'Panoptikon on liberaalin yhteiskunnan todellinen kaava' [Michel Foucault]

Internet[palvelimet] sosiaalisen kontrollin rakenteena - eivät suinkaan internetin sensurointiyritykset - on nykyisen aikamme uusin ja tehokkain Panoptikon.
*
[Kielimafian muutoksia osaan II ja III viimeksi klo: 18.00]
*
Sitaatti Samuli Hurrin artikkelista Michel Foucault: jossakin toisessa ruumiin ja nautinnon taloudessa kirjasta Yhteiskuntateorioiden oikeus [+ RR:n referointia].

[Omistan tämän mieltäni suuresti virkistäneen ja jopa huvittaneen lainauksen konservatiivisen kapitalismin kruunaamattomalle kuningattarelle Maggie Ironmistressille].

I
Liberalismi
...
Mitä tarkalleen otten näkymätön käsi hoitaa? Tietenkin tehokkaampaa tuotantoa, vaurautta ja voimakkaan valtion, mutta muutakin: aivan uudella tavalla hallinnassa olevan, omalle paikalleen osoitetun ja siinä pysyvän vaarattoman yksilön [1].

Hallitsijan on yhdellä tasolla jätettävä taloudellinen yksilö täysin rauhaan [laizzez-faire], tämä ajatus on tavallaan koko järjestelmän ensimmäinen - vaikka ei toki viimeinen - periaate. Taloudellinen yksilö on ikäänkuin rauhoitettu markkinan ollessa kirjaimellisesti sen luonnon suojelualuetta. Toisella tasolla yksilöstä on kuitenkin tullut mahdollisimman täydellisesti hallittava. Hän on pääpiirteittäin ennustettava yksilö niin kauan kuin hän vain pysyy rauhoitetun halunsa alueella ja laskelmoi siellä etujaan. Eikä hänen päähänsä muuta pälkähdäkään, tai jos pälkähtääkin, hän pian ohjaa itsensä takaisin: 'Niin kauas, niin pitkälle en mene hulluuteen, että toivon muuta kuin mikä hyödyttää'.

Jäljelle jää slti käytännöllinen, hyvin jokapäiväinen kysymys: entä jos jonkun yksilön halussa on perinpohjaista vikaa? Jos hän yksinkertaisesti ei ole taloudellinen yksilö?

Kyse ei ole siitä, että joku ei ymmärtäisi haluta tavoitella rahallista voittoa mahdollisimman tehokkaasti, kuten yritys. Näille tyhmyreille löytyy kyllä paikka, esimerkiksi yliopisto. Sen sijaan kyse on siitä, että taloudellisina yksilöinä meidän olisi hyväksyttävä vallitseva todellisuus ja mietittävä, miten itse kukin voimme tässä ympäristössä muuttaa muutettaviksi annettuja muuttujia ja siten edesauttaa pyrkimyksiämme ja täyttää halumme kuten meidän pitääkin.

Mutta perversseimmätkin halut ovat periaatteessa taloudellisia ja siinä on ongelman ydin: entä jos joku ei ota vallitsevaa [taloudellista] todellisuutta toimintansa pohjaksi? Joku, jonka kaiken muun yli käyvä halu onkin tuhota, joku joka rakastaa epäjärjestystä [tai toisenlaista järjestystä, mikä on lähes sama asia]? Yhteiskunnathan ovat kuitenkin pullollaan kulkureita ja lurjuksia, jotka eivät mene töihin ja naimisiin, ihmisiä, jotka eivät sopeudu ja ovat siis aina vaarallisia.

Vaarallista heissä ei niinkään ole heidän näpistelynsä, juopottelunsa ja ilkivaltansa. Vaarallista on ennenkaikkea se, että kun heidän keskuuteensa sattuu kansankiihottaja, agitaattori, on roihu valmis vain pienellä puheella ihmisten samasta arvosta - tai riippuen kansankiihottajasta, juuri heidän rotunsa ylivertaisuudesta.

Näin on siitä syystä, että yhteiskunnan alimpien hyödyllisten kerrosten alla, ammattia vailla olevien lainrikkojien ja hampuusien alamaailmassa, kytee jatkuvasti kiukkuinen vinous ja vastarinta suhteessa vallitseviin oloihin.

Nämä epänormaalit ihmiset ovat kurjista oloistaan huolimatta omalla tavallaan suvereeneja normaalien - lainkuuliaisten ja järkevästi omaa etuaan tavoittelevien - kansalaisten yhteiskuntajärjestyksen suhteen: jos ei heitä sido yhteiskuntasopimus, niin eipä heihin pure taloudellinen järkipuhekaan. Jos heidän haluaan ei voida tällä tavalla kesyttää, niin voiko sille kuitenkin olla jokin käyttötarkoitus?
*
[1] Tosiasiassa ei ole kyse aivan uudesta vaan todella vanhasta vallankäytön tavasta. Ateenan tyranneista Pisistratus tähtäsi toimillaan juuri siihen, että ihmiset tyytyisivät puuhastelemaan omilla tiluksillaan eivätkä lainkaan kiinnostuisi politiikasta [Aristoteles: The Athenian Constitution].

[ss. 210-11, kappalejako RR]

II
[RR:n referointia]

Artikkelin heti seuraava alaotsikko on Vankila,  mutta kyseessä ei ole suvereenin hallitsijan tyrmä [jonka tarkoitus oli 'vain' poistaa/eristää 'sääntöjä rikkonut' yksilö yhteisöstä] vaan panoptikon-laitos/instituutio/tekniikka [liberalistisen hallinnan/vallankäytön paradigma], jossa tarkkailija eli sopeuttaja näkee kaikki yksilöt, mutta ainutkaan yksilö ei näe tarkkailijaansa [suvereeni sen sijaan osoitti valtaansa näyttävillä eli hirvittävillä (kuoleman)rangaistus-spektaakkeleilla, joiden tarkoitus oli tehdä pelottava vaikutus - ei niinkään sopeuttaa].

Liberalistinen markkina-yhteiskunta [alunperin Englanti] ei perustu vahvaan ja sitovaan juridiseen päätökseen/sopimukseen [Englannilla ei ole varsinaista perustuslakia lainkaan], jossa yksilöt luovuttavat vapausoikeutensa suvereenille/hallitsijalle [manner-Eurooppa; esim. Saksa vuoteen 1945] vaan yksilöitten suhteelliseen vapauteen hallitsijan/valtion kontrollista.

Tällaisen [markkina]yhteiskunnan reason for being tai ainakin sen toiminnan lähtökohta ja perusedellytys on ihmisen irrationaalisen halun [ensimmäinen luonto] ja rationaalisen intressin [toinen luonto] keskinäinen yhteistyö ja yhteisvaikutus [juridinen valtio/hallitsija sen sijaan otti irrationaalisen halun kontrolliinsa].

Näiden kahden lähes vastakkaisen intressin yhteisestä toiminnasta seuraa liberalismin perusoletusten mukaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla hyvää kaikille ['näkymättömän käden' vaikutus]. Liberalistinen hallintavalta käyttää jopa vankilaa tehokkaasti hyöty- ja sopeuttamistarkoitukseen. Näin ollen vankilan pitää tuottaa rikollisuutta [voimme tilastollisesti päätellä, että näin myös tapahtuu], koska yhteiskunnan tilaa [siis vallitsevan järjestyksen syystä tai toisesta kyseenalaistavia henkilöitä - aiemmin työväestöä] on kätevämpää ja hyödyllisempää kontrolloida vankiloissa, kouluissa, [aiemmin] kasvatuslaitoksissa, orpokodeissa - tietyin varauksin myös mielisairaaloissa [nykyinen psykokulttuuri toteuttaa perimmältään samaa funktiota 'ollessaan huolestunut' kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistamme (selkokielellä: ostokyvystämme)].

Perimmäisen/alkuperäisen paradigmansa ja disipliininsä kapitalismin tehokkuuden maksimointiin pyrkivä panoptis-biopoliittinen normalisointi-projekti, jonka päämääränä on itseään normittava/tarkkaileva yksilö, saa [kuten aikoinaan preussilainen valtiobyrokratiakin ja ylipäätään lähes kaikki yhteiskuntamuodot] sekä armeijasta että kirkosta/uskonnosta, joskin liberalistisessa yhteiskunnassa enemmän yksityiseksi  ja vähemmän valtiokeskeiseksi markkinataloudeksi naamioituneena [valtion rooli markkinatalouden takuumiehenä sekä juridiikan alue julkisen ja yksityisen välissä on kuitenkin viime vuosina jatkuvasti laajentunut liberaali-kapitalistisissa demokratioissa].

III
Kannattaa lukea Samuli Hurrin artikkeli kokonaan, koska vasta sitten sitaattini käy ymmärrettäväksi Foucault'n ajatuskulun kannalta - olkoonkin [taas kerran ;\], että Foucault'n ei-marxilaiselta vastarinnalta puuttuu täysin epistemologis-normatiivinen perusta. Foucault'n kritiikki jää 'vain' nerokkaan analyysin tasolle ilman kiinnekohtaa, josta käsin kritiikki (ja kriittinen identiteetti) voisi uskottavasti suuntautua kohteisiinsa ja johon se voisi palata 'keräämään voimia' ja/eli arvioimaan tilannetta - [kritiikin kiinnekohta Marxilla voisi olla repression tosiasia työn lisäarvoteoriaan perustuen].

Ateenan hyveellisen miehen 'rohkea puhe' eli omasta itsestä huolehtiminen ja identiteetti-tekniikat nautinnon käytäntöineen eivät toimi uusliberalismin aikana niinkuin ne toimivat antiikissa vaan romahtavat kapitalismin trendi-myllyn ja internet-panoptikonin mainospelinappuloiksi [tosin ei Foucault kirjaimellisesti väitäkään, että ne toimisivat vaan sanoo arvoituksellisemmin [ ks. [*].

Oliko Foucault todella niin pessimistinen ihmisen ja systeemin suhteen kuin Rorty hänet tulkitsee ja Agamben [mm. Foucault'n oppilas] biovallan sovellutuksissaan antaa ymmärtää? Pessimismi-oletus [joka implikoi jopa älyllisen resignaation/luopumisen] kuitenkin osaltaan tukisi Zizekin väitettä, jonka mukaan Seksuaalisuuden historian osat 2 ja 3 todellakin ovat perinteisempää aatehistoriaa - eivät huippuinnovatiivista vallan elementaarista analyysia osan 1 [Tiedontahto] tavoin.

[*] Deleuzen mukaan Foucault päätyi Tiedontahdon lopussa umpikujaan. Muistutan, että Hurrin artikkelin otsikko toistaa tuon melko suppean mutta ajatuksellisesti äärimmäisen tiiviin kirjan viimeiset sanat, jotka ilmentävät sekä mahdollisuutta että mahdottomuutta: toisenlainen halujen talous [samalla myös muutos vallitsevaan liberaali-kapitalistiseen systeemiin] saattaa olla mahdollista kenties jonakin päivänä jossakin toisessa ruumiin ja nautinnon taloudessa.

[Jos nyt tarkastelen omaa filosofista ja yhteiskuntakriittistä asennettani täysin rehellisesti, ei ole lainkaan selvää, kumpi meistä on enemmän pessimisti ja luopunut uskosta positiivisen muutoksen mahdollisuuteen - minä vai Michel Foucault].
*
http://www.recordshopx.com/book/tutkijaliitto/yhteiskuntateorioiden_oikeus/
http://www.helsinki.fi/foundations/research/samuli-hurri/cv.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault
http://en.wikipedia.org/wiki/Panopticon
http://theoryandscience.icaap.org/content/vol003.001/brignall.html
http://whatsmartgrlsrreadingtoday.wordpress.com/category/phd/page/2/
http://www.socialmeditate.com/archives/268/comment-page-1