June 13, 2012

Kun tekniset ratkaisut eivät ole aina mahdollisia



Päreen osa 2 on sitaatti kirjasta 'Kiista yhteismaista - Garret Hardin ja selviytymisen politiikka'; artikkeli: Thomas Wallgren: 'Kovuuden sietämätön tenho'.

1
Yhteismaan ongelma (yhteismaan tragedia, yhteislaitumen ongelma) on tilanne, jossa resurssin (kalakanta, laidunruoho, metsä, työvoima, pääoma, yhteiset hyödykkeet tms.) yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen: kuluttaessaan yhteistä resurssia kuluttaja saa hyödyn itselleen mutta tämän resurssin ("yhteismaan") kulumisen haitat jakautuvat kaikkien omistajien kesken, "lasku menee lähinnä muille".  Lopputulos on taloudellisesti tehoton, usein jopa kaikille huonompi kuin tilanne olisi, jos resurssi olisi yksityisomistuksessa. Yhteismaan ongelma on mm. poliittisessa filosofiassa ja evoluutiobiologiassa laajalti tutkittu alue. Nimen ”yhteismaan ongelma” (Tragedy of the Commons) esitti ensimmäisenä William Forster Lloyd vuonna 1833 ja sitä popularisoi (lisääntymisen totalitaristista kieltämistä kannattaneen) Garrett Hardinin essee Science-lehdessä vuonna 1968 - [wiki].

2
[....]
Garret Hardin esittää, että 1. Tekniset ratkaisut eivät aina ole mahdollisia [s. 42].
Teknisillä ratkaisuilla Hardin tarkoittaa ratkaisuja, jotka edellyttävät 'muutosta luonnontieteelliseen tutkimukseen pohjautuvissa tekniikoissa edellyttämättä samalla lainkaan muutoksia inhimillisissä arvoissa tai moraalikäsityksissä.' [s. 41].
Hardin pitää teesiään epämuodikkaana: aiemmin etsittiin muitakin tapoja ratkaista ongelmia. Tekstistä ei selviä, mihin Hardin arvailunsa perustaa tai mistä teknisten ratkaisujen määritelmä on peräisin. Mutta välineellisen järjen kritiikki on ollut modernisaatiokriittisen aikalaiskritiikin keskeisiä teemoja Marxista, Weberistä ja Gandhista lähtien, joten Hardinin ajatus jatkaa pitkää perinnettä.
Tähän perinteeseen ja erityisesti Gandhin tekniikkakritiikkiin nojaten Hardinin käsitemääritelmää voisi yleistää ja rikastuttaa vastaparilla. Voimme sanoa, että tiedostamamme ongelma saa teknisen ratkaisun, jos se on ratkaistavissa muuttamatta tavoitteita ja arvoja, ja vastaavasti, että ongelma saa kulttuurisen ratkaisun, jos ratkaisun avain löytyy tavoitteitten ja arvojen muuttumisesta.
Vaihtoehtoisesti, vahvemmin aristoteelisen toiminnan teorian perinteen pohjalta voisimme määritellä kohteet siten, että uuden teknisen ratkaisun löytyminen tarkoittaa uuden keinon löytämistä annetun päämäärän saavuttamiseksi, kun uuden kulttuurisen tavoitteen löytäminen tarkoittaa uutuutta tavassamme ymmärtää päämääriämme.
Vaikka Hardin liioittelee sanoessaan, että oma aikamme vierastaa aina muiden kuin teknisten ratkaisujen esittämistä, uskon, että hänen väitteensä on aikalaiskriittisesti oikea: omalle ajallemme on tyypillistä etsiä ongelmaan kuin ongelmaan vain teknistä ratkaisua. Gandhi tiivisti asian näin: modernille lännelle on tunnusomaista pyrkiä kehittämään tiede, tekniikka ja talous niin hyväksi, ettei ihmisen tarvitse pyrkiä hyvään.
Hardin ei puhu missään ihmisen hyvyydestä, eikä sellainen oikein olisi mahdollistakaan hänen antropologisen pessimismin värittämässä maailmankuvassaan. Hän on myös sokea sille gandhilaisen ympäristöajattelun perinteelle, jossa väestönkasvun sijasta rikkaiden ihmisten tuhlaileva elämäntapa nähdään pääsyynä maapallon resurssien tyrehtymiseen, joka on myös Hardinin perimmäinen huolenaihe.
Nämä ovat vakavia puutteita - eivät siksi, etteivät Hardinin nostamat teemat olisi myös tärkeitä, vaan siksi, että niiden eettisesti moniulotteinen ja yhteiskuntapoliittisesti vapauttava käsittely edellyttäisi myös hyvyyden etsimisen ja liikakulutuksen kritiikin ottamista huomioon.
Mutta Hardinin suurin ansio voi olla siinä, että hän osoittaa, että kuinka darwinistinen, yhteiskuntafilosofisesti sivistymätön ajattelu voi alkaa tavoittaa niitä ekologisen ja humanistisen sivilisaatiokritiikin teemoja, joiden käsittely teknisiä ratkaisuja suosivassa kulttuurissamme on usein edelleen vaikeaa.
.....
Sitaatti kirjasta Kiista yhteismaista: Garret Hardin ja selviytymisen politiikka; Thomas Wallgren: Kovuuden sietämätön tenho, s. 140-141 - [kappalejako RR]
*

No comments: