Kommentti 2

Osta nyt Marxilla koko Ameriikka!
*
Tämä päre on kommentti Sammalkielen kommenttiin päreessäni Marxia aloittelijoille ja lopettelijoille.

1
Pointtini oli determinismin ja vallankumouksellisen teon tai intervention välinen teoreettinen ristiriita - ei niinkään moraalisen argumentin epäpätevyys ja epärelevanssi kapitalismin oikeutuksesta, kritiikistä ja Marxin teorioista keskusteltaessa.

Vallankumouksellinen teko on aina valinta ja jokainen harkittu valinta perustuu sekä tieteelliseen, rationaalis-moraaliseen että irrationaaliseen eli tahdon affektoimaan perusteluun.

Ei kuitenkaan ole olemassa 100%sti ei-moraalisia valintoja, sillä vaikka miten yrittäisimme todistaa, että kapitalismin ei-moraalinen huonous oikeuttaa vallankumouksellisen teon, niin tuo teko itsessään syntyy historiallisen determinismin abstraktiosta huolimatta - ikäänkuin sen marginaalissa tai jopa sen 'ulkopuolella'.

Tämä on tietysti vain teoriaa, mutta jos nyt aiot pitää kiinni teoriasta loppuun saakka, niin et pysty perustelemaan Marxin lähtökohdista sitä, miksi juuri sinä olet päätynyt vallankumouksen tielle.

Missä Marx sanoo, että meidän jokaisen on yksilöinä tahdottava muutosta? Ilmeisesti ei missään, koska historiallinen determinismi ei tahdo mitään missään vaan me toimimme sen välineinä - ikäänkuin automaattisesti.

En kovinkaan suuresti vastusta maltillista sosialismia, mutta vastustan tällaista perustelua toimijuuden selittämiseksi, koska ignoroidessaan yksilön merkityksen ja asettamalla kollektiivisen toimijuuden/subjektin vallankumouksellisen teon perusyksiköksi, strukturalistis-marxilainen teoria ajautuu a] loogiseen dilemmaan yksilöllisen toimijuuden viimekätisen perustan suhteen, b] jättää selittämättä sen sinänsä triviaalin seikan, miksi vallankumoukset tarvitsevat johtajia.

Välinpitämättömyys kummankin kohdan implikoimia ongelmia kohtaan on kostautunut kommunismille ikävällä tavalla.

Suhtaudun tällaiseen reduktionismiin kriittisesti, koska makromittakaavassa ajatellen jokaisella massaliikkeellä on [ja on väistämättä oltava] johtajansa ['yksilönsä'], koska ainuttakaan todella merkittävää kollektiivista protestia ei voida organisoida ilman yksilöitä, joilla on kyky johtaa ja hallita joukkoja ja liikkeitä.

Mikromittakaavassa me jokainen olemme tietysti noita 'yksilöitä' [me jokainen 'johdamme' itseämme tai ainakin meidän pitäisi johtaa!], joten Marxin hegeliläinen determinismi toimii pätevästi vain teoreettisena viitekehtyksenä, mutta ei, mikäli ymmärrämme, että jokainen valinta on sekä irrationaalinen että rationaalinen eli se on ladattu tahdolla [moraalin perusta], joka toimii rationaalisten perustelujen perimmäisenä katalysaattorina.

Historiallinen determinismi on siis sekä jälkiviisautta että ennustajaeukon 'tietoa'. Marxin ja Hegelin kohdalla kyse on kuitenkin ollut hyvin syvällisestä ymmärryksestä.

2
Minun mielestäni on turha etsiä loogisesti täysin pitävää teoreettis-kausaalista mallia selittämään sosialismin oikeutusta, sillä logiikan, [etenkin historiallisen] kausaliteetin ja historian lopullisen [päämäärän] ymmärtämisen mahdottomuudesta johtuen sellaista mallia ei ole - mikä ei tarkoita, etteikö Marxin teorioista löytyisi juuri uusliberalismiin nähden paradigmaattisesti parempia lähtökohtia [en sanonut ratkaisuja] yhteiskuntien ja makrotalouksien uudelleen järjestämiseen.

