Musta päre

Ime tai kuole - olitpa sitten macho tai homo.

I
Maskuliinisesta kunnian kulttuurista feminiinis-ressentimenttiseen empatia-liberalismiin

1
Sammalkieli kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: Bloggaamisen hyviin puoliin kuuluu ainakin se, ettei homma mene liian helposti käsirysyksi.

Niinpä. - Mutta loppupeleissä menee väistämättä käsirysyksi - tai sitten vain purraan huulta, vannotaan ressentimenttisesti ikuista kostoa ja nälvitään toisiaan kuten naisten käytöksestä olemme usein havainneet.

Maskuliininen aggressio sen sijaan on suoraa sekä julmaa ja/tai jopa itsetuhoisen pidättyväistä [mutta myös perimmältään sääntöjä noudattavaa/reilua - esim. kaksintaistelut]. - Esimerkkeinä alunperin kristillis-perustaisen valistus-oikeus-liberalismin kauhistelemat kunnian kulttuurit eli islamilaiset valtiot sekä Japani.

Anglo-saksiselle maailmalle ominainen liberaali-demokraattinen small talk-perinne on feminiinisen munatonta - usein närkästynyttä ja loputonta kiertoilmaisua, jossa aggressiot pelkurimaisesti delegoidaan [kuten naiset aina tekevät] jollain hiivatin ihmisoikeus-tekosyyllä ammattisotilaiden [lähinnä miesten tai miesmäisten naisten] hoidettaviksi kuten nyt Libyassa.

Tämä on pirullinen kärjistys, mutta en ole ainut, joka sen on esittänyt. Tosin ne toiset eivät välttämättä ole [joskus kylläkin] olleet mitään fasismin kannattajia vaan ihan arvostettuja psykiatreja/psykologeja sekä yhteiskuntatieteilijöitä.

Monet heistä tietysti [kuten Hannu Lauerma] pitävät [esimoderneja] kunnian kulttuureja ainakin äärimmissä muodoissaan jonkinlaisen psykopatian ilmentyminä. Tämän väitteen he aikovat ilmeisesti todistaa geneettisesti ja kromosomitasolla - ilman mitään sekavaa eettistä filosofointia - [jos haluatte tietää, mitä on vaarallisin rasismi tässä maailmassa, niin juuri tällainen harha (geneettinen virhepäätelmä), joka luulee löytävänsä oikean ja väärän/hyvän ja pahan suoraan geeneistä].

2
'Islamilla on sentään miehiä', kirjoitti Nietzsche pilkaten kristillisten pappien ylevän tekopyhää lammasmaisuutta. Luulenpa kuitenkin, että Nietzsche tuskin yllättyisi tämän päivän ev.lut.-naispappeudesta. Hänen mielestään kristinusko oli moraaliltaan feminiininen uskomusjärjestelmä ;\].

Jos yrittää ymmärtää maskuliinisuutta, kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti - hyvin tarkkaan ja ajatuksella - merkillinen, ajoittain sietämättömän raaka [en pidä itsetarkoituksellisista splatter-filmeistä] mutta psykologisesti ja filosofisesti kerrassaan hieno elokuva: Fight Club. - Yhteisesti jaetulla ja yhteisesti koetulla väkivallalla rituaalina on ideologis-uskonnollisesti yhdistävä vaikutus.

Miehet ovat sekä biologisesti että psykologisesti perimmältään taistelijoita. Toisin sanoen seksuaali-rivaalinen aggressio on koodattu heidän geeneihinsä - olkoonkin, että tuon aggression pitäisi kai olla pelkästään [joskin epäsuorasti] suvunjatkamisen palveluksessa.

Silti rivaalisenkin aggression suora ilmaiseminen on modernissa yhteiskunnassa kiellettyä, koska se on alkuperäisimmillään fyysisesti väkivaltaista.

Ehkäpä siis sittenkin on niin, että ollakseen modernin yhteiskunnan vaatima rauhallinen ja harkitseva liberaali-feministi a la John Stuart Mill miestä pitäisi siunata 'hyvänlaatuisella' kromosomivirheellä [vai mitä Lauerma].

Toisin sanoen liberaali-demokraattisessa ihannevaltiossa ihmisten pitäisi olla androgyynejä: lesboja sekä homoja, jotta avointa fyysistä väkivaltaa esiintyisi mahdollisimman vähän - ikäänkuin homot ja lesbot eivät kykenisi saattamaan kanssa-ihmisiään mitä saatanallisimpiin olosuhteisiin sekä henkisesti että lopulta myös fyysisesti.

3
Olen kurkkuani myöten täysi tätä suvaitsevaista ja hyssyttelevää aikaa, jossa kaikki haluavat saada kaiken - olla mitä vain - lässyttää julkisesti mitä vain - tehdä mitä vain - nauttia ja kuluttaa niin paljon kuin sielu sietää eli juosta kapitalistin narussa kuin liekaan sidotut kotieläimet.

Nämä säälittävän mukavuudenhaluiset lampaat [viimeiset ihmiset] eivät halua tietää eivätkä varsinkaan tuntea ja kokea, mitä todellinen kärsimys eli itse elämä paljaimmillaan on vaan pakenevat sitä viimeiseen asti kaiken maailman sosiaalisen median sekä muun kaupallisuuden hömpötyksiin [tätä he nimittävät vapaudeksi!] ja vaativat kaiken lisäksi, että heidät ja heidän lässytyksensä [Heideggerin Gerede] pitää ottaa vakavasti.

Voi olla, että kuulostan jälleen kitisevältä ja kyyniseltä konservatiivilta, mutta maailma, jossa on pelkästään muka-suvaitsevaisia small talk-eufeemikkoja sekä hyssyttelevän munattomia pelkureita, ei miellytä minua.

Jos fyysisen turvallisuutemme hintana on äänekäs ja pinnallisuuteen [imagot, muodit, roolipelit, trendit, mainokset], ressentimenttiin [jolloin ihmisen paras ystävä ja lähimmäinen on lopulta juristi] sekä muodollisiin [kirjaimellisesti sisällyksettömiin eli pinnallisiin] vapaus- ja ihmisoikeuksiinsa hysteerisesti takertunut yksilömassaihminen, niin kiitos ei - mieluummin elän jossain toisessa maailmassa, jossain toisessa elämässä.

Sanotaan, että sokeitten maailmassa silmäpuoli on kuningas - niin kauan kuin kateellisimmat sokeat puhkaisevat hänen ainoan silmänsä - -.

Analogisesti: liberaali-demokraattisen yksilö-massoittumisen ja tasa-arvo-oikeuksien hysteeris-pakkoneuroottisessa [ei siis suinkaan aidosti vapaassa] sääntö- ja kontrolli-maailmassa se, joka uskaltaa ajattelussaan ja sanomisissaan olla häikäilemättömän rehellinen ja itsenäinen, on lopulta kaikkein hyveellisin - niin kauan kunnes hänet suljetaan vankimielisairaalaan - [kiitos Lauerma psykopatia-diagnoosista].

4
Internetin yleistymisen myötä valtavasti lisääntyneen mielipiteiden ilmaisemisen ja kommentoimisen todellinen luonne paljastaa sen ikivanhan totuuden, että tietäväisimmätkin argumentti-säädöt muuttuvat tiukan paikan tullen lopulta sietämättömän rajoittuneeksi ja itsekkääksi saivartelu-toistoksi.

Olisikin näin ollen fiksumpaa keskittyä vakavasti sanomisensa retoriikkaan kuin pelkkiin argumentti-viilailuihin [älkää ottako tätä kärjistystä ihan loppuun asti vakavissanne, vaikka itseni kohdalla pidän sitä kyllä miltei ohjeellisena nykyään, mutta ehkä alan jo olla väsynyt argumentoimaan].

PS.
Jos joku nyt luulee, että kannatan aggressiivis-sotaisaa kunnian kulttuuria, haluan muistuttaa, etten esim. ole käynyt armeijaa, enkä millään tavoin ihaile sotilaallisuutta, joskin vanhemmiten kritiikkini armeijaa kohtaan on selvästi lieventynyt. Sen sijaan askeettis-pidättyväinen kunnian kulttuuri vetää minua puoleensa paljon enemmän - ikäänkuin vastapainona anarko-satiiriselle luonteelleni, jota minun ei aina ole helppo pitää kurissa ja nuhteessa.

II
Repressiivinen liberalismi ja ressentimenttinen vallankäyttö kansankirkon hajoamisen aattona

1
Lisää hämmennystä herättääkseni nimitän Vihreitten ajamaa homojen täydellistä adoptio-oikeutta ja vaatimusta heidän kirkollisesta vihkimisestään saman kaavan mukaan kuin heterotkin repressiiviseksi liberalismiksi.

Jos nimittäin joku asettuu kriittiselle kannalle tämän itsensä miltei veriuhriksi korottaneen homovähemmistön suhteen, hänet leimataan repressiivisen liberalismin kannattajien piirissä välittömästi rasistiksi ja fasistiksi.

Näin ollen kirkon politisoituneeseen homokeskusteluun viitaten voi täysin oikeutetusti kysyä: kuka tässä lopulta käyttäytyy rasistisesti - medialle mainosarvoltaan näköjään korvaamattomat viher-liberaali-homot vain junteiksi ja rasistisiksi haukutut hetero-konservatiivit?

Repressiivinen liberalismi on eräs sovellutus Nietzschen kuvaamasta antiikin kristittyjen orjakapinasta moraalin alueella roomalaisia herroja, heidän jumaliaan sekä ylipäätään pakana-etiikkaa vastaan [ks. herra- ja orjamoraali].

Jos joku ei suostu avoimesti hyväksymään kaikkea sitä, mitä itsensä sorretuksi kokema vaatii, niin hänen moraalinsa kompromettoidaan ja hänen arvonsa ihmisenä voidaan suorastaan mitätöidä. Tämä on sorretun rasismia sortajaansa kohtaan - kirjaimellisesti.

Kyseistä ilmiötä ei näin ollen voi rajata pelkästään identiteetiltään [mikä se sitten kulloinkin lienee] erilaisten, yksittäisten vähemmistöjen selviytymis- ja vapautumis-taktiikaksi vaan se on ressentimenttisen mentaliteetin/eetoksen strateginen toimintamuoto, jolla siis pyritään saattamaan jokaisen vastustajan moraali huonoon valoon.

2
Mitä repressiivisen liberalismin akuuteimpaan ilmentymään eli Suomen ev.lut. kirkon sisäiseen homohässäkkään tulee, niin toistan ja tarkennan aiemmin sanomaani toivoen, että luterilainen kirkko hajoaisi nopeasti vähintäinkin kahtia: ultra-liberaaleihin promiskuiteetti-kristittyihin ja patakonservatiivisiin lähetyssaarnaaja-asento-heteroihin.

Koska itse olen uskonnollis-seksuaaliselta identiteetiltäni ateistis-konservatiivinen porno-runkku-ortodoksi, joka kuitenkin eroaa ortodoksisesta kirkosta heti sinä päivänä, kun se sallii naispappeuden homojen vihkimisestä ja rippisalaisuuden murtamisesta nyt puhumattakaan, toivon, että kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan lopullisesti ja ääriliberaalit saisivat perustaa omia lahkojaan mielin määrin esimerkiksi Helsingin Kallion kaupunginosan tyhjillään oleviin meemi-lokeroihin [käyttääkseni Ironmistressin tieteellisestikin osuvaa ilmaisua (komaan hei - tämä oli vitsi!)].

Silloin nimittäin jyvät erottuisivat akanoista, mikä tosin merkitsee samalla, että akanat saavat vapaasti lennellä, minne haluavat.

Selkokielellä sanottuna - jos kristinuskolla enää on mitään merkitystä uskontona [tiedostamattamme kristinusko tietysti vaikuttaa elämäämme koko ajan esim. lainsäädännön omaksumien eettisten arvojen kautta], niin vasta silloin, kun yksittäinen kristillinen yhteisö voi mahdollisimman itsenäisesti päättää kirkkopoliittisesta ja opillisesta linjastaan ilman valtion suoman verotusoikeuden dogmaattisesti korruptoivaa vaikutusta [naispappeus, homoavioliitot, rippisalaisuuden purku jne.] - vasta silloin se voi aidosti ylläpitää traditionaalisen ortodoksisuuden perinnettä.

Toisaalta ne, jotka haluavat tehdä kirkosta roolipeli-huvipuiston, jossa hyväksytään mm. promiskuiteetti ja juhlitaan homo- tai bi-Jesseä, jonka paikallinen aikuisviihdetähti Maria Magdala vietteli, voivat silloin aivan rauhassa ryhtyä harjoittamaan gnostilaisia polyamoria-riittejään ja pitää niitä aitona kristinuskona.

Kun kuvaamani - vähintäinkin mullistavan - eriytymisen eli post-reformatorisen protestin annetaan tapahtua ja toteutua ikäänkuin omalla painollaan, myös ongelma homojen adoptio-oikeuden suhteen raukeaa. Menkööt he naimisiin tai olkoot menemättä, adoptoikoon lapsia samoilla [tosin sukupuolineutraaleilla] ehdoilla kuin heterotkin.

Valtion tai toisaalta yhdenkään kommuunissa elävän viherpiipertäjän ei tarvitse enää ryhtyä harjoittamaan repressiivistä liberalismia niiden suhteen, jotka eivät uskonnollis-eettisistä syistä hyväksy näkemystä, jonka mukaan heteroparin ja homoparin välillä ei ole mitään pedagogis-essentiaalisesti olennaista eroa suhteessa jälkeläisten kasvattamiseen.

Päädyn siis lopulta pluralismiin. Mutta - [pitkä ajatusviiva] - tässä pluralismissa ei tarvitse repressiivisen liberalismin [ei myöskään repressiivisen toleranssin] hengessä väkisin kunnioittaa muitten arvoja - ei välttämättä edes sietää niitä. Pääasia ettei tule käyttäneeksi väkivaltaa inhoamiaan ihmisiä kohtaan. Mutta pluralismia se silti on - sanokaa mitä sanotte.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Repressive_Tolerance
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma
http://fi.wikipedia.org/wiki/Splatter
http://en.wikipedia.org/wiki/Fight_Club_(film)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche#Herramoraali_ja_orjamoraali
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/repressiivinen-toleranssi-eli-kuinka.html
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/vakisinsuvaitseminen-repressiivinen.html
http://coco.blog.rendez-vous.be/12654/Hoe-herken-je-een-homo-van-bij-de-geboorte/