June 12, 2011

Onko naisilla oikeus käyttäytyä, miten he haluavat ilman vastuuta?

[Kielimafian mittavia lisäyksiä alkutekstiin viimeksi klo: 18.00]
*
[1] Yläkuvan mielenosoitus-julisteeseen on kirjoitettu oikean suuntainen maksiimi, mutta 'lutkat' eivät tajua ajautuneensa ristiriitaan, koska vaativat itselleen oikeutta tehdä miehille väkisin sen, minkä samanaikaisesti kieltävät näiltä itsensä suhteen ['not something you do to someone else']. Sillä vaikka mauttoman huoramainen pukeutuminen julkisissa tiloissa ei olekaan fyysistä väkivaltaa, se on silti 'raiskaava ele' eli katsojien pakottamista seksuaalisen lutka-provokaation uhriksi. [2] Keskimmäiseen kuvaan ja tekstiin ei tarvitse lisätä muuta kuin: 'sitä saa, mitä tilaa'. [3] Alimman kuvan naisen logiikka selittynee evoluutiobiologialla siten, että seksuaalisuus on naisen paras ase paitsi miesten mielenkiinnon herättämiseksi myös heidän aloitteellisuutensa 'hallinnoimiseksi' - ei väliä, vaikka naisen viesti onkin ilmiselvä kaksoissidos eli sisältää kaksoisstandardin: herätän halusi julkeasti ja vaikka väkisin, mutta sinä et saa välttämättä toteuttaa sitä lainkaan minun suhteeni . Siten lutkat ovat myös kapitalismia kaikkein raadollisimmillaan. Kaikki on vapaasti [? - lutkahan suorastaan pakottaa miesten huomion itseensä] myytävänänä kysynnän ja tarjonnan markkinoilla, mutta tuotteen ostaja joutuu herkästi syytteeseen tuotteen varastamisesta, koska myyjä on pidättänyt itselleen oikeuden peruuttaa kauppa tai muuttaa hintoja [tai korkoja] milloin tahansa. Lutka siis pitää oikeutenaan muuttaa jatkuvasti flirttipelin sääntöjä, mikä on selkokielellä sanottuna rikollista toimintaa [eli/tai kapitalismia]. [4] Etenkin naisen seksuaalisuutta koskevien suhtautumistapojen toisessa päässä on lutkaliike ja toisessa burqat/ääri-islam. Varmaa kuitenkin lienee, että toteutuessaan lutkien provokatorisen avoin ja anarkistinen seksuaalisuus muuttaa liberaalista yhteiskuntaa [vastoin? lutkien intentiota] entistä arvovapaammaksi eli pornoisemmaksi. Ääri-islam sen sijaan ilmentää umpidogmaattisten machomiesten despotiaa [esim. Taliban], jossa kaikki muutokset perherakenteessa eli naisen asemassa koetaan miesten mielissä uhkaksi koko islamilaisen maailman sisäiselle integraatiolle ja identiteetille. - Jossain lutkien ja burqien välimaastossa kai kulkee miehen ja naisen välisen sodan demarkaatiolinja. Tarvittaisiinkohan tässäkin Martti Ahtisaarta - pakottamaan osapuolet ainakin välirauhaan [äh - tylsää ;\].

I
'Lutkaliike' leviää Pohjois-Amerikassa

Poliisin naisopiskelijoille antama kehotus välttää pukeutumista "kuin lutka" on nostattanut protesteja Yhdysvalloissa ja Kanadassa. "Lutkakävelyihin" on osallistunut tuhansia naisia eri kaupungeissa. - Bostonissa marssi lauantaina 2 000 naista. Marssin järjestäjä luonnehti marssia protestiksi liian sallivasti seksuaaliseen väkivaltaan suhtautuvaa kulttuuria kohtaan. - Liike lähti kanadalaispoliisin lipsautuksesta, jota hän on jo pyytänyt anteeksi. Naisopiskelijoille terveydestä Torontossa puhunut poliisi sanoi, ettei naisten kannattaisi pukeutua lutkien tapaan, etteivät he joutuisi uhreiksi. Kommentti nostatti protestin, ensimmäisen lutkakävelyn Torontossa huhtikuussa. Sen nettisivun mukaan tarkoitus oli muuttaa lutkasanan merkitystä: Oman seksielämän hallitseminen ei tarkoita sitä, että odotamme väkivaltaa, kun osallistumme seksiin huvin tai työn vuoksi. Osallistujia oli 3 000  -Toronton jälkeen lutkakävelyjä on pidetty jo kolmessa kaupungissa Yhdysvalloissa. Suunnitelmissa on viisi muuta kaupunkia. - Osallistumaan kutsutaan kaikkia, niin sinkkuja, pariskuntia, vanhempia, sisaruksia, lapsia ja ystäviä - [Hs.fi, 8.5].

II
Henry Laasanen kommentoi tätäkin 'naisasiaa' järkevästi ja realistisesti.

Lutkaliike

11.6.2011 Henry Laasanen

1. Lutka-sanaa ei voi valkopestä pois sen negatiivisesta merkityksestä. Yritys on yhtä todennäköinen onnistumaan kuin "naisettomien runkkarimiesten" yritys parantaa mainettaan marssimalla.

2. Tämä kuva [ks. alin kuva tai linkki] kertoo oleellisen lutkaliikkeen logiikasta.

3. Lutkittelun pääasiallinen motiivi on naisten välinen kilpailu seksikartellin ylläpitämiseksi. Esimerkiksi lause "what a slut!" sopii naisen suuhun silloin, kun kanamainen nainen yrittää flirttailla hänen miehensä kanssa.

4. Lutkaliikkeen taustalla kaksi feministien perusmotiivia: a) miesten käyttämän (kuvitellun) patriarkaalisen vallan vastustaminen ja b) vaatimus naisten oikeudesta käyttäytyä miten he haluavat ilman vastuuta.

5. Feminismin tavoitteena on naisten kaikenlaisen seksuaalisen vallan käytön legitimointi ja kaikkien miesten väärien reaktioiden sanktiointi. Naisen on saatava pukeutua kiihottavasti, mutta jos se johtaa miehen viipyvään katseeseen, on mies sika ja syyllinen.

6. Monissa maissa on voimakas jako lutkiin ja madonniin. Noissa maissa lutkaliikkeelle olisi sosiaalinen tilaus.

7. Lutkaliikkeen keskittyminen pukeutumisen vapauttamiseen Suomen kaltaisessa maassa kuulostaa vitsiltä, koska 80 % naisista pukeutuu lutkahtavasti ja se on täysin legitiimi pukeutumisen tapa. Monissa muissa maissa vastaavasta pukeutumisesta joutuisi vankilaan tai häväistyksi.

8. Lutkaliikkeessa on rasistinen ja suvaisematon pohjavire, joka pitää vieraita kulttuureja länsimaista kulttuuria huonompana.

9. Miehillä on vähemmän oikeuksia pukeutua lutkamaisesti kuin naisilla.

10. Dave Chappelle aiheeseen liittyen [ks. linkki].

II
Lutkaliikkeen marssilaulu: Miun Vittuun Ei Saa Koskea
http://www.youtube.com/watch?v=ozxN5zRPCt8&feature=related
Raili's People - Miun Vittuun Ei Saa Koskea (Remix)
*
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75609-lutkaliike
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/henrylaasanen
http://i.imgur.com/t3Ghs.png [kuvalinkki]
http://www.youtube.com/watch?v=2OBPaenkxdg [Dave Chappelle]
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=henry+laasanen&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=henry+laasanen
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lutkaliike+levi%C3%A4%C3%A4+Pohjois-Amerikassa/1135265981573
http://ylioppilaslehti.fi/2011/05/lutkamarssi/
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lutkaliike+saapuu+Suomeen/1135266793193
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lontoon+lutkamarssi+julisti+Paljas+pinta+ei+tarkoita+seksi%C3%A4+/1135266839191
http://feedthebutton.com/2011/02/16/more-reasons-to-dump-you-and-people-who-annoy-you
http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/2011/may/10/slutwalk-hollaback-sexual-assault

3 comments:

Anonymous said...

Kuumat ilmat ja puolialastomat naiset häiritsevät mielenrauhaani. Ei näillä ilmoilla jaksa edes ajatella.

Komppaan linkillä:

http://www.tiedonantaja.fi/2010-5-8/poliittinen-vasemmisto-ja-eras-troijan-hevonen

Ironmistress said...

Kyllä ja ei. Naisilla on kyllä oikeus käyttäytyä miten he haluavat.

Mutta ei ilman vastuuta.

Jonsei muuten, niin tähän pätee se äipän lausahdus Oma vikasi. Mitäs menit ärsyttämään veljeäsi. Haastoit riitaa ja sait sellaisen aikaan. kun pikku ruukkilainen oli saanut päähänsä, ettei tyttöjä saa lyödä, vaikka he käyttäytyisivät kuinka sikamaisesti tahansa.

Rauno Rasanen said...

Huomattavasti laajennettu versio Valtio ja vapaus-teoksesta: 'Postmoderni politiikan filosofia'/Tuija Pulkkinen. (Alkuteos: The postmodern and the political agency, 1996.) Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Tekijän suomentama. 2. painos 2003. Helsinki: Gaudeamus, 1998.

Luin tämän kymmenisen vuotta sitten.