Rasismi ei ole [edes] arvo-argumentti vaan [virhe]päättelyksi sofistikoitunut persoonallisuuden rakenteen defenssi

In the picture a man says to the black male that he does not fit in. This is a modern illustration, so slavery doesn't exist, but racism still occurs.
*
Kirjoitan tässä jatko-osan RIP IT OUT!-päreen kommenttiini, jonka olen siirtänyt alkuluvuksi I pohjustamaan jälkimmäistä osaa II.

I
Rasismi ei ole selittelyn vaan selkeän valinnan asia, joten lisäkommentointi aiheesta saattaa olla melko hyödytöntä. Sitäpaitsi olen kantani selvittänyt aiemmin jo moneen kertaan.

Halla-aho [kuten minäkin] on valintansa tehnyt [siinä määrin kuin totuuden ja totuuden vastaisuuden välillä voi tietoisesti valita].

Tuon valinnan mukaan ihmiset ovat ontologisesti [kategorisesti, periaatteellisesti, aksiologisesti, eksistentiaalisesti jne.] eriarvoisia ominaisuuksiensa erojen perusteella.

Non sequitur - eivät ole. Kyseessä on rasistinen virhepäätelmä.

Ihmiset ovat aksiologisesti samanarvoisia ja ominaisuuksien erilaisuus siten pelkästään luonnollista diversiteettiä, josta ei voi johtaa aksiologista erilaisuutta kuin nimenomaan tekemällä rasistinen virhepäätelmä [vrt. naturalistinen virhepäätelmä, jonka mukaan hyvää ei voi johtaa luonnollisista ominaisuuksista - ei myöskään pahaa tai ylipäätään arvoja].

Tämä vaikuttaa keinotekoiselta määritelmäerolta, mutta siihen sisältyy koko rasismin ja antirasismin välillä vallitseva antagonismi, joka ei argumenteilla ratkea, koska kyseessä on arvovalinta, minkä seikan Halla-ahokin selkeästi on myöntänyt.

[Kyseessä on kuitenkin samalla syvempi 'häiriö' eli rasistiseen arvovalintaan sisältyvä/johtava väärinkäsitys rasistin loogisessa ajattelussa - virhe, johon antirasisti ei lankea].

Keskustelu ei siis etene näistä lähtokohdista ja ehdoista käsin. Voimme vain polemisoida ja toimia. Practically - poliittinen taistelu ja tahdonilmaus korvaavat muodollis-loogisen väittelyn.

Politiikasta huolimatta mitään kunnon kompromissia [edut ja haitat tasapainottavaa intressi-pakettia] tästä ei voi syntyä, koska rasistinen ja ei-rasistinen valinta ovat kumpikin em. perustavan rationaalis-kategorisen päättelyehdon alaisia, mikä ylipäätään tekee järkevän ajattelun mahdolliseksi.

Mutta [vielä kerran] kuten edellä totesin: Halla-aho [sekä Ironmistress ja konservatiivi-nationalistit ylipäätään] tekevät virhepäätelmän johtaessaan ihmisten välisen arvoerilaisuuden ihmisten välisten ominaisuuksien eroista [mihin unohtuikaan taas kuuluisa Humen laki?].

II
1
Jos nyt joku kritisoi päättelyäni sanomalla, että hän arvioi esim. maahanmuuttajia heidän tekojensa ja tekemättä jättämisiensä eikä ihonvärin tai muiden luonnollisten ominaisuuksin perusteella, mikä olisi rasisimia, haluan esittää vastakritiikin.

Ensinnäkin pitää kysyä, miten rasistille on mahdollista erottaa maahamuuttajien teot ja heidän ominaisuutensa kategorisesti toisistaan. Väitän, että rasistinen [muka seuraus-eettinen] logiikka päättelee [sitä itse tajuamatta] teoista suoraan ominaisuuksiin, jotka toimivat syinä tekoihin. Tekoja, joiden pitäisi olla yksittäisiä ja suhteessa lakiin, käytetäänkin ominaisuuksien tavoin.

Kun musta mies varastaa, häneltä yhtäkkiä löytyykin myös ominaisuus eli taipumus varastamiseen. Tietenkin rasisti kieltää päättelevänsä juuri näin, mutta koska hän kannattaa aksiologisesti eriarvoisuutta, hän tekee väistämättä näin. Rasistille nyt vain on mahdotonta tehdä loogista erottelua teon ja sen aiheuttavan eli eriarvoisuutta ilmentävän ominaisuuden välillä, sillä muussa tapauksessa eriarvoisuus-periaate raukeaisi lakiin suhteutettavien yksittäisten tekojen oikeudelliseksi arvioinniksi.

Seuraus-eettinen rasisti siis päättelee kuin [pseudo]velvollisuus-eetikko - sillä erotuksella, että hän rakentaa eriarvoisuus-väitteensä muka empiiristen faktojen varaan [mikä siis on arvoväitteenä kategorinen virhe], kun taas deontologi lähtee abstraktista periaatteesta eli samaa lajia olevien samanarvoisuudesta, mikä väite on kantilaisittain transsendentaalinen postulaatti, jossa yhteisistä lajiominaisuuksista seuraa moraalisen tietoisuuden lakina yhteinen velvollisuus kunnioittaa saman lajin edustajia samanarvoisina.

Tämä ehdoton maksiimi ei kuitenkaan seuraa suoraan empiirisistä faktoista vaan on rationaalinen päätös, joka ylittää nämä faktat, sillä eihän empiria ikinä ole päättänyt arvokysymysten suhteen yhtään mitään - sen tekee aina ihminen joko autonomisen järjen intuitioineen ja kategorioineen tai pelkästään omien intressiensä ja psykologisen egoisminsa sanelemine vaatimuksineen.

Seuraus-eettinen päättely vetoaa aina empiirisiin [intressi-]faktoihin, olivatpa ne tekoja tai ominaisuuksia tai kuten yleensä: ominaisuuksiksi arvotettuja tekoja.

Jos ja kun deontologi liikkuu epistemologis-ontologisessa kehässä [jonka hän ymmärtää ja myöntää kehäksi joskin väistämättömäksi ja hyväksi sellaiseksi], koska hän tietää, ettei voi perustella samanarvoisuutta mistään lopullisen objektiivisesta evidenssi-kriteeristä käsin, niin rasisti sen sijaan vetoaa havaittaviin ja mitattaviin eroihin - [deontologi korostaa enemmän ihmisten kulttuuris-kielellis-antropologista samankaltaisuutta kuin yksittäisiä, satunnaisia mutta sellaisenaan luonnollisia eroja],

Rasistin logiikka erotuksena kategoriseen lähtökohtaan on empiiristä yleistystä yksittäisistä ominaisuuksista ja ominaisuuksia heijastavista teoista. - Voidaan helposti havaita, että näin kontingentti ja rasistin strategisiin intresseihin sekoittunut hyöty- ja seuraamus-logiikka on pelkästään päättelijänsä omaa ressentimenttiä ja hybristä, jonka hän haluaa salonkikelpoistaa eli oikeuttaa vetoamalla tässä tapauksessa maahanmuuttajien sopeutumattomuuteen, rikollisuuteen, työttömyyteen, kielitaidottumuuteen jne.

Tämän tekojatkumon toisesta ääripäästä löytyy tietenkin tyhmyys-ominaisuus eli perimmältään somalien ja romanien sopeutumattomuus on heidän geneettis-kognitiivista vajavuuttaan verrattuna valkoihoiseen nationalistiin, joka selvittää länsimaiset ÄO-testit hiukan paremmin kuin heikommat länsimaiselle sivistykselle ominaiset valmiudet omaava maahanmuuttaja [huom. - 'länsimaiset' valmiudet eivät ole sama asia 'länsimaiset' geenit ;\].

Mitäpä tuohon on lisäämistä. Kyseessä on näennäisen vakuuttava mutta loogisesti virheellinen päättelyketju. - Non sequitur eli siitä ei seuraa, että eri rotujen aksiologis-ontologinen eriarvoisuus olisi oikeutettua ja legitimoitua minkäänlaisten testien perusteella. Tietenkin luonnolliset ja kulttuuriset erot vaikuttavat ihmisten valmiuksien laatuun ja määrään, mutta tällainen eroavuus [toistan tätä yhä uudelleen] ei ole kategorista [ehdotonta] vaan kontingenttia [ei-välttämätöntä, sattumanvaraista].

Seurausetiikassa teon [tai velvollisuuden] arvon määrää teon seuraus, vaikka siinäkin ratkaiseva päätös teosta palautuu aina tekijän taipumuksiin, pätevyyteen ja tahtoon. Seurauseetikko ei tietenkään per definitionem ole rasisti, mutta heti kun hän lähtee yleisellä tasolla operoimaan ja perustelemaan poliittisia valintoja nimenomaan eriarvoisuudella hyöty- ja seuraamus-lähtökohdista käsin, hän muuttuu sellaiseksi. Ja sitä rasimia ei käsitemäärittelyillä tai lakipykälillä muuksi muuteta. Se piilee erittäin syvällä ihmisen psyykkisessä rakenteessa ja vaikuttaa kaikkeen, mitä hän toisista ihmisistä ja yhteiskunnasta ajattelee. Tämän vuoksi argumentointi rasistin kanssa on turhaa. Häntä voi vain halveksia.

2
Sen, joka ryhtyy operoimaan Humen lakia tiukasti soveltaen kaikkea moraalifilosofista arvokeskustelua, pitäisi ehdottomasti muistaa, että tuo laki kumoaa myös kaikki hänen omat näkökulmansa arvokysymyksiin - siten myös hänen rasisminsa argumentatiiviset perustelut [tätä ei Ironmistress nähdäkseni ole täysin ymmärtänyt].

Humen laki on hyvä renki mutta huono ja yksisilmäinen isäntä. Koska tuo laki toteuttaa perimmäisen skeptisismin logiikkaa, sitä pitää osata käyttää harkitusti, jotta siitä olisi todellista hyötyä arvo-kritiikkinä. Totaali skeptisismi nimittäin [ainakin kantilaisten transsendentalistien mukaan] päätyy itsensä kumoavaan performatiiviseen ristiriitaan, mikä merkitsee, että pysyäkseen johdonmukaisesti skeptikkona [ja Humen lain soveltajana] ihmisen pitäisi olla totaalisti osallistumatta kommunikaatioon eli vaiettava jotakuinkin kaikesta siitä, minkä väittää tietävänsä ei-tiedoksi.

Sillä heti kun skeptikko osallistuu kielelliseen kommunikaatioon [diskurssiin] hänen skeptisisminsä perusta kumoutuu, koska tällöin hän lähtee pelaamaan yhteistä kielipeliä, joka sisältää tietyt kommunikatiivisen toiminnan ehdot, joiden ulkopuolelta käsin on [skeptikkona] mahdoton edes väittää epäilevänsä mitään. Toisin sanoen - jos osallistut kielelliseen kommunikaatioon, et voi edustaa kaiken kattavaa johdonmukaista skeptisismiä - rajattua epäilyä kylläkin [ks. PS.].

Absoluuttinen vaikeneminen on tietysti reductio ad absurdum, mutta sen avulla voidaan kirjaimellisesti osoittaa myös humelaisen skeptikon dilemma. Skeptikko ei [kuten edellä jo viitattiin] voi tietää edes sitä, että tietää jonkin tiedoksi väitetyn olevan ei-tietoa. Sillä jos hän näin pystyy perustellusti väittämään, hän ei voi samanaikaisesti olla skeptikko eikä käyttää Humen lakia johdonmukaisesti loppuun asti [ks. PPS.].

Skeptikko voi esittää enintään sellaisia arvoväittämiä, jotka ovat avoimesti tai peitellysti intressi-sidonnaisia [strategisia] - toisin sanoen psykologista egoismia, joka on naamioitunut normi- ja arvo-argumentteihin. Siten ne ovat myös vain askeleen päässä rasismista.

Näihin habermasilaisen kommunikaation transsendentaali-loogisiin ehtoihin suhteutettuna jopa esim. Foucaultia voi pitää viittä vaille rasistina, sillä vaikka Foucalt korostaa [antimarxilaisesti] vastarinnan ja historiallisen muutoksen merkitystä, häneltä puuttuu.se oikeutus-proseduuri, jolla hän voisi tuon vastarinnan [arvon] legitimoida. Näin ollen homojen puolesta mielenosoituksissa marssinut professorimme olisi koska tahansa - ilman loogista ristiriitaa - voinut marssia vaikka rasismin puolesta - [Foucault'n positivistinen nominalismi ja/eli subjektiton valta-strukturalismi on lopultakin yhtä kuin nihlismi - siitä ovat koko lailla yhtä mieltä niin Zizek, Milbank kuin D. B. Hart].

PS.
Oltiinpa etenkin Habermasin edustamasta kantilaisen transsendentalismin revisiosta mitä mieltä tahansa, niin ei voida kieltää, etteikö siihen sisältyisi kosolti järkeä - olkoonkin, että habermasilainen desisionismi näyttäytyy ainakin minulle yhtä aikaa sekä keskustelun muodollisiin ehtoin dogmaattisesti sitoutuneena [skeptisismin transsendentalistinen vastakohta] myös varsin idealistiselta ja aidon väittelyn poissulkevana konsensus-idealismina.

PPS.
Tähän kohtaan on syytä lisätä, että Humen lain tiukimpaan [mutta loogisesti koherenttiin] tulkintaan sisältyyy myös Humen todistus kausaliteetin illusorisuudesta [näemme vain useinkin odotettavissa olevia liikkeitä, emme syy-yhteyksiä], mikä merkitsee, että kaikki syyn ja vaikutuksen yhteydet [ei siis ainoastaan tosiasioitten ja arvojen välinen yhteys] ovat pelkkiä tapojen, tottumusten ja tutkimusten tajuntaamme iskostamia ennakko-odotuksia.

Liikkuva biljardipallo on tähän mennessä aina saanut toisen pallon liikkeeseen siihen osuessaan, aurinko on tähän mennessä aina noussut aamulla laskettuaan illalla. Maailmankuvamme rakentuu siis kauttaaltaan mahdollisimman suurten todennäköisyyksien varaan [todennäköisyyksistä on tullut välitöntä common sense-tietoa], mutta [toisin kuin Kant tai Hegel ajattelivat] mitään kausaliteettia ei tietoisuuteen sisältyvänä ymmärryksen muotona tai absoluuttisena dialektisena käsitteenä ole olemassakaan [kausaliteetti ei ole ymmärrykseemme sisältyvä kyky/muoto vaan luotettava common sense-tottumus; - mutta näin ollen Humen täytynee kieltää myös luonnonlait, joskaan siihen en nyt puutu].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/05/rip-it-out.html
http://huckleberryfinnsatiremap.blogspot.com/

Franciscus, kontrafaktuaalit ja Möbiuksen nauha

Kuvassa 'kapitalisti'-Franciscus ja hänen lentävät asiakkaansa.
*
Tämä teksti on kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan kommenttiin edellisessä päreessäni.

I
Franciscus, 'Jumalan pieni köyhä' oli voimakastahtoinen mutta äärimmäisen vaatimaton askeetti. Omistautuakseen vain Jumalalle Franciscus jätti kaikki maalliset ja yhteiskunnalliset kahleet/sitoumukset. Itsenäisen valintansa ja Jumalalle kuulumisensa merkiksi hän jopa luovutti perheen jäsenenä saamansa vaatteet takaisin isälleen.

Fransiscus siis saarnasi äärimmäistä köyhyyttä, mutta lieneekö historian ironiaa, kohtalon ivaa, näkymättömän käden vaikutusta vai järjen viekkautta, että hän tulikin tällä tavoin, kontrafaktuaalisesti, synnyttäneeksi kapitalismin hengen.

Esimerkkini paljastaa osaltaan, ettei todellisuus toteuta intentioitamme suoraan - ei käsitteellisesti eikä empiirisesti. On vain jatkettava tulkintaa ja yritettävä katsoa asioita erilaisista perspektiiveistä.

II
TAKKIRAUDALLE:

1) En minä älykkyydellä mitään kirjaimellisia älykkyysosamäärälukemia tarkoittanut. Tekstini on ironinen viittaus ja kommentti länsimaiseen ylemmyydentunteeseemme suhteessa muihin kulttuureihin (kannattaa oppia lukemaan minua). - Sitäpaitsi älykkyysosamäärään vetoaminen kulttuurieroja selittävänä perusteluna on vähintäinkin epämääräinen argumentti implikoiden rasistisen eugeniikan (palaan eugeniikkaan ja bioetiikkaan Badioun merkeissä).

2) Ordnung muss sein. Isännän oikeudella. Seli seli. Sillä noinhan minäkin tietysti ajattelen, mutta luepa se Badioun integrointi-ironia vielä uudestaan. Kunnioitan eroasi/identiteettiäsi, kunhan vain ensin assimiloidut täysin tähän kulttuuriin. Mitä muuta tämä asenne pitää sisällään kuin rasistisen intention?

No okei - kaikissa kulttuureissa on paineita vähemmistöjä kohtaan, mutta tuo yhtäläisyys ei tee niistä vähemmän rasistisia. Vastaan kysymykseesi, jonka kerran esitit (muistaakseni jotenkin seuraavasti): olemmeko minun mielestäni rasisteja kaikki?

Vastaus on (ilman selityksiä, joita toki löytyy) kyllä, vaikkei tämä teekään kulttuureista ja ihmisistä yhtään sen tasa-arvoisempia keskenään. Muistuttaapahan meitä kuitenkin siitä, miten vahva ad hominem- tai ylipäätään ideologinen paatos useimpiin läheiseksi kokemiimme päätöksiin sisältyy.

Eesimerkiksi: pelkästään eriävät argumentit eivät saa hyviä ystäviä ja luontoihmisiä, Erkki Pullianen ja Erkki Salolainen, äänestämään päinvastaisilla tavoilla atomivoimakysymyksessä. Kyllä siinä joitain pelkästään käsitteellis-argumentatiivisen tason ylittäviä vakaumuksia, intressejä, tuntemuksia ja pyrkimyksiä on perimmältään takana.

