February 10, 2012

Onko uusliberalismin umpikujasta enää ulospääsyä vai tekeekö finanssi- eli fiktio-velkavetoinen maailma lopullisen konkurssin?

David Harvey

I
Siteeraan tässä päreessä vasta ilmestyneestä Kurssi kohti konkurssia - talouskriisin syyt ja seuraukset David Harveyn artikkelin alkua sekä sen lopun eli viimeisen luvun viimeisen kappaleen [s, 233-36; 261].

Toivottavasti tämä tekstifragmentti antaa mahdolliselle kävijälle aiheen lukea Harveyn artikkelin kokonaisuudessaan ja saman tien koko kirjan, jossa pohditaan nykyisen talouskriisin ratkaisumahdollisuuksia maailman asiantuntevimpien vasemmistolaisten tutkijoitten näkökulmasta. 

Tuubivideosta [osa III] kuuluu/näkyy piirrosanimaatiolla havainnollistettua Harveyn luennointia, jossa hän tekee erinomaisen selkeää yhteenvetoa kapitalismin logiikasta, toiminnasta ja etenkin sen sisäisestä ristiriidasta.Toisessa tuubivideossa [osa IV] Harvey puhuu Lontoon Cityssä marraskuun Occypy London-tilaisuudessa.

II
Antikapitalistisen siirtymän organisoimisesta

Kapitalismin maantieteellinen kehitys on saavuttanut sellaisen kriiittisen vaiheen, jossa sekä valta-asetelmat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla että talouden dynamiikka on kovalla koetuksella. Terveen kapitalistisen talouden vähimmäismääränä pidetty kolmen prosentin vuotuinen kasvu näyttää yhä epätodennäköisemmältä eikä sitä saavuteta, jollei turvauduta erilaisiin kuvitteellisiin ratkaisuihin [mikä onkin ollut tyypillistä finanssimaailmassa ja osakemarkkinoilla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana].

On syytä uskoa, että ainoana vaihtoehtona on uusi globaalin hallinnon malli, jolla järjestetään siirtyminen nollakasvun talouteen. Jotta tämä olisi mahdollista oikeudenmukaisella tavalla, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin sosialismi tai kommunismi.

1990-luvun lopulta lähtien Maailman sosiaalifoorumissa on tuotu esille, että 'toisenlainen maailma on mahdollinen'. Nyt on ryhdyttävä toimeen ja selvitettävä paitsi se, miten toisenlainen sosialismi tai kommunismi on mahdollinen, myös se miten näihin vaihtoehtoihin voidaan siirtyä. Nykyinen kriisi tarjoaa mahdollisuuden pohtia juuri tätä.

I
Nykyinen kriisi on seurausta niistä toimenpiteistä, joilla aikaisempi kriisi yritettiin ratkaista:

a] Onnistunut hyökkäys järjestäytynyttä työväestöä ja sen poliittisia instituutioita vastaan. Tuolloin otettiin myös käyttöön maailmanlaajuiset työvoimareservit, kehitettiin työvoimakustannuksia säästävää teknologiaa ja kiristettiin kilpailua. Näiden toimien tuloksena palkat ovat alentuneet maailmanlaajuisesti [palkkatulojen vähentyminen bruttokansantuotteessa lähes kaikkialla] ja epävarmoissa olosuhteissa elävä työvoimareservi.

b] Kapitalismi on avattu paljon laajemmalle kansainväliselle kilpailulle siten, että aikaisempia monopolivallan rakenteita ja kansallisvaltioon perustunutta monopolikapitalismia on karsittu. Globaalin kilpailun koveneminen pudotti yhtiöiden voitot matalammalle tasolle kaikilla muilla aloilla paitsi finanssialalla. Epätasaisesta maantieteellisestä kehityksestä ja alueiden välisestä kilpailusta muodostui kapitalistisen kehityksen olennainen osa, mikä taas on johtanut siihen, että valtahegemonia on alkanut siirtyä muualle, varsinkin [joskaan ei pelkästään] Itä-Aasiaan.

c] Kaikkein joustavinta ja liikkuvinta pääoman muotoa eli rahapääomaa on vahvistettu ja käytetty pääomaresurssien globaaliin uusjakoon [elektronisten markkinoitten avulla]. Tämä on johtanut paitsi perinteisten keskusalueiden teollisuuden taantumiseen myös uudenlaisiin [hyvin epäoikeudenmukaisiin ja sortaviin] teollistumisen muotoihin ja tapoihin riistää luonnonvaroja ja maatalouden raaka-aineita uusilla kehittyvillä markkinoilla. Seuraukset ovat nähtävissä: finanssiyhtiöidsen tuottavuus on parantunut ja on keksitty uusia tapoja globalisoida ja 'vähentää' riskejä luomalla fiktiivisen pääoman markkinoita.

