Kommentti historiavisioista, anarkismista, teknologiasta, onnellisuudesta, optimismista, epäilystä ja pessimismistä

Fritz Langin Metropolis

.

1 

Kullervo kirjoitti edellisen päreeni ‘Aikamme donatolaiset ja heidän vastustajansa’ kommentissaan: Jossakin keskustelussa IM leimasi minut kehitysuskovaiseksi, mutta minä väitän olevani kehitysempiristi.

*

Tulevaisuus-optimistisen kehitysempirismin utooppisessa mallissa [by RR] on kyse valistuksen perinteen ‘teknologisen’ järki- vapaus- ja tiedehybriksen + hegeliläistyyppisen historianäkemyksen [josta Marx unelmoi valtiottoman anarko-kommunismi-utopian] yhdistymisestä Francis Fukuyaman ‘demokraattisessa markkinaliberalismissa’ [joka niin ikään on osoittautunut jos ei utooppiseksi niin ainakin ylioptimistiseksi ja epärealistiseksi visioksi].

.

Hegelin historiavisio on teleologinen [aristoteelinen entelekheia + ‘panenteismi’/prosessiteologia] eli ‘päämäärädeterministinen’ [erotuksena ei-intentionaaliseen kausaaliseen determinismiin], mikä tarkoittaa, että sen historiallinen liike/muutos päätyy ihmisen [tietoisuuden,’hengen’] alunperin kausaalisen pakon alaisesta ‘langenneen’ vieraantumisen [‘synnin’] syklisestä tilasta [‘lihan kontingenssista’] hänen vapautumiseensa kaikesta tyranniasta maallisessa yhteiskunnassa/valtiossa [Jumala tulee lopullisesti ihmiseksi Jeesuksessa; Hegel on ‘maallis-metafyysinen’ gnostikko].

.

Hegelille ihmisen autonomia [positiivinen vapaus] toteutui siis nimenomaan ja vain vahvassa valtiossa, mistä libertaari-anarkistit ovat tietysti täysin eri mieltä, mutta heitä pitää vastustaa, sillä anarkistit eivät näköjään kykene ymmärtämään, mitä saisivat aikaan hourupäisellä negatiivisen vapauden hypetyksellään, joka hajottaa yhteiskunnat instituutioineen takaisin primitiivisen barbarian tilaan, jossa vallitsee a] jatkuva kaikkien sisäryhmien välinen sota toisiaan vastaan [eikä mikään rousseaulais-kristillinen alkuparatiisi], ja jonka b] markkinatalouden voimat ahmaisevat myllyynsä entistä tehokkaammin kykenemättömänä ideologisesti organisoituun poliittiseen vastarintaan.

.

Myös Jeesus oli eräänlainen ‘eskatologinen’ anarkisti juutalaisessa yhteiskunnassa ja on oireellista [ja mielestäni anarkismin kannalta erittäin johdonmukaista], että hän odotti nimenomaan pikaista maailmanloppua eikä suinkaan mitään ihmisten suurta vapautumista juutalaisessa eli maallisessa valtiossa. Anarko-liberaalit, anarko-kristityt ja anarko-kommunistit eivät elä tässä maailmassa vaan jossain tulevassa tai menneessä utopiassa/pelastuksessa, joka saavutetaan aina ‘vallankumouksellisen’ marttyyriuden hengessä.

.

2

Ensinnäkin on kysyttävä: eikö noin 2000 vuotta, joka Rooman valtakunnan uhosta ja tuhosta kulunut, ole kuitenkin jopa kehitysempiristille hieman liian lyhyt aikaperspektiivi ihmisen historian ‘laadullista’ kehitystä arvioitaessa? Toisekseen [ja tämä on olennaista] onnellisuus ei viime kädessä ole mitattavissa oleva ‘vakio’. Toki kohtuullinen elintaso, joka takaa sen, ettei tarvitse joka päivä pohtia pelkästään sitä, mistä saisi tänään jokapäiväisen leipänsä, antaa mukavamman elämisen tunteen, mutta onnellisuus ei tietenkään ole vain elintason jatkuvan kasvun asia vaan jotain ‘sisäistä’ ja ‘lopullista’ - jotain sellaista, mitä juuri anarkistit sanovat tavoittelevansa utopiassaan. Mikä merkitsee, että ‘todellinen’ onnellisuus on aina imaginaarista [fantasiaa], jota ei nimenomaan sen imaginaarisen haluluonteen vuoksi voi koskaan saavuttaa reaalisena/aktuaalisena.

.

Olet Kullervo taipuvainen mittailemaan kaikkia asioita, ilmiöitä ja tuntemuksia kvantitatiivisesti. Mittaapa siis sydämen tuskan ja autuuden kvantiteetti. Määrittele ihmiselle hänen onnensa ainutlaatuisuus ja sen ehdot, ohjaa häntä sitten tekemään kaikkensa tuon määritellyn onnen eteen ja mikäli hän yhä epäröi tai protestoi, totea ‘Tuntemattoman sotilaan’ Lahtisen tapaan, että ‘sulla ei voi olla enää nälkä, koska [‘kapitalistinen’] tiede on todistanut, että sä olet jo saanut tarpeeksi kaloreita’ [vapaasti siteerattu].

.

Olet siis tekemässä ihmisestä robotin, joka toimii piirulleen annetun ohjelman ja ohjelmoinnin puitteissa. Sellaisesta maailmakatsomuksesta sanoudun irti, koska se nyt vain yksinkertaisesti tuhoaa ihmisen ihmisyyden, mikä tarkoittaa nimenomaan hänen vapauttaan erehtyvänä eli/myös pahana [ja juuri epätäydellisyydessään luovana/‘semanttisena’] olentona. Lue Dostojevskin ‘Kellariloukon’ I jakso [myös toinen jakso on loistava]. Se kirja lienee ollut oman nuoruuteni tärkein lukukokemus ‘Rikoksen ja rangaistuksen’, Camus’n ‘Sivullisen’ ja Nietzschen esteettisesti häikäisevän [mutta filosofisesti ongelmallisen] retoriikan ohella.

.

Jos ajattelemme, että maailma kulkee vääjäämättä parempaan [tai ylipäätään tiettyyn] suuntaan ja että tämän suunnan voi osoittaa/mitata ottamalla huomioon ‘tarpeelliset’ muuttujat, ei jää muuta ongelmaa kuin nuo muuttujat: onko niitä ‘tarpeeksi’ monta, jotta tulokset olivat luotettavia ja vielä eräs ‘pikku’ juttu: mittaavatko ne tosiaan sitä, mitä niiden pitäisi mitata [tutkimuksen validius]. Jos uskot, että tällaisia tutkimuksia on mahdollista tehdä uskottavasti tieteellisen objektiivisuuden [eikä vain filosofisen ajatuskokeen] vaatimuksilla, olet minun katsannossani tiedeuskovainen ja siis vain askelen päässä New Age’-hömpästä.

.

Oletko lukenut Timo Airaksisen ‘Tekniikan suuret kertomukset’? Kirja on perustellusti nimetty raportiksi ja vaatisikin tiettyjen rönsyjen tiivistämistä/toimittamista, mutta aiheensa suomalaisena pioneerina sillä on ohittamaton paikkansa. Kirjassa esitellään viisi tapaa [tekno-optimismi, teknopessimismi, tekniikan determinismi, tekniikan imperatiivi ja tekniikan autonomia] suhtautua tekniikkaan ja teknologian kehityksen globaaleihin mahdollisuuksiin niin hyvässä, huonossa kuin ehkä pahassakin.

.

Itse edustan [ajatellen ihmisen onnellisuutta fenomenologis-eksistentiaalisesta lähtökohdasta käsin] teknopessimististä teknodeterminismiä. Kehittämämme teknologia ‘vie voiton’ meistä jossain vaiheessa. Teknoäly tulee kehittymään kapasiteetiltaan niin ylivoimaiseksi, että se muuttuu lopulta jopa laadullisesti autonomiseksi [saavuttamatta silti koskaan ihmisen tietoisuuden holistista tasoa], jolloin ihminen luovuttamalla ‘välineellisen toimivallan’ häntä ylivoimaisesti tehokkaammalle informaatiojärjestelmälle ajautuu lähes täysin riippuvaiseksi sen ‘ehdoista’ [näin on käynyt pienemmässä mittakaavassa jo nyt esim. sairaalateknologian suhteen eikä laajempaankaan megakatastrofiin tarvita kuin viikon kestävä totaali sähkökatkos tiheästi asutulla miljoonakaupunkialueella].

.

Tämä kuulostaa kovin pessimistiseltä scifi-humpalta, mutta miten muuten minäkään [lankeamatta silti pelastusmetafysiikkaan] voisin ilmaista ajatukseni/epäilykseni tulevasta? Kuka tahansa futurologisia ennustuksia esittävä kirjoittaa väistämättä omanlaistaan science fictionia.

.

En siis jaa tekno-optimistien uskoa teknologian mahdollistamaan globaalisti parempaan tulevaisuuteen. Syitä on monia, joskin perimmäinen syy lienee joka tapauksessa evoluutiobiologinen. Ihminen ei eroa niin ratkaisevasti muista eläinlajeista, etteikö se tulisi lisääntymään eli oman informaationsa siirtämiseen pyrkiessään [vai onko seksuaalinen halu pikemminkin deterministinen pakko kuin subjektiivinen valinta, jolloin emme tietoisesti/vapaasti ‘pyri’ lisääntymään vaan olemme pakotettuja/’huijattuja’ siihen (rakastumalla)?] ja määrällistä onnea [elintasonsa jatkuvaa kasvua] tavoitellessaan aiheuttamaan lopulta myös oman tuhonsa rajatussa tilassa/olosuhteessa [maapallo]. Lajeja on tuhoutunut ennenkin ja tulee tuhoutumaan myös tulevaisuudessa. Miksi ihminen [joka on tuhonnut enemmän eläinlajeja kuin mikään muu ‘luonnonmullistus’] olisi itse poikkeus säännöstä [1]?

.

3

Vain tiede- ja anarko-utopistit [libertaristiset tai kommunistiset] pitävät ihmistä niin ainutlaatuisena, että hän muka pystyy luomaan paratiisin maan päälle, vaikka hintana laiskan ja mukavuudenhaluisen elitisti-epikurolaisen kalliista ja turhista pikku nautinnoista saattaa hyvinkin olla eko- ja biosfäärin nopeutettu tuhoutuminen. Nuo Nietzschen kuvailemat ‘viimeiset ihmiset’ ovatkin onnellisia idiootteja [2], sillä vain jonkin asteen narsistiset typerykset voivat olla täysin avoimesti elämää rakastavia onnellisia ihmisiä [kuten esim. pätevä biologian popularisoija Richard Dawkins].

* 

Kas tässä meillä väestöteknologisesti tosi optimistinen tulevaisuusvisio: epikurolaisten anarko-idioottien suoran demokratian yhteiskunta, jossa päätökset tehdään onnellisimman=vahvimman ‘nautintaoikeudella’. Kuulostaako johdonmukaiselta ja oikeudenmukaiselta?

*

En tietenkään ole vaatimassa, ettei ihminen saisi olla onnellisuusoptimisti [senkin vuoksi, ettei keneltäkään voi/saa riistää hänen ‘omaa luontoaan’], mutta ollakseen uskottava, optimistin pitää ensin vakuuttaa pessimisti ja skeptikko siitä, ettei ole samalla pelkkä hyväuskoinen hölmö. Skeptikkoa ja pessimistiä [kuten minä] ei kuitenkaan/tietenkään vakuuta välttämättä yhtään mikään, joten communication failed – taas kerran. Yritetään vain jotenkin sietää toisiamme, joskin suvaitsevaisuus on tässä blogissa ‘kiellettyä’.

.

[1] Rajattuun elintilaan sisältyvän yhteiskunnallis-ekologisen problematiikan tiimoilta kannattaa lukea etenkin Garret Hardinin ‘Yhteismaan ongelma’.

.

[2] Viimeisetkin ihmiset jakautuvat kahteen eri kategoriaan, joista globaali-liberaalit ‘mukavuus-narsistit’ [oman onnellisuutensa varmistamiseksi] ‘sosiaalistavat/integroivat’ kaikki mukavuuttaan uhkaavat ‘ikävät kansalaiset’ demokraattisella enemmistö-byrokratialla. ‘Orjuuttamisen’ syyksi heille riittää jopa kansalaisen ‘suvaitsemattomuus’. ‘Lokaalit ‘yhteisö-narsistit’ sen sijaan ajavat toisinajattelijat maanpakoon Impivaarastaan eivätkä edes yritä ‘käännyttää’ heitä omaan onnellisuususkoonsa kuten globalisti-liberaalit.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/10/aikamme-donatolaiset-ja-heidan.html

http://en.wikipedia.org/wiki/The_End_of_History_and_the_Last_Man

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hegelil%C3%A4isyys#Historianfilosofia

http://retro.tek.fi/tek-lehti/TEK-TA403/403s8-9.pdf

http://netn.fi/sites/netn.fi/files/netn043-27.pdf

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteismaan_ongelma

http://en.wikipedia.org/wiki/Tragedy_of_the_commons

http://www.heyuguys.co.uk/metropolis-the-2010-restoration-review/

Me odotamme totuudenpuhujia - ja he tulevat!

The Cleansing of the Temple (Matthew Chapter 21) 

12: And Jesus entered the temple of God and drove out all who sold and bought in the temple, and he overturned the tables of the money-changers and the seats of those who sold pigeons.

13: He said to them, "It is written, `My house shall be called a house of prayer'; but you make it a den of robbers."

14: And the blind and the lame came to him in the temple, and he healed them.
*
'The time is always right to do what is right.' - Martin Luther King Jr.
1
Ajattelin kirjoittaa Marjut Lindberg'in kolumniin ärhäkän ja innostuneen intron, mutta muutama rivi riittänee, sillä Ari Ojapeltohan 'kirjoitti' eilen kyseistä aihetta sivuten muutaman alustuksen jo etukäteen.

Joka tapauksessa Lindberg'in teksti on ainakin minulle täyttä ja itsestään selvää asiaa, mutta pekkä mielipiteen ilmaisu ei köyhien itsepuolustukseksi vielä riitä, joskin välttämätön lähtökohta se toki on. Konkreettinen ja tuloksellinen puolustautuminen mahdollistuu kuitenkin lopulta vain silloin, kun köyhien, sorrettujen ja uusliberalismin protofasistisella aatteella huijattujen vastarinnasta syntyy konkreettisia tekoja - ikäänkuin 'positiivista terrorismia' (aktivismia), joka on ainoa terrorismin laji, minkä minä hyväksyn.

Ilmoitusluontoisesti totean lopuksi, että ne, jotka eivät tätä Asiaa hyväksy tai kykene ymmärtämään, tuskin kuuluvat siihen ihanneyhteiskuntaan, jossa minä haluaisin elää.

Mutta mitäpä minusta, sillä meitä saman kokemuksen ja saman Asian jakavia on niin paljon, että porvari tulee aina nukkumaan yönsä huonosti, sillä ovathan pääoman eli megayhtiöiden tyrannian alla elävät juuri se omantunnon yhteiskunnallinen konkretisoituma, jonka kolkutus pitää kokoomus-porvarin hereillä ja levottomana.
2
Onnellisuus ei poista köyhyyttä

Marjut Lindberg marjut.lindberg@hs.fi Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Mitä kovemmaksi maailma ympärillä muuttuu ja mitä suuremmiksi tasa-arvon ja hyvinvoinnin erot väestöryhmien välillä kasvavat, sitä pehmeämmiksi muuttuvat keinot erojen ja epäkohtien korjaamiseen. Nyt yhä useammissa hyvinvointia ja tulonjakoa koskevissa keskusteluissa nostetaan yhdeksi hyvinvoinnin tärkeimmistä elementeistä onnellisuus. Onnellisuuden tavoittelu on tuotu jo sellaisiinkin keskusteluihin, joissa ihan tosissaan pitäisi pohtia, miten vähimmäisetuudet turvataan koko väestölle tasapuolisesti.

Tällaista keskustelua, onnellisuus tavoitteeksi nostettuna, käytiin muun muassa tällä viikolla Säätytalossa, jossa aiheena oli sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittäminen.

Tutkimustietoa onnellisuuden merkityksestä löydetään nyt melkein mistä vain.

Taannoin julkaistiin selvitys, jossa kerrottiin, miten nuorten odotukset työelämästä ovat muuttuneet niistä odotuksista, joita heidän vanhemmillaan oli. Enää nuorten ykköstoiveena ei ole vakaa ja hyvätuloinen työsuhde, vaan tärkeäksi on noussut mahdollisuus viettää omaa elämää ja aikaa perheen ja ystävien kanssa – olla onnellinen.

Selvityksestä ei käynyt ilmi, oliko nuorilla joitain euroina, neliöinä tai tunteina mitattavia vähimmäisvaatimuksia sille, että onnellisuudesta ja hyvästä omasta elämästä voisi nauttia. Pelkkä onnellisuus ei takaa asuntoa eikä ruokaa pöytään.

