June 1, 2011

Sivullisena maailmankaikkeudessa eli tietoisuuden tällä puolen

Näyttää Ironmistress keränneen melkoisesti pahaa karmaa viime aikoina.
*
Kommentti Takkiraudan päreeseen Suhteellisesti hyvän ja suhteellisesti pahan tuolla puolen.
*
Ironmistress kirjoitti päreensä loppuun: Ja kantaa sitten myös itse seurauksensa. Karman laki on armoton - onneksi.

I
1
Voiko perimmäiseen kohtaloonsa [siihen, mitä minulle tapahtuu ikuisuuden näkökulmasta katsoen] vaikuttaa laskelmoimalla? Ei voi. Aikaan sidotun olennon on mahdotonta vaikuttaa ikuisuuteen kun taas se, joka ei ole sidottu aikaan, ei pelastusta tarvitse. Karman laki on ihmisen kannalta tarpeeton konstruktio, koska buddhalaisuuden mukaan ihmisen ja bakteerin välillä ei ole muuta eroa kuin, että ihmisellä on harhainen tietoisuus, joka lopultakin on keksinyt myös karman, vaikka tätä buddhalainen tietenkään ei myönnä, koska kumoaisi tällöin oman ajattelunsa perustan. - Mutta - vain se, jolla on tietoisuus, voi pelastua, kun taas se, jolta tietoisuus puuttuu [eli/tai jonka tietoisuus on harhaa] ei pelastusta tarvitse.

2
Vain sille, joka kadottaa itsensä itsekkyyteen, on annettu mahdollisuus löytää itsensä ja pelastua, mutta ne, jotka etsimällä etsivät hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa tai karmaa, tulevat kohtaamaan Jumalan ja karman armottomuuden. Jumala kuitenkin hallitsee universumia suvereenisti oikeudenmukaisen [näin haluamme uskoa] tahtonsa ja pelastuslupauksensa mukaan [Kristuksessa], kun taas karma on kaikkien tekojen ja tapahtumien ennalta arvaamaton kirjanpitäjä, joka jostain syystä tekee kirjanpitoon yllättäviä muutoksia syistä, joihin ei voi varautua - ei minkäänlaisin teoin ja/tai asentein.

Karma on armoton eikä se tunne eroa oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden välillä. Hurahtaneille karma on triviaalia taikauskoa eli maagista viisastelua luku-, merkki-, enne-, ja tekomystiikalla. Laskelmoiville karma puolestaan toimii kuin pörssi, jonne sijoitetusta valuutasta [tässä: käyttäytymisestä] voi hyvällä tuurilla saada kunnon voitot edullisen jälleensyntymän muodossa [päävoittona nirvana].

3
Karman lakiin uskova yrittää veikata eli suhtautua maailmaan ja toisiin ihmisiin 'oikein' voittaakseen lopulta niravana-potin karma-arpajaisissa. Minä sen sijaan toivon ja tahdon, että se, mikä/mitä minulle tapahtuu, tapahtuu niinkuin on tapahtuakseen - sen Jumalan tahdosta, jonka haluaisin hallitsevan [tietenkään en tiedä hänestä mitään] tätä maailmankaikkeutta ja itseäni.

Voin kuitenkin tulla nöyräksi vain itsekkyyteni avoimesti tunnustamalla, kun taas karmaan luottava tuskin voi edes erottaa itsekkyyttä ja nöyryyttä toistaan, koska elää pelkästään omassa varassaan, mikä itse asiassa on karman armottomuuden käänteinen peilikuva.

Omien tekojensa varaan pelastuksensa rakentava ei ikinä voi saavuttaa todellista nöyryyttä. Buddhalainen siis tuomitsee itsensä väistämättä jälleensyntymään juuri omiin tekoihinsa luottamalla. Eikö tämä jos mikä ole karman suurinta ja hirveintä ironiaa? Karmaa kumartava on tavallaan kuin keskitysleirin vanki, joka miellyttämällä kuolemantehtaan [karman] upseereja pystyy vain siirtämään kerta toisensa jälkeen omaa teloitustaan - kunnes sen aika lopulta koittaa.

Samsaraa eli ajallisessa kiertokulussa elämistä ja nirvanaa eli ajan tuolla puolen olevaa jotakin on mahdoton erottaa toisistaan kokemuksellisesti. Siten sekä nirvana että karma ovat pelkkiä käsitekonstruktioita, jotka viittaavat olennaiseen ontologiseen ongelmaan, mutta eivät sano siitä lopultakaan yhtään mitään, koska nämä käsitteet ovat kokonaan vailla semanttista ulottuvuutta - toisin kuin teistinen Jumala, joka linkittyy suoraan [joskin salaisesti] uskovan omaan tahtoon ja tietoisuuteen.

4
Nihilismi merkitsee sitä, että ajattelulla ei ole viimekätistä perustaa vaan se etenee dialektisena kehänä spiraalin tavoin yhtä aikaa sulkeutuen ja avautuen.

Karman laki on kuin lottokone, jolla yritetään ylittää ajattelun nihilistinen positio. Ihminen veikkaa etukäteen koneen arpomia 'oikeita' numeroita saadakseen nirvana-potin - ikäänkuin sattumanvaraisesti veikattu ja sattumanvaraisesti arvottu 'oikea' rivi olisi jättipotin osuessa kohdalle myös seuraus-eettisesti oikea teko - ja että veikkaaminen muka sisältäisi oikean motiivin tekoon [lottoaminen on tässä vain 'oikean' teon metafora].

Ylipäätään karman lain triviaaliella periaatteilla lottoamisen täytyykin olla meritoiva teko, mikä näkyy juuri siinä, että henkilö voittaa 6 + lisänumeron/-ja tai itse päävoiton. Kuten huomataan, tämä logiikka menee yksiin kalvinismin kanssa siinä, että menestyneillä on optio pelastukseen Jumalan sinänsä jo ennaltamääräämässä todellisuudessa.

Kyseessä on paitsi looginen sekoilu myös häpeämätön itsepyhityksen ele, josta personalistinen desisionismi eroaa siinä, että se samanaikaisesti sekä tunnistaa Jumalan armon lupauksen että tunnustaa tuon armon ihmiselle tuntemattoman luonnon, kun taas kalvinisti ja buddhalainen pyrkivät 'manipuloimaan' pelastusta, vaikka juuri se on heille mahdotonta karman sattumanvaraisuuden ja predestinaation välttämättömyyden vuoksi.

Kalvinisti rikkoo dogmin jo ensimmäisellä askeleella, buddhalainen ehkä vasta viimeisellään, koska muussa tapauksessahan buddhalaisen pelastuminen ei olisi karman vaan kokonaan hänen itsensä varassa. Kalvinisti sen sijaan on ytimiään myöten pelkkä häpeämätön narsisti, joka ansaitsee joutua helvettin alimpaan 'meemilokeroon'.

Karman laki on tietysti taikurin silmänkääntötemppu eli huuhaa jo senkin vuoksi, että kaikki mikä tapahtuu kuolemani jälkeen ei kognitiivisesti mielekkäällä tavalla kosketa enää minua [yksilönä] vaan jotain aivan muuta/toista olentoa.

Joka uskoo karman lakiin ja jälleensyntymään ajattelee maagisesti eikä järjellisesti. Buddhalaisuus on magiaa siinä missä kaikki animismi [jota luonnontieteellinen ennustaminen jatkaa hiukan tarkemmin operaattorein].

5
Hyvää on kaikki se, minkä minä itse päätän olevan hyvää Olen profeettojen sukua [kansan puolesta ja kansan hyväksi]. - Ymmärrän kyllä, että tällä desisionismilla, personalismilla ja metodologisella solipsismilla asetan itselleni mahdottoman tehtävän ja velvollisuuden - Jumala siis minua kutsumuksessani auttakoon.

