Mutta tiesittekö, että Algerian beyn nenän alla kasvaa käpy?

'Miksi ei ajatella kuten maailmankaikkeuksien lukumäärästä nykyisin - 10¹⁴  per ihminen, aktiiviset ja mahdolliset yhteen laskettuna?' - [kuvassa Martti Popristsin Suosalo].

1

Päreeni on kommentti Kemppisen päreeseen Itse tai itte - etenkin sen viimeiseen kappaleeseen.

*

Kemppinen kirjoitti: Ja tässä sitä ollaan. Mikä ihminen on toisille, siitä tiedetään paljon. Mikä hän on itselleen, se on arvoitus. Vastaus ei ole 7 miljardia erilaista minuutta. Vastaus on harhaanjohtavissa sanoissa ”minuus” tai ”persoonallisuus”. Miksi ei ajatella kuten maailmankaikkeuksien lukumäärästä nykyisin - 10¹⁴  per ihminen, aktiiviset ja mahdolliset yhteen laskettuna?

???

Välittömästi ensimmäinen assosiaationi viimeisestä kysymyksestä oli Popristsin Gogolin Mielipuolen päiväkirjasta. Niin tyylillisesti kuin sisällöltään.

En ymmärtänyt, mitä kirjoittaja tarkoitti. Yritän seuraavassa selventää merkillistä kokemustani.

'Miksi ei ajatella kuten maailmankaikkeuksien lukumäärästä nykyisin - 10¹⁴  per ihminen, aktiiviset ja mahdolliset yhteen laskettuna? ~ ~ Mutta tiesittekö, että Algerian beyn nenän alla kasvaa käpy?'

Ei - en tiennyt. Enkä varsinkaan kyennyt edes ajattelemaan sitä. 

Asuukohan Kemppisen blogissa itse Espanjan kuningas?  Albert I Einstein? Vai oliko se Richard Suuri Feynman - - ???

2

Subjektiivinen, itsereflektoiva ajattelu [erotuksena tekoälylle sekä lasku- ja peliälylle] kognitiivisena prosessina on aina käsitteellistä työtä [konstruktiota] ja matematiikka sen sijaan numeroiden välisten suhteiden loputon ja kehämäinen peli.

Vaatimus siitä, että minuus pitäisi koodata matemaattisena järjestelmänä ja tätä operaatiota pitäisi sitten kutsua muka ajattelemiseksi on contradictio in adjecto eli mahdottomuuus [matemaattisesti varmennettuna potenssiin n]. Toistan - matematiikka ei ole ajattelua, sillä ajattelu tulee vasta matematiikan jälkeen kuten Aristoteleen metafysiikka fysiikan jälkeen [meta].

Ajattelun historiasta toki löytyy monia uusplatonistisen emanaatioteorian eri variaatioista valaistuneita wannabee-mystikkoja imaginaatioineen. 'He' [ei-subjektit] eivät usko subjektiin vaan Substanssiin [hehheh - Substanssi siis uskoo itseensä tällä tavoin].

Manittakoon etenkin Spinozan affekti-geometria, joka kaikkivaltiaan 'energia-emanaation' suitsimiseksi väen väkisin hätärakentaa tuberkuloottisen lakoniset järkeiskulissit; Nietzschen valta-vitalismi osaeaanis-maanisine mielenkuohuineen, Marcusen polymorfisti perverssien viherhörhöjen globaali hippileiri, Reichin  'pneumaattis'-pseudotieteellinen seksuaalimystiikka [itse asiassa Marcuse ja Reich ovat piilorasisteja sui generis], Deleuzen kaikkein sekavimmat kielikuvat immanentin halukoneen nomadisista retkistä epäonnistuneitten metaforien kaatopaikalla, anarkisti-kommunisti Negrin autonominen väki-ilman-valtiota hokemassa vapauden huumassaan utooppis-romanttista yhteisö-mantraansa sekä monet muut emansipatorisen todellisuuden [siis minkä?] viettelevään interpellaatioon langenneet eli ne, jotka ovat onnistuneet sisäistämään pinttyneen imaginaarisen taikauskon siitä, että subjekti, moraali ja tieto ilmenevät ihmiselle/-ssä suoraan affekteina, jotka ovat koodattavissa lukusymbolein ilmaistuina järjestelminä kognitiivis-symbolisesti ymmärrettävällä tavalla.

Mutta kaikki tämä on tietysti höpöhöpöä.

Ajattelu on aina käsitteellisen etäännyttämisen 'apofaattista' työtä. Kielellisesti hahmottomien affekti-emootioiden ja symbolisen kognition välillä ei vallitse vahvaa korrelaatiota [eikä varsinkaan kausaatiota]. Subjekti, tietoisuus ja identiteetti ovat dialektinen repeämä tai irtautuminen affektien kaaoksesta metaforisen kuvan avulla.

