July 29, 2009

Maistiaisia Slavoj Zizekin ateistisen kristinuskon tulkinnasta


Keskustelu Zizekin (linkki alla) ja John Milbankin uusimman kirjan The Monstrosity of Christ: Paradox Or Dialectic? tiimoilta (ks. alempi linkki).
*
Zizek vs. Milbank: Christianity as the Death and Resurrection of God. (June 19th, 2009)

A very interesting, if complex, debate at the ICA last night between Slavoj Zizek – atheist, Marxist – and John Milbank – ‘radical orthodox’ theologian. Both are clearly fearsome intellects, though doubtless Zizek has the better jokes.

It would be an impossible task (actually, Thomas Lynch does a great job here!) to even attempt a reasonably comprehensive summary of the ground that was covered – Dawkins was swatted away like a fly (haha!/RR) , Jesus’ words about hating your father and mother were hotly debated, and the problems of the limits of materialism were raised with a lovely metaphor about coding of surfaces in computer games.

So, rather than do that, I want to mention one area that, in my perception, seems to be at the heart of what Zizek finds fascinating about Christianity.

Zizek sees Job as ‘the first modern critique of ideology.’ In his terrible suffering, his friends gather round him and attempt to defend various ideals. Job, on the other hand, refuses to do this and simply defends the meaninglessness of suffering. Although he didn’t touch on this last night, in The Monstrosity of Christ Zizek writes about how he sees the Job story not as one in which Job is being put to the test. Rather, it is about God being put to the test, and God failing dramatically. What he did touch on, which I don’t think he did in the book, was the passage at the end of Job where God raises his voice and asks ‘Where were you when…‘ – reeling off a whole list of amazing things in nature. Zizek’s interpretation of this is that God is saying, ‘you think you’ve got it tough? Look at all the crap I’ve got to deal with! This universe is impossible to keep going properly! I’m stressed out here!’

In the book he then goes on to imagine Job looking God in the eye and saying ‘I hope you’re watching, because one day you’ll have to go through this yourself. One day you’ll suffer, and know loss…’

Jumping forward to Jesus, what Zizek sees happening on the cross is a direct line from Job:

‘What dies on the cross is precisely a God who we can directly trust, and the very idea of benevolence. The basic message of Christianity is thus not that we trust in God, but that God comes to trust us.’

The radical kernel that is left at this death, which Zizek sees as the death of God – Father and Son, is the ‘Holy Ghost community.’ Our separation from God, our abandonment by God – in Job and in Christ’s death – means that we end up actually in the same place as God in Christ: ‘My God, my God, why have you forsaken me?’ And, according to Zizek, those who are thus true Christians are those who have embraced this abandonment by God and gathered as the church, the ‘Holy Ghost community’ to live out the radical implications of that death… it is this human community that is the resurrection of God.

This connects with his extension of the old adage that ‘God became man in order that man could become God’ into a completed loop:

‘God became man in order that man could become God in order to become man.‘

The goal of our faith is thus to do as God did, and die to divinity in order that we might become more fully human.

Milbank would want to see more paradox in this: God is both the man who died on the cross; but the man who died on the cross is also God. Either way, what was fascinating about the debate was the absolute confidence both had that Christianity does have something unique to offer in a way that no other religion, or atheism, can match.

Indeed, they were equal in their irritation that so much of philosophy has simply rejected theology as a serious pursuit. I’d agree with this. It’s time for people to stop being so shy of faith – whether arguing about it from a position of agreement or disagreement.

Let’s dismiss our embarrassment about our religious pasts and talk frankly. In particular, we need to talk about what a community living this Zizekian Christianity might look like.
*
http://www.kesterbrewin.com/2009/06/19/zizek-vs-milbank-christianity-as-the-death-and-resurrection-of-god/
http://www.amazon.com/Monstrosity-Christ-Paradox-Dialectic-Circuits/dp/product-description/0262012715
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
http://www.sciy.org/blog/start=2009-06-21

8 comments:

mattitaneli said...

Hei hyvä Rauno,


Kiitos erittäin tärkeästä
postauksesta!

Aihe on juuri se, mitä muun muassa
juuri nyt kelaan. Se vaan, että
Kant on osin ehkä laitettu puihin
hieman epämääräisesti sekulaarin
humanismin aloittajana, jos olenkaan joitain kohtia oikein ymmärsin. Minusta se lähtee jo
lähtökohdista, so. Jeesuksen toiminnan ja opetusten suuntaviivoista.


Täytyypi hankkia kirja.


Ystävällisesti Matti

Rauno Rasanen said...

mattitaneli,

itse tilasin ko. kirjan amazonilta.

En malta olla siteeraamatta paria hymyillyttävää kohtaa Thomas Lynchin mainitusta ja kehutusta koosteesta, jossa hän käy läpi kyseistä keskustelua.

'...,Milbank claims to be less of a Christian supremacist than Žižek (a point Žižek conceded). He concluded by saying Žižek isn’t an atheist he’s a Protestant.
...
[I]t is kind of ironic to see Žižek shaking his fist, calling for someone to take Jesus seriously, accusing of Milbank of liberalising the gospel.'