Uskon mieluummin armolliseen Jumalaan kuin moraalisesti indifferenttiin karma-lottoon, sillä vain persoonallinen olento voi luvata, vain persoonallinen olento voi motivoida, vain persoonallinen päätös voi toimia moraalin perustana.

Karma on tyhjääkin tyhjempi syy-seuraus-ketju, joka ei edes hipaise ihmisen tahtoa hänen kognitiivisesti mielekkäistä päätöksistään nyt puhumattakaan. On aivan sama uskooko karmaan tai kiveen - kumpikaan ei kommunikoi ihmisen kanssa. Teistisen Jumalan voi sen sijaan löytää myös sisimmästään.

II
Perfect Stangers - sivulliset maailmankaikkeudessa
*
http://www.youtube.com/watch?v=CMfAu72qma0
Deep Purple- Perfect Strangers Live [vanhan liiton heavyä kaikkein komeimmillaan]
*
Can you remember, remember my name
As I flow through your life
A thousand oceans I have flown
oh, and cold spirit of ice
All my life
I am the echo of your past

I am returning the echo of a point in time
Distant faces shine
A thousand warriors I have known
And laughing as the spirits appear
All your life
Shadows of another day

And if you hear me talking on the wind
You've got to understand
We must remain
Perfect Strangers

I know I must remain inside this silent
well of sorrow

A strand of silver hanging through the
sky
Touching more than you see
The voice of ages in your mind
Is aching with the dead of the night
Precious life (your tears are lost in
falling rain)

And if you hear me talking on the wind
You've got to understand
We must remain
Perfect Strangers
*
http://takkirauta.blogspot.com/2011/05/suhteellisesti-hyvan-ja-suhteellisesti.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karma
http://en.wikipedia.org/wiki/Personalism
http://plato.stanford.edu/entries/personalism/
http://en.wikipedia.org/wiki/Decisionism
http://www.telospress.com/main/index.php?main_page=news_article&article_id=425
http://fi.wikipedia.org/wiki/Deep_Purple
http://en.wikipedia.org/wiki/Deep_Purple
http://www.cartoonstock.com/directory/k/karma.asp

7 comments:

Anonymous said...

Jos vanhan marxilaisen kritiikin mukaan kristinusko jättää yhteiskunnan epäkohdat entiselleen, niin buddhalaisuus tekee jotain vielä julmempaa ja salakavalampaa. Se maalaa mustan valkoiseksi ja syöttää ihmisille aivan uskomatonta pajunköyttä.

Yhteiskunnallista epäkohtaa ei vain unohdeta kuten porvarillisessa kristinuskossa, vaan se saa suoranaisen fetissiluonteen kärsivän ihmisolennon oman karman ilmentymänä. Lisäksi ihmiset huijataan toivomaan kaiken loppumista, ikään kuin kuolema, tuo ahdistava onnettomuus jolta pikemminkin pitäisi pelastua, ei jo muutenkin olisi edessä.

dudivie said...

hahahaa, kristinuskoo tekee .. ja Joku ..TEKEE niinku tekes

dudivie said...

hyvää Kesää!

Ironmistress said...

Tässäpä vaihtari

Rauno Rasanen said...

'vaan se saa suoranaisen fetissiluonteen kärsivän ihmisolennon oman karman ilmentymänä.'

1
Karma on sitä, että kaikki tapahtuu niinkuin se tapahtuu eikä tähän ole mitään lisäämistä. Jos olet syntynyt liskoksi, turha valittaa. Jos olet syntynyt Ironmistressiksi, turha valittaa.

Jos ja kun karma merkitsee pelkästään tekojen summaa, on paremman jälleensyntymisen haave toteutettavissa vain tässä elämässä - ei tulevissa.

Sillä kuten tiedetään, me emme voi olla täysin varmoja, mitkä lopulta ovat tekojemme plussat ja miinukset, koska myös tekojen motivaatiot lasketaan mukaan karmiseen yhtälöön.

Itsekäs ja laskelmoiva motivaatio vähentää teon karma-arvoa.