Mutta eihän kukaan haluaisi sanoa loppupeleissä massiivisen evidenssi- ja argumenttivyörytyksen jälkeen, että perkele - mä äänestän ei (tai kyllä), koska musta tuntuu siltä, että mä olen oikeassa! - Perimmäiset päätöksemme eivät kuitenkaan ole rationaalisia vaan tulevat 'aus einem Nichts' kuten Carl Schmitt sanoi.

 (Jos Zizek hegeliläisyydessään on tässä asiassa eri mieltä, sitä pahempi Zizekille, jonka rationalismi suorastaan pursuaa voluntarismia - etenkin rivien välistä. - Mutta ei hän ole, koskapa diggaa myös Schellingiä: voluntarismi (halu) on särö, murtuma (= tietoisuus, vapaus) alkuperäisessä ykseydessä eli tyhjyydessä).

3) Käytännössä asia on juuri kuten sanot. Lain mukaan pitää toimia, mutta etkö sattunut huomaamaan, että vertasin sinun lakikäsitykstäsi ja monikulturalistien toiseuden etiikkaa keskenään tarkoituksenani osoittaa lakiin ja etiikkaan vetoamisen perimmäisen motivaation kahtiajakoisuus: itsekkyys ja tekopyhyys.

Olen mamu-mummo-keskustelun yhteydessä kommentoinut, että ne, jotka jääräpäisimmin vetoavat lakiin mummojen karkottamisessa vetoavat itse asiassa omiin pelkoihinsa, inhoihinsa ja ties mihin lain taakse kätkeytyviin narsistisiin affekteihin.

Fobiat ovat varmasti myös todellisia, mutta voiko (strategisten ja/tai todellisten) fobioiden varaan rakentaa toimivaa yhteiskuntaa? Ilmeisesti voi, mutta se ei ole kovin mukava 'sosietee' (islamilainen fundamentalismi, kommunismi, natsit, George W. Bushin paranoidis-militaristis-konservatiivinen USA jne.).

Laki itsessään ei tässä asiassa ole äärimmillään muuta kuin rasististen tunteitten naamio, joka nuo ei-suoraan-ääneen-sanotut-tunteet oikeuttaa/legitimoi, vaikka laki itsessään toimii (kuten sen pitääkin toimia) tuomioissaan ja periaatteissaan koherentin ja mahdollisimman ristiriidattoman oikeuden, siten poliittisen legitimaation, turvaajana.

4) Edelliseen viitaten: - puheesi on asenteellista eivätkä faktasi näin ollen vakuuta minua siitä, että olisit näissä asioissa täysin rehellinen itsellesi saatikka muille. - (Mutta toki otan tämän väitteen myös omaan piikkiini, sillä minähän tässä kritisoin.)

5) Edelliseen viitaten: - kaikki kulttuurit ja ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rasistisia, mikä on saatanallinen mutta täysin evoluutiota palveleva, itsekkään geenin piirre ihmislajissa. Ahneus, kateus ja ylpeys ajavat meitä toistemme kimppuun kaikkialla. Kaupankäynti eli toinen toisistaan hyötyminen on lopultakin vain konfliktin/sodankäynnin sosiaalisempi muoto, joka pääoman logiikalla muodostaa hallitsevia/alistavia hegemonioita (monopoleja).

Eikö sitäpaitsi olekin käsittämättömän traagista, että ihmisen pyrkimys universaaliin oikeudenmukaisuuteen ilmentää luonnollisten evoluutiopaineitten vastaista nihilismiä - ainakin biosfäärin tasolla?! Puhumattakaan siitä, että evoluution perimmäinen luonne on ihmisrodun hahmossa kääntynyt kaikkein massiivisimmin sitä itseään vastaan; - toisin sanoen jokainen syntynyt lapsi on nykyään yhä suurempi uhka ihmislajille itselleen ja siten koko maapallon biosfäärille.

(Evoluution, ja siten myös ihmisen olemassaolon, täytyy olla saatanasta. Tämä on ehdoton schellingiläis-tyyppinen vakaumukseni nykyään. - - Ihan hymyillyttää tällainen asiaintila - jos ei muuten niin jotenkin sardonisesti ;\)

Jotkut kulttuurit ovat omalla tavallaan sofistikoidumpia, taitavampia ja omaavat paremmat välineet ja ajatusmallit käännyttää ja valistaa (lue: alistaa ja assimiloida) muita kulttuureja.

Esimerkiksi länsimaisen kulttuurin dynamiikka, joka pohjaa kreikkalaiseen rationalismiin, juutalais-kristillisyyteen, valistukseen, luonnontieteen mahdollistamaan teknologiaan, demokraattiseen liberalismiin ja kapitalismiin (modernisaatio), on osoittautunut ylivertaiseksi makrosysteemiksi valtaamalla näköjään etenkin uuden teknologian ja kapitalismin muodossa koko maailman.

Samalla tuo ekspansiivinen ja subjektikeskeinen dynaamisuus väistämättä jatkaa kolonialismin perinnettä, joka sisältyy ikäänkuin lähetyskäskynä länsimaiseen aatteellis-kulttuuriseen eetokseen kristinuskon ja kapitalismin keskinäisenä, epäpyhänä, liittona.

Tämä epäpyhyys ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Jeesuksen elämä ja opetus on kyllä hengeltään täydellisesti kapitalismin vastaista kuten Franciscus Assilaisenkin kristillinen köyhyyden vakaumus 1200-vuotta myöhemmin. Mutta itse tekona sekä Jeesuksen että Franciscuksen eetokset olivat individualismin ja henkilökohtaisen valinnan vaatimuksen purkauksia, jotka valmistivat voluntarismillaan mentaalista muutosta sekä kulttuurisesti että ehkä jopa psykologisen antropologian tasolla (oma tahto rationaalis-holhoavan tradition sijaan).

Kuten Franciscuksenkin esimerkki osoittaa, asiat, ilmiöt ja niiden selitykset eivät ole sitä, miltä ne välittömästi näyttävät, sillä jokaiseen tapahtumaan/ilmiöön sisältyy (ainakin mahdollisuutena) sen käsitteellis-looginen ja jopa empiirinen vastakohta, koska empiirinen selitetään (ja voidaan ymmärtää vain) käsitteellis-symbolisen kautta. Mitään välitöntä kokemusta ei ole - ei ainakaan sellaista, minkä voisi kommunikoida.

Ontologiamme ja/eli yrityksemme reduktioon jää näin ollen aina keskeneräiseksi. Se on samalla kuin Möbiuksen nauha, joka kiertyy auki paljastaen kääntöpuolensa yhä uudestaan ad infinitum. Meidän tehtävänämme on yrittää nähdä, ettei (haluamisen) todellisuus ole yhteen tasoon palautuva emanaatio vaan tietoisuuden vapautena alkuperänsä perimmäisen tyhjyyden inkorporoiva 'ääni ja katse' (ks. Lacan; - palaan myös tähän asiaan lähiaikoina).
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/06/tule-sellaiseksi-kuin-mina-niin-mina.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%B6biuksen_nauha
http://www.valt.helsinki.fi/kfil/termit/kontrafx.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kontrafaktuaali
http://fi.wikipedia.org/wiki/Franciscus_Assisilainen
http://takkirauta.blogspot.com/
http://nosubject.com/Introjection
http://www.myartprints.com/a/giotto-di-bondone/st-francis-of-assisi-prea.html

Tappakaa Citykanit-liike vaatii lisää oikeuksia

I
(Kielimafia ryystää kahvia ja editoi tekstiin lisää propagandaa - viimeksi klo: 08.40.)

En löytänyt kuvaa Juppe Puputista, mutta häntä edustakoon tässä päreessä 'viaton' citykanin poikanen, joka on vain etäistä sukua Jupelle, mutta silti hyvin - joskin ikävällä tavalla - mediaseksikäs näinä hillittöminä aikoina, jolloin ihmisen taistelu luonnon uhkaa vastaan kiihtyy jatkuvasti.

Koska homo-helsinkiensin tulevaisuus on vaakalaudalla, vaatii populistinen Tappakaa Citykanit-liike saada jokaiselle perus-helsinkiläiselle oikeuden jopa aseellisin keinoin estää lähes kaikkialle kaupunkiinsa tunkeutuneen, levottomuutta herättävän maahanmuuttaja-jyrsijän mistään piittaamattoman etenemisen.

Addressia tappo-oikeuden puolesta kerätään ja kiihkeää blogikeskustelua harrastetaan. - - Näin siis demokratia epäilyistä huolimatta yhä vielä toimii, kunhan vain elintasoamme ja lopulta jopa henkeämme uhkaava vaara ensin koetaan liian ahdistavaksi ja sisäistetään - tässä tapauksessa jokaista helsinkiläis-suomalaista yhdistäväksi 'aatteeksi'.

Tappakaa Citykanit-liike ilmoittaa valmistautuvansa mittavaan kaupunkisotaan etsien paraikaa vapaaehtoisia nuoria miehiä 'suojeluskuntiinsa'. Liike suunnittelee kanien saartamista suureen ghettoon jonnekin Malmia ympäröivien slummialueiden tienoille. Kun kanit on saatu motitettua ja suljettua yhteen paikkaan, ne on erittäin helppo 'eliminoida' siellä sekä yksitellen että perhekunnittain, kertoo liikkeen johtaja - Lapualla syntynyt - Vihtori 'Ville' Ylä-Kanttila.

Puolueeksi järjestäytyvä TaCi-liike kehottaa kaiken ikäisiä helsinkiläis-isänmaallisia miehiä ja naisia liittymään tuholais-kanien vastaiseen taisteluun viimeisimpien iskulauseittensa siivittäminä:

- Tapa citykani sukupuuttoon - turvaa lastesi tulevaisuus!
- Laittomasti suomalaisessa city-luonnossa liikkuvat listittävä!
(- Huh! - lat.huom.).

II
Juppe Puputin esittely on tarkoitettu syvästi huolestuttavien pääuutistemme loppukevennykseksi.

Introduction:
Juppe Puputti on jänis, joka asuu metsässä ystävänsä Nalle Lärppäkorvan kanssa. Eräänä päivänä Juppe saa kirjeen äidiltä, joka pyytää, että hän tulisi Yhdysvaltoihin häntä tapaamaan. Juppe matkustaa salaa laivassa Yhdysvaltoihin ja hän samalla matkalla tapaa "jänikseksi pukeutuneen" tarjoilijattaren. - - Yhdysvalloissa käydään oikeudenistunto, jossa Juppea syytetään salamatkustamisesta Yhdysvaltoihin ja tarjoilijattaren raiskaamisesta. Laivan kapteenia, tarjoilijatarta sekä Juppea kuullaan jokaista kerrallaan tapauksesta. Tuomioksi Juppe teloitetaan sähkötuolissa.
*
Juppe Puputti : Osa 1 (K-15)
Osa 2 on myöhässä.
*
http://flower-winx.webs.com/munkani.htm

Peter Sloterdijk - intellektuaalis-populistisen kulttuurirasismin mediajönglööri

(Lisäyksiä ja kofeiinia heti aamutuimaan - klo: 06.50)

I
Slavoj Zizek kertoo haastattelussa, joka löytyy äskettäin julkaistusta, informatiivisesta, ajankohtaisesta ja hauskasta kirjasta: Politiikkaa idiootti! Vastakkainasetteluja Zizekin kanssa mm. seuraavasti:

'Hän [Peter Sloterdijk] on oikeistolainen, mutta pidän oikeistolaisista, kunhan he eivät ole totaalisia idiootteja. Tavatessamme käymme aina saman keskustelun. Hän sanoo, että jos hän voittaa, minut ammutaan. Jos taas minä voitan, hän saa ensimmäisenä menolipun gulagille (s.101)'.

*
Niinpä niin. Pitäisiköhän meidän alkaa kohtapuoliin ryhtyä oikein porukalla ja 'käsityönä' kirjoittelemaan Sloterdijkille, tuolle alunperin kyynisen järjen (muka) kriitikolle, sitä Zizekin lupaamaa (meno?-)lippua vankileirien saaristoon?

Tästä Nietzscheä ja Heideggeria ihailevasta kulttuurihistorioitsijasta ja filosofisesta esseististä on nimittäin viimeistään 2000-luvulla tullut intellektuaalis-populistisella jargonilla ylemmän ja vauraan keskiluokan yhteiskunnallis-taloudellisia etuoikeuksia puolustava sekä yleisesti antihumaanis-sosiaalidarwinistisia arvoja propagoiva mediarasisti.

Mikäli olen ymmärtänyt ymmärtänyt oikein, ei Sloterdijk suorasanaisena mediapersoonana ole avoimesti identifioitunut post-politiikkaan ja sen muka ideologiattomiin poteroihin. - - Toisin sanoen hänelle vastakkainasettelun aika ei ole ohi vaan päinvastoin alkamassa - ja tämähän sopii mainiosti juuri ideologis-poliittisen vasemmistoleirin (erotuksena Michael Hardtin ja Antonio Negrin post-poliittiseen vasemmistoon) ehkä ainoan todellisen 'Don Quijoten' - Slavoj Zizekin ajatukseen siitä, että olemme nykyään väistämättä etenemässä kohti suurempaa aggressiivisuuden aikaa - ja hyvä hyvä niin.

Tosin Zizek kaikessa uhoilussaankin on niin joviaali ja keskustelevaa 'yksinpuhelua' kaikkien kanssa rakastava tyyppi, että en oikein osaa kuvitella häntä ihan oikeasti barrikaadien taakse kotitekoinen kranaatti kourassaan.

Joka tapauksessa - Sloterdijkin (kuten myös Zizekin) rinnalla meidän 'jussi halla-ahomme' ovat oppineisuudeltaan, älyllisyydeltään, luovuudeltaan ja mediataidoiltaan pelkkiä amatöörejä.
*
Pysykää ajan hermolla ja lukekaa tuore, avartavasti syventävä ja 'poliittisesti korrekti' artikkeli aiheesta.

II
German philosopher Peter Sloterdijk defends racist remarks by central banker
By Stefan Steinberg 26 October 2009

The German philosopher Peter Sloterdijk has waded into the controversy surrounding German Central Bank executive member Thilo Sarrazin with an open defence of racist remarks made by Sarrazin in an interview published in a prominent European cultural magazine.

Thilo Sarrazin is a long-time member of the Social Democratic Party and was for a number of years finance senator in the SPD-Left Party Senate coalition in Berlin. Just a few months after his appointment this past summer to the executive committee of the German Central Bank, Sarrazin unleashed a tirade against the poor, the socially deprived and, in particular, immigrant communities in Germany. His interview appears in the latest edition of the cultural magazine Lettre International. (See: “The racist outburst of German Federal Bank executive member Thilo Sarrazin”).

The World Socialist Web Site article noted that in his magazine interview, Sarrazin employed racial stereotypes and “language usually associated with far-right parties… to stir up hatred against the most vulnerable layers of society—the unemployed and poor—and, in particular, against Turkish and Arab residents.”

In his interview, Sarrazin combined racist agitation against foreign “conquerors” with anti-Semitic clichés. He declared: “The Turks are conquering Germany in exactly the same manner as the Kosovars conquered Kosovo: by a higher birth rate. I could accept that when it applied to East European Jews with around a 15 percent higher IQ than the German population.”

Now Sloterdijk, a well-known philosopher and media personality, has publicly defended Sarrazin’s views. In an interview for the forthcoming edition of the German political magazine Cicero, Sloterdijk lambastes those criticizing Sarrazin as opportunists.

“One would think that the circle of German opinion-makers has turned into a cage of complete cowards who complain and chivvy against any deviation from the norms of the cage,” Sloterdijk declares. He goes on to assert that Sarrazin had merely drawn attention to the “undeniable existence of a lack of will to integrate by certain Turkish and Arab milieus in Berlin.”

According to Sloterdijk, even the head of the German Central Bank, Axel Weber, demonstrated that he was not “immune from the plague of opportunism” because Weber made some criticisms of Sarrazin’s remarks after their publication. (In fact, Weber had seen Sarrazin’s text and did nothing to prevent its publication). Sloterdijk concludes that the criticism of Sarrazin’s views by various media commentators shows how “deep we have sunk into the linguistic mire.”

The disingenuous attempt by Sloterdijk to intimate that the debate over the comments made by Sarrazin involves some sort of “linguistic confusion” is absurd. There can be absolutely no confusion over the terms used by Sarrazin.

Anyone familiar with the ideological evolution of Sloterdijk will not be entirely surprised by his comments. Nevertheless, the speed and bluntness with which he has intervened to give his support to Sarrazin are remarkable.

Sloterdijk (62) is currently chancellor of the University of Art and Design in Karlsruhe. He appears frequently on German television, espousing his opinions on a wide range of contemporary ideological and cultural issues.

After completing his university studies, Sloterdijk spent the years between 1978 and 1980 studying under the Indian mystic Bhagwan Shree Rajneesh—a period he has subsequently described as having “irreversible” importance for his later writings. Sloterdijk began publishing a series of essays and philosophical works and first came to wider public attention in 1983, with the publication of his Critique of Cynical Reason (Kritik der zynischen Vernunft).

In this book and subsequent ones, Sloterdijk eclectically draws from the ideas of German thinkers such as Friedrich Nietzsche and Martin Heidegger and from prominent representatives of German critical theory in the twentieth century such as Max Horkheimer and Theodor Adorno.

Echoing Horkheimer and Adorno’s critique of the Enlightenment in their work Dialectic of the Enlightenment, Sloterdijk has sought to bury the Enlightenment, not to praise it. The result is an abstruse, rambling critique of Enlightenment and scientific thought. In common with Heidegger, Sloterdijk implies that Western thought went astray when it embraced the rationalist scepticism of Socrates.

Sloterdijk declares that Enlightenment values in modern times have degenerated and been reduced to “enlightened false consciousness.” “Enlightenment attempts to understand and improve the world have been nullified by the atrocities committed in the twentieth century.” No consistent, materialist analysis of the world and society is possible—all we are left with are shards.

Modern disillusionment in the Enlightenment ideals of rationality, science, equality and justice has grown over into cynicism, he asserts. In the opening chapter of Critique of Cynical Reason, Sloterdijk makes clear that one of the prime candidates for his designation of “enlightened false consciousness” is Marxism.

In line with his rejection of scientific method and historical analysis, Sloterdijk is under no obligation to prove his thesis. He himself says his book should not be taken too seriously.
Adopting the “playful stance” of post-modernist thinkers, he declares his work to be “a labour of entertainment, diversion, amusement: not so much work as relaxation.” The traditional rigours of philosophical thought are dissolved into air by Sloterdijk, who seeks to “reintegrate the truth capacity of literature, satire and art with that of scientific discourse.”

There is not a single original idea to be found in the verbose and self-indulgent arguments that run throughout Critique of Cynical Reason. Not surprisingly, Sloterdijk’s excavation of the Enlightenment concludes that its logical endpoint is the Christian tradition of unhappiness and the nuclear bomb.

Even here, Sloterdijk merely regurgitates the world-weariness and pessimism of one of his mentors, Theodor Adorno, who wrote, “No universal Theory leads from savagery to humanitarianism, but there is one leading from the slingshot to the megaton bomb…”
Purporting to reveal the Enlightenment path, which ends in cynicism, Sloterdijk merely provides a rationale for a cynical outlook.

Sloterdijk’s work, including his swipes at both Marxism and post-1968 “political correctness,” found an appreciative audience in the 1980s amongst a layer of middle-class ex-radicals who had tossed aside their left-wing political and ideological views of the 1960s to concentrate on furthering their own careers and making money.

For some time, Sloterdijk’s own social and political opinions remained buried in the morass of his dense and obtuse texts, but clear signs of a rightward radicalisation of his position emerged in a number of his works written at the cusp of the new century.

In his book Rules for the Human Park (Regeln für den Menschenpark, 1999), Sloterdijk pleaded for an intensified discussion on the implications of genetics and such notions as the regulation of “bio-cultural” reproduction. Sloterdijk’s book caused a controversy for pushing the issue of genetics into the spotlight of public debate for the first time since the crimes committed by the Nationalist Socialists in the name of racial selection.

In Rules for the Human Park, Sloterdijk poses the question whether it is the philosopher’s role to devise “rules for the human park” directed towards the “breeding of elites.” He does not directly answer his own question, but in the book comes down firmly in favour of the Greek philosopher Plato’s vision of a rigidly ordered society based on a dictatorial government drawn from an elite, which exercises absolute control over the population.

In his book Anger and Time (Zorn und Zeit, 2006), Sloterdijk is more explicit in his illiberal views. Sloterdijk declares rage and anger to be the decisive driving forces of human motivation and social action throughout history. He goes on to provide a list of organisations and institutions which, in his opinion, nefariously and illicitly canalise anger. This list of so-called “anger banks” includes revolutionary movements, protest parties, trade unions and religious communities.

At a time when leading politicians, intellectuals and media outlets in Western capitalist countries are warning of a “clash of civilisations” and advocating a new crusade against militant Islamism, Sloterdijk speculates in Anger and Time whether Islamism will take the place of communism in absorbing the “surplus of genocide-willing young men.” He prepares the reader for what he describes as an imminent prospect: “immense conflicts (. . .) which without exception will be instigated by anger collectives and offended civilisations,” and goes on to describe radical Islamism as a “desperate movement of economically superfluous and socially unusable individuals.”

Clearly siding with those seeking to demonise Islamism in the wake of the Iraq war, Sloterdijk is now increasingly turning to Germany itself. In a series of recent comments and interviews, he has castigated the German welfare state system as a form of society, which encourages kleptocracy—theft by the masses.

In the conservative FAZ newspaper in June, Sloterdijk condemned the progressive income tax as “functionally equivalent to socialist expropriation” and referred to a “tendency to reverse exploitation.” The “unproductive,” he claimed, were living at the expense of the “productive,” i.e., top earners and entrepreneurs. He went on to call for the abolition of “obligatory taxes” and for a “revolution of the giving hand,” i.e., a revolution from above aimed at putting an end to the thieving (kleptocratic) tendencies of broad layers of the population.

Sloterdijk’s social Darwinist blathering against the German welfare system, which was developed in the period following the Second World War and has since been significantly undermined by successive German governments, echoes the rants against the poor, sick and disadvantaged by the English bourgeois sociologist Herbert Spencer in the second half of the nineteenth century.

Sloterdijk speaks for a social layer—including an appreciable layer of former middle-class radicals—which fought its way to the top in the 1970s and 1980s. Radicalised to the right by the collapse of the Soviet Union, and in many cases able to make fortunes during the stock market boom at the end of the 1990s, this layer is determined to hang onto its wealth and social privileges at any cost. This process of rightward radicalisation was encouraged by the SPD-Green government of 1998-2005, which opened the sluices for entirely new forms of speculation and wealth for the banks and the rich, while hacking away at the welfare state.

This layer received a shock in the financial crisis of last year, which had major repercussions for their portfolios. Now, however, with the election of the new right-wing coalition in Germany between the conservative union parties and the free market Free Democratic Party, it feels fresh wind in its sails. Sloterdijk is speaking out on their behalf and calling for a revolution from above based on the racist nostrums of a rabble-rouser such as Thilo Sarrazin.

Just over a century ago, the Russian revolutionary Leon Trotsky characterised similar social layers in Germany, who, in the midst of the so-called Golden Age of German imperialism, were avid followers of the philosopher Friedrich Nietzsche.

In his essay on the German philosopher, Trotsky notes that Nietzsche is “the ideologist of a group living as predators at the expense of society but under happier conditions than the poor lumpen-proletariat: the parasite-proletariat of a superior calibre… what ties together all the members of this ill-sorted estate of bourgeois knighthood is… plunder on an immense scale of social wealth without any (we are anxious to underline this) systematic participation in the organised process of production and distribution.”

Sloterdijk is now openly offering his services as spokesman for these modern-day parasites of “offended civilisation” and appealing to the most right-wing and fascistic political forces for a mobilisation aimed at suppressing the working population and the struggle for socialism in the forthcoming “immense conflicts."
*
http://www.wsws.org/articles/2009/oct2009/slot-o26.shtml
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
*
http://woldhek.nl/image/show/618-peter-sloterdijk-1
http://www.psp-tao.de/interview
http://www.ict.mic.ul.ie/websites/2002/Aisling_OMahony/The%20symbols%20of%20Hinduism.htm

Ajattelemisesta ja itsepetoksesta

Kommentti Mika Sipuralle päreessään Kuutamo, kaiho ja katkeruus esittämän, Jussi Halla-ahoa koskevan kirjoitteluni johdosta.
*

Kielimafia suoritti aamuverryttelyn etenkin viimeisen kappaleen osuudella klo: 10.25.

*
Minä en kadu nimenomaan sitä, että kirjoitin/-an Halla-ahosta vaan sitä, etten saa ajatuksiani järjestykseen hänestä käydyn rasismipolemiikin 'pintavaahdossa'.

Ikäänkuin liian monet langat sotkeutuisivat tässäkin keskustelussa loputtoman sekavaksi vyyhdeksi, jonka perimmäistä alkua ja päätä ei koskaan 'löydetä' kuin jonkinlaisen credon - siis omiin neurooseihin ja ennakko-oletuksiin perustuvan tunnustuksen vakuuttamana.

Tätä väistämätöntä inhimillisen ajattelun lähtökohtaa eivät rasismi- tai muita 'poikkeavuuskeskusteluja' käyvät kuitenkaan avoimesti tunnusta, minkä vuoksi he lankeavatkin niin usein suoranaiseen itsepetokseen - sitä suurempaan, mitä fanaattisemmin haluavat yleistää näkemyksensä.

Koska olen itse yrittänyt päättäväisesti ottaa ajatteluni perustaksi oletuksen, jonka mukaan rationaalinen päättely ei ainakaan moraalisissa ja ideologisissa kysymyksissä voi välttää ad hominem-postulointeja argumentin perustana, pitää ajattelevan yksilön asettaa niitä itselleen tietoisesti - ikäänkuin provosoidakseen ja horjuttaakseen abstraktin argumentaation 'itsetyytyväisyyttä'.

Muun muassa tällaisen itseprovokaation puitteissa yritän löytää omien neuroosieni 'ytimen' ymmärtääkseni, mitä mieltä oikein olen rasismista ja miten sen lopulta itse käsitän.

En tosin väitä, että pystyisin silloin löytämään muuta kuin sen, minkä jo alunperin olin intuitiivisesti kokenut oikeaksi ja asettanut siten hypoteesikseni, mutta ainakaan en ole spekulatiivisesti vieraannuttanut ajatteluni perustaa itsestäni ja emootioistani.

Jos noudattaisimme abstraktin analyyttisen päättelyn sääntöjä alusta loppuun asti emme ymmärtäisi itsestämme ja todellisuudesta perimmältään yhtään mitään. Sen vuoksi onkin merkillisen ironisella tavalla lohdullista, että ajattelumme on niin inhimillistä (itsekästä ja ennakkoluuloista).

Aito kosketus todellisuuteen ja tietoisuuden itsepetos ovat tälläkin tavoin erottamattomasti limittyneet toisiinsa - toista ei ole ilman toista.

Ajattelun fenomenologia on siis tietoisuuden sisäisen repeytymän ilmentymää. Emme voi eliminoida tuota fundamentaalia kahtiajakoisuutta minkäänlaisilla päättelysääntöjärjestelmillä tai muka ojektiivisen havainnon metodeilla, mutta voimme kyllä performoida ja/tai dramatisoida tätä sisäisen ja ulkoisen peruuttamatonta eroa ('kauheaa, joka on jo tapahtunut'/Heidegger).
*
Viimeisimmän päreeni viimeisin versio - Eläköön privilegioiden yhteiskunta! - onnistuu kaikesta hajanaisuudestaan huolimatta jo ehkä hiukan paremmin selventämään sitä, mitä todella pyrin kritikoimaan Halla-ahon kautta. Toki myös kahdesta aiemmastakin löytyy kohtia, jotka allekirjoitan edelleen.

Jos joku ihmettelee kritiikkini kovuutta ja henkilökohtaisuutta, niin edellä kirjoittamaani viitaten paljastan tässä, että käytän Halla-ahoa häikäilemättömästi hyväksi omien pohdintojeni olkiukkona sekä ad hominem-kritiikkini kohteena. - - Toisin sanoen teen juuri sen, mistä Halla-aho kritikoijiaan syyttää...

Onnistunko tällä 'metodilla' - ikäänkuin avoimen tunnustuksellisella 'itsepetoksella' (verrattuna muodollisesti pätevään päättelyyn) - välttämään käsitteellisen ajattelun abstrakteista koukeroista rakentuvan ja niiden oikeuttaman moraalisen omahyväisyyden/itsetyytyväisyyden (joka on 'väärän' ylpeyden - siis rasismin lähtökohta) sekä ilmaisemaan syvimmät tuntemukseni ja henkilökohtaisen oikeudentajuni 'rippeet' pohdittavan asian suhteen - se jääköön muiden ratkaistavaksi - - vaikkeivät minua paljon muiden mielipiteet hetkautakaan silloin, kun koen löytäneeni oman linjani - siis itseni (toivottavasti tämä on sitä 'oikeaa' ylpeyttä).
***
Pohtikaahan tuota.

The Practice of Self-Deception

"Every man has reminiscences which he would not tell to everyone but only his friends. He has other matters in his mind which he would not reveal even to his friends, but only to himself and that in secret. But there are things which a man is afraid to tell even to himself, and every decent man has a number of such things stored away in his mind." --Dostoyevsky

*

PS.

Jälleen kerran sanon: lukekaa Camus'n Putoaminen (The Fall) ja Dostojevskin Kirjoituksia kellarista (Notes from Underground) niin saatte kiinnekohdan tämän(kin) päreeni lähtökohtiin.

*
Jean-Baptiste Clamence & Self-Deception