Mieluummin en!

I would prefer not to!

(Kielimafia teki lisäyksiään ja korjauksiaan - 30.11, klo: 09.40)

I
Rasismia ja fasismia on liikkeellä.

Tämän paremmin, kipeämmin ja ehkä huvittavammin salaliittoajatteluun päin kallellaan olevaa paranoiaa tuskin voi enää tiivistää.

Entä kuulostaako oudolta, jos väitän, että tuosta kritiikistä huokuu juuri se sama paranoia, jonka kriitikko itse 'aistii' kummittelevan maailmassa? Toisin sanoen kyseessä on vähintäin yhtä paljossa kriitikon oma projektio kuin asioiden todellinen tila.

Mutta olivatpa rasismin syyt 'ihan oikeasti' (taho, johon minulla ei ole pääsyä) sitten missä ja mitä tahansa, niin varmaa kuitenkin on se, että me emme kerta kaikkiaan pysty elämään ilman seksiä ja jännitystä (muodossa tai toisessa), jotka on helppo muuntaa mainosten, viihteen ja median koneistossa/-lla kaikkialta tajuntaamme tunkevaksi kauhuksi, jännitykseksi, karmeiksi spektaakkeleiksi tai jopa - ovelaa kyllä - Kotikadun ja Stalkkareitten kaltaisiksi ideologisten stereotypioitten kauniiksi ja rohkeiksi, jotka mielestäni ovat todellisen, 'ihka-aidon' rasismin alkuperäisiä syntyhahmoja sekä tyyssijoja.

Väkivalta, porno - niiden viettelys ja lumo sekä niistä koettu syyllisyys ovat elämämme 'suola' - ne antavat jälkikasvun ohella olemassaolollemme perimmäisen (muka) mielekkyyden. Sillä mikä meitä katoavina, biologisina olentoina voisikaan enemmän kiihottaa kuin syntymiseen ja kuolemiseen liittyvät tapahtumat.

Jopa askeettinen mystiikkaa on tämän saman pakkomielteen ilmaisua. Tarkkaavaisuus käännetään silloin pois konkreettisesta kohteesta, toisesta ihmisestä, ja kohdistetaan ei-mihinkään eli Jumalaan, olemiseen, äärettömään universumiin jne. - - Tämä on myös solipsismin ja narsisimin äärimmäinen huipentuma: minän ja ei-minän valinen ero minimoituu.

Kun pornoa ja jännitystä sekoitetaan joka paikkaan, saadaan elämään sitä kuuluisaa, puuttuvaa sisältöä näinä jumalan kuoleman jälkeisinä ainoina.

Seksi ja aggressiivisuus ovat meille eräänlaisia pakkomielteitä, joskus jopa pakkotoimintoja, ja ne jotka eivät pysty kontrolloimaan näitä yllykkeitä - ne me tuomitsemme yhtä aikaa kauhusta kankeina ja riemumielellä - omasta oikeassaolemisestamme ylpeinä.

Olettehan kaikki varmasti havainneet, miten länsimainen informaatioteollisuus syytää jatkuvasti pornahtavan mainonnan ohella yhtä lailla pornomaisesti mitä raainta väkivaltaa tuutistaan.

Sääntönä kuitenkin on, että ei paljasteta eikä tehdä sentään ihan kaikkea oikeasti, koska silloin siirryttäisiin biologian eli lihateknologian piiriin, jolloin fantasia menettää mieltä kiihottavan tehonsa, koska viimeisen paljastuksen takana ei ole itse asiassa mitään (Lacanin reaalinen). - - Yhdyntäkin on yksinomaan biologian kannalta pelkkää parittelua - ilman sen kummempaa lumoa.

Itse asiassa koko länsimaisen rationalismin, demokratian ja liberalismin perinne fantasioi koko ajan uhkasta, tappamisesta raiskaamisesta jne., ja maailman muka liberaaleimmassa maassa, USA:ssa, jota Suomi nykyään apinan tavoin (anteeksi apinat) pakonomaisesti matkii lamaan asti, rehottaa väkivalta pahemmin kuin missään muualla (ks. kuitenkin PS.).

Keskellä uskomuspelien (imaginaarisen/tiedostamattoman ideologian) noidankehää, jossa todellisuus ja fantasia sekä unohdettu ja projektiivisesti esiin manattu väkivalta sekoittuvat yhä erottamattomammin toisiinsa, etsitään sormi ojossa syyllistä tähän surkeaan, hälyttävään ja pelottavaan asiaintilaan.

Länsimaisen demokratian (ajoittain kohteensa syövä) vahtikoira eli media etunenässä haistaa joka puolella vääryyttä - ikäänkuin vallanhimoinen informaatioviihteen välitys voisi taata, että asiat rauhoittuvat, jos totuus paljastetaan. On käynyt pikemminkin päinvastoin - joskin mikäs sen mukavampaa tiedotuskoneistoille!

Paljastaessaan media provosoi, painottaa ja tulkitsee asioita tiettyyn suuntaan ja ampuu yli maalin, kunhan vain lukijatilastot näyttävät huippulukuja.

Kuten tiedonvälityksen motiiveistakin huomataan, pointti on, kuten jo alussa vihjaisin, siinä, että em. sormi osoittaa väistämättä aina myös omaan itseen, mutta tuskin monikaan tätä asiaintilaa haluaa oma-aloitteisesti huomata ja tunnustaa. - - On niin helppo syyttää muita - minunkin.

Minä en kuitenkaan syytä varsinaisesti yksilöitä vaan ihmisten ideologisen tajun (Lacanin imaginaarinen) kehittymättömyyttä. Yksilöistä tehdään liian helposti tyyppejä, standardeja, stereotypioita. Samaan retkuun lankeaa niin kirjallisuus kuin kriittinen journalismikin helposti. Kuten minäkin.

Mutta - - kriitikon on tiedostettava tämä ansa, jota hän ei voi väistää eikä linnoittauduttava sinne. On osattava kuvitella asiat nurinpäin ja kääntäen. Epäkorrektisti ja negatiivisesti.

Tämä bartlebymäinen I would prefer not to (mieluummin en) taitaakin olla kriitikon rankin ja samalla ikuinen haaste - ikäänkuin metaperspektiivi ja metodi, jolla hän yrittää varmistaa samanaikaisesti sekä puolueettomuutensa että oman kritiikkinsä oikeutuksen.

II
Alunperin piti kirjoittamani Sofi Oksasesta, mutta sanon häneen liittyen 'vain' seuraavaa:

Minun näkökulmastani katsottuna Sofi Oksasessa ei ole maailman, miesten ja ties minkä tahansa pahuuden kritikoijana mitään yllättävää. Hän on haavoittunut/haavoitettu, 'musta enkeli', ekshibitionisti omaa lajiaan, jonkalaisista usein tulee taiteilijoita tai ylipäätään kaiken maailman kummallisia itsensä paljastajia: tunnistan tyypin helposti. Jopa peiliin katsomalla.

Olkoon Sofi pikemminkin onnellinen haavoistaan. Juuri ne saavat hänet kirjoittamaan. Ja mikäli hän todella on taiteilija, hän rakastaa kaikkein eniten - ei niinkään itseään vaan omaa luovuuttaan. Sillä luovuus on narsistinen projekti, ja narsisti aina sisimmältään jotenkin haavoittunut ihminen. - - Luovuus on narsistin masokistinen yritys lääkitä itseään raapimalla arpeutuneet mutta inhottavasti kutiavat haavansa verille kerta toisensa jälkeen.

Tunnistamme tuossa taiteilija-skribentin sadomasokismissa jälleen bartlebymäisen I would prefer not to eli mieluummin en-logiikan.

Vain ihminen, joka on sisäisesti 'rikki', ajautuu ja turvautuu luovuuteen. Niinpä koko ihmislaji taisi jo alunperinkin mennä jollain tavalla rikki, mistä seuraa, että tietoisuus vaikuttaa olevan psyykkisen sairauden kaltainen ominaisuus, joka vaivaa meitä pistävän piikin tavoin kuolemaan asti.

Omnipotenttisuuteen langennutta, kaiken haluavaa, piinaavan itsekästä mutta yhtä piinaavan epätäydellistä tietoisuutta (dialektinen epätäydellisyys on tietoisuuden ehto/edellytys) ei saa irti ruumiista. Sen voi ainoastaan huumata, ja addiktoivia päihteitä ihmisellä kyllä riittää - alkaen huumeista ja seksistä, päätyen uskontoon ja taiteeseen.

Huolimatta luovuuden ja tietoisuuden eksistentiaalisesti 'ikävistä ehdoista ja edellytyksistä' sekä ajoittain huumaavasta vaikutuksesta, ajattelen kuitenkin joskus aika ilkeästi, ettei (muka) täysin ehjä ihminen, jonka kuvittelen Dostojevskin Kellariloukon miehen tavoin ehdottoman kovien metodien utilitaristiseksi tiedemieheksi, tarvitse vapaata tahtoa ja esteettistä luovuutta lainkaan. - Hän kun toimii ikäänkuin perimmäisten vaistojensa varassa.

Täysin illuusiottomana hän ei tarvitse myöskään transsendenssia paitsi sen matemaattisesti mitattavassa muodossa.

Tästä mitattavuuden, ennustettavuuden ja toimivuuden lähtökohdasta osaltaan myös seuraa, että kyseinen tyyppi arvioi kaikkea kanssakäymistä ja kommunikaatiota yksinomaan hyödyn ja vaihdon näkökulmasta. Tiede, pragmatismi ja valta ovat hänelle sama asia.

Kyseinen - foucault'laisittain normaali eli standardimitan mukainen - ihminen on minulle eksistentiaalisesti kuin mykkä, pelkästään signaalein kommunikoiva eläin, joka osaa vain paritella, tappaa ja hoitaa jälkeläisiään hetken aikaa. Hän on tavallaan palannut sinne, mistä alunperin lähdimme etenemään ihmislajiksi eli täyteen eläimellisyyteen - pelkkään itsesäilytykseen ja taisteluun olemassaolosta.

Jopa taiteesta on tullut tämän idiootin latistuneessa, hyödyn ja vaihdon maailmassa pelkästään toinen nimi setelille tai arvopaperille. Art- well lost!

Tällaiset olennot eivät enää kärsi tai häpeä mitään. - - Ymmärtääkseni juuri he ovat noita Friedrich Nietzschen kuvaamia viimeisiä ihmisiä, jotka ovat keksineet onnen.

http://www.youtube.com/watch?v=EbQ0GqX0Its (The Mona Lisa Curse 1)

PS.

Voidaan tietysti väittää, että 1990-luvulla suoraan hyppyä kapitalismiin - kuten 1918 suoraa hyppyä maatalousyhteiskunnasta sosialismiin - yrittäneellä Venäjällä väkivalta, anarkia ja etenkin terrori rehoittavat tällä hetkellä vielä pahemmin kuin USA:ssa.

Tosin Venäjällä demokratian ja liberalismin perinne on aina ollut heikko ja yritykset muuttaa kommunismin jälkeinen tehoton komentotalous uusliberalistiseksi markkinataloudeksi aiheutti katastrofin, johon Putin reagoi (en sitä toisaalta ihmettele) tsaristisin eli lähes diktatuurisin ottein. - - Putinin otteiden ehkä odotettunakin vastareaktioina saatiin heti terroritekoja sekä terrorismin uhan jatkuva kasvu.

*

On kuitenkin syytä - jos ei suoraan korjata niin ainakin kritisoida erästä vapaan markkinatalouden pyhää dogmia. - - Väitetään, että vasta demokratia voi tehdä kapitalismin mahdolliseksi, mutta vastoin oikeistolaisen taloustieteen ja historiankirjoituksen mystifikaatiota totuus saattaa olla pikemminkin päinvastainen.

On nimittäin muistettava, että ensimmäisen superkapitalistisen markkinajohtajan, Alankomaiden, 1600-luvun demokratia ei ollut vielä oikeaa demokratiaa (jos sellaista nyt missään koskaan on ollutkaan) vaan tärkeimpien poliittisten ja taloudellisten päätösten taustalla vaikuttivat aina kaikkein rikkaimmat ihmiset ja suvut. Sama päti/-ee hieman lievemmässä muodossa Englantiin.

Parlamentaarinen demokratia (joka on Suomessakin muuttunut käytännössä liberaaliksi
demokratiaksi) laajoine äänioikeuksineen on melko uusi myönnytys, eikä siinäkään kansalle lopulta anneta muuta kuin muodollinen oikeus siirtää valtaa edusmiehilleen. Todelliset päätökset tehdään aina siellä, missä hallitaan pääomaa.

Tämän(kin) vuoksi uskoni demokratiaan on perin kyynistä. - - Mutta Kekkosen tavoin täytynee vain todeta Machiavellin Ruhtinas toisessa kädessä, että kaipa demokratia, kaikesta tehottomuudestaan ja populistisuudestaan huolimatta sittenkin on paras hallintojärjestelmä - ainakin, jos/kun sitä vertaa erityyppisiin diktatuureihin - esim. fasismi, stalinismi tai Maon kulttuurivallankumouksen nimellä harjoittama hajoita ja hallitse-anarkismi, jossa ihmisiltä poistettiin moraaliset pidäkkeet tyystin, jolloin he ryhtyivät tappamaan toisiaan välittömästi - edistyksen nimissä.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener
http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen
http://www.superhobo.net/