Näin ollen buddhalainen ajautuu päätösteoreettiseen umpikujaan, koska jo pelkästään yritys tehdä hyviä tekoja perustuu itsekkääseen kannustimeen eli yritykseen varmistaa itselleen parempi jälleensyntymä ellei peräti nirvana [vrt. kristinuskon kiirastuli ja taivas].

Tästä seuraa lohduton loppupäätelmä: buddhalainen joutuu väistämättä syntymään alempaan/huonompaan olomuotoon kuin, mikä hänen aiempi elämänsä oli.

Meditatiiviset valaistumiset ovat pelkkää suggestiota ja itsesuggestiota, koska buddhalaisuuden lähtökohdissa ja ytimessä piilee helvetti, josta buddhalainen ei nimenomaan karmisen logiikan puitteissa voi koskaan päästä eroon - päinvastoin.

Buddhalaisuus tosiaan on moraalisesti musertava ja armoton oppi, joskin vielä kauheammalla tavalla kuin miten Ironmistress asian ymmärtää...

2
Kristinuskossa hyvät teot voivat olla aidosti hyviä vain silloin, kun ne ovat Jumalan armon vaikutusta ihmisessä. Muussa tapauksessa ne ovat yksinomaan ihmisen itsekästä pyydettä varmistaa oma pelastuksensa [mikä on saatanasta].

Mutta miten erottaa toisistaan se, mikä on Jumalan tahtoa ja se, mikä on omaa tahtoa? - - Hehheh - - joko nyt ymmärrätte desisionismini perimmäisen dilemman...

Buddhalainen on tietysti hyvin samantyyppisen ongelman edessä, mutta hänellä ei ole aidosti teististä Jumalaa, koska hänellä ei ole persoonallista minuutta kuin riippakivenä ja harhana.

Silti buddhalaisella ei ole mitään muuta kiinnekohtaa hyveelliseen moraaliin kuin omat väistämättä itsekkäästi motivoidut tekonsa.

Kyseessä ei voi olla aito minuus vaan ikäänkuin primitiivinen halu, joka hyvillä teoilla epätoivoisesti yrittää tasoittaa tilit oman itsekkyytensä loputtomuuden kanssa [tämä on kaksoissidos jos mikä].

Buddhalainen ei kuitenkaan pysty laskelmoimaan oikein, koska hän ei kuten sanottu pysty ennakoimaan, minkälaisessa arvosuhteessa hänen motiivinsa ja tekonsa ovat toisiinsa - puhumattakaan painottamastani 'karmisesta kannustinloukusta', joka tekee hänen kaikista teoistaan viime kädessä itsekkäitä ja siten huonon/pahan karman lähteen.

Ironmistress said...

Voiko perimmäiseen kohtaloonsa [siihen, mitä minulle tapahtuu ikuisuuden näkökulmasta katsoen] vaikuttaa laskelmoimalla? Ei voi.

Ei niin, eikä tarvitsekaan. Sillä voi ehkä saada reinkarnaation paratiisiin, mutta sieltäkin on kerran poistuttava takaisin samsaraan. Ainoa hyvä puoli on, että sieltä voi olla helpompi yrittää lopulliseen ulospääsyyn kuin tästä murheen alhosta.

Karman laki on ihmisen kannalta tarpeeton konstruktio, koska buddhalaisuuden mukaan ihmisen ja bakteerin välillä ei ole muuta eroa kuin, että ihmisellä on harhainen tietoisuus, joka lopultakin on keksinyt myös karman, vaikka tätä buddhalainen tietenkään ei myönnä, koska kumoaisi tällöin oman ajattelunsa perustan.

Karman laki on syyn ja seurauksen laki. Ei muuta. Ihminen kykenee tiedostamaan tämän, bakteeri ei. Siksi ihmiseltä vaaditaan enemmän.

Vain sille, joka kadottaa itsensä itsekkyyteen, on annettu mahdollisuus löytää itsensä ja pelastua, mutta ne, jotka etsimällä etsivät hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa tai karmaa, tulevat kohtaamaan Jumalan ja karman armottomuuden.

Toki. Siksi hyviä töitä tulisi tehdä kuin luonnostaan, ajattelematta ja laskelmoimatta.

Jumala kuitenkin hallitsee universumia suvereenisti oikeudenmukaisen [näin haluamme uskoa] tahtonsa ja pelastuslupauksensa mukaan [Kristuksessa]

Aika paksusti sanottu ateistilta.

kun taas karma on kaikkien tekojen ja tapahtumien ennalta arvaamaton kirjanpitäjä, joka jostain syystä tekee kirjanpitoon yllättäviä muutoksia syistä, joihin ei voi varautua - ei minkäänlaisin teoin ja/tai asentein.

Juuri siksi mihinkään lupauksiin ei kannata luottaa, varsinkaan sellaisiin, mistä ei ole mitään takeita. Kannattaa luottaa vain itseensä ja mahdollisuuteen päästä lopullisesti pois täältä.

Karma on armoton eikä se tunne eroa oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden välillä.

Ei. Karma on äärimmäisen oikeudenmukainen. Jokainen saa täsmälleen ansionsa mukaan. Joko tässä elämässä tai seuraavissa.

ja tekomystiikalla. Laskelmoiville karma puolestaan toimii kuin pörssi, jonne sijoitetusta valuutasta [tässä: käyttäytymisestä] voi hyvällä tuurilla saada kunnon voitot edullisen jälleensyntymän muodossa [päävoittona nirvana].

Viisaille se on sen tiedostamista, että vaikka saisi kuinka hyvän reinkarnaation, se on joka tapauksessa jälleen uusi kierros samsaraa. Nirvana ei suinkaan ole päävoitto vaan vapaudut vankilasta -kortti.

Ironmistress said...

Karma on sitä, että kaikki tapahtuu niinkuin se tapahtuu eikä tähän ole mitään lisäämistä. Jos olet syntynyt liskoksi, turha valittaa. Jos olet syntynyt Ironmistressiksi, turha valittaa.

Laillisista lyönneistä ei valiteta. Elämä on kovaa ja sitten sinä kuolet. Karma seuraa perässä.

Jos ja kun karma merkitsee pelkästään tekojen summaa, on paremman jälleensyntymisen haave toteutettavissa vain tässä elämässä - ei tulevissa.

Miksi pyrkiä parempaan jälleensyntymään? Eikö ole mielekkäintä pyrkiä koko leikistä pois?

Itsekäs ja laskelmoiva motivaatio vähentää teon karma-arvoa.

Practise random acts of kindness. Sillä sitä kerätään.

Tästä seuraa lohduton loppupäätelmä: buddhalainen joutuu väistämättä syntymään alempaan/huonompaan olomuotoon kuin, mikä hänen aiempi elämänsä oli.

Varmasti, jos hän yrittää laskelmoida ja toimia itsekkäistä motiiveista. Fiksumpaa on olla laskelmoimatta ja pyrkiä kokonaan pois, vapautumiseen.

Buddhalaisuus tosiaan on moraalisesti musertava ja armoton oppi, joskin vielä kauheammalla tavalla kuin miten Ironmistress asian ymmärtää...

Elämä on kovaa, maailma julma, ihmiset ilkeitä ja sitten sinä kuolet. Ruukinmatruuna ei ole koskaan saanut keneltäkään armoa eikä hän myöskään odota sellaista. Armottomuus ja kovuus on realismia.

Mutta miten erottaa toisistaan se, mikä on Jumalan tahtoa ja se, mikä on omaa tahtoa? - - Hehheh - - joko nyt ymmärrätte desisionismini perimmäisen dilemman...

Katso Room 9:11-25.

Silti buddhalaisella ei ole mitään muuta kiinnekohtaa hyveelliseen moraaliin kuin omat väistämättä itsekkäästi motivoidut tekonsa.

Meditaatio. empatia ja filosofia. Ja sen tiedostaminen, että olemme yhtä ja samaa substanssia kaikille. Minkä teemme toisillemme, teemme itsellemme.