Kuvassa Eeva 'keksii' käärmeen vaikutuksesta, että nautinto - aivan oikein - on reaalisen olemus. Tämän 'innovaation' jälkeen mikään ei jäänyt entiselleen, sillä tietoisuus ja kieli - imaginaarinen ja symbolinen - eivät pysty olemisen perimmäistä energeettisyyttä eli nautintoa 'kesyttämään'. Ne vain muuntavat sen fantasiaksi ja siten mystifioivat reaalisen. Paratiisin portit eivät enää aukene meille kuin kuolemassa, jolloin imaginaarinen ja symbolinen lakkaavat.(Loppuluku on rakennettu melkein kokonaan uusiksi sisällöllisesti. Kyseessä on erittäin oleellinen ja tärkeä lisäys. Viimeisin editointi em. kappaleeseen+ PS.- 14.7 - klo: 14.45.)
I
Kirjoitettu kommentiksi Maalaisen päreeseen Kuumana päivänä.
Maalainen
Tiedätkö, mikä on ollut jo muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan kuuminta hottia kulttuurifilosofisissa keskusteluissa - ja on sitä yhä edelleen?
Vastaus: uskonto ja teologia (mm. Zizek, Terry Eagleton, McGrath vastaan Christopher Hitchens, Dawkins, Dennet jne.)
Eikä nyt pidä kavahtaa sitä, että Zizek (Eagletonin kaveri) on vakaumuksellinen ateisti, joka on julkaissut tai ollut toimittajana jo muutamassa uskontoa ja teologiaa käsittelevässä kirjassa pitäen uskontoa erittäin selitysvoimaisena ja syvällisenä ideologia-systeeminä yritettäessä ymmärtää syvällisemmin ihmistä ja kulttuuria.
*
Kun jälkistrukturalismin nimellä tunnetun 'metodin' (dekonstruktio = kielen merkitysketjujen purkaminen ja osoittaminen sattumanvaraisiksi ja perustattomiksi (antifoundationalismi) ja sitä heijastelevan anything goes-asenteen kulttuuriin tajuttiin - vastoin alkuperäisiä tavoitteita (joka oli totaliteettien purkamisesta seuraava emansipaatio) - ajautuvan antifoundationalismissaan pluralismista relativismiin ja sitä kautta nihilismiin (jo Nietzsche - tuo postmodenin isä - osoitti kyseisen logiikan) ja pikemminkin sulautuvan eettisessä relativismissaan kapitalistisen kulutusfetisismin ideologiaksi kuin pystyvän vakavasti vastustamaan sitä; - kun siis tämä lopulta sisäistettiin laajemmin (viimeisinä vuosinaan marxilaisuudesta ja uskonnosta kirjoittanut 'dekonstruktio-Derrida'-vainaakin näki osaltaan itse alulle panemiensa asioiden 'kohtalokkaan' kulun) - on lopulta ja jälleen kerran päädytty sinne, mistä perimmäiset eettiset arvot voivat syntyä ja missä ne voivat elää ja kukoistaa (toki myös pervertoitua) - uskontoon.
II
Kerron tämän sinulle ikäänkuin salaisena tietona ja olen suunnittelemassa laajempaa katsausta aiheeseen.
Ajan hermolla pitää olla - vai mitä. Olethan sinäkin - Maalainen? - Harjoitat tutkivaa journalismia eli yrität tunnistaa nimimerkkien takana olevia ihmisiä. - - Joten jotakin 'suurta tuntematonta' sinäkin kai etsit...(eikö?).
***
'Ennen kuolemaa varmaan Sinut (Tuntemattoman) kohdata saan' olkoon toivekappaleemme, joka viestii syvimmästä joskin täysin mahdottomasta ja paradoksaalisesta halustamme reaaliseen (Lacan).
*
Yhteiskunnallisissa toimissa ja diskursseissa elämme ikäänkuin Suuren Toisen käskystä, johon vastaamme imaginaarisella tasolla samaistuen (ks. Ideologiset valtiokoneistot/Althusser).
Ajattelen, että Jumala tulee käsittää kaikkein Suurimmaksi Toiseksi, joka symbolisessa järjestyksessä heijastelee reaalisen mahdotonta tuntemattomuutta; - mahdotonta siksi, että juuri symbolinen (yleisemmin: kieli) on meidät erottanut reaalisesta.
Reaalinen voidaan ymmärtää tiedostamattomaksi, jonka/jota symbolinen kuten sanottu pyrkii hahmottamaan (ja kielellisenä erontekona hahmottaessaan siis kadottaa). Tällä tavoin pystyn ymmärtämään Lacanin ajatuksen siitä, että tiedostamaton toimii kielen tavoin.
*
Halumme reaaliseen on seksuaalisuudessaan kuitenkin samalla itsetuhoista - Eroksen (jouissancen) ja Thanatoksen (kuolemanvietin eli 'lopullisen pysähtymisen tai/eli toiston') yhtäaikaista prosessia.
Reaalisesta (jota voimme kutsua myös biologiseksi luonnoksi) kumpuava seksuaalinen halu orgasmiin (jouissance) luo puutteen, joka ei täyty koskaan lopullisesti vaan merkitsee, että elämme aina halun riivauksessa - kyltymättömän orgastisen toiston pakon kehässä.
Aika ennen syntymää on olomuoto, jossa symbolisen tavoittamattomissa oleva mutta symbolisen 'tiedostama' ja imaginaarisena fantasiana ilmenevä ('halun kohtalot') reaalinen ilmenee sellaisenaan (mahdottomana kuten Lacan sanoo; voimme vain antaa sille nimiä mutta emme tiedä siitä mitään). - - Syntymämme jälkeen vasta kuoleman olomuoto on lopullisen toiston viimeinen päätepysäkki ja siten reaalinen an sich. Olemme silloin palanneet alkuun (ashes to ashes eli 'Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tuleman').
*
Raamattu sanoo: se joka joutuu elävän Jumalan (reaalisen) käsiin, ei selviä hengissä.
Ja sittenkin - miksi pelätä - antaa mennä vain - towards eternal jouissance. joka - vielä kerran sanottuna - on reaalisen olemus ja jota symbolinen järjestys (Suuri Toinen) heijastaa. Sinne me kuitenkin aina lopulta halussamme päädymme - reaaliseen (kuolemassa).
*
PS.
Ikuinen ja pysyvä nautinto merkitsee loogisesti ja empiirisesti samaa kuin nautinnon (halun) loppuminen.
*
http://www.enotes.com/psychoanalysis-encyclopedia/imaginary-lacan
http://nosubject.com/Symbolic
http://www.enotes.com/psychoanalysis-encyclopedia/real-lacan
http://csmt.uchicago.edu/glossary2004/symbolicrealimaginary.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan
http://larvalsubjects.wordpress.com/2008/12/page/2/
10 comments:
RR kannustanee Maalaista skeptisyyden ja kyynisyyden kliimaksiin – onnellisuuden mitätöintiin.
anonyymi (kuka nimetön pelkuri sitten lienetkin)
*
No en varmasti kannusta. Olen romanttinen mutta rationalistinen realisti viimeiseen veripisaraan saakka.
Se on traaginen ja kärsimyksen täyttämä situaatio, muttei mikään onnettomuuden ja apatian alho.
Yritäs tehdä erottelu onnellisuuden ja ilon välillä.
Ensimmäiseen me emme kykene, mikäli olemme älyllisesti rehellisiä, mutta jälkimmäinen on toki mahdollista ellei suorastaan ehdoton pyrkimyksemme (jopa velvoitteemme!).
Pessimisti saattaa jopa olla ainoa ihminen, joka maailmassa oivaltaa ja kokee aidon ilon.
Onnellisuuden tavoittelijoilla kun ei ole aikaa iloon, koska heidän täytyy tehdä niin paljon hankintoja sekä järjestelyjä onnellisuuden olosuhteitten saavuttamiseksi (sanon tämän vakavasti).
Pessimistille kuolema on todellakin suurin humoristi kuten Kierkegaard päätteli.
(Mutta onko pessimisti näin ajatellessaan enää mikään pessimisti vaan - - haha - - niin - mikä?)
*
Totuudesta on ensin syvästi järkytyttävä (koska totuus on kauhea!). Sitten tuo järkytys/totuus on tarkoin analysoitava dialektisella partaveitsellä. Tämän jälkeen ruvetaan polemisoimaan sen näkemyksen puolesta, johon on päädytty.
Intellektuaaliset ja ideologiset vihollisensa on nimittäin opittava tunnistamaan - ja asetuttava heitä vastaan, kun 'taistelu' sitä vaatii!
Ei siinä tarvitse onnellisuuden perään haikailla, sillä jo 'taistelu' itsessään motivoi elämää ja toimintaa.
Nautinto , hyvän ja pahan juuri? Etu. hyvä ja paha miun fulosofiassani ovat niin vaikeita ja inhimillisiä, etten vaivaudu. keskityn suuntaan..tarkoitukseen, vaikkei se ole helppoa
pahallako tarkoitus:!
ai että osasivat jo puhua aatu ja vaimo. hyvä zizekin aiheenvalinnalle. ja sinun
meillä oli oikein viehättävä jumalallinen ja jumalaa harrastava ilta täällä mökillä altzheimeria sairastavan setäni ja serkkunsa kanssa
ihana, jumalallinen suku
minusta tuntuu, että tämäei jää tähän
luin martin reesiä ja muitakin tähtitieteilijöitä. sieltä löytyi upea ajatus..muun muassa sellainen, että kuolleet tulevaisuudessa heröövöt henkiin virtuaalitodellisuudessa, joka olikin tarkoitus..
Eternal joussaince. why not. me ihmiset etsimme, kun ei meille kerrota
Miksi ROmantiikka ja realismi olisivat traagisia?
Kovin syvälliseltä kuulostavaa, mutta menee yli minun horisonttini - kuten arvasitkin.
Olen tietenkin Dawkinsin linjoilla, mutta en ole hänenkään ajatuksiinsa perehtynyt.
Ikävää tuollaiset heitot "tutkivasta journalismista" ikäänkuin se olisi jotakin minun tärkeänä pitämääni. Sehän on vain ollut leikkiä kuten blogitkin ovat jonkinlaista leikkijournalismia.
Minua ei uskonto puhuttele, ei missään muodossa.
Maalainen kirjoitti:
'Minua ei uskonto puhuttele, ei missään muodossa.'
Niinpä. Meidän välillemme ei filosofiasta keskustelua synny.
Voin toistaa, että olet aikoja sitten pudonnut nykyisen kulttuurikeskustelun kelkasta.
Puolustukseksesi on (hieman paradoksaalisesti) sanottava, ettei leikkijournalismisi oikein vakuuta minua, koska kuten sanoin blogisi on ihan tasokas - et sinä pelkästään leiki. Minä se omassa blogissani leikin pikemminkin kuin sinä.
Journalismi on käsite, jonka jokin mediamonopoli (esim. Hesari) haluaisi omistaa, mutta kyseessä on eräänlainen aste- ja laatuero ilmaisussa - ei mikään dogmaattinen kaanon, johon tietyllä instituutiolla on etuoikeus.
Internet lisäsi rutkasti sananvapautta, demokratiaa ja tasa-arvoa tässä(kin) asiassa, vaikka siinä sivussa saatiin myös läjäpäin roskaa kaupanpäällisiksi.
Mutta leikkimistäkö ei pitäisi arvostaa yhtä korkealle kuin jotain virallista ja muka vakavaa kirjoittelua?
En ymmärrä. Jos luovuus ja leikki eivät kumpua samasta lähteestä, niin 'oikea' journalismi ei sitten kai ole luovaa.
Ainakin yhdessä suhteessa journalismi kuitenkin on (kyseenalaisen) luovaa: - se valehtelee siinä missä puhuu totta. Tietoisesti ja tiedostamattaan.
Tosin informaationvälitys, joka pyrkii yksinomaan ja fakki-idioottimaisesti totuuteen, luottaa naivisti aivan liikaa ihmisen kompetenssiin totuuden hankinnan suhteen.
Ja tässä kohtaa voisin marssittaa Zizekin pitämään sinulle luentoa vaikka kulttuurisen viestinnän ideologisuudesta. - - Mutta ethän sinä kuuntele - - koska et kuulemma ymmärrä näitä asioita etkä ole edes kiinnostunut.
Miten sinunkaltaisesi voisikaan siis olla mikään hyvä journalisti, kun ei asian perimmäinen problematiikka kiinnosta lainkaan?!
Voi mennä hieman off-topiciksi, mutta tuntuu, että nyt löysin oikean henkilön, jonka kanssa keskustella :)
Oma filosofis-uskonnollinen katsantokantani on ollut tähän asti vahvasti Luther/Aristoteles/Nietzche-vaikutteista, on tullut opiskeltua hieman uskonnonfilosofiaa. Ajatustapani on kuitenkin ollut vahvasti relativistinen. Nyt olen ottanut haasteekseni luoda jonkinlaisen synteettisemmän elämänkatsomuksen. Lähtökohtani ovat jotenkin seuraavat:
1. Olen uskoontullut pieteettinen kristitty. Tästä seuraa, että olen saanut Jumalalta lahjaksi uskon ja armon -> elitismi.
2. Etiikka ja uskonto täytyy voida erottaa toisistaan eli omalla kohdallani uskosta ja armosta seuraava rakkaus luomakuntaa kohtaan ei sitoututa mihinkään moraalifilosofiaan. Eniten minua viehättää jonkinasteinen sosiaalidarwinismi ja toisaalta yli-ihmisyyteen ja vapaaseen, mutta vastuulliseen yksilöllisyyteen perustuva etiikka
3. Maailmankuvan täytyy olla tieteellinen eli sitä koskevat väitteet täytyy olla falsifioitavissa ja toisaalta Jumalaa ei saa käyttää tilkkeenä omalle tietämättömyydelle.
Arvostaisin oikein paljon, jos voisit kommentoida, voiko näistä oletuksista syntyä synteesi ja toisaalta, onko oletuksissani jotain olennaisesti ongelmallista. En yritä luoda mitään uutta mullistavaa filosofiaa, vaan lähinnä saada pohjaa omalle vajavaiselle olemassaololleni.
Ystävällisin terveisin,
Mikko Vainionpää
Kiitän sinua erinomaisesta blogista, otin heti seuraantaan, kun löysin blogisi ja innostuin myös pitämään omaa blogiani ajtuksena oman ajatteluni kehittyminen :)
Olisin oikein kiitollinen, jos joskus kommentoisit ajatuksiani ja toisit ideoita siitä, mistä suunnasta ammentaa ideoita. En ole innokas kirjojen lukija, minulle ominaisempaa on lukea tiivistelmiä ideoista ja ajattelutavoista.
Terveisin,
Mikko Vainionpää
Mo Vain
Kiitos kommenteista.
Olen aika laiska - liian laiska kommentoimaan semminkin, kun olen jo pitkään ollut siirtymässä filosofiasta enemmän kirjallisuuteen päin, mutta ehkä jossain vaiheessa otan kantaa.
Post a Comment