February 12, 2012

Kommentti 2

Osta nyt Marxilla koko Ameriikka!
*
Tämä päre on kommentti Sammalkielen kommenttiin päreessäni Marxia aloittelijoille ja lopettelijoille.

1
Pointtini oli determinismin ja vallankumouksellisen teon tai intervention välinen teoreettinen ristiriita - ei niinkään moraalisen argumentin epäpätevyys ja epärelevanssi kapitalismin oikeutuksesta, kritiikistä ja Marxin teorioista keskusteltaessa.

Vallankumouksellinen teko on aina valinta ja jokainen harkittu valinta perustuu sekä tieteelliseen, rationaalis-moraaliseen että irrationaaliseen eli tahdon affektoimaan perusteluun.

Ei kuitenkaan ole olemassa 100%sti ei-moraalisia valintoja, sillä vaikka miten yrittäisimme todistaa, että kapitalismin ei-moraalinen huonous oikeuttaa vallankumouksellisen teon, niin tuo teko itsessään syntyy historiallisen determinismin abstraktiosta huolimatta - ikäänkuin sen marginaalissa tai jopa sen 'ulkopuolella'.

Tämä on tietysti vain teoriaa, mutta jos nyt aiot pitää kiinni teoriasta loppuun saakka, niin et pysty perustelemaan Marxin lähtökohdista sitä, miksi juuri sinä olet päätynyt vallankumouksen tielle.

Missä Marx sanoo, että meidän jokaisen on yksilöinä tahdottava muutosta? Ilmeisesti ei missään, koska historiallinen determinismi ei tahdo mitään missään vaan me toimimme sen välineinä - ikäänkuin automaattisesti.

En kovinkaan suuresti vastusta maltillista sosialismia, mutta vastustan tällaista perustelua toimijuuden selittämiseksi, koska ignoroidessaan yksilön merkityksen ja asettamalla kollektiivisen toimijuuden/subjektin vallankumouksellisen teon perusyksiköksi, strukturalistis-marxilainen teoria ajautuu a] loogiseen dilemmaan yksilöllisen toimijuuden viimekätisen perustan suhteen, b] jättää selittämättä sen sinänsä triviaalin seikan, miksi vallankumoukset tarvitsevat johtajia.

Välinpitämättömyys kummankin kohdan implikoimia ongelmia kohtaan on kostautunut kommunismille ikävällä tavalla.

Suhtaudun tällaiseen reduktionismiin kriittisesti, koska makromittakaavassa ajatellen jokaisella massaliikkeellä on [ja on väistämättä oltava] johtajansa ['yksilönsä'], koska ainuttakaan todella merkittävää kollektiivista protestia ei voida organisoida ilman yksilöitä, joilla on kyky johtaa ja hallita joukkoja ja liikkeitä.

Mikromittakaavassa me jokainen olemme tietysti noita 'yksilöitä' [me jokainen 'johdamme' itseämme tai ainakin meidän pitäisi johtaa!], joten Marxin hegeliläinen determinismi toimii pätevästi vain teoreettisena viitekehtyksenä, mutta ei, mikäli ymmärrämme, että jokainen valinta on sekä irrationaalinen että rationaalinen eli se on ladattu tahdolla [moraalin perusta], joka toimii rationaalisten perustelujen perimmäisenä katalysaattorina.

Historiallinen determinismi on siis sekä jälkiviisautta että ennustajaeukon 'tietoa'. Marxin ja Hegelin kohdalla kyse on kuitenkin ollut hyvin syvällisestä ymmärryksestä.

2
Minun mielestäni on turha etsiä loogisesti täysin pitävää teoreettis-kausaalista mallia selittämään sosialismin oikeutusta, sillä logiikan, [etenkin historiallisen] kausaliteetin ja historian lopullisen [päämäärän] ymmärtämisen mahdottomuudesta johtuen sellaista mallia ei ole - mikä ei tarkoita, etteikö Marxin teorioista löytyisi juuri uusliberalismiin nähden paradigmaattisesti parempia lähtökohtia [en sanonut ratkaisuja] yhteiskuntien ja makrotalouksien uudelleen järjestämiseen.

Mutta saahan sitä täydellistä pätevyyttä ja pitävyyttä aina väittelyissä yrittää.

Itse olen hyvin turhautunut argumentoimaan minkään uskonnollisen tai poliittisen teorian ehdottoman paremmuuden puolesta.

Mutta jos sitä minulta kysytään, niin ilman muuta vastaan olevani vasemmiston poterossa ja pysyväni siellä kuolemaani saakka.

Mitään teoreettisia 'uskontunnustuksia' en kuitenkaan suostu latelemaan.

3
Mikään vallankumous tai radikaali yhteiskunnallinen muutos ei toteudu, ellei jossain vaiheessa [ennemmin tai myöhemmin] tule se hetki, jolloin on päätettävä - ja toimittava. Retorisesti tätä ajatusta vahvistaen voin sanoa, että siihen hetkeen kiteytyy koko ihmisen persoona ja olemus. Minulle päätökset ovat moraalisia juuri tämän vuoksi.

Paradoksaalista tai ei, niin kaikkein parhaiten päätöksen ja moraalin erottamaton suhde ilmenee mielestäni Mahatma Gandhin elämässä.

Hyvin organisoitu väkivallaton vastarinta ei sitäpaitsi ollut lainkaan huono poliittinen painostuskeino, koska Gandhin karismaattisessa hahmossa ja vaikutuksessa [eli hänen moraalissaan ja uskonnollisuudessaan] personoitui ja kiteytyi koko siirtomaavaltaan kohdistunut protesti, jonka ansiosta Intia lopulta vapautui ja itsenäistyi.

Ei hassumpi saavutus - moralistilta. Englannin 'kukistamiseen' ei kyennyt edes Intian oma poliittinen järjestelmä ja armeija, mutta Ganhipa kykeni. - - Mitenköhän Marx tällaisen ilmiön selittäisi?

II
Mitä kommenttiisi työn ja työvoiman välisestä erosta tulee, niin kahden lukemisen jälkeen olen yhtä ymmälläni kuin ennenkin. Metafysiikkaa vai tiedettä? Mutta yritän pohtia asiaa jo senkin vuoksi, että 'voiton suhdeluvun laskutendenssi' on jäänyt minulle [myös] aiemmin lähes käsittämättömäksi. Andrew Kliman ja David McNally näemmä perustavat toisistaan eroavat analyysinsa juuri 'voiton suhdeluvun laskutendenssiin' mainostamassani artkkelikokoelmassa Kurssi kohti konkurssia.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/marxia-lopettelijoille.html
http://marxpiiri.wordpress.com/author/marxlukupiiri/

1 comment:

Sammalkieli said...

1. Olen aistivinani lamaannuttavan annoksen pikkuporvarillista eksistentialismia.. Pitäisikö minun siis tutustua Sartren kirjoituksiin (Critique of Dialectical Reason, jotta voisin kehitellä sinulle mielekkään vastauksen, vai ehkä sittenkin vain siteerata Lenin -setää?

Puhdasoppinen vastaus [kuten molemmat hyvin tiedämme] on että työväenluokan alati kurjistuvat olot tuottavat vallankumouksellisen tietoisuuden, koska tajunta ja objektiivinen todellisuus ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa.

Mutta mikä synnyttää teoreetikon mielenkiinnon? Minullehan tämä on harrastus, mutta moni porvarillisen yhteiskunnan arvostettu jäsen, tutkija tai professori, saa todella leipänsä vallankumouksen teoretisoimisesta, joskin eräiden valitettavien tendenssien vuoksi tällainen on vähentynyt sitten 60-80 -luvun.

Mutta eikö jo Marxin kirjoihin tutustuminen synnytä tahtoa saada muutos aikaiseksi? Eikö Pääoman pitänyt olla juuri itsessään vallankumouksellinen kirja? Kysymyksessä ei ole vain teoria, vaan sellainen kokonaisesitys, jonka pitäisi jo itsessään synnyttää vallankumouksen tahtoa. Pääoma on nimenomaan tarkoitettu vallankumoukselliseksi kirjaksi.

Ja eikä se muka ole ollut sitä? Astelinhan itsekin vallankumouksen tielle, koska eläkkeellä oleva ikätoverini Matti L. lahjoitti mainitun kirjan minulle viime vuoden helmikuussa. [Aiemmat yritykseni olivat haparoivia, mutta sitten sain kirjan.]

Kaikki eivät ole lukumiehiä, joten vallankumouksellisen tahdon "herättelyyn" tarvitaan myös pätevää agitaatiota mitä tulee massoihin.

Mitä luokkatietoisuuteen tulee, niin voidaan tehdä erottelu objektiivisen työväenluokan ja subjektiivisen työväenluokan välille. Objektiivinen työväenluokka tarkoittaa niitä ihmisiä, joiden asema on alisteinen pääomalle, ja subjektiivinen työväenluokka niitä objektiivisen työväenluokan jäseniä, joita yhdistää edistyksellinen luokkatietoisuus.

Katson kuitenkin, että kysymys luokkatietoisuuden kehittämisestä ja ylläpidosta menee jossain määrin myös erikoistieteiden [sosiaalipsykologia, peliteoria, evolutionistinen antropologia] puolelle.

Minun juttuni tuolla oman blogini puolella on ollut nimenomaan "ekonomiakritiikki".


2. Voidaan tietysti heittää vielä vähän lisää löylyä ja todeta, että ortodoksinen marxismi kieltää voluntaristisen vallankumouksen mahdollisuuden kertakaikkisesti. Tällöin jo Lenin olisi vaarallinen revisionisti. Hän oli vallankumouksineen liian aikaisessa. Pelkkä tahto ei todellakaan riitä. Mutta kun olosuhteet ovat kypsät, niin silloin luultavasti löytyy myös tahtoa.

Tämä tulkinta perustuisi ainakin seuraavan kohtaan:

"Pääomayksinoikeus tulee sen tuotantotavan kahleeksi, joka on sen kanssa ja sen suojassa kehittynyt. Tuotantovälineiden yhteenkokoontuminen ja työn yhteiskunnallistuminen pääsevät kohtaan, missä ne käyvät kapitalistisen vaippansa kanssa yhteensopimattomiksi. Se räjäytetään rikki. Kapitalistinen yksityisomaisuuden kuolinhetki lyö. Pakkoluovuttajat pakkoluovutetaan."

-Pääoma, s. 697