Kun kansantuotteen kehityksestä ei heru lisää rahaa rispaantuneiden vähimmäisetujen parsimiseen, on kätevää nostaa onnellisuus tärkeäksi hyvinvoinnin mittariksi. Onnellisuudelle ei voida säätää vähimmäistasoa, ja sen kasvua tai vähenemistä on mahdotonta mitata. Onnellisuuteen ei tarvita palveluntuottajia eikä niiden kilpailutusta. Sitä ei voida jakaa edes palveluseteleinä.

Onnellisuus on siitä kätevä olotila, että vakavasti masentuneita tai sietämättömistä kivuista kärsiviä ihmisiä lukuun ottamatta lähes kaikki ihmiset tuntevat itsensä ainakin silloin tällöin onnellisiksi. Myös dementoituneet vanhukset, joille jää palvelutalossa muutama kymppi käyttörahaa kansaneläkkeestä, tuntevat itsensä onnellisiksi, kun kuka tahansa käy katsomassa.

Onnellisuudesta rakennetaan taitavasti huntua, jolla voi verhota yhteiskunnan rakenteellisia epäkohtia. Mediassa kerrotaan tämän tästä selviytymistarinoita ihmisistä, jotka elävät toimeentulotuen varassa ja ovat silti onnellisia.

Kun sinnittelijöistä tehdään onnellisia sankareita, verhotaan häveliäästi piiloon se, ettei yhteiskunta ole onnistunut tukemaan ihmistä työllistymisessä ja oman toimeentulonsa hankkimisessa. Työtön toimeentulotukiasiakas voi olla köyhä mutta onnellinen.

Toinen kätevä verhoilusana on yhteisöllisyys. Se on läheistä sukua onnellisuudelle, sillä onnellinen ihminen yleensä myös kuuluu johonkin yhteisöön.

Kun yhteisöllisyyttä korostetaan hyvinvoinnin mittarina, voidaan siirtää ainakin osa kuntien järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista yhteisöjen tuotettaviksi. Yhteisöt ovat tarpeen, kun pitää luoda lumet, käydä naapurin vanhukselle kaupassa tai hoitaa sairastunutta lasta.

Suomalaiset sosiaalialan päättäjätkin ihastelevat yhteisöllisyyttä monissa sellaisissa yhteiskunnissa, joissa julkinen lasten- tai vanhustenhoito ei toimi eikä kotipalvelusta ole kuultukaan. Niissä yhteisöllisyys ei ole herttaista onnellisuutta: se on käytännön pakko.

Niin onnellisuus kuin yhteisöllisyyskin joutuvat vielä koetukselle, jos myös seuraava hallitus jatkaa määrätietoista tuloerojen kasvattamista sekä kansalaisten jakamista menestyjiin ja epäonnistujiin.

Tuloerojen kasvattaminen alkoi 1990-luvun laman jälkeen, kun palkansaajien ja varsinkin vauraimman väestönosan verotusta kevennettiin mutta sosiaaliturvan taso jäi pahasti jälkeen. Nykyinen hallitus on korottanut alimpia tukia, mutta korotusten jälkeenkään ne eivät ole edes lähellä 15 vuoden takaista tasoa.

Entisten ongelmien lisäksi nykyisellä hallituksella on käsissään uusi ongelma, joka saattaa laimentaa varsinkin nuorten onnellisuutta. Nuoria työttömiä on nyt yhdeksän kertaa niin paljon kuin viime laman aikana. Tällä kertaa työttömyys koskettaa myös koulutettuja ja ammattiin valmistuneita nuoria, sillä julkinen sektori on supistanut työhönottoaan merkittävästi.

Hyvinvoinnin ylläpitoon eivät enää auta pehmeät keinot. Nyt tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja ja valintoja, mille ryhmille apua suunnataan. Poliittisten päätösten taloudelliset seuraukset pitää avata rehellisesti, siten että niiden vaikutukset ovat koko kansan ymmärrettävissä.

Työllä ansaittu siedettävä elintaso on suurimmalle osalle kansasta myös onnellisuuden edellytys. Kansalaisten hyvinvoinnin kehitystä pitää yhä mitata myös materiaalisin mittarein eikä verhota eriarvoistumista onnellisuuden epämääräiseen huntuun.
*
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Onnellisuus+ei+poista+k%C3%B6yhyytt%C3%A4/1135256327167
http://www.excerptsofinri.com/jesus_of_nazareth_iiii.html