä, että kuningatar Gertrude juo vahingossa ('do not drink Gertrude!', huutaa Claudius - mutta Gertude ei usko - eikä Hamlet halua vielä juoda) Hamletille tarkoitetusta myrkkymaljasta.
Hamletin tarkoittamattaan tappaman Poloniuksen (piti olla Claudius; myöhemmin Claudius halusi pimittää murhan, koska pelkäsi valtansa puolesta - kansa rakasti Hamletia kuten hänen äitinsä - ja Hamlet äitiään ('viha-rakkaus'? - no ehkei sentään), mutta lähetti Hamletin kuitenkin varmuuden vuoksi tapettavaksi Englantiin - (ja epäonnistui Hamletin neuvokkuuden sekä kylmäverisyyden takia).
Isänsä oudoille hautajaisille ja oudolle hautaukselle vastausta haluava, hulluksi tulleen sisarensa (Hamletin rakastetun - kyllä - sittenkin) Ofelian veli, Laertes, yrittää lopulta tappaa Hamletin perinteisessä miekkailukilpailussa (Claudiuksen Laerteen kanssa sopima juoni).
Myrkkymaljan oli tarkoitus olla varmistus, mikäli miekkaan sivellyn myrkyn pisto epäonnistuu, mutta tulokset ovat katastrofaaliset - kaikki neljä kuolevat jo muiden kahden ohella + pari muuta.
Eikä ketään (aiemmin tai nyt) kuolevista ollut tarkoitettu murhattavaksi juuri tällä tavoin. Tämä on yksi Hamletin paradokseja tai mielettömyyksiä.
Niin monen oli tarkoitus kuolla, mutta silti kukaan ei kuollut suunnitelmien mukaan vaan tavallaan vahingossa! - - Tai ei ainakaan niistä syistä, joilla heidän kuolemaansa suunnittelevat motivoivat mahdollista, tulevaa tekoaan - ei edes Laertes - ei myöskään pääkonna Claudius, joka sai, mitä ansaitsi - väkivaltaisen kuoleman.
Entä ansaitsiko Hamlet kuoleman? Hänhän oli Poloniuksen tapon suorittaja, vaikkei nimenomaan juuri tämän murhaa intentoinut mies, joka tosin (niinpä) lähetti täysin kylmäverisesti (joskin itsensä pelastaakseen, sillä muutoin hänet olisi murhattu) lapsuuden ja nuoruuden ystävänsä (Claudiusta nuoleskelevat vakoojat) Gyldensternin ja Rosencranzin varmaan kuolemaan, aiheutti (?) Ofelian hulluuden ja oletetun itsemurhan hylkäämällä hänet (ei tosin ihan ilman perusteluja; - - (vrt. muka viaton Ofelia ja muka Othellon viaton Desdemona: - tästä lisää vielä: ei pitäisi olla tyhmän tottelevainen ja tyhmän hyväuskoinen!) sekä viimein Laerteen ja Claudiuksen kuoleman.
Mutta me emme tuomitse Hamletia. Me -- ainakin minä - painan pääni ja mieluummin itken hänen vuokseen kuin tuomitsen hänet. - - Minä en ymmärrä Hamletia. Minä en ymmärrä maailmaa, jossa tällaista voi tapahtua. Minä en siis ehkä ymmärrä elämää...
Sitäpaitsi viimeisen, viidennen näytöksen, Hamlet on aivan jotain muuta kuin neljännen näytöksen lopun nietzschläinen soturi-ritari, jonka ajatuksilla ja teoilla on merkitystä vain, mikäli hän tekee niistä veristä totta kuten (ironisesti) kadehtimansa Norjan prinssi Fortinbras.
Viidennen näytöksen Hamlet on ihanteellisen rauhallinen, vailla kostonhalua retorisoiva - merkillisellä tavalla pragmaattinen stoalainen. Häntä minä arvostan.
Hamlet Act V Scene II (Kenneth Branagh)
*
Hamlet - Act V Scene II (sadness) - Kenneth Branagh
Hamlet ja Horatio vähän ennen ottelua Laerteen kanssa. - - Onko prinssi muuttunut uudelleen melankoliseksi? - Ei - hän on nyt se, mikä hänestä oli tuleva. - - Tämä on Hamletin suulla lausuttu Shakespearen 'uskontunnustus': '- - - The readiness is all. Since no man, of aught he leaves, knows aught, what is't to leave betimes? Let be'.
*
Tämän jälkeen keskityn Othelloon, sen jälkeen Macbethiin ja ainakin jossain määrin myös Antoniukseen ja Kleopatraan. Näin tulisivat kaikki Shakespearen suuret tragediat käytyä läpi. - - - Loppukevennykseksi olen suunnitellut Richardt III:ta - Shakespearen kuningasnäytelmien ehkä suurinta/pahinta sankari-konnaa (hymiö).
PS.
Saattaa olla, että palaan vielä Ofelian hautaamiskohtaukseen ja sitä ennen tapahtuvaan vielä kuuluisampaan Hamletin ja haudankaivajan dialogiin, josta pääkallopuhe on peräisin. Se ei siis kuulu 'ollako vai ei olla'-monologiin.
*
http://www.shakespeare-literature.com/Hamlet/20.html
3 comments:
Kaikkihan me kuolemme ikään kuin vahingossa. Ja tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Sitä kai SH-peare yrittää meille opettaa.
Tunsin palkkasotilaan, joka vietti 15 vuotta sodassa, oikeassa sodassa. Hän oli menettänyt uskonsa kaikkeen, sattumasta lähtien. Hiukan SH-pearea tuntevana uskallan väittää, että hän oli samoilla linjoilla.
Totta kai kaikista SH:n teksteistä saa irti vaikka mitä. Sinun filosofointejasi on mieleistä lukea.
Kiitos. Sinun kehusi otan tosissani....
mei en ymmärrä maailmaa jossa tällaista voi tapahtua.
ymmärrän melkein kaikkia asioita (jos vain haluan
siis et halua ymmärtää ja se onkin oikea päätelämä, päätelämä..p
äätelmä. täytyy ryhtyä keskusteluun ja komentamaan niitä voimia jotka tekevät meille pahaa
Post a Comment