Subjekti ei kuitenkaan ole metafyysisesti autonominen cogito eli Descartes'n sisällöllisesti itsenäinen substanssi vaan väkivaltaisesti symboliseen syntynyt tyhjä merkki tai pikemminkin kaikesta symbolisesta jäljelle/yli jäävä jälki.

Symmetrinen vuorovaikutus affektien ja symbolisen kognition eli metaforien välillä [= itseidenttisyys], joka olisi seuraus kahden ontologisen tason kausaalis-reduktiivisesta yhteydestä on näin ollen mahdottomuus, ja vaikka se olisikin mahdollista, kukaan ei tietäisi siitä mitään, koska subjekti [tieto] ilmaantuu kausaalis-deterministiseen maailmankaikkeuteen nimenomaan symbolisen synnyttävänä repeämänä/-stä, joka rikkoo determinismin jo pelkästään tekemällä sen tietoiseksi itsestään.

Yksilöllinen itsetajuisuus ei voi olla itseidenttistä, koska itseidenttisyydessä tajuisuus vajoaisi 'psykoottisesti' takaisin alkuperustaansa eikä mikään 'kiinnike', 'pysäytys' tai 'avautuma' voisi tällaisessa liukumassa [vrt. hallusinogeenien vaikutus] taata sille palautumista ajallis-paikallisen itsetajuisuuden positioon.

tse asiassa itseidenttinen subjekti contra Spinoza ei edes voi olla ajallis-paikallisuuteen väistämättä kiinnittynyt perspektiivi ja muunlaisia subjektiivisen tietoisuuden kognitiivis-transsendentaalisia edellytyksiä/ehtoja emme tunne [emme ainakaan ihmiselle kehittyneitten aisti-kognitio-kompetenssien puitteissa; scifi- ja muu new age-hörhöily on asia erikseen].

Niinpä Spinozan kuten ylipäätään luonto- tai zen-mystikoiden subjektin on oltava täysin erottamaton osa Substanssia. Mutta kun tämä erottamaton osa substanssia sitten naivin luonnontieteellisessä innossaan ryhtyy todistamaan omaa substanssista-erottamattomuuttaan, se tuleekin argumentoineeksi juuri täysin päinvastaisen subjekti-position olemassaolosta kuin, mihin oli itse ontologisesti sitoutunut.   

Kuten tunnettua kvantti-ynnä-muut-fyysikot kuitenkin pelastautuvat ontologian rajallisuudesta, joka maailmakaikkeuden indeterminismistä ja sen fenomenologisesta paralleelista eli subjektiivisesta tietoisuudesta seuraa, matematiikalla eli tilastollisilla todennäköisyyksillä [eihän heillä ole muutakaan mahdollisuutta fyysikkoina]. 

Näin tehdessään he eivät vieläkään näytä ymmärtäneen olevansa aina jo se subjektiivinen tietoisuus [indeterminismin inkarnaatio], jota yrittävät perustella ja kontrolloida todennäköisyyksillään vaan ylläpitävät tällä tavoin kategorisista virhepäätelmistä perustavinta yrittämällä kuin simbsalabim poistaa itsensä kaavasta [vrt. paroni von Munchausenin itsepelastus], jota ei olisi olemassa ilman 'kaavoittajaa'.

Sitäpaitsi kaava itsessään on todellisuuden symbolisesti identtinen kuva - ei itse aktuaalis-fenomenologinen todellisuus [reaalinen]. Vain lukumystikko ja/tai psykoottinen autisti voi väittää toisin.

3

10 potenssiin 14 ei ole ajattelun tavoitettavissa. Matematiikalle 10 potenssin 14 sen sijaan on pelkkä laskutoimitus jossain kaavojen ja numeroiden kosmisessa viidakossa. Jotta ymmärtäisimme tuota peliä teoreettisten käsitteiden tasolla, meidän täytyy ajatella. Vasta tässä kohtaa voimme puhua subjektista, itsestä, minuudesta tai identiteetistä. Joka muuta väittää, on siirtynyt imaginaarisuuden ja/eli mystiikan alueelle.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/06/itse-ja-itte.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/05/minimalistinen-subjekti.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/05/1-heideggerin-dasein-ihmisena-olemisen.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Diary_of_a_Madman_%28short_story%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Gogol

http://en.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Gogol

http://edinburghfestival.list.co.uk/article/36517-king-of-scotland/

http://www.varkaudenteatteri.fi/ohjelmisto_vierailut.shtml