d] Yhteiskuntahierarkian alatasoilla kapitalistista luokkavaltaa ja kasautumista on tehostettu tekemällä toiset osattomiksi. Alkuperäiskansoihin ja maalaisvästöihin kohdistuneet alkuperäisen kasautumisen uusimmat kierrokset ovat saaneet lisäpontta keskustalouksien alempien luokkien varallisuuden tuhoutumisesta [näin kävi Yhdysvaltojen 'sub-prime'-asuntomarkkinoilla varsinkin afrikkalais-amerikkalaisen väestön varallisuudelle].

e] Velkatalouden laajentaminen niin valtioiden, yhtiöiden kuin kotitalouksienkin osalta äärimmilleen, mikä vahvisti muutoin heikentyntynyttä kysyntää [ennen kaikkea Yhdysvallooissa ja Iso-Britanniassa, mutta myös muissa maissa aina Latviasta Dubaihin].

f] Heikon tuottavuuden tason kompensoiminen rakentamalla kokonainen sarja osakemarkkinakuplia, jotka puhkesivat vuosien 2007 ja 2008 taitteessa ja jotka muistuttivat pyramidihuijauksia. Nämä kuplat saivat lisäilmaa finanssipääomasta, ja niitä edelsivät erilaiset finanssitalouden innovaatiot kuten esimerkiksi johdannaiskauppa.

Näiden toimenpiteiden avulla tuotettujen muutosten taakse ryhmittyneillä poliittisilla voimilla on ollut selkeä luokkaluonne ja oma ideologiansa, uusliberalismi. Uusliberalismin mukaan vapaat markkinat ja vapaa kauppa sekä henkilökohtainen aloitteellisuus ja yrittäjyys takaavat kaikkein varmimmin yksilönvapauden, ja kaiken lisäksi 'holhousvaltion' purkaminen esitetään kaikkien etuna.

Käytännössä kuitenkin valtion on pitänyt taata rahoitusinstituutioiden toimintakyky, mikä on johtanut rahoitusjärjestelmien kertakaikkisieen 'moraalikatoon' [tämä prosessi alkoi Meksikon ja kehitysmaiden velkakriisistä 1980]. Lisäksi valtio on pyrkinyt sekä kunnallisella että kansallisella tasolla takaamaan 'yritysystävällisen' ympäristön houkutellakseen investointeja kovassa kilpailussa.

Ihmisten edut ovat jääneet toissijaisiksi pääoman etuihin nähden ja eturistiriidoissa ne on pitänyt uhrata. Tämä muodostui esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston [IMF] rakennemuutosohjelmien vallitsevaksi käytännöksi 1980-luvun alkupuolelta lähtien [vrt. Kongon kohtalo/rr]. Uusi järjestelmä on siis ollut eräänlaista kapitalistiluokkaa palvelevaa kommunismia.

Olosuhteet ovat luonnollisesti vaihdelleet paljonkin riippuen paikasta, luokkasuhteista, poliittisista ja kulttuurisista perinteistä sekä poliittisten ja taloudellisten voimasuhteiden muutoksista.

II
Miten vasemmisto voisi tarttua tämän kriisin dynamiikkaan? Kriisiaikoina kapitalismin irrationaalisuus paljastuu kaikille. Vaikka on olemassa sekä pääoman että työn ylijäämä, näyttää siltä, ettei ole mitään keinoa tuoda niitä yhteen kaikesta inhimillisestä kärsimyksestä ja tyydyttämättömistä tarpeista huolimatta.

Vuoden 2009 keskikesän aikoihin Yhdysvalloissa oli kolmannes kiinteästä pääomasta käyttämättä samalla, kun noin 17 prosenttia työvoimasta oli työttömänä tai työskenteli tahtomattaan osa-aikaisena. Mikä voisi olla järjettömämpää?

Voiko kapitalismi selvitä tästä traumasta? Ilman muuta voi. Mutta millä hinnalla? Tämä kysymys jättää varjoonsa toisen kysymyksen: voiko kapitalistiluokka uusintaa valtansa huolimatta kaikista taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista, geopoliittisista ja ekologisisista ongelmista?

Tähänkin kysymykseen vastaus on kyllä. Melkoisen joukon ihmisiä on kuitenkin ensin annettava työnsä hedelmät vallanpitäjille, luovuttava monista oikeuksistaan ja säästöistään [kuten eläkkeestä ja asunnosta] sekä kärsittävä ympäristötuhojen seurauksista.

Elinolosuhteitten huonontuminen taas tarkoittaa nälkään nääntymistä monille niistä, jotka jo nyt kamppailevat selviytymisestään yhteiskunnan pohjalla. Luokkaerot tulevat kasvamaan entisestään, kuten olemme jo nähneet. Kaikesta tästä seuraavaa levottomuuutta ei luultavasti riitä tukahduttamaan aivan mitätätön määrä poliittista sortoa, poliisiväkivaltaa ja militaristista valtiokontrollia.

[.....]

VII
[.....]
Marxin ja Engelsin Kommunistisessa manifestissa esittämän käsityksen mukaan kommunisteilla ei ole omaa puoluetta. Kommunistit ovat aina ja kaikkialla niitä, jotka ymmärtävät kapitalistisen järjestelmän rajat, epäonnistumiset ja tuhoisat tendenssit, kuten myös ne lukemattomat ideologiset naamiot ja väärät oikeutukset, joita kapitalistit ja heidän puolustelijansa [varsinkin media] tuottavat pitääkseen yllä luokkavaltaansa.

Tämä on kiinnostava määritelmä. Vaikka perinteinen institutionalisoitunut kommunismi on lähestulkoon kuollut ja kuopattu, niin tämän määritelmän mukaisia de facto kommunisteja on keskuudessamme miljoonia, kaikki valmiita kehittämään ymmärrystään ja toimimaan luovasti kapitalismin syrjäyttämiseksi.

Mikäli 'toisenlainen maailma on mahdollinen', kuten vaihtoehtoisen globalisaation liike 1990-luvun lopulla julisti, miksei voitaisi myös todeta, että 'toisenlainen kommunismi on mahdollinen'? Kapitalistisen kehityksen nykyiset olosuhteet vaativat jotakin tämänsuuntaista, mikäli todellinen muutos halutaan saada aikaan.
*
Artikkeli perustuu David Harveyn pitämään puheeseen Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa vuonna 2010.

II
http://www.youtube.com/watch?v=qOP2V_np2c0
RSA Animate - Crises of Capitalism. - In this RSA Animate, renowned academic David Harvey asks if it is time to look beyond capitalism towards a new social order that would allow us to live within a system that really could be responsible, just, and humane?

III
http://davidharvey.org/2011/11/videodavid-harvey-at-occupy-london-november-12-2011/
Video: David Harvey at Occupy London November 12, 2011

IV
Kurssi kohti konkurssia

Sisällysluettelo

Juha Koivisto, Yrjö Kallinen & Antti Ronkainen – Ankarat ajat: kovenevan uusliberalismin kiihtyvä kriisiytyminen

Leo Panitch & Martijn Konings – Myytit uusliberaalista deregulaatiosta

Wolfgang Fritz Haug – Mitä meidän tulisi tietää Marxista ymmärtääksemme paremmin “finanssikriisiä”

Andrew Kliman – Ilmiasu ja olemus: uusliberalismi, finansialisaatio ja kapitalistisen tuotannon kriisi

David McNally – Finanssisektorin epävakaus ja globaali ylikasautuminen: alustava analyysi nykyisestä suuresta lamasta

Stuart Hall & Doreen Massey – Mitä kriisi tarkoittaa?

Mario Candeias – Uusliberalismin viimeinen konjunktuuri: orgaaninen kriisi ja “jälkiuusliberaalit” suuntaukset

David Harvey – Antikapitalistisen siirtymän organisoimisesta

Tuohtuneiden taloustieteilijöiden manifesti

Sanasto & lisälukemistoa
*
http://kurssikohtikonkurssia.wordpress.com/
http://www.vastapaino.fi/vp/index.php?page=shop.product_details&flypage=$flypage&product_id=386
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Harvey_(geographer)
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Harvey
http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=ecb39f96-675e-45e4-817b-46169b96114c
http://tuatara.wellington.net.nz/~weawgtn/
http://www.versobooks.com/authors/136-david-harvey

3 comments:

Ironmistress said...

Hanlonin partaveitsi:

Älä ikinä pidä mitään sellaista ilkeytenä mikä voidaan selittää typeryydeksi.

Ja siitähän tässäkin koko jutussa on kyse.

Ruukinmatruuna tosin on vakaasti sitä mieltä, että post-kapitalistinen maailma ei suinkaan kuulu sosialismille vaan fascismille. Mutta siinä vaiheessa haltiat ovat jo jättäneet Keski-Maan lopullisesti ja lähteneet merimatkalle, josta ei ole enää paluuta.

Sammalkieli said...

Fasismi ei ole mitään muuta kuin eräänlaista kapitalismia. Siispä on jo käsitteellinen totuus, että kapitalismin jälkeinen tulevaisuus voi kuulua vain sosialismille.

Ironmistress said...

Samaan hengenvetoon voi todeta, ettei kommunismi ole mitään muuta kuin eräänlaista kapitalismia.

Kapitalismissa yksi ihminen riistää toista. Kommunismissa asiat ovat aivan päinvastoin.

Sosialismi sai jo tilaisuutensa, se kämmelsi sen, se osoittautui ettei se toimi ja se on kuollut ja kuopattu. Tulevaisuus kuuluu fascismille, ja Kiina sekä muut Kaakkois-Aasian maat ovat siitä parhaat esimerkit.