May 15, 2009

Tolstoi, Dostojevski ja tietoisuuden ristiriidat

Pushkin, Tolstoi, Tsehov, Dostojevski, Turgenjev (näin väittää amazon-linkin teksti, mutta eikö tuo pienin nukke ole Dostojevski?)
*
(Kielimafia teki tarkistuksiaan ja lisäyksiään viimeksi klo: 23.45.)
*
Kommentti van Vaarille edellisessä päreessäni Varo talo - puu kaatuu!
*
van Vaari kirjoitti:
'Kuinka jaksaa oma Malthus-voimistelusi?'

Nyt en ymmärrä, mitä tarkoitat, vaikka toki voin arvailla.
*
Luen paraikaa miltei fyysis-kokemuksellisesti koettelevan Rikoksen ja rangaistuksen (johon palaan) jälkeen (Olli Kuukasjärven erinomainen uusi käännös, Otava, 2008) Dostojevskin pienoisromaanien (Pelurit, Ikuinen aviomies, genreltään uutta luova Kirjoituksia kellarista ym.) ohella mm. Elisa Heinämäen hienoa väitöskirjaa Tyhjä taivas - Georges Bataille ja uskonnon kysymys (ks. alempi linkki). Siinä saamme rautaisannoksen myös Hegelin hengen fenomenologiaa Kojeven luentojen pohjalta (logiikka/tietoisuus on aina negatiivista, subjekti ja substanssi ovat saman asian/ilmiön toisistaan peruuttamattomasti riippuvaisia puolia).

Ja kohtapuoleen Vaari - kohtapuoleen alan lukea ensi kertaa elämässäni Tolstoin Sotaa ja rauhaa (ensimmäinen, lyhyempi versio, 1140:n sivun laitos). Sitten olen Tolstoilta sen lisäksi lukenut (vain) Hadzi-Muratin ja Anna Kareninan, jotka ovat loistavia.
Olen joskus nuoruudessani saattanut yrittää lukea jotain muutakin Tolstoilta; en vain enää muista kunnolla mitä (Ivan Iljitsin kuolema varmasti, samoin Kreuzer-sonaatti). Tolstoin käsitykset estetiikasta ovat joka tapauksessa esteettisen elämyksen ja taiteen luomisen suhteen periaatteessa selkeän yksinkertaisia ja täysin järkeviä (taiteen luominen lähtee tunteesta ja on tämän tunteen siirtämistä tai 'tartuttamista' taideteoksessa sen kokijaan), vaikka hän aatteellisessa, kansaa ihannoivassa fanatismissaan ajatuukin lopulta hieman naurettavasti tuomitsemaan 'joutilaan luokan' taiteen - siis myös eräät omat teoksensa.

Veikkaan etukäteen, että Sodan ja rauhan lukuelämys tulee olemaan todella antoisa.
*
Yritin oikein tosissani kritisoida Tolstoita viimeksi eilen, koska en voi aina sietää hänen säälimoraaliaan, jossa vaistoan ajoittain nöyristelevää ylhäisaatelisen kreivin tekopyhyyttä (Tolstoihan oli antiklerikaalinen, kristillis-sosialistinen narodnikki - ei kuitenkaan mikään vallankumouksellinen), mutta toisaalta enhän voi herrajumala sentään ymmärtää sitäkään, miksi Dostojevski (tuo hullu, jonka koen sukulaissielukseni) käänsi vanhemmiten kelkkansa lähes täysin ja ryhtyi patataantumukselliseksi venäläisen eli/tai panslavistisen imperialismin puolestapuhujaksi - kristillisyyden nimissä (ks. kuitenkin PPS.)!

Mutta siis Tolstoi. Kysymys kuuluu: Miten/miksi arrogantti, itsekäs, ylpeä - jopa lähimmilleen röyhkeä (kuten Schopenhauer) ihminen voi kannattaa säälimoraalia? Sitä en voi ymmärtää etenkään Tolstoin askeesia saarnaavan ihanteen eli Schopenhauerin suhteen.

Ainoa järkeenkäypä selitys olisi kai, että sisimmässään tällaiset ihmiset tiedostavat syvästi oman psykologisen egoisminsa yhteisöllisen turmiollisuuden - myös lähimmissä ihmissuhteissaan - ja katuvat.

Entä miksi sitten Nietzsche - kiltti ja kohtelias Hamletimme - ryhtyi ihannoimaan sankarillisia, ajoittain jopa brutaaleja homeerisia hyveitä ja alkoi julistaa jotain aivan muuta ihmistyyppiä kuin, mitä itse oli käytännössä? (- Toki Nietzsche kuitenkin yritti yhdistää mainitut kaksi luontoaan: 'Caesar, jolla on Kristuksen sydän', on hänen ihanneihmisen tyyppinsä.)

Tästä paradoksaalisesta sielunliikkeestä täytyy löytyä joku ihmisen persoonallisuuteen liittyvä särö, halkeama tai vastaava 'negatiivinen logiikka'. Muuten en voi sitä ymmärtää. Pelkkä diskurssiin (positiiviseen johdonmukaisuuteen) tuijottaminen ei nyt riitä. Hegel ja psykoanalyysi sen sijaan saattavat hyvinkin auttaa ymmärtämään tätä merkillistä, usein tiedostamatonta joskin perin yleistä psyykkistä 'ilmiötä' (Zizek ymmärtää ko. problematiikkaa).

Dostojevskista voimme kuitenkin tässä yhteydessä oppia paljon, ja Nietzsche ehtikin oivaltaa Dostojevskin ristiriitaisen ja näennäisesti kaoottisen 'draamaromaanitaiteen' (jota Bahtin nimitti oivallisesti karnevalistiseksi polyfoniaksi) valaisevan psyykkistä ambivalenssiamme (sekä ihmissuhteissamme että omassa psyykessämme) nerokkaasti, vaikkei hän Dostojevskia kovin paljon ehtinytkään lukea.

Näin ollen Tolstoin (ja Schