April 14, 2010

Vintage Cream -1968/69

Yli neljäkymmentä vuotta on kulunut näistä esityksistä,  mutta silti - huolimatta äänetoisto- ja äänitystekniikan kehittymisestä - tällaisen intensiteetin ja esitystaidon saavuttaminen blues-rockin ja ylipäätään populaarimusiikin alueella on nykyään yhtä vaikeaa ellei jopa vaikeampaa tai ainakin harvinaisempaa kuin 1968/69.

Juice Leskinen kysyi kerran eräässä jutussaan, voisiko olla mahdollista, että joku bändi julkaisee parhaan LP:nsä viimeiseksi - lopettaessaan - tarkoittaen juuri Creamin Goodbye'ta. Lienen hyvinkin Juicen kanssa samaa mieltä tässä asiassa, sillä kerta toisensa jälkeen palaan kuuntelemaan kyseisen LP:n biisejä.

Ensimmäinen kappale on Howlin' Wolfin'kin esittämä blues'in ikiklassikko: Sä lähdit, mutta vitut mä siitä välitän, sillä mä istun maailman huipulla!

Kuunelkaapa Jack Brucen (joka on myös erinomainen vokalisti) bassosoundia ja -soittoa. Siitä huolimatta tai itse asiassa juuri sen vuoksi, että Bruce aloitti soittamisen alunperin sellosta, kontrabassosta ja pianosta, voi rockin historian ensimmäinen hevibasso kuulostaa mykistävän musikaaliselta massiivisuudessaan. Eikä kenenkään tarvitse kummastella tämän jälkeen, että Jack Brucen mielestä maailman paras basisti on Johan Sebastian Bach (Brucen Gibson SG:hän murisee kuin Bachin urkubiisin bassokulku - kuuntele linkki 'Bach ja basso').

Myös Eric Clapton soittaa tässä erinomaisen irtonaisesti ja lennokkaasti. Myöhempi Clapton on minulle hieman liian tekninen ja itsekontrolloiva - emotionaalinen lataus tuppaa kärsimään, vaikka soitto on täydellistä.

Jack Bruce kertoi, että koska hän ja rumpali Ginger Baker olivat ennen Creami'ä tottuneet soittamaan myös ja etenkin jazzia, niin ei mikään ihme, että Cream'istäkin muokkaantui bändi, joka improvisoi blues-rockia tismalleen jazz-trion tapaan. - 'Mutta tätä asiaa emme tietenkään paljastaneet [blues-puristi] Ericille' (haha).

Biisin loputtua maailman sen hetken (1968) paras rock-rumpali - fyysisesti raskaan ja silti svengvaavan improvisoinnin mestari, Ginger Baker, kiittää kolleegojaan loistavasta soitosta.

(Hmm - - vai oliko se Bruce (ei sittenkään - aksentti on Bakerin?), joka kiitti Claptonia ja Clapton vuorostaan Brucea (Clapton kuitenkin vastaa kiitokseen). - Toisaalta - Baker usein kiittää Claptonia (jonka kanssa oli hyvissä väleissä) - - ja sitten vasta Brucea - jos yleensä kiittää (Bruce'n ja Baker'in henk. koht. suhde oli miltei kaput). -  Mutta kummatkin herrat arvostivat kovasti itseään 2-6 vuotta (Jack s. - 43, Ginger jo - 39)  nuorempaa, vähän yli parikymppistä Eric'iä.)

Bonuksena tajunnan räjäyttävä I'm so Glad (blues-klassikko sekin (Skip James) - Creamin radikaalisti sovittamana ja improvisoimana) - Goodbye-LP:n aloituskappale. Ja vaikka Jack Brucen basso tekeekin jälleen ehkä suurimman vaikutuksen, niin tässä voimme kuitenkin kuulla at its best sen, miksi Cream oli/on niin ylistetty trio: yhteissoittonsa käsittämättömän tiukkuuden vuoksi. Sellaista ei ollut aiemmin eikä ole ehkä jälkeenkään päin proge-blues-rockin alueella kuultu.
 *
http://www.youtube.com/watch?v=qDU_EHP0yl8
Sitting on Top of the World (Live) - Cream. From their final album, Goodbye. Recorded at The Forum, Los Angeles, California on October 19, 1968.
*
http://www.youtube.com/watch?v=m6xKaUDookk
Cream: 'I'm so glad' - live

PS.
Aiheellinen YouTube-kommentti koskien Jack Brucen bassosoundia. Se nimittäin syntyy vahvalla sormityöskentelyllä - ei niinkään äänentoistolaitteilla.
'make no mistake.... its a powerful and distinctive tone that was a huge part in their overall live sound. It inspired alot of people to pick up a bass who may have never considered it before. i tried to get his " tone" by using the same vintage Marshalls and Gibson EB-3 bass and realized that it was his finger strength that was mostly what created that sound.'
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Goodbye_(Cream_album)
http://en.wikipedia.org/wiki/Cream_(band)#Goodbye
http://www.rockway.fi/oppitunnit/bach-ja-basso/
http://outbloodyrageoustunes.blogspot.com/2008_09_01_archive.html

9 comments:

ninni said...

Asuin siis satama kaupungissa ja katselin Claptonin seurassa trafficia. Perustuuko kaikki aineille.I'm writing .Truth is, people need to start looking at what is happening aound the world as far as drugs are concerned.
They are the world's largest economy, and without illegal drug trafficking, our economy in US..would collapse.

Rauno Rasanen said...

ninni kirjoitti:

'katselin Claptonin seurassa trafficia'

Ehhehe. Siis mitä sinä teit? - Nyt meni Setä-Rauno tyystin sanattomaksi - - - melkein.

Tapasitko Stevie Winwoodin (Traffic) myös? - Ja vedittekö kolmistaan peräjälkeen piriä, mopoa, hepoa, kokkelia ja maria? - - Siis naamariin veditte?

Anonymous said...

En ole varma onko Gingerin soitto kovinkaan svengaavaa.
Mun mielestä se vetää vähän kulmikkaasti.
Kannattaa vertailun vuoksi kuunnella vaikka Doug Cliffordia tai John Bonhamia.
Niiltä löytyy svengiä,irtonaisuutta ja ennenkaikkea näkemystä.
Tokihan Baker on loistava rumpali, ei siinä mitään.
Mutta tiedä siitä svengistä.

Wheels of Firen studiopuoli on lempparini Creamin tuotannosta.
Hienoja piisejä.

ninni said...

Hassu, rakensin aasinsiltaa. Muuten etsi reduktionismi postejsi, oletko kadottanut ne? Man might look like an ape, act like a goat, eat like a pig, think like a jackass, be as stubborn as a mule and as cunning as a fox, but a man is still a man

Rauno Rasanen said...

ninni,

kyllä kaikki löytyy, mutta pitää kai mennä kommenttilaatikon kautta ennenkuin kuukauden ensimmäisen puoliskon (ja vähän enemmänkin) päreet tulevat näkyviin sivupalkissa.

Rauno Rasanen said...

anonymous,

luit ajatuksiani, mitä Bakerin 'epäilyttävään' svengaavuuteen tulee. Jokin osuvampi laatusana pitää keksiä tilalle. - Kommentoin aihetta lähiaikoina hiukan pitempään.

Homo Garrulus said...

Jag känner mig igen sådär att jag öppnat vägen för dem men fått ingenting alls själv. De underskattar hela tiden det som är det essentiella. Jag är absolut dålig i hantverk; tro inte för en stund att jag är till nytta inom vardagshantverk eller någonting s.a.s. praktiskt för att jag är helt teoretisk till min natur. Det är bara det, att det råkar inte passa herr piss och fru skit samt deras överordnade i dagens samhälle. Sedan tror de att felet är i bakterier, sexuella vanor, könssjukdomar som de fått på hjärnan etc

...och jag anser att dessa människor borde få lära sig pott-träning på nytt: de har totalt missat allt som berör frisk och sund pott-träning och därför har de fastnat i sin mors underkjolar.

...och för det skall hela samhället lida för? Oh herregud säger jag.

...jag är inte glad. Jag är trött så in i helvete att göra det som Obamas konsulats hund måste: pissa dem på byxbenen.

...men det gjorde jag. Varsågod. Det var så lite så, det tog bara den bästa delen av mitt liv. Jag är färdig att dö då. För de fortsätter att hålla mig utanför istället för inanför: samma som just gör mig olycklig och ens vänner kan man inte lita på så länge de har färdig biljett till lyckan (genom att sälja sina vänner för ett krig eller två). Mina s.k. humanistvänner vill ha krig: tänk - de vill ha krig fastän de låtsas bry sig om barnen: de bryr sig inte om någonting kan jag berätta: de bryr sig om sig själv och ingenting annat. PUnkt.

Rauno Rasanen said...

anonymous kirjoitti:

'En ole varma onko Gingerin soitto kovinkaan svengaavaa.
Mun mielestä se vetää vähän kulmikkaasti.'

Osui muttei uponnut. Olen ollut vaihtamassa tuota svengaamista johonkin muuhun laatusanaan tai määritelmään heti alusta lähtien.

Yritin äkkiseltään keksiä fyysiselle (mitä Baker ehdottomasti on) ikäänkuin sovittavaksi vastapainoksi (koska Baker soittaa erittäin taidokkaasti ja teknisesti) rullaavanmman määreen, mitä svengaava ei Bakerin suhteen kuitenkaan ollut. Pelkkä tekninen kuulostaa ehkä liian triviaalilta.

Joka tapauksessa Gingerin tyyli on 'Suurta' - päinvastoin kuin esim. Doug Cliffordin, joka oli erittäin hyvä CCR-tyylin ja nimenomaan ko. bändin rumpaliksi etenkin Cosmo's Factory'lla (siis bändin loppuaikoina; especially 'Grapevine-jamitus') mutta lopultakin melko keskinkertainen ja suppea-alainen palikoitsija, kun vertaa häntä todellisiin huipputekijöihin (esim. Kenny Aronoff: Fogertyn bändin monivuotinen, musiikillisesti taitavin jäsen).

Bonham on luku sinänsä. Yltää melkein Bakerin tasolle, mutta jää soiton teknisessä laaja-alaisuudessa toiseksi. - Svengaavampi kieltämättä - ja improvisoidakin osaa halutessaan.

Kannattaa monen monen jne. muun kappaleen ohella kuunnella esim. The Levee Breaks - ja täysillä. Biisistä ei löydy suuriakaan muunnelmia ('junttabiisiksi' sen nimitinkin), mutta kokonaisuus rakentuu paljossa juuri Bonhamin massiiviselle presencelle. Suorastaan fyysinen elämys. En ymmärrä, miten tuollainen maagisuus voi Bonzosta ylipäätään irrota (toki äänityksellä on osuutensa).

On tietysti muistettava, että em. bändien musiikkityylit ilmentävät kaikki hieman erilaista musiikillista taustaa ja tyylilajia.

CCR/John Fogerty otti vaikutteita rockista, country'sta, soul'ista - jopa bluesista = Bayou Country'n Penthouse Pauper tai blues-soul'ista = Green River-LP:n Tombstone Shadow.

Creamin juuret palautuvat rytmiryhmän osalta jazziin, mutta kitaristi on vankkumaton blues-mies (ei tosin uskoisi, kun kuuntelee kitara-improvisaatioita, joihin Bruce ja Baker ikäänkuin pakottavat Claptonin).

Jazzahtavuus kuuluu Bakerin soitossa aina (toisin kuin Bonhamilla). Mutta Cream'in kundit tekivät uskomatonta kyllä jopa parikolme hienoa 'pop-klassikkoa' (White Room, Badge jne.)

Zeppelin oli alunperin erittäin vahvasti hard-bluesbändi omaksuen sitten (mikä osoittaa luovuutta) jotain jännittävää folkista (myös Stairway'ssä).

Entä miten olisi Keith Moon? - The Who'n ainoa improvisoija ;\ . Moon pystyi Bakerin lailla soittamaan ties minkälaisia koukkuja pitkin biisiä muttei koskaan tippunut temposta. Ja svengaavampikin on kuin Baker.

Mutta silti. Kyllä Gingeristä löytyy sellainen voiman ja tekniikan yhdistelmä, että jopa proge-Colosseumin todella ihan oikeasti svengaava ja ûberhuipputekninen Jon Hiseman kuulostaa joskus liiankin hienostuneelta.

Aikoinaan kiisteltiin siitä, kumpi on parempi: Baker vai Hiseman. - Ollakseni rehellinen - en osannut sanoa kumpi, joskin Bakerin jyräävä improvisaatio teki/tekee ajoittain suuremman vaikutuksen.

Ginger Baker: voimakas, fyysisellä tavalla tekninen, kulmikas, improvisaatiokykyinen - mutta pysyy kuitenkin tempossa..;\.

*
http://www.youtube.com/watch?v=joujh2jLL1A&feature=related

Colosseum live -71: 'Rope ladder to the moon' (Bruce/Brown).

Monty said...

Ahaa.Sä lähestyt asiaa teknisestä näkökulmasta.
Mä mietin vain sitä svengiä.
Doug Clifford oli vähän huono esimerkki siinä mielessä.
Eihän kaveri tosiaan mikään virtuoosi ole, mutta kyllä sen soitto kulkee eli täyttää kriteerit miten määrittelen svengin.

Keith Moon on hankala tapaus.
Uniikin tyylinsä takia äijää ei oikein voi verrata kehenkään.
Keith Moon oli Keith Moon.
Soitti niinkuin eli.Sekopäisesti.
Eipä häntäkään voi kutsua tekniikkahirmuksi.Vaikuttavaa esiintyminen rumpujen takana kieltämättä oli.

Kenny Aronoff on pätevä soittaja, mutta täysin persoonaton.
Eikä sen junttapaalupaukutus istu yhtään esim.CCR-materiaaliin.
Hieman kevyempi tatsi olisi toimivampaa.
Mutta tämä lienee makuasia.

Muuten kyllä allekirjoitan pääosin näkemyksesi Bonzosta ja Gingeristä.
Alansa parhaita joka tapauksessa.Svengistä riippumatta.