Ehhehe!

*
Mitä Kantiin tulee, niin agnostismi ei ota tulta näillä herroilla (Zizek-Milbank). Ei sen puoleen minullakaan.

Usko ei ole (mahdollisen tai 'mahdottoman') tiedon asia. Usko on ennemminkin (vapauttava) ideologia kuin loogis-filosofinen argumentti. Ja jo sen vuoksi fideismi - tuo agnostismin ehkä hieman 'epätoivoinen' ratkaisuyritys, on liian yksipuolinen.

Eihän Tertullianuskaan sanoessaan 'credo quia absurdum' tarkoittanut, että on vain sokeasti uskottava mihin hintaan hyvänsä, koska järki ei kerta kaikkiaan riitä Kristuksen paradoksia selittämään.

Tertullianukselle (kuten häntä diggaavalle Zizekille!) usko on Pyhän Hengen vapauttavaa toimintaa - intohimoista uskoa. Ei kai hän muuten olisi eronnut(!?) maallistuneesta(!?) ja hengettömästä(!?) kirkosta ja liittynyt silloin (207 jkr.) jo hieman väljähtämässä olevaan montanolaisliikkeeseen (Montanus, Priscilla, Maximilia ja kump.).

Nietzsche siteeraa Moraalin alkuperässä Tertullianuksen 'kostonhimoista' tekstiä roomalaisia vainoojia kohtaan tarkoituksenaan osoittaa kristittyjen oma verenhimoinen ressentimenttisyys.

Tässä Nietzsche kyllä ajoittain onnistuukin erinomaisesti, mutta hänen 'voittonsa' on tyhjä, koska nimenomaan hän itse jää (vaikkei haluaisi) nihilististen johtopäätöstensä: individualistisen vallantahdon ja siten psykologisen egoismin - yleisesti ottaen itse hahmottelemansa, suuntaa vailla olevan ('suunnattoman') postmodernin (joka oli tuleva) - vangiksi.

Nietzschen valitsema tie johti sankarilliseen(?) umpikujaan, joka ei tavallaan ratkennut kuin hulluudella (mutta sisimmältään hän - konservatiivi, askeettinen aristokraatti - siis halusi jotain aivan muuta).

Minä väitän, että Nietzsche oli vain kateellinen Tertullianukselle, jossa hän tunnisti itsensä!

Mutta kuten on hyvin sanottu - Nietzschen tapa kiittää oli merkillinen: hän haukkui esim. Sokrateen (varauksin), Paavalin (ilman varauksia), Jeesuksen (varauksin) ja ylipäätään kaikki ne, jotka olivat suuresti vaikuttaneet hänen ajatteluunsa ja joita hän sisimmässään kunnioitti.

*
Zizekin ja Nietzschen eräs suuri ero on siinä, että Nietzscheltä puuttuu lähes tyystin yhteisöllis-ideologinen elementti ja ulottuvuus, joka taas Zizekille on aivan olennainen.

Nietzsche sen sijaan ajautuu merkilliseen, esteettis-askeettiseen sivullisuuteen ja lähinnä vain uneksii läheisyydestä sekä ystävyydestä (Nietzschen yksinäisyys on enemmän 'valittu kohtalo' kuin psykologinen fakta), mutta joka ei osaa ja/tai pysty elämään kovin kauaa kerrallaan yhteisössä (ymmärrän häntä erittäin hyvin henkilökohtaisesti).

Nietzsche siis ajoi itsensä älylliseen ja psykologiseen umpikujaan päästämällä nihilismin 'irti' kuin Pandora lippaastaan kaikki taudit, kauhut ja koettelemukset ihmiskunnalle.

Vain toivo jäi lippaaseen, mutta Pandora päästi myös sen maailmaan - - samoin teki Nietzschen yli-ihminen. - Kuten myös Zizek omalla tavallaan.

Tässä tuli esiin yksi suuri syy, miksi olen etsinyt juuri Zizekistä ratkaisua postmoderniin nihilismiin - Nietzschen umpikujaan.

*
Palaan tähän päreeseen, Lynchin yhteenvetoon ja itse 'Pyhän Hengen' asiaan vielä aivan varmasti. Just wait.

Rauno Rasanen said...

En toki väitä, että Kant olisi ollut 'aito' fideisti, mutta sen verran vinoilen, että hän olisi agnostikkona olion sinänsä (todellisuus, Jumala) suhteen aivan hyvin voinut olla sitä.

Kanthan jopa sanoo tekevänsä tilaa uskolle osoittaessaan tietokykymme rajat.

Itse asiassa hän teki jälkeenpäin tarkasteltuna I:ssä kritiikissään enemmän tilaa epäilylle ja (vastoin tarkoituksiaan, joita tarkensi toisessa painoksessa ja Prolegomenassa väärinkäsitysten välttämiseksi) konstruktivismille - siten myös sekulaarille humanismille.