Mutta saahan sitä täydellistä pätevyyttä ja pitävyyttä aina väittelyissä yrittää.

Itse olen hyvin turhautunut argumentoimaan minkään uskonnollisen tai poliittisen teorian ehdottoman paremmuuden puolesta.

Mutta jos sitä minulta kysytään, niin ilman muuta vastaan olevani vasemmiston poterossa ja pysyväni siellä kuolemaani saakka.

Mitään teoreettisia 'uskontunnustuksia' en kuitenkaan suostu latelemaan.

3
Mikään vallankumous tai radikaali yhteiskunnallinen muutos ei toteudu, ellei jossain vaiheessa [ennemmin tai myöhemmin] tule se hetki, jolloin on päätettävä - ja toimittava. Retorisesti tätä ajatusta vahvistaen voin sanoa, että siihen hetkeen kiteytyy koko ihmisen persoona ja olemus. Minulle päätökset ovat moraalisia juuri tämän vuoksi.

Paradoksaalista tai ei, niin kaikkein parhaiten päätöksen ja moraalin erottamaton suhde ilmenee mielestäni Mahatma Gandhin elämässä.

Hyvin organisoitu väkivallaton vastarinta ei sitäpaitsi ollut lainkaan huono poliittinen painostuskeino, koska Gandhin karismaattisessa hahmossa ja vaikutuksessa [eli hänen moraalissaan ja uskonnollisuudessaan] personoitui ja kiteytyi koko siirtomaavaltaan kohdistunut protesti, jonka ansiosta Intia lopulta vapautui ja itsenäistyi.

Ei hassumpi saavutus - moralistilta. Englannin 'kukistamiseen' ei kyennyt edes Intian oma poliittinen järjestelmä ja armeija, mutta Ganhipa kykeni. - - Mitenköhän Marx tällaisen ilmiön selittäisi?

II
Mitä kommenttiisi työn ja työvoiman välisestä erosta tulee, niin kahden lukemisen jälkeen olen yhtä ymmälläni kuin ennenkin. Metafysiikkaa vai tiedettä? Mutta yritän pohtia asiaa jo senkin vuoksi, että 'voiton suhdeluvun laskutendenssi' on jäänyt minulle [myös] aiemmin lähes käsittämättömäksi. Andrew Kliman ja David McNally näemmä perustavat toisistaan eroavat analyysinsa juuri 'voiton suhdeluvun laskutendenssiin' mainostamassani artkkelikokoelmassa Kurssi kohti konkurssia.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/marxia-lopettelijoille.html
http://marxpiiri.wordpress.com/author/marxlukupiiri/

Päivän eskatologia

Lopun aikoihin pitää perehtyä jo alkuopetuksessa [varsinkin nykyään].

[K-mafian lisäyksiä ja korjauksia - viimeksi klo: 16.00]

HG pyysi edellisen päreen kommentissaan: Soita huomenna ole ystävällinen (päivällä siis).

1
Minulla ei ole sinun kanssasi [ainakaan päiväsaikaan] mitään sellaisia asioita selvitettävänä, joista en voisi puhua tässä kommenttilaatikossa.

Toisaalta - nekin asiat, joita sinulla yleensä on sanottavana, ovat sen verran henkilökohtaista luokkaa, etten katso olevani kompetentti ilmaisemaan niistä edes omaa mielipidettäni, koska en valitettavasti kovin hyvin ymmärrä niitä, vaikka olenkin joskus ollut huomaavinani, että niissä piilee joku tietty tärkeäkin pointti, joka kuitenkin sekoittuu aivan liikaa kirjoittajan omiin traumoihin.

Traumoista meidän ajattelumme toki kumpuaa [jopa 'matema-fyysikoilla' - sanokaa minun sanoneen], mutta niitä pitää käyttää varovasti ja taitavasti ajattelumme suuntaajina.

Yhtä lailla on tietysti turha panna päätä [subjektiviteettia] pensaaseen ja selittää kaikki matematiikalla [vakioimalla muuttujien arvot 'vaikka väkisin'], jotta voisi olla muka objektiivinen suhteessa itseensä ja maailmaan.

Matematiikasta, teknologiasta ja niihin perustuvasta toiminnallisesta pragmatiikasta [?;\] ei yleensä ole toivottuja positiivisia seurauksia, mikäli ihmisiltä, jotka niiden varaan elämänsä rakentavat, puuttuu moraalinen selkäranka.

Mahatma Gandhi opetti meille etiikasta ja poliittisesta tahdosta jotain sellaista, minkä kolonialismi [eli rasismi ja totalitarismi] yritti tukahduttaa, ja jonka [paradoksaalista kyllä ] demokraattinen liberalismi sittemmin vesitti kapitalistiseksi kulutus-teknokratiaksi, josta puuttuu täysin esim. alkukristillisen yhteisöllisyyden eskatologis-optimistinen eetos tai edes 1800-luvun [modernismin suuri vuosisata] kehitysoptimismi.

Teemme töitä voidaksemme vain kuluttaa mahdollisimman vapaasti ja mahdollisimman paljon [esim. valita sadasta eri vaihtoehdosta jotain tuotetta ja heittää loput kaatopaikalle], etsiä elämyksiä kuin viimeistä päivää [esim. sopulimainen, kaiken alleen raiskaava massaturismi], nauttia entistä addiktoituneemmin kaupallisen kulttuurin hedelmistä [jossa lääke-, huume- ja terveysvaikutteisuus ovat yksi ja sama trendi tuotannollisesti].

Mutta kas! - kaiken tämän intohimoisen liberaali-demokraattiselle systeemille omistautumisen jälkeenkin: mikä on meidän lopullinen 'erorahamme'? - Kammottavaa kyllä - se on yhä edelleen kuolema, jota emme pystyneet voittamaan edes kapitalismia palvottuamme [ja emme varsinkaan silloin].

Luulenpa, että pakana-kuluttajat saattavat aika ajoin hämmästellä, miksi alkukristityt suhtautuivat kuolemaan niin käsittämättömällä tavalla. Hehän suorastaan odottivat sitä [koska heille oli luvattu kuolemanjälkeinen pelastus, kun taas kuluttaja-robotille on luvattu vain maanpäällisen nautinnon turruttava loputtomuus].

Kehitys-optimismi sen sijaan lienee jo lopullisesti läpikäyty vaihe ihmiskunnan historiassa, sillä kukapa [lukuunottamatta Esko Valtaojan kaltaisia 'sympaattisia' tekno-naivisteja, joille bruttokansantulokin mittaa pätevästi ihmisen onnellisuuden määrää (voi ei!)] nyt enää uskoo ihmiskunnan loistavaan tulevaisuuteen?

Voisimmekin [tai tietysti vain eräät meistä, koska pakanamaailma elää aina vain epäjumalistaan: rahasta ja idoleista] 'kokeilla' uudestaan eskatologista optimismia.

Sitäpaitsi loppuhan on koko ajan lähempänä, sillä maapallo tuskin kestää yli 10:n miljardin ihmisen jatkuvasti kasvavaa elintasoa. Ainakin on selvää, ettei maapallolla vältytä kansainvaelluksiin verrattavilta väestösiirtymiltä kehitysmaista USA:han ja Eurooppaan. Tämä prosessi ei tule olemaan pelkästään rauhanomainen, kuten eivät olleet ne edellisetkään Rooman valtakunnan luhistuessa ja eurooppalaisten vallatessa Amerikan.

2
Pyydän kohteliaimmin HG, että [jos se vain on sinun itsesi vallassa] tekisit selkeämmän eron itsesi ja sen asian välillä, jota kaoottisella yritykselläsi [siltä minusta vaikuttaa] yhdistää tunne ja matematiikka, yrität saada kiinni. - [Pascal muuten onnistui tässä yrityksessä - melkein - hintana tosin oli fideismin solipsistisuus; wrt. Wittgensteinin oletettu fideismi].

Mitä kommenttiisi tulee, niin mielestäni [wittgensteinilaisittain] tunnekieli on kieltä siinä missä kaikki muukin kieli, sillä kaikki, mikä ilmaistaan kielessä/kielenä tapahtuu diskursiivisesti eli vallitsevan kielipelin puitteissa ja säännöillä. Myös tunne tai se, mitä tunteesta jää jäljelle diskursiivisessa kielessä representoituna.

Pitää kuitenkin jälleen kerran muistaa [tähänkö halusit viitata?] Wittgensteinin oma selitys Tractatuksen tarkoituksesta. Siinä W. kritisoi Russellin T.:n ensimmäiseen painokseen kirjoittamaa esipuhetta [ja ylipäätään yleistä tulkintaa] todeten, että vaikkei hän katsokaan voivansa puhua tieteellis-analyyttisesti mitään etiikasta, uskonnosta ja estetiikasta, niin juuri nämä asiat ovat Tractatuksen tärkein sanoma, ja se, että hän vaikenee niistä, tarkoittaakin itse asiassa juuri sitä, että kyseiset asiat ovat meidän elämämme tärkeimpiä.

Edes fyysikkojen haikailema 'kaiken teoria' ei siis auta meitä ongelmissa, joissa on kyse näkökulmasta ja katsomustavasta.

[M]eistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu (Tractatus 6.52).

['Wittgenstein puhui elämän ongelmasta myös yksikössä. Elämän ongelma on käytännöllinen ja voi ratketa vain häviämällä. Elämän ongelma ei siis ole tiedollinen, muttei pelkästään esteettinen tai eettinenkään'].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eskatologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Eschatology
http://en.wikipedia.org/wiki/Christian_eschatology
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaiken_teoria
http://blog.uwasa.fi/ajatusyhteys/tiede_ja_elaman_ongelma/
http://www.jacoballee.com/?p=144

Retkritiikkiä

Kuvan mies on vaarallinen [pasifisti-terroristi].
*
Ote H:n mailista [10.9], joka on vastaus edellä pärettämääni retriitti-mailiin.
*
Moi, [...]
(Seuraava on provokaatio josta tunnen heti vähän huonoa omaatuntoa) - Mielenkiintoisia nuo länsimiasten filosofien pohdinnat mutta he ovat kuitenkin vain oppipoikia kun verrataan tuhansia vuosia vanhoiin itämaisiin esim. Buddhalaisiin oppirakentelmiin todellisuudesta. - Se mikä minua pohdituttaa tuossa on se että länsimaiset filosofit nostetaan jollekin jalustalle vaikka kulttuurin puolesta mielen tietämys on todella nuorta.
Terv.H
*
Hei
Tämä nyt on vain tällaista käsitteellistä veivailua, jolla mä yritän tehdä itselleni selväksi, mitä subjekti minulle merkitsee. Toistan - kyse ei ole praxiksesta kuten buddhalaisuudessa vaan melko kuivakkaan rationaalisesta päättelystä.

Olen tosin vakavissani sitä mieltä, että buddhalaisuus on ihan väärässä paikassa täällä länsimaissa. Ei niinkään siksi, että buddhalaisuus itsessään jotenkin sulautuisi kapitalismiin, koska se on niin originaali ja vahva ajattelu- ja elämisperinne vaan siksi, että kapitalismi sopeuttaa [sulauttaa] itsensä buddhalaisuuteen.

Tuloksena on entistä tehokkaampaa ja siten entistä pahempaa kapitalismia [utilitaristinen?! uskoni sanoo: in the long run kapitalismi on itsensä tuhoavaa, joten no thank you]. - Käytännössä käykin ilmeisesti niin, että buddhalaisuus on länsimaisille ihmisille pelkkä kiva [mieltä rauhoittava] harrastus tai terapia [ei sinulle - olethan jo liian pitkällä buddhalaisuudessasi ;\] - psykologisesti vähän samaan tapaan kuin hyväntekeväisyys, joka antaa meille muka hyvän omantunnon ja lämpimän mielen, kun olemme auttaneet hädässä olevia antaen heille lisää elinaikaa systeemissä, joka heidän hätänsä ja sairautensa on pitkälti aikaansaattanut.

Luonnonkatastrofit ovat tietysti asia erikseen, mutta kapitalistisen maailman trendi eli yhä kovempi elintasosta kappailu sen sijaan aiheutuu jatkuvan kasvun eli pääoman kasautumisen ja työvoiman äärimmäisestä ristiriidasta, joka ei kapitalistisessa systeemissä voi päätyä kuin yhdellä tavalla: syntyy massiivinen köyhyysrajalla elävien [suhteellinen köyhyys], usein hyvin koulutettujen julkisen sektorin ihmisten luokka sekä pätkätyöläisten varallaolo-reservi [tämä trendi on selvästi nähtävissä: mm. David Harvey, Juha Siltala].

Suhteellista köyhyyyttä, kehitysmaiden absoluuttisesta köyhyydestä nyt puhumattakaan, ei hyväntekeväisyydellä ja laupeudella [charity] korjata vaan päinvastoin ylläpidetään systeemiä, joka tarvitsee suhteellista köyhyttä, koska kalliimpi työvoima romahduttaisi kapitalismin. - Absoluuttisesti köyhillä kapitalismi sen sijaan ei tee mitään vaan jättää omiin oloihinsa riistettyään ensin niitten luonnonvarat.
*
[Björn Wahlroos kritisoi näennäisesti oikein perustein valtioitten antamaa kehitysapua verorahoista, koska siitä ei ole mitään todellista hyötyä. Minä kritisoin hyväntekeväisyyttä samasta syystä. Wahlroos jättäisi ihmiset koska tahansa kuolemaan nälkään Afrikassa, mutta vain siksi, että heidän auttamisensa on turhaa kapitalismin kannalta. Minun mielestäni hyväntekeväisyydellä kapitalismissa elävät tuudittavat itsensä hyvän omantunnon uneen, vaikka tuo laupeus pönkittää itse kapitalismia. - Wahlroos siis kieltäisi kehitysavun ja satsaisi kapitalismin/vapaan markkinatalouden invaasioon kehitysmaissa. Mutta emmekö me ole jo vuosisatojen ajan nähneet, mitä valkoinen mies ja kapitalismi ovat saaneet aikaan noissa maissa [esim. Kongo/Zaire]?!

Minun mielestäni meidän pitäisi kyetä tukkimaan Walhroosin ja hänen kaltaistensa turpa tehokkaasti - jos ei muuten niin - - ja joku sen vielä tekeekin [ja on jo tehnyt]. Nimenomaan kapitalismi ei voi noita kurjuudessa eläviä ihmisiä auttaa, koska se on huijaukseen, valheeseen ja orjuutukseen perustuva koneisto. Todelliseen muutokseen tarvitaan jokin globaalin luokan poliittis-demokraattinen hallinto [David Held] tai jos muu ei auta niin ainakin väliaikaisesti keskitetty globaali suvereeni [Slavoj Zizek], mutta sitähän tuo ihmiskunnan syöpävirus eli kapitalisti kammoaa kuin ruttoa. - Écrasez l'infâme!]
*
Ei minulla 'pientä köyhyyttä' [vaatimattomana, ei-pröystäilevänä elämisen laatuna] vastaan sinänsä ole oikeastaan yhtään mitään [kuten ei ko. kielikuvaa käyttäneellä Nietzschelläkään], mutta systeemissä joka propagoi sisäistä sankaruutta, [kulutus-]nautinnon velvoitetta normaaliuden kriteerinä [kilpaillaan pakkoneuroottisesti sosiaalisesta statuksesta, jonka kulutusnautinnon määrä osoittaa], kannustaa yrittämään 25 tuntia/vrk samalla, kun se jyrää ja tuhoaa kaikki alkuperäiset identiteetit, arvot ja erot [vaikka erilaisuus on muka järjestelmän ydin: - - ja paskat! - tämä on orwellilaista double-talkia jos mikä] yhdeksi ja samaksi kulutusidiotiaksi [voimme oppia jotain amerikkalaisesta kulttuurista pohtiessamme Rooman valtakunnan tuhoutumisen syitä] - ja mikä siis kaikkein kuvottavinta - lanaa ihmiset oman sisäisen, ristiriitaisen logiikkansa myötä biovallan [holhoava, itsekontrolloiva valta erotuksena pelkkään suvereeniin kurivaltaan] sisäistäneinä pakonomaisesti nautintoa tavoittelevaksi prekariaatti- ja julkisen sektorin massaksi [yksilöllisyyden nimissä tietenkin - hehheh].

Kun sitten itämaiset, pasifistiset uskonnot kuten buddhalaisuus tuodaan tällaiseen maailmaan, niin mitä ne sanovat yhteiskunnasta ja siinä elämisestä? - Sopeudu sopeudu sopeudu. Taistelu on turhaa ja aiheuttaa kärsimystä itsellesi ja muille [käänteistä egoismia?]. Ole rauhassa sisimpäsi kanssa. opi elämään sovussa itsesi ja muiden kanssa. Älä ajattele negatiivisesti. Tee työsi hyvin ja anna kapitalistille mikä kapitalistin on ja karmalle, mikä sille kuuluu [Jeesuskin oli kai osittain buddhalainen] jne.

Edellä sanottu kuulostaa minun korvissani siltä, kuin joku yrityskonsultti jakelisi 'viisauksiaan' meille noissa neuvoissa. - Valitan, mutta näen kauhistuttavan tilanteen, jossa kapitalismi alkaa käyttää buddhalaisuutta omien päämääriensä saavuttamiseksi. Ja mikäs siinä on julistaa yksilöllisyyttä ja yksityistä yritteliäisyyttä, kun itämais-buddhalainen subjekti on täysin hampaaton yhteiskunnallisten asioitten suhteen - eihän sitä missään muodossa ole muka olemassakaan kuin harhana [miten se siis voisi edes puolustaustua?].

Voisin kirjoittaa lisää tuosta subjekti-jutusta, mutta se vaatii vielä viilausta. Emme ole loppujen lopuksi kovinkaan kaukana toisistamme tässä asiassa, joskin se ero, joka jäljelle jää, on lopullinen vaikkei ehkä käytännössä kovin merkitsevä. Mutta juuri tällaisista, hienonhienoista perspektiivi-differentaatioista ne maailmakatsomuksienkin erot syntyvät. Sama pätee myös toisinpäin: noissa eroissa ilmenee syvempi temperamentillinen ja mentaalinen eroavuus.

Kapitalismi hyödyntää siis kaikkea mahdollista pääoman kasaamisen pakkoneuroosissaan - jopa buddhalaisuutta, ja tämä seikka minua hiukan surettaa. Sinänsä hyvä uskonnollistyyppinen elämänfilosofia ja elämisen praxis valjastetetaan mitä tylyimmän ja ekspansiivisen rahanahnehtimis-systeemin apupojaksi.

Minun mielestäni tällainen 'toisen posken kääntäminen' [älä vastusta mitään] muuttuu kapitalismissa aivan liian helposti opportunismiksi, joka osaltaan juuri aiheuttaa niitä kärsimyksiä, joita se yrittää anti-egoismillaan välttää - niitä kärsimyksiä, joita uuskolonialismi, pääoma-imperialismi ja nykykapitalistinen maailman ostoskeskuistaminen [minkä kääntöpuolena on slummiutuminen] jatkuvasti aikaansaa.

Jos buddhainen luulee, että hänen väkivallattomat kätensä ovat puhtaat viattomien verestä, hän erehtyy pahemman kerran. Kukaan ei ole syytön niin kauan, kuin tämä saatanallinen kapitalismimylly pyörii ja me suostumme osaksi sen koneistoa - mainosten, viihdefantasioitten ja aivottoman turhan kulutuksen vietäviksi kuin typerät lampaat.

Vaatimattomuutta ja joskus jopa askeettisuutta minä haluaisin saarnata, mutta en usko niin paljon ihmiseen ja itseeni, että ryhtyisin julkisesti sitä tekemään. Sitäpaitsi olen narri jo muutenkin. - - Ehkäpä sukulaissielujani sittenkin ovat 1600-luvun rankalaiset moralistit. - - Sartre aivan perustellusti nimitti hautajaispuheessaan Camus'n noitten moralistien perilliseksi [mm. Blaise Pascal, Jean de La Bruyère, Nicolas Chamfort, Joseph Joubert, François de La Rochefoucauld, Luc de Clapiers, marquis de Vauvenargues]
*
Tiedostan kyllä, että tapani käyttää kapitalismi-ilmiötä muistuttaa vebleniläistä ihmisen ahneuden ja kerskakulutuksen kritiikkiä, mutta mikäli ryhtyisin puhumaan ihmisluonnosta kapitalismin sijaan menettäisin kohteen, jota kritisoida. On nimittäin mieletöntä syyttää ihmisluontoa [jota vastaan ei muka voi taistella] kaikesta pahasta, jos kerran tuo luonto yksilössä kuitenkin pystyy näkemään oman pahuutensa: ahneutensa, typerän turhamaisuutensa ja väärän ylpeytensä, mikä tarkoittaa, että ihmisellä on ainakin ymmärryksen puolesta kykyä muutokseen [on sitten kokonaan toinen juttu, myöntyykö halu ja tahto muutokseen].

Psykopaatteja ja lapsia täytyy pitää poikkeustapauksina tässä asiassa, koska patologisesti paatuneet ja täysin viattomat eivät kykene sellaiseen itsetietoisuuteen, jota pahuutensa tajuaminen aina välttämättä vaatii, mutta nämä veblenit ja ylipäätään länsimaiden newageläiset - ne eivät minulta paljon myötätuntoa saa - - .

Thorstein Veblen osoittautuu resignoituneeksi kyynikoksi, jonka moraalinen velvollisuus olisi pikemminkin ollut ampua kuula kalloonsa kuin katsella passiivisesti sivusta, omaa onneaan varjellen, kun Rooma palaa. Tämän saman syytöksen, samoin perustein, voisin äärimmillään esittää myös buddhalaisille.
*
Sanottakoon nyt kuitenkin vielä kerran [huono omatunto kai minullakin?]: en mielelläni käyttäisi pelkästään buddhalaisuus-termiä kritisoidessani erityyppisiä länsimaistuneita aasialaisia rauhoittumis-terapioita, koska ihan aidosti arvostan buddhalaisuuden elämänfilosofiaa ja praxista huolimatta erimielisyydestäni sen yhteiskunnallista passiivisuutta kohtaan ja sen subjekti[ttomuus]käsityksen suhteen - puhummehan kuitenkin samoista asioista.

Ja pitää toki aina muistaa, että yksi maailmanhistorian vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tuli Intian uskonnollisen perinteen piiristä. Heti kuitenkin paradoksoitakoon Zizekin tapaan, että arkkipasifisti Mahatma Gandhi oli itse asiassa myös yksi maailmanhistorian väkivaltaisimmista miehistä: hän yksin kukisti karismaattisella ja päättäväisella olemuksellaan sekä vaikutuksellaan Englannin kolonialistisen imperiumin vallan Intiassa ;\.]
*
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_ba_ransklassismi.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Moralism
http://en.wikipedia.org/wiki/French_Moralists
http://fi.wikipedia.org/wiki/Thorstein_Veblen
http://en.wikipedia.org/wiki/Thorstein_Veblen
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=mahatma&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=mahatma+gandhi
http://gillpolitics.wordpress.com/2010/02/11/4/