Luku- ja ajattelusuositus

Aamulehti/15.10

Tapani Kilpeläinen: Itsemurhan filosofia

Harva asia herättää yhtä suurta kammoa ja vastenmielisyyttä kuin itsemurha. Jo sanan jälkimmäinen osa viittaa rikoksista kauheimpaan ja tuomituimpaan – ihmiselämän totaaliseen tuhoamiseen. Itsemurhaajia pidetäänkin mielipuolina, joiden paikka on mielisairaalassa. 

Jos itsemurhasta yrittää puhua hyväksyvämpään sävyyn tai kysyä, voisiko siitä löytyä jotain positiivisiakin puolia, myös kyselijä saa hullun leiman otsaansa tai ainakin joutuu yleisen paheksunnan kohteeksi. 

Filosofi ja kääntäjä Tapani Kilpeläinen tarttuu vaikeaan aiheeseen juuri tämän takia. Itsemurha jos jokin tarvitsee kyselevää ja keskustelevaa filosofista tarkastelua. Ja onhan historian tunnetuin itsemurha filosofin tekemä: Kun suurta kyselijää Sokratesta uhattiin kuolemantuomiolla, ellei hän peru puheitaan, hän valitsi kuoleman ja nautti myrkkymaljan tyynenä ja järkkymättömänä, eikä lähtenyt pakoon, vaikka hänelle siihen tilaisuus tarjoutuikin. 

Filosofian historia lisäksi paljastaa, että mustavalkoisen ajattelun yhtenäinen ja yksinkertaistettu kuva itsemurhasta on vain yksi monien joukossa. Kilpeläinen käykin kirjassaan läpi filosofien käsityksiä itsemurhasta ja sen moraalisesta arvosta antiikista tähän päivään. 

Haadesta päin

Antiikissa suhtauduttiin itsemurhaan huomattavasti positiivisemmin kuin nykyään. Itse asiassa leimaavaa sanaa itsemurha ei edes tuolloin vielä tunnettu, ja omin käsin elämänsä lopettamista esimerkiksi Platon kutsui ”vapaaehtoiseksi menemiseksi Haadekseen”. 

Lähtökohtana on huomio, että itsemurhassa ihminen ottaa olemassaolonsa haltuun, kun hän tietoisesti lopettaa sen. Vapaus ja valinta ovat itsemurhan edellytyksiä. Tämän takia antiikissa ei sallittu orjien itsemurhia, koska orjia pidettiin pelkkinä esineinä, elävinä työkaluina. 

Itsemurhaa pidettiin joissain tapauksissa jopa suositeltavana tai velvollisuutena ja joskus sitä suorastaan ylistettiin. 

Kristinusko merkitsi käännettä asenteissa, ja nykyinen negatiivinen suhde itsemurhaan jatkaa juuri kristinuskon perinnettä: ihminen on jumalan omaisuutta ja itsemurhan tehdessään ihminen asettuu jumalan asemaan. 

Vasta valistuksen aikana itsemurhassa alettiin nähdä jälleen hyviäkin puolia. Eräs filosofi vastasikin kristinuskon haasteeseen toteamalla, että jos elämä on jumalan lahja, eikö ihminen saa tehdä sillä mitä haluaa niin kuin muillakin lahjoilla. 

Pahan yön läpi 

Filosofit ovat esittäneet itsemurhasta toinen toistaan kiintoisampia väitteitä. Nietzschen mukaan itsemurhan ajatus auttaa pääsemään monen pahan valvotun yön läpi. Eräs toinen filosofi totesikin paradoksaalisesti, että olisi tehnyt itsemurhan kauan sitten, jollei häntä olisi kannatellut tietoisuus siitä, että maailmassa ei ole pakko olla ja hänellä on minä hetkenä hyvänsä mahdollisuus lähteä pois. 

Kilpeläinen päätyykin siihen, että itsemurhia tehdään nykyään niin paljon juuri sen takia, että elämää ja sitä keinotekoisesti ylläpitävää teknologiaa palvotaan niin paljon. Yksilö kokee olevansa vangittu elämään ja itsemurha on epätoivoinen yritys kapinoida tätä pakkoa vastaan ja ottaa elämä omiin käsiin. 

Suvaitsevampi ja avoimempi asenne itsemurhaan näin paradoksaalisesti auttaisi vähentämään niiden määrää. Selkeä ja sujuva mutta filosofisesta perinpohjaisuudesta ja pohdiskelevaisuudesta tinkimätön Itsemurhan filosofia tarjoaa toimivia työkaluja tähän.

Pekka Wahlstedt 

Tapani Kilpeläinen: Itsemurhan filosofia.
200 sivua. Niin&näin 2012.
 
http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194772027170/artikkeli/tapani+kilpelainen+itsemurhan+filosofia.html
http://netn.fi/julkaisu/tapani-kilpelainen-itsemurhan-filosofia
http://netn.fi/artikkeli/kuoleman-kutsusta-lahtemisesta-ja-jaamisesta-voiko-itsemurhaa-ymmartaa
http://filosofia.fi/node/5948