En vieläkään ymmärrä, mihin Kant lopulta tarvitsi uskontoa.

Moraalilain tueksi tietenkin, joskaan ei sen yläpuolella olevaksi (Fichten 'Attempt at a Critique of All Revelation'-näkemyksiä myös seuraten). - Sitäpaitsi Kantille moraali on jopa ensisijaista uskontoon nähden.

Mutta jos näin siis on, niin miksi/mihin uskontoa enää tarvitaan ainakaan teoriassa (pelko joutua hovin epäsuosioon ateismisyytöksistä epäiltynä on sitten asia erikseen = poliittinen kysmys)?

Sillä se, joka on riittävän rationaalinen/autonominen toimii Kantin mukaan moraalisesti vapauden kausaliteetin mukaan - ikäänkuin vaistonvaraisesti - miltei robottimaisesti. Ei uskolla ole tällaisessa valintapäätösprosessissa muuta kuin 'dekoratiivinen' funktio.

Uskontoa voisi Kantilla siten verrata monarkkiin, jolla on enää pelkkä edustuksellinen tehtävä.

Okei. Ehkä me kuitenkin tarvitsemme edustuksellisia kuninkaita ja presidenttejä ihan vain kansallisen identiteettimme vuoksi.

Mutta silti.

Voisin verrata tuollaista, enää 'vain' esteettis-performatiivista arvoa omaavaa, uskonto-instituutiota pikemminkin museoon ja teatteriin kuin mihinkään 'aidosti' pyhäksi koettuun tilaan/paikkaan.

Ehkä meillä ei kuitenkaan postmodernin heterodoksian aikana muunlaisia kirkkoja enää olekaan.

Tosin Zizek 'Pyhän Hengen (eli emansipatorisen yhteisöllisyyden) miehenä' haluaa olla asiasta eri mieltä.

Zizekille Pyhä Kolminaisuuskin on 'puolue' (party) ;]!

Rauno Rasanen said...

Zizekin ja Milbankin kommentit Richard Dawkinsista Thomas Lynchin koosteessa:

'He [Zizek] then turned back to the question of Dawkins. His main critique is that he, and those like him, fails to explain consciousness, always retreating to metaphor. They fail to be consequential materialists.'

*
'Milbank then returned to the Dawkins discussion, suggesting that it is merely an attempt to make science an ideology because all other secular ideologies have collapsed.'

Homo Garrulus said...

Ideologis-yhteisöllinen elementti = Kristinuskon elementti, kolmas pyörä nimenannossa (isä, poika, pyhä henki).

Rauno Rasanen said...

mattitaneli,

tässä sinulle taustoja etenkin Milbankin Kant-kritiikille.

http://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux

http://en.wikipedia.org/wiki/Speculative_Realism

mattitaneli said...

Hei hyvä Rauno,

Kiitos paljon noista Zizek &
Milbank -vinkeistä!

Kun sanot, mihin Kant tarvitsee
uskontoa. Uskoa Jumalaan hän tarvitsee ehkäpä moraalin vahvistukseksi, uskontoa
tähän ei tarvinne.
Uskonnon rituaaleista hän ei
pitänyt, koska ne ovat hänestä
pelkkiä fetissejä ( lue tässä: taikauskoa). Jumala ei tarvitse
mitään uhreja, Kant ajatteli.
Tuo fideismi tullee ehkä jo
kauempaa kuin Kantilta, mutta
Wittgenstein ehkä sai sen häneltä.
Tuo nimi wittgensteinilainen fideismi taas on Kai Nielsenin
lanseeraama käsite.
Tertullianus on kiintoisa. Eikö
häntäkin voisi kutsua fideistiksi?

Mutta tuo maallistuneisuus lepää
selkeästi luterilaisuudessa ja
on samalla kertaa sen voima ja heikkous ( ks. kahden regimentin
oppi vs. Kantin numenaalinen eli
noumenaalinen ja fenomenaalinen
maailma). Myös J. Habermas kelaa
näitä. Samoin Charles Taylor &,
eikö niin,miksei myös Mark C.
Taylor.


Tuo Zizek protestanttina on musta
aika hyvä veto;)



Ystävällisesti Matti

ninni said...

Suuntaa vailla olevan Suunnattoman postmodernismin vnki..

aina päädymme tähän huluuteen.kyllä tie vie. it does exist. vallasta ja voimasta lienee kysymys filosofian sisälläkin?

Yhteiskunnalla on merkitys. Saamme helpomman elämän jaa..positiivisuuden? Kanyt sanoo tekevänsä tilaa uskolle osoittaessaan tietokykymme rajat. Tieto tulee ja Onhan moraali ensisijaista uskontoon nähden sille joka pystyy olemaan good

uskontoa tarvitaan koska ihminen on tunteellinen ja koska emme vielä tiedä tarpeeksi.

oisin tässä matin ja tnelin ja kantin kanssa vähän eri linjoilla enkä tiedä miksi. jumala tarvitsee uhreja