Miksi Venäjän vallankumous muuttui diktatuuriksi? Vastaus: Koska Leniniä, Trotskia ja Stalinia ei murhattu vuosina 1918-22

Kuvassa kynttilöitä. Nyt jokaisen on mahdollista polttaa Lenin.
*
Monien neuvostoissa istuvien sosialistivallankumouksellisten mielestä Lenin astui valtaan laittomasti. Lokakuun vallankumous vei valtakunnan sisällissotaan, sillä monet liberaalit ja monarkistit vastustivat bolsevikkeja (wiki).

Vaikka bolshevikit vuonna 1917 muuttivatkin asenteensa neuvostojen merkityksestä vallatakseen vallan niiden kautta, eivät he todellisuudessa missään vaiheessa ajaneet neuvostojen edustamaan työläisten valtaa (anarkistilinkki).

Kronstadtin matruusien ja työläisten kapinaa maaliskuussa 1921 on pidetty eräänä Venäjän vallankumouksen käännekohtana, ja eräässä mielessä se onkin sellainen. Kronstadt oli Venäjän työväenluokan viimeinen yritys ottaa vallankumous omiin käsiinsä ja pysäyttää leniniläinen totalitarismi (anarkistilinkki).

Kaiken jälkeen on tärkeää muistaa että Venäjän vallankumous todellakin oli työläisten ja talonpoikien suurimpia yrityksiä toteuttaa sosialismia. Vaikka bolshevikkihallinto teki parhaansa tuhotakseen sen, ja pyyhkiäkseen kaikki muistotkin todellisesta sosialismista pois, sellaisena kuin sitä paikoitellen vuosina 1917 ja 1918 päästiin kokeilemaan, on sen perinnössä silti paljon elähdyttävää. Venäjän vallankumous oli kansan suuri yritys ottaa haltuun oma elämänsä (anarkistilinkki).

Bolshevikkipuolue ja erityisesti Lenin kannattajineen eivät suinkaan olleet historiallisten voimien uhreja, vaan edustivat nimenomaan niitä voimia jotka tukahduttivat Venäjän työläisten ja talonpoikien vallankumouksen ja loivat valtiokapitalistisen diktatuurin (anarkistilinkki).
*
Poleeminen kysymys/ehdotus:

Vallankumous eli kansan spontaanista protestista sekä maanalaisesta ja mielenosoituksellisesta liikehdinnästä/toiminnasta alkaneet pyrkimykset muodostaa itsenäisiä hallinnollisia organisaatioita sortavan järjestelmän (yksinvaltias, tyranni, oligarkinen eliitti jne.) tilalle, eivät yleensä onnistu ilman etujoukkoa - poliittista avangarde'a.

Tämän vuoksi tarvitaan aina joku ideologisesti ehdoton mutta tarvittaessa realistinen Lenin, joku karismaattinen älykkö ja organisaationero: Trotski ja jopa joku poliittisesti ovela, vallanhimoinen maalaispoika: Stalin (Trotskin mielestä Stalin oli 'puolueen huomattavin keskinkertaisuus').

Tarvitaan siis ihmisiä, jotka ovat vihkiytyneet yksinomaan ajamalleen aatteelle, liikkeelle ja vallankumoukselle.

Mutta - kohtalokas kysymys kuuluu: missä vaiheessa ja miten kansan pitäisi kyetä (jos se siihen ylipäätään koskaan kykenee; oli sitten kyseessä kommunismin tai suuribisneksen tyrannia) estämään sellaisen yksipuoluejärjestelmän luominen/syntyminen, jonka esimerkiksi Lenin pyrki toteuttamaan mm. lakkauttamalla aiemmin puolustamansa spontaanit työläisneuvostot, jotka edustivat vallankumouksellista yhteistoimintaa sen ehkä ideaaleimmassa muodossa.

Lenin ei lopulta uskonut spontaanien, alhaalta päin muodostettujen neuvostojen poliittiseen tulevaisuuteen eli niiden kykyyn organisoida vallankumousta, hallinnoida ja ratkaista makrotason yhteiskunnallisia ongelmia. Niinpä bolsevikit kaappasivat vallan itselleen (puolueelle - 'demokraattisen sentralismin' nimissä), jottei maa ajautuisi kaaokseen.

Päätös ei ollut suinkaan yksimielinen vaan pikemminkin Leninin bolsevikkien 'coup d'état' tai vallankaappaus vallankaappauksen sisällä (bolsevikit kirjaimellisesti kaappasivat parlamentin mensevikeiltä vain omaan käyttöönsä).

Esittämäni/olettamani Leninin perustelu on kyllä strategisesti järkeenkäypä, mutta koska bolsevikkien alunperin epävakaa asema vakautui vasta neljä vuotta kestäneen verisen sisällisodan jälkeen (9 miljoonaa kuollutta), syntyi kommunistinen NL ehkä jo tämänkin katastrofin takia pysyvästi vammaisena: olihan huomattava osa NL:n vielä varsin kehittymätöntä teollisuutta (joka oli kuitenkin jo lähtenyt hyvään alkuun) sekä infrastruktuuria vuosina 1917-1922 ajoittain täysin pysähdyksissä.

Leninin kuoltua Trotski, Venäjän vallankumouksen älykkäin (muttei ehkä poliittisesti taitavin) mies epäröi ratkaisevassa tilanteessa, kun kuoleva Lenin tarjosi hänelle NL:n johtajuutta. Sitäpaitsi Trotski haaveili edelleen epäralistisesti/ta maailmanvallankumouksestaan, vaikka siinä tilanteessa pekästään Venäjän tulevaisuuden selvittämisessä olisi luullut olevan jopa liikaakin tehtävää.

Niinpä Stalin kaikki vastustajansa tapattamalla (viimein myös Trotskin) keskitti 1930-luvulla kaiken vallan itselleen ja stabilisoi ('porvarillisti'/Zizek) NL:n kafkamaisten puolueparanoidikkojen hullujenhuoneeksi, jossa Isä Aurinkoinen käsittämättömän hyvin toteutuneella taktikoinnillaan sai lukemattomissa näytösoikeudenkäynneissä jopa viattomat puoluevirkailijat tunnustamaan heitä kohtaan esitetyt syytökset oikeiksi.

(Tuomitut siis tuomitsivat itse itsensä kuolemaan. Tämä spektaakkeli oli törkeän mautonta, makaaberia ilveilyä: uhreilta oli viety viimeisetkin ihmisoikeudet kuin keskitysleirivangeilta. Mutta he siis joutuivat kaiken lisäksi itse osallistumaan omaan häpäisyynsä ja tuomitsemiseensa).
*
Tässä vaiheessa haluan jatkaa kysymy/i/stäni. Jos vallankumoukset ovat aina vaarassa ajautua yksipuolue-diktatuuriseen terrorismiin (esim. Ranskan vallankumouksen jakobiinit: Robespierre) tai tuon kaoottisen terrorismin lopulta hillitsevän ja hallinnoivan, yksinvaltiaaksi julistautuvan miehen vallankaappaukseen (organisatorinen monilahjakkuus ja 'hirviö': Napoleon), niin eikö perimmäinen poliittinen kysymys silloin kuulukin - pitääkseni Venäjän vallankumoustapahtumia edelleen esimerkkitapauksena:

Olisiko työläisneuvostojen ollut mahdollista tajuta se, mihin suuntaan bolsevikkien vallankaappaus lähtee lopulta etenemään? Olisko niiden ollut mahdollista jossain vaiheessa tappaa joko Lenin, Trotski tai Stalin (tai kaikki kolme!), jottei mitään terroristista yksipuolue-diktatuuria olisi koskaan ryhdytty toteuttamaan - kenenkään toimesta?

Kysyn tätä sillä edellytyksellä/ehdolla, ettei Leninin, Trotskin ja Stalinin tappaminen olisi saanut johtaa konservatiivis-sosiaalidemokraattisen mensevikki-politiikan hyväksymiseen, sillä sen seurauksena Venäjältä mitä ilmeisimmin olisi puuttunut tsaarin vallasta syöksemisen jälkeen tärkein asia eli vahva ja uskottava hallinto. - Muussa tapauksessa bolsevikeilta jäljelle jääneen valtatyhjiön olisi luultavasti tavalla tai toisella täyttänyt Euroopassa samaan aikaan nousuaan tehnyt fasismi.
*
Esittämäni 'murha-/tappo-intervention' hetkeä (toteuttamisesta nyt puhumattakaan) ei voi tajuta kuin poliittisesti tarkkavainuinen, tilanteen tiedostava ja ehdottoman rohkea tyyppi.

Mutta löytyykö tällaista 'tyrannin tappajaa' yleensä muualta kuin vallankumouksellisen eliitin itsensä (ei siis kansan eli vallankumouksen subjektin) piiristä, jossa taistellaan vain korkeimmasta vallasta eikä olla kiinnostuneita vallankumouksen ihanteiden toteuttamisesta: vapaan, spontaanin kansalaistoiminnan eli Venäjän tapauksessa työläisneuvostojen päätöksenteon mahdollisuudesta ja poliittisesta uskottavuudesta.

Kysyn tämän kysymyksen totta kai myös ja etenkin Zizekiltä. En nimittäin ole aivan samoilla linjoilla hänen kanssaan, mitä tulee Leninin ja kumppanien ihannointiin, jos kohta luulen ymmärtäväni Zizekin pointin ainakin osittain (emme voi toimia radikaalisti 'likaamatta käsiämme').

Zizek ei sitäpaitsi ole antanut tarpeeksi uskottavaa selitystä hänelle esitettyyn kysymykseen siitä, miten hänen vallankumouksellinen asenteensa poliittisena realismina on erotettavissa uhoilevasta vallankumousromantiikasta - olkoonkin, että todelliset utopiamme voivat olla eläviä vain symboleina/symbolisesti - Platonin idea-Totuutena tai ehkä pikemminkin Kantin praktisen järjen totuutena/välttämättömyytenä (kuten Zizek esim. University Paris VIII:n tammikuun puheessaan sanookin).

Zizek toki myöntää, että Venäjän vallankumous meni lopulta täysin pieleen, mutta silti se avasi työläisille juuri alkuvaiheessaan aivan uudenlaisen vapauden ja oma-aloitteisen organisoitumisen näkymän, jota ei koskaan aiemmin historiassa ollut koettu.

Zizekin mukaan tämä kesken jäänyt yritys pitää toistaa (yhä uudestaan), koska muuten me emme pysty edistämään sitä kollektiivista vapautta, toimintaa ja yhteishenkeä, jonka vasta jokainen vallankumous on mahdollistanut.

Mikään asteittainen, määrällinen edistyminen ei vielä takaa laadullista muutosta (oikeudenmukaisuuden ja vastuullisen vapauden toteutumista), jonka vallankumouksellinen ajattelu ja toiminta nostaa esiin - ei ainakaan systeemissä, jonka 'raison d'etre' ('reason for being') on laillistettu riisto/RR.

Tällaisessa (makro-)systeemissä suuryrityksillä on lupa käyttää ekologisesti ja sosiaalisesti mitä häikälemättömimpiä ja välinpitämättömimpiä keinoja (viis siitä, mitä kansainväliset sopmukset määräävät: ne ovat täynnä porsaanreikiä, eikä niitä voi kontrolloida) pyrkiessään maksimoimaan voittojaan rajoittamattomasti/rajattomasti.

Edellä esitetty lienee yksi vallankumousajattelijoiden tärkeimpiä ja terävimpiä mottoja. Minulle(kin) se riittää päteväksi syyksi 'sijaita vasemmiston poterossa', kuten Tuomas Nevanlinna itsensä poliittisesti määrittelee.
***
Lihavoiduista linkeistä löytyy kaksi hieman eri tavoin painotettua näkemystä Leninin/bolsevikkien roolista/linjasta Venäjän vallankumouksessa ja sen aikana. Kapinatyöläisen (anarkismi.net) ja Sosialistiliiton (Murros) näkemyserot henkilöityvät Leninissä, jota kommunisteja lähellä olevan Murros arvostaa paljon enemmän (tosin myöntäen, että Lenin teki virheitä: mm. juuri muuttaessaan kantaansa neuvostojen suhteen) kuin anarkistinen Kapinatyöläinen, jonka mielestä Lenin oli jo alunperinkin 'yx styranki'/rr.

http://www.anarkismi.net/kapis/22venaja.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapinaty%C3%B6l%C3%A4inen
http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=456&Itemid=28
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistiliitto
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous

http://gearcrave.com/2008-07-15/lenin-candlestick-figurines/