April 22, 2010

Ari Ojapelto: mies, jonka kanssa taloustieteilijät eivät halua eivätkä uskalla keskustella osa 3

Taloustoimittajat nielevät omia rohtojaan (Ari Ojapelto)

JULKAISTU: Kansan Uutiset 15.5. 2007.

Taloustoimittajat ovat omasta mielestään toimittajien eliittiä, joilla on muita parempi tietämys talouselämän toiminnasta ja laeista. He ovat vapaan kilpailun sanansaattajia ja uskovat kasvun ja tuottavuuden jauhavan kaikille mannaa tasapuolisesti.

Globalisaatio on heille iloinen asia. Pääoman tuottovaatimukset ja rikastuminen on ollut heille itsestään selvä “huoneentaulu”, jota ei edes unissaan saa asettaa kyseenalaiseksi.

Pääoman tuottovaatimukset ovat kuitenkin alkaneet hiertää talouslehtiäkin.

Talouslehtien mediamyynti on vähentynyt vuonna 2006 kolme prosenttia. Lisäksi talouslehtiä rassaa uusien verkkolehtien ja painettujen lehtien päällekkäisyydet. Näin on todennut Mediakonserni Alma Mediaan kuuluvan Kauppalehden toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori. Koko yhtiössä toimii 210 ihmistä, joista Kauppalehti aikoo irtisanoa liki viidenneksen eli 35-40 työpaikkaa, jotta kannattavuus säilyisi.

Myös useita talousaikakauslehtiä kustantavassa Talentumissa eli Talouselämä-lehdessä ja SanomaWSOY:n Talous-Sanomissa on käyty yt-neuvotteluja. Talentumilta on lähtenyt yhteensä 54 työpaikkaa. Talous-Sanomat vähensi kuusi henkeä markkinoinnista ja levikkimyynnistä. A-lehtien omistama talousaikakauslehti Bisnes.fi lopetettiin joulukuussa 2006.

“Talousmarkkinoilla on ilmiselvästi häiriö, johon kaikkien on sopeuduttava. Häiriöön on varmasti monia syitä. Yritysten kasvu on suuntautunut ulkomaille, ja yrityksiltä yrityksille mainonta on varmasti siirtynyt osaksi verkkoon”, Taloussanomien toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoi. Hänen mukaansa talouden kasvuluvuista ei voi enää tehdä suoria päätelmiä mainontaan, koska suomalaisyritykset kasvavat suurelta osin muualla kuin Suomessa.

Siis taloustoimittajien ihastelema globalisaatio on vienyt investoinnit ja tuotannon muualle kuin Suomeen, joten mitä sitä nyt enää tyhjin päin mainostamaan Suomessa ja suomalaisille. Mainosrahat ja työpaikat karkaavat Suomesta kuten muutkin työpaikat.

Taloustoimittajat ovat vuosikausia toistaneet kuin papukaijat, että ei se niin vaarallista ole jos rutu- ja tehdastyö viedään Kiinaan, kun “tietotyö” (toimittajien työ) jää kuitenkin Suomeen.

Nyt kun talouslehdet ovat vaikeuksissa, kustannussäästöjä on alettu etsiä fuusioista ja yrityskaappauksista. Joulun 2006 alla Alma piiritti sanomalehti Keskisuomalaista, joka antoi sille rukkaset. Tiettävästi Alma oli katsellut himokkaasti muitakin lehtiyhtiöitä. Alman ja viestintäkonserni Talentumin liittoa on odotettu vähintäänkin siitä saakka, kun Alma Media myi televisioliiketoimintansa Ruotsiin tammikuussa 2005.

Alma pitää kiinni Talentumin osakkeista, joista se omistaa kolmanneksen. Talentumin hallitukseen tuli vuonna 2006 Alman läheisiä ja toimitusjohtajaksi Kauppalehden entinen toimitusjohtaja Juha Blomster. Alma Media on parin viime vuoden aikana keventänyt organisaatiotaan lähes 200 hengellä. Kunhan sulhanenkin saadaan trimmatuksi huippukuntoon, Almaa saattaa vihdoin ja viimein onnistaa.

Keskittymistä on jo tapahtunut, kun maakuntien lehdet ovat vähitellen siirtyneet isojen mediatalojen omistukseen. Paikkakuntien vasemmistolehdethän tapettiin mainostulojen boikotoinneilla jo 60- ja 70-luvulla.

Jotkut maakuntalehdet kuitenkin porskuttavat vielä hyvin. Niiden kannattavuutta eivät ole romuttaneet edes ilmaisjakelulehdet, joita aikoinaan pidettiin tilattavien lehtien suurimpana uhkana. Ongelma ratkesi ainakin osittain sillä, että perinteiset lehtiyhtiöt hankkivat ilmaisjakelulehtiä omistukseensa.

Perinteisten sanomalehtisukujen, kuten TS-Yhtymän Ketosten, Keskisuomalaisen Kangaskorpien tai Kalevan Antellien, Korkeakiven ja Jauhojen rinnalla omistusta ovat hankkineet Kai Mäkelän kaltaiset sijoittajat, jotka hakevat sijoituksilleen tuottoa.

Alman ja Keskisuomalaisen yhdistymistä vuoden 2006 lopussa tukenut sijoittaja Mäkelä esitti Talous-Sanomissa omat keinonsa lehdenteon tuottavuuden parantamiseksi.

Yksi keskitetty toimitus voisi hoitaa vaikka kaikki Suomen maakuntalehdet, Mäkelä esitti. “Se olisi kaikkien etujen mukaista. Vapautuisi likvidiä kassavirtaa, omistajat olisivat tyytyväisiä”.

Tämä Mäkelän tuottavuusohjelma saattaa toteutuakin tulevaisuudessa myös talouslehtien kohdalla. Sitähän on jo tapahtunut maakuntalehdissä, jotka ovat yhdistäneet taloustoimituksen useata lehteä palvelevaksi toimitukseksi. Miksi ylläpitää Sanomissa, Talentumissa ja Almassa kaikissa oma taloustoimitus, kun yksi vähän isompi toimitus voisi hoitaa kaikkien tarpeet. Kaikkihan nytkin jauhavat samaa vapaan markkinatalouden posetiivia, joten sijoittajille jäisi paremmat katetuotot jaettavaksi ja pörssikurssit nousisivat.

Tehokkuutta voitaisiin vielä parantaa ulkoistamalla toimitustyö kokonaan freelancereille, kuten monessa lehdessä on jo tehty. Silloin talouslehtien toimituspäälliköt vain kilpailuttaisivat itsenäisiä taloustoimittajia ja saisivat juuri oikeanlaisia juttuja. Toimittajien ylitarjontatilanteessa palkkiot vähitellen alenisivat kiinalaiselle tasolle. Samaa kehitystähän taloustoimittajat pitävät jo nyt normaalina markkinatalouden ilmiönä, kun se kohdistuu tuotantoelämän työntekijöihin.

Toinen globalisaation suoma mahdollisuus olisi hyödyntää virolaisia taloustoimittajia. Hehän ovat jo Neuvostoliiton ajoista lähtien seuranneet television välityksellä tarkasti Suomen asioita.

Seuraava luonnollinen kansainvälistymisprosessin seuraus olisi se, että talouslehdet muuttuisivat englanninkielisiksi. Nokian, samoin kuin useimpien muidenkin pörssiyhtiöiden komentokieli on jo muuttunut englanniksi. Vasta silloin mediakonsernien tuottoa voitaisiin todella nostaa, kun taloustoimitusten aineistot voitaisiin tuottaa halvoilla intialaisella ja kiinalaisilla taloustoimittajilla.

Kortistossa olevat suomalaiset taloustoimittajat voisivat sitten lentää heidän yleisesti paheksumillaan “ylisuurilla” työttömyyspäivärahoilla Kiinaan ihastelemaan, kuinka köyhille on saatu luoduksi uusia työpaikkoja ja uutta ostovoimaa.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

***
Tukiopetusta taloustoimittajille

JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite / Horisontti-palsta 8.5. 2009.

Taloustoimittajat pitävät itseään toimittajien eliittinä ja tosi puolueettomina ammattilaisina. Silti heidän lamanennustustaitonsa on yhtä onnetonta kuin pankkien ekonomistien, talousprofessorien ja virallisten ennustuslaitosten.

Taloustoimittajien joukosta pientä itseruoskintaa ovat harjoittaneet mm. Kauppalehden toimittaja Esko Lukkari ja Talous-sanomien Anna Mård. Hekin ovat ihmetelleet, miten jälleen kerran näin on päässyt käymään.

Osaamattomuus on kuitenkin ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää. Talouslehdethän ovat omistajilleen vain rahantekovälineitä ja niiden tulonmuodostus on sekä liike-elämän päättäjien että mainostajien varassa. Siksi niistä on tullut vapaan markkinatalouden ja vapaan pääoman liikkuvuuden propagandakoneiston äänitorvia.

Näiden yksisilmäisten fundalististen taloustoimittajien ja uusliberalististen talousprofessoreiden jakaman yksipuolisen taloustiedon varassa meidän poliittiset päättäjämme joutuvat tekemään miljardiluokan päätöksiä. Heitä käy sääliksi.

Onneksi valtakunnasta löytyy todellistakin talousasioiden ymmärtämistä ja osaamista. Europarlamentaarikko Esko Seppäsen uusi kirja ”Hullun rahan tauti”, tuo valoa taloustoimittajien pimeyteen.

Siinä on tukiopetusta heille siitä, miten monimutkaisiakin talousasioita voi kertoa selkokielellä niin, että asia tulee ymmärretyksi. Lisäksi siinä on laajempaakin taustatietoa siitä, miten ”markkinavapauden” ideologian varjolla voidaan tehdä mega-luokan virheitä, vastuuttomuuksia ja suorastaan laittomuuksia.

Tällaiseen talouden kritiikkiin ja kyseenalaistamiseen yksikään talouslehden päätoimittaja ei pysty, ei osaa eikä edes voi. Varmistaakseen, että lehdessä ei tällaista vahingossakaan pääse syntymään, hän on yleensä valinnut alaisekseen yksisilmäisimmät änkyrätoimittajat. Vaihtoehdottomuuden varmistamiseksi lehden ulkopuolisiksi kolumnisteiksi pääsevät vain kaikkein yksiniittisimmät uusliberalistit, kuten jo 90-luvulla Tauno Tiusanen, Paul Lillrank, Vesa Vihriälä jne.

Allekirjoittanutkin aloitti yhteiskuntakriittisen kirjoittelun 80-luvulla juuri talouslehdissä (Kauppalehti, Talouselämä ja Insinööri-Uutiset). Silloin vielä sain ko. lehdissä palstatilaa, koska näkemykseni olivat uusia ja valtavirrasta poikkeavia. Lehdet pääsivät näyttämään journalistista moniarvoisuutta, kun kirjoitukset voitiin luokitella linkolalaisen ”kylähullun” nimiin.

Kun 80-luvun lopulla kirjoitin kirjan: ”Lisääkö automaatio kilpailua vai työttömyyttä” jossa ennustin tulevan 90-luvun laman. Sen jälkeen palstatilat sulkeutuivat. Minusta oli tullut, jos ei nyt vaarallinen, mutta ainakin kiusallinen talouspoliittinen kriitikko.

Esko Seppäsenkin talousosaaminen on vähätelty talouslehdissä ”kommunistiseksi sinisalomaiseksi” propagandaksi. Hän on lukuisissa kirjoissaan varoitellut etukäteen monista friedmanilaisten uusliberalistisen markkinauskomusten vaaroista. Nyt tämä ”vapaus” on jalostunut finanssikriisiksi. Kun hätä on suuri, jopa näistä vapaus-uskovaisista on tullut yhdessä yössä keynesläisiä elvyttäjiä. Niin vastuuttomat pankinjohtajat kuin ahneet yritysjohtajat ovat pyytämässä poliitikkoja ja veronmaksajia apuun.

Seppäsen kirja on täynnä sellaisia asioita, joita ei löydy talouslehdistä eikä sanomalehtien talousosastoista. Hän kertoo ymmärrettävästi kirjassaan, kuinka vastuuttomat investointipankkiirit ovat rakentaneet järjettömän riskipitoisia finanssituotteita ja johdannaisia, joista ne eivät itsekään ymmärrä mitään. Ne ovat täysin irrallaan reaalimaailmasta. On termiiniä, swappia, warranttia, CDS:ää, CDO:ta, CLO:ta, SIV:ä, Shorttausta, jne). Seppänen taivuttaa rautalangasta ne myös selkokielelle.

Taloustoimittajat eivät varoitelleet etukäteen, vaikka pankkien virtuaaliraha l. johdannaiset (CDS = Credit Default Swap) kasvoivat kahdessa vuodessa nelinkertaiseksi. Johdannaismarkkinoilla kierrätettiin 513 000 miljardia dollaria (Amerikan biljoonaa).

Verrattaessa tätä rahamaailman megamiinaa koko maailman bruttokansantuotteeseen (kaiken tuotannon ja palveluiden yhteisarvo), joka on n. 50 000 miljardia dollaria, ymmärtää kuplan suuruuden. Virtuaalimaailma on siten viisinkertainen reaalimaailmaan nähden. Taloustoimittajillakin olisi pitänyt syttyä hälytysvalo jo vuosia sitten.

Näiden johdannaistuotteiden nykyisestä arvosta kenelläkään ei ole varmaa tietoa. Ensimmäiset paljastukset on saatu Islannista. Siellä velkapapereiden arvosta oli hävinnyt peräti 94 prosenttia. Se ei lupaa lähivuosien talouskehitykselle hyvää, kun amerikkalaisten pankkien myrkkypaperit vähitellen avautuvat. Pankinjohtajat välttelevät viimeiseen asti niiden paljastamista, koska seurauksena jättipalkkainen ansaintapaikka yleensä häviää. Seppänen kertoo kirjassaan pöyristyttäviä esimerkkejä pankinjohtajien palkkiojärjestelmistä.

Seppänen kertoo myös, että joka ainoa päivä valuuttoja vaihdetaan 5 000 miljardilla dollarilla. Tavaroiden vientiin ja tuontiin siitä tarvitaan 40 miljardia, eli valuuttakaupan arvo on 125-kertainen siihen mikä on rahan hyötykäyttö. Hän kertoo häkellyttäviä esimerkkejä pankkien ja pankinjohtajien vastuuttomuudesta.

Pankit voivat myydä velkapapereita, joita ne eivät edes omista. Niillä on tytäryhtiöitä veroparatiiseissa, joissa kierretään sekä miljardöörien, että monikansallisten yritysten veroja. Pahimpia veronkiertäjiä ovat taloustoimittajien hehkuttamat monikansalliset jätit, kuten Microsoft, Apple, Coca-Cola, Ford, Ikea jne.

Jopa Nokialla on tytäryhtiö Bermudan veroparatiisissa. Nordeakin myy veronkiertopalveluja Luxemburgissa, kauppaa Zürichin toimipisteessään liechtensteinilaisia ja Man-saarella toimivia trusteja. Sillä on 7,5 miljardin riskit Baltiassa .

Vaikka veroparatiiseissa kierretään veroja jopa 11 500 miljardia dollaria, se ei häiritse taloustoimittajia. He eivät myöskään ole moralisoineet, vaikka veronkiertoon on innovoitu valtava määrä uusia tuotteita. Keinovalikoimiin kuuluu mm. tekaistut tappiot, säätiöille tehdyt lahjoitukset, trustien hyväksikäyttö, peiteyhtiöiden hyväksikäyttö, rojaltimaksut jne, Tämähan antaa talouselämälle vain lisää “innovaatiomahdollisuuksia“.

Taloustoimittajat eivät ole laajemmin kirjoitelleet tällaisen vastuuttoman toiminnan yhteiskunnallisia seuraamuksia. Päin vastoin – he ovat kirjoitelleet halveksivan ylimielisesti nyt jo eläkkeelle siirtyneestä ylitarkastaja Markku Hirvosesta, joka on yrittänyt lähes yksinään padota jättimäiseksi kasvanutta veronkiertoa.

Seppäsen mukaan nykyinen finanssikupla on syntynyt investointipankkiirien ahneuden tuloksena. Lainatessaan rahaa toinen toisiltaan, he ovat “innovoineet“ eli leiponeet johdannaismarkkinoilla erilaisia velkapaketteja lainojen vakuudeksi. Ne voivat aluksi sisältää sekä hyviä että huonoja velkapapereita. Seuraava pankki leipoo seuraavan arvopaperin ja lisää edelliseen taas lisää huonoja velkapapereita. Kun tätä “innovointia“ eli edelleenkehittelyä ja -myyntiä jatketaan 10-20 kertaa, viimeisillä pankkilainaajalla ei ole mitään käsitystä pakettien vakuuksiksi tarjottujen velkapapereiden arvosta.

Normaalisti pankeilla on omaa pääomaa 8-10 prosenttia, jota vastaan ne voivat ottaa lainaa kymmenkertaisesti. Konkurssiin päästetyn Lehman Brothersin pankkien velan suhde omaan pääomaan (vivutussuhde) oli 30:1 ja joidenkin jopa 60:1.

Kun velkapapereiden arvosta ei edes ”finanssialan asiantuntijoilla” ei ollut lopulta mitään käsitystä, pankinjohtajat eivät enää luottaneet toistensa vakuuksiin. Pankit olivat myyneet ”sontaa” toisilleen, jolloin luottamus toiseen kollegaan katosi. Seurauksena pankkijärjestelmä vaipui koomaan.

Johdannaiset olivat liian vaikeita jopa niiden kehittelystä Nobel-palkinnon saaneille talousprofessoreille. Nobelin saaneet Myron Scholes ja Robert Merton kokeilivat laskentamallejaan sijoitusrahasto Long-Term Capital Managementissä. Muutamassa vuodessa talousnerojen yhtiö oli konkurssissa. Heidän laskentamallikokeiluissaan hävisi 3,7 miljardia dollaria.

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jyri Raivio kirjoitti Seppäsen kirja-arviossaan toivomuksen, että kun Seppänen lopettaa meppi-uransa, hän palaisi taas taloustoimittajaksi.

Yhdyn hänen toivomukseensa, sillä se antaisi toivoa talousjournalismin noususta. Samalla me saisimme edes jotain todellista tietoa EU-parlamentin toiminnasta. Vaikka hän ei siellä enää fyysisesti olisikaan, hänellä on varmaan toimivat kontaktit sinne vastakin. Pelottaa, kun sinne on ehdokkaana pelkkiä politiikan ”vilttiketjun” miehiä, vaikka lainsäädännöstämme sieltä tulee jo 80 prosenttia

EU:n neljän maan kopla päätti lokakuussa 2000 miljardin euron tukipaketista (vain1,2% BKT:sta). Obaman n. 800 miljardin dollarin tukipaketista suuri osa oli vain veronalennuksia. Nyt juuri julkistettiin G-20 maan 750 miljardin euron tukipaketti (suurin osa kosmetiikkaa l. takauksia) ovat vain murusia siitä summasta, mitä tarvitaan pankkien mustaan aukkoon niiden pystyssä pitämiseksi ja pioneerisiltojen rakentamiseksi niiden välille. Veronmaksajien rahat eivät riitä alkuunkaan.

Karmeinta tilanteessa on, että valtioilla ja poliitikoilla ei ole kassassa elvytykseen tarvittavia valtavia summia, vaan ne joutuvat menemään hattu kourassa lainaamaan samoilta pankeilta, joita ne ovat pelastamassa – siis liiasta velasta syntynyt tauti yritetään parantaa lisävelalla.

Pankit hyödyntävät poliitikkojen ahdinkoa ja myöntävät heille auliisti rahaa, koska valtioiden takuumiehenä on aina veronmaksaja – ja hymyilevät vinosti sisäänpäin ja jatkavat mellastustaan.

Taloustoimittajien arvomaailmasta kertoo konkreettisesti tapaus vuodelta 2000, jolloin Kauppalehden toimittajat valitsivat sisäisessä äänestyksessä ”Vuoden mieheksi” konsernijohtaja Björn Wahlroosin. Perusteluissa kerrottiin mm. ”hän teki kymmenessä vuodessa miljardin omaisuuden”.

Taloustoimittajille ei ole vahingossakaan tullut mieleen, että hänen toimintansa tuloksena kymmenet taloustoimittajat saavat näinä päivinä ”kenkää”. Wahlroos on tehokkaimmin myynyt suomalaisia yrityksiä ulkomaiseen omistukseen ja päätäntävaltaan. Se on mahdollistanut suomalaisen teollisuuden ulosliputuksen ja talouslehtien mainosrahatkin ohjautuvat tärkeämmille markkinoille. Se näkyy talousvaikeuksina myös suomalaisissa mediataloissa, joissa taloustoimittajienkin ”ulosliputus” kiihtyy,

Taloustoimittajien osaamisesta minulla on paljonkertova kokemus. Kirjani ”Ahneuden aika”, (jossa ennustin nykyisenkin laman) julkistustilaisuuteen taloustoimittaja Seppo Konttinen oli järjestämässä pientä debatti-tilaisuutta. Samoinajattelijana tilaisuuteen oli lupautunut silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Toisinajattelijoiksi Konttinen yritti saada tilaisuuteen lukuisia uusliberalistisia talousprofessoreja. Seuraavaksi hän yritti EK:n johtajia. Sieltä lupautui pääekonomisti Simo Pinomaa. Saatuaan kirjan etukäteen luettavaksi, hänkin jänisti.

Lopuksi lähetettiin kutsu kaikille talouslehtien toimittajille. Olin vuosien varrella saanut joiltakin heistä ylimielisiä ja vähätteleviä sähköpostiviestejä tarjotessani kirjoituksiani julkaistavaksi.

Yhtään ei ilmoittautunut korjaamaan näkemyksiäni. Silloinen Talous-Sanomien päätoimittaja A-P Pietilä kristallisoi sähköpostissaan taloustoimittajien osaamisen: ”Minulla ei ole yhtään toimittajaa, jonka osaaminen ja kompetenssi riittäisi kyseiseen keskusteluun”.

Jos joku taloustoimittaja on eri mieltä Pietilän analyysistä, otan kernaasti ilmoittautumisia vastaan. Eiköhän jostakin mediasta löydy tilaa talousdebatin järjestämiseen, jos omasta lehdestä ei löydy palstatilaa?

Ari Ojapelto
Kolme viimeistä lamaa ”oikein arvannut” tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
*
http://ariojapelto.blogspot.com/search/label/mediavalta
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/1865482/tukiopetusta-taloustoimittajille
http://www.talouselama.fi/kirjat/article213458.ece

1 comment:

ninni said...

viime aikoina olen lukenut taloussanomia vai mikä sen nimi on kreikan tilanteen takia..ihan mielenkiintoista ja ajan tasalla

globalisaatio on iloinen asia. ;) se ei ole taloutta vain eikä edes kulttuurien kuolemaa. olen rakastunut yhteen kirjaan jonka nimeä en muista..globalisaatio 500 sivulla. isä ja poika kirjoitti sen maailmanpolitiikasta..
mutta ei pidä soeputua ..

”Minulla ei ole yhtään toimittajaa, jonka osaaminen ja kompetenssi riittäisi kyseiseen keskusteluun”. no ei tietysti