Päreavaruuden osa I on kirjoitettu kommentiksi Tapsan kommenttiin hänen Einesbaari-referaatissaan Stephen Hawking, Leonard Mlodinow: Suuri suunnitelma. Luvussa II, 1 tehdään eräitä ajatuskokeita ja luvussa II, 2 yritetään sanoa jotain päättävää ja kokoavaa näistä kokeista.
I
1
Tapsa kirjoitti: 'On myös mahdollista, ettei Hawking tunne nykyfilosofiaa.'
Hawking ei kai tunne kuin uusplatonismin ja Kantin [no - sekin on jo paljon]. Mutta onhan nykyfilosofialla toki tarjota jotain melkein täysin uuttakin - vai onko sittenkään?
Quentin Meillassaoux'n yritys spekulatiiviseen realismiin [ks. linkki; vrt. metafyysinen realismi] on kyllä aika terävä, vaikka se minun [kantilaisessa] mielessäni ilmentääkin a-subjektivismissaan eräänlaista zombie-ajattelua eli perustavaa kontradiktiota, koska spekulatiiviset ei-subjektit eivät minun ymmärtääkseni ole olemassa kuin fiktioina [ja/eli uskonnollis-metafyysisesti]. Miten sellaiset voivat puhua filosofisesti yhtään mistään yhtään mitään [;\].
2
Tapsa kirjoitti: 'Hän nimittäin itse selittää todellisuuden tavalla, joka muistuttaa kovasti ns. husslerilaista fenomenologiaa – eli kaikki mitä voimme tietää maailmasta suoraan, on vain aivojemme prosessoimaa sähkömagneettisen säteilyn ja painovoiman vaikutusta. Heijastusta luolan seinässä, jos Platonia lainaisi.'
Kuvauksesi fenomenologiasta on aiheellisesta Husserl-korostuksestaan huolimatta jotenkin ongelmallinen. Se tuntuisi sopivan paremmin loogiseen [positivistiseen] ja konstruktiiviseen empirismiin kuin viimeisessä kirjassaan 'Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia' kirjoittaneen Husserlin ajatteluun, jossa tämä lanseeraa fenomenologiaansa 'elämismaailman' käsitteen, joka juontuu hermeneutikko Diltheyltä [elämisyhteys, elämänkokonaisuus] ja Heideggerilta [maailmassa-oleminen]. - - Habermas hyödynsi elämismaailman käsitettä merkittävästi 'sosiaalihermeneutiikassaan', vaikkei hänen myöhäistuotannostaan enää löydy 'positiivisia' kytkentöjä Heideggeriin tai ylipäätään fenomenologiaan.
Sen sijaan voidaan myöntää, että varhaisen Husserlin fenomenologisen teorian aksioomat kumpuavat positivistis-geometrisista ihanteista eli analogia fysikalistiseen reduktionismiin ei ole täysin väärä. Mutta kuten Heidegger toteaa, loppuun asti viety fenomenologinen reduktio, jota Husserl vaatii, on mahdottomuus [kuten fysikalistinenkin reduktio].
3
'Minun' fenomenologiani ei ole 'reduktionistista solipsismia' vaan heideggerilaisittain olemisen mielen mahdollisuuden avautumista [ikäänkuin tietoisuuden alkamisen toistumista]. Tämänkaltainen eksistenssin avautuminen tapahtuu Heideggerilla kollektiivisesti kulttuurisena vaikutuksena [joskaan ei vailla 'riskiä', kuten tiedämme].
Korostan sanaa avautuminen ja alkaminen, sillä Heidegger ei etsi mitään loppua tai lopullista [matemaattis-definitiivistä kaiken teoriaa]; - sitäpaitsi länsimainen filosofia on hänen mukaansa tavallaan jo ajautunut loppuun [väärään nihilismiin] keskittyessään [jo Platonista mutta viimeistään Aristoteleesta alkaen] olemisen sijasta olevaan ja 'laskevaan ajatteluun' [rechnende Denken].
Hawkingin 'fenomenologisessa tiede-solipisismissa' ihminen on kuitenkin pelkkä robottimainen 'väline-tietoisuus', josta todellisuuden matemaattiset lainalaisuudet heijastuvat epätäydellisesti kuin kylmä valo kuun pinnasta. Siinä mielessä Hawkingin ihminen toki muistuttaa Platonin luolan vankeja.
II
1
Mutta me [ainakaan me, jotka tiedostamme ihmisrodun taipumuksen totaaliin esteettis-moraaliseen rappioon] emme ole luolassa emmekä vankeja vaan 'vapaita' taiteilijoita - näyttelijöitä [jotka lavalla keikkuvat aikansa ja häipyvät]. Me emme ole enää kiinnostuneita Totuudesta vaan yhtä hyvin myös Valheesta, joka määrää fantasioitamme Totuudesta vähintäin yhtä paljon ja enemmänkin kuin niin sanottu triviaali faktinen totuus.
Modernin fysiikan viimeisimmät kiemurat osoittavat, että maailmanhistorian luotettavimman tieteen edustajat eivät tiedä olemisesta loppujen lopuksi yhtään mitään senkään takia, koska he yrittävät ymmärtää sitä olevana, joka on hajotettavissa, hierarkisoitavissa ja priorisoitavissa erilaisiin osiin matemaattisella pelillä. He kohtaavat lopulta aina saman tyhjyyden, jolle esimerkiksi pimeä aine tai multiversumi on vain eräs sofistikoitutnut nimitys.
Nykyään he näpräävät matemaattisten teorioidensa kanssa, joita ei pystytä enää milloinkaan todistamaan kokeellisesti. Totuus on kuulemma Gravitaatio. Voi pyhä yksinkertaisuus! Pitikö tuhlata yli 2000 vuotta älyllistä energiaa idioottimaisen trivian tähden, jos jo a] stoalaisuuden syklisessä ekpyrosiksessa [maailmanpalo, Ragnarök, Götterdämmerung; vrt. multiversumi, 'jossa' maailma 'syntyy' joka hetki uudestaan] b] uusplatonismin Yhden emanaatiossa [vrt. Big Bang, suhteellisuusteoria ja gravitaatio] ja c] Jumalan luomistyössä ex nihlilo [tyhjästä; vrt. kvanttiteoria] oivallettiin olennaisin koko kosmisesta todellisuudesta?
Matemaattis-fysikaaliset selitykset eivät ole tuoneet mitään olennaisesti uutta mainittuihin kolmeen uskonnollis-metafyysiseen malliin.
On myös turha vedota siihen, että juuri moderni fysiikka, joka on mahdollistanut modernin tekniikan synnyn ja siten modernin infrastruktuurin - esim. erikoissairaanhoidon huipputeknologian jne., on samalla lisännyt myös onnellisuuttamme sub specie aeternitatis [ikuisuutta silmällä pitäen].
Lukekaa vaikka piruuttanne Heideggerin Tekniikka ja käänne, niin ymmärrätte, miksi jokin GSM on lähes yhtä tyhjän kanssa, kun kysytään sen avaamia mahdollisuuksia olemisen mielen kysymiseen. Vai avaako GSM ['Tekniikka'] meille sittenkin käyttökelpoisuudessaan olemisen mieltä jonkin verran? Kyllä avaa, sanoo Heidegger, mutta lisää heti perään, että samalla se kuitenkin myös kätkee olemista paljon enemmän kuin avaa sitä.
Teknologisten mukavuuksien ja kulutusnautintoon indoktrinoivan viihdemedian paljous toki lisää onnellisuutta, mutta tavalla joka ei Nietzscheä, Heideggeria, Bataillea tai muita filosofisia antimodernisteja miellytä.
Modernin liberalistisen 'tekno-onnellisuuden' kokemuksen [jonka lähtökohtana Nietzsche pitää ihmisen laiskuutta] edellytyksenä on nimittäin uudenlaisen ihmistyypin eli Nietzschen 'viimeisten ihmisten' kehkeytyminen tekno-media-kapitalismin hengestä. Kyseessä on ihmislaji, joka luulee keksineensä onnen ensimmäisenä maailmanhistoriassa.
Tätä kapitalismin laiduntamaa ja maksimaaliseen kulutukseen indokrtinoitua [jalostettua= markkinatalouden eugeniikka] laumaa yhdistää ja sitoo loputon turhamaisuuden, ahneuden ja raadollisen kilpailun henki, joka mieltää maailman universaaliksi Peliksi, jota pelataan kaikkialla hiukan eri muodoissaan: - pokerina, shakkina, jalkapallona ja Angry Birdsinä [ylipäätään tietokonepeleinä, joita pidän älyllisenä atrofiana] päätyäkseen lopulta pörssikeinottelun kehämäisiin ja itsensä toteuttaviin riskipekulointeihiin.
......
Varsinkaan riskispekuloinnit eivät tarkasti ottaen ole enää peliä vaan kiristystä ja huijausta, mutta joissa juuri tämän vuoksi toteutuu äärimmäisellä tavalla kaiken [ja kaikkia pelaajia koskevia] sääntöjä noudattavan pelimoraalin sisään rakennettu ja/eli sääntöjen sallima [tyyppiesimerkkinä pokeri] strateginen anti-etiikka eli petos, jolla pyritään harhauttamaan vastustajaa. - - Pokeriin voi tietysti osallistua tai olla osallistumatta vapaaehtoisesti, mutta kukaan ei sen sijaan voi kieltäytyä kapitalismista, ja tämä on osaltaan [syitä on toki muitakin] se kohtalokas ero, joka tekee kapitalismista laillistettua rikollisuutta, jonka seurauksiin ei voi vaikuttaa, kun taas pokerinpeluusta voi kieltäytyä [ellei ole pokeriaddikti].
.......
Pelin ihminen on addiktoinutut robotti, joka ei kykene ottamaan etäisyyttä itseensä ja muihin [paitsi strategisessa huijaamis- eli hyötytarkoituksessa ~ pokeri- ja finanssi-strategiat] samassa mielessä kuin teatteri/näyttelijä pystyy. Näyttelijän esittämä fiktiivinen 'valhe' ei siis pyri vulgaariin oman hyödyn tavoitteluun ['huijaanpa nyt katsojaa niin hyvin, että hän tulee toisenkin kerran maksamaan pääsylipun'] vaan taiteelliseen vaikutelmaan totuudesta, joka voi olla vaikkapa kuvaus pelureista ja heidän moraalisesta sekä psyykkisestä patologiastaan.
.......
Pelin ihminen on kadottanut jotain aivan olennaista tietoisuuden alkuperäisen avautumisen synnyttämien näköalojen/mahdollisuuksien valaisemasta aukeamasta, jossa olemisen mielen läsnäolo viipyy hetken aikaa kätkeytyäkseen ja avautuakseen riippuen siitä, miten alkuperäisinä me itse olemme läsnä tuossa avautumisessa.
Yksi on kuitenkin varmaa: pelin ihminen ei ole läsnä olemisen avautumisessa, koska hänestä on tullut eläimellisen luontonsa teknologisesti uusintava automaatti/robotti, joka vajoaa urbaanin teknologisen sivilisaation älylliseen barbariaan muuttumalla anonyymin todellisuuden anonyymiksi pelinappulaksi [vrt. Kafkan kirjojen päähenkilöt].
Mutta siinä missä Kafkan yksilöt vielä kokevat autoritaarisen 'Pelijumalan' kammottavan anonyymisyyden, anomian ja sieluttomuuden uhkaavan peroonallista minäänsä, siinä teknologisen onnen 'uudet luomukset' tuntevat, että Pelijumala kutsuu heitä jokaista erikseen [vrt. Althusserin interpellaatio] pelaamaan ilman, että kukaan asettaa kyseenalaiseksi sen oravanpyörän, mihin he astuvat suostuessaan yhäaikaa pelaajiksi ja pelinappuloiksi [hyväksikäyttäjiksi että hyväksikäytettäviksi/-tyiksi].
Olemisen mielen kysyminen on mieletöntä siellä, missä pelataan, lasketaan ja kehitelllään 'kuolleita muotoja' hyödyntäen joko formaali-loogisesti tai tilastollis-matemaattisesti Kaiken [maailman] teorioita.
Siellä missä oleminen on pelkkää ositettua olevaa [välttämätön, kontingentti, universaali, partikulaari, substanssi, aksidenssi], siellä ei 'hengen fenomenologisesti' [jolloin Käsite (myös edellä mainitut) on 'esi'-hegeliläisittäin ajatuksen elävää työtä eikä pelkkä metafyysisen tai triviaalin lauselogiikan yksittäinen, kivettynyt ja tyhjä termi] liikahda luovan älyn yksikään lehti. Siellä pätevät formaalin logiikan ja matemaattisen fysiikan kuolleet eli triviaalit lainalaisuudet [esim. ristiridattomuuden laki ja gravitaatio], joiden pitäminen olemisen mielen syvällisimpänä avautumisena olisi yhtä mieletöntä, kuin jos paaviksi naamiodun 'nerokkaan' [loistavan oppivaisen] papukaijan jakamat synninpäästöt otettaisiin täysin vakavasti.
Toki ihmis-paavi kuitenkin edustaa aivan eri todellisuutta kuin fyysikko tai loogikko jo sen vuoksi, että hän ei pelaa vaan näyttelee - niin vakavissaan kuin hän antaakin meidän ymmärtää olevansa. Papukaija sen sijaan vain matkii ja toistaa oppimansa kuin idioottimainen kone, joka on ohjelmoitu pelaamaan tiettyä peliä loputtomiin.
Kieltämättä paavi muistuttaa jossain määrin papukaijaa liturgisen toistamisen 'pakossaan', mutta vielä enemmän tuo papukaija - loistava matkija - muistuttaa matemaatikkoa, jonka aivot ovat pelkkää säännön seuraamista eli peliä sen kaikkein triviaaleimmassa muodossa.
2
Olemisen mieltä lähinnä lienee kuitenkin musiikki, koska se on yhtä aikaa sekä absoluuttista peliä [sävelten ja harmonioiden matemaattiset suhteet] että absoluuttista teatteria [musiikin ekspressiivis-kokemuksellinen esitys, esittäminen ja vaikutus].
Minun 'filosofiani' perimmäinen lähtökohta kiteytyy juuri musiikin arvoitukseen. Musiikissa [esim. Bachin 'matemaattisestikin heuristisissa' kontrapunkteissa] analyyttinen ja synteettinen yhdistyvät yhdeksi ainutlaatuiseksi olemisen mielen avaavaksi mahdollisuuksien näköalaksi tai aukeamaksi.
Mutta eikö myös matemaattinen fysiikka tee saman 'mielellisen' vaikutelman? Vastaus on, että fysiikka jää aina puolitiehen. Fysiikka on kuin musiikkia ilman ääntä, esitystä ja kokemusta. John Cagen kokeilu '4.33' osoittaa, että vaikka hiljaisuus ja tyhjyys synnyttävät merkityskokemuksia, ne eivät kykene tekemään tuota kokemusta mielekkääksi.
Soitettu ja kuunneltu [ei siis vaiettu] musiikki sen sijaan kykenee 'mielen ilmaisuun' vai pitäisikö sanoa paremminkin 'ilmaisun mieleen', mutta siihen vaaditaan kompos(t)oituja sävel-ääniä, jotka ihmismieli on rakentanut ja joihin se on tiivistänyt valtavan määrän informaatiota, joka saa musiikkiteoksessa runollis-symbolisen merkityksen. - - Kärjistäen ja yksipuolisesti sanottuna musiikki on runoutta ilman sanoja ja runous musiikkia ilman sävellettyä ääntä.
Bachin fuugien elämää suuremmissa kontrapunkteissa ja Schubertin liedien ylevän ja banaalin yhdistävässä herkkyydessä kuulemme sellaista 'olemisen mielen virettä' jota on turha hakea fysiikan ään(r)ettömistä kaavoista ja numeroista, jotka elävät omaa zombie-elämäänsä lukumystikoiksi muuttuneitten palvojiensa tieteellisissä menoissa [ei Pythagoraskaan ollut taiteilija (säveltäjä) vaan numeromaagikko].
Niinpä olen taipuvainen ajattelemaan, että juuri fyysikot ovat nykyisen aikamme todellisia mystikoita, jotka ovat sekoittaneet päänsä pahemman kerran 'törmättyään' tuntemattoman jumalan [gravitaation?] absurdiin pimeyteen ja/eli tyhjyyteen.
.....
Kosmos on kuin tyhjä idiootti, jolle Oleminen täälläolon [Dasein] muodossa eli ihmisen kielellis-symbolisessa tietoisuudessa ja luovuudessa [myös musiikki on kieltä] antaa mielen - lukuunottamatta 'viimeisiä ihmisiä', jotka pelaavat alistavia ja orgastisia pelejään kuin eläisivät huumeenomaisessa kiimassa, joka ilmentää heidän biologisen luontonsa barbaarista latteutta ja pinnallisuutta.
*
http://lukupiiri1.blogspot.com/2012/04/stephen-hawking-leonard-mlodinow-suuri.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/04/nykyfilosofian-uutuus-spekulatiivinen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux
http://ndpr.nd.edu/news/23797-after-finitude-an-essay-on-the-necessity-of-contingency/
http://www.netn.fi/kauppa/index.php?main_page=product_info&products_id=67
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:COSMOS-AzTEC3.jpg
6 comments:
Mika siina reduktionismissa niin pelottaa.
Ei elama arvottomammaksi muut reduktionismin myota.
Toisaalta on mahdollista, etta reduktionismi ei etene koskaan sille asteelle, etta fysiikalla voitaisiin ihmisen kayttaytymista selittaa.
Reduktionismin vastustavat myos asioiden redusoimista evoluutiohistoriaan ja geeneihin.
1
Kaikenlainen reduktionismi on viime kädessä eräänlaista animismia ja fundamentalismia, jolla vedotaan olemattomaan auktoriteettiin eli perimmäiseen alkuperään/totuuteen.
Sellaista totuutta ei kuitenkaan ole olemassa kuin uskonnollisena uskona tai metafyysisenä uskomuksena.
Reduktionismi ei lopulta selitä mitään vaan ainoastaan kerta toisensa jälkeen siirtää ongelmat kategorisesti tietoisen valinnan tavoittamattomiin [vaikka sen piti tehdä juuri päinvastoin] ikäänkuin tällä tavalla olisimme päässeet yhtään lähemmäs niin sanottua [olematonta] alkuperää/totuutta.
2
Eräs kaikkein 'ovelimpia' tapoja antaa reduktionismille realistinen madollisuus on juuri Quentin Meillassoux'n spekulatiivinen realismi, jolle absoluuttisen välttämätön faktisiteetti kontingenssina eli primaari faktikaalisuus ei ole ajateltavissa filosofisen korrelationismin ehdoilla [subjektin ja objektin välisenä loogisena suhteena riittävän perusteen lakiin vetoamalla].
'{T]he (qualifiable) totality of the thinkable is unthinkable'.
Zermelo-Cantorin joukko-oppia soveltamalla tämä asiaintila voidaan kuitenkin ilmaista matemaattisesti [mutta ei siis ajattelemalla] sekundaarina faktikaalisuutena, jolloin tajunnasta riippumaton todellisuus ilmenee kontingenssin välttämättömyytenä.
3
On sitten eri asia, missä mielessä ko. badioulais-platoninen matematiikan käyttö pystyy ilmaisemaan filosofisen diskurssin tasolla mitään muita kuin esim. siteerattua Meillassoux'n likimain runollisen kaltaisia kielikuvia.
Badiouhan 'todistaa' joukko-opin avulla, ettei Jumalaa [tyhjänä joukkona] voi olla olemassa.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että Badioun oppilas Meillassoux yrittää spekulatiivisella realismillaan todistaa, että tuo meille korrelaationa mahdoton 'tyhjä, ei-mikään' [faktikaalisuus kontingenssina] on itsessään olemassa meistä riippumatta. Sitä vain ei voi ajatella filosofisesti totaliteettina, mutta se on.
4
Oli miten tahansa, mutta matematiikkaa ei ainakaan minun mielestäni voi siirtää filosofian paikalle, koska matematiikalta puuttuu semanttinen ulottuvuus, joka on tietoisuuden aktuaalis-käsitteellinen suhde itseensä.
Semantiikan perustan eli tietoisuuden, itsetietoisuuden ja absoluutin suhdetta toisiinsa pohdittaessa ei voida ohittaa Hegeliä.
Badiou ja Meillassoux ovat viimeisenä metafyysikkona pidetyn ja haukutun Hegelin rinnalla lopultakin itse eräänlaisia mystikkoja, jotka vetävät hatuistaan tajunnastamme riippumattomia mutta matematiikan suolalla esiin taiottuja kontingenssi-kaniineja.
Mutta eihän sellaisiin kaniineihin ole pakko uskoa, ellei sitten fideistisesti halua uskoa, mikä mahdollisuus Badioulle ja Meillassouxille yhä teoreettisesti jää.
Rauno, sinun olisi kannattanut opiskella insinörtiksi.
Ihan oikeasti.
Ohessa reduktionismia.
Voisitko valistaa missä kohdassa tekstiä lupaamasi 'reduktionismi' piilee.
tärkeintä on jaksaa
tärkeää
sitä gravitaation mieli haluaa vaikkei näytä
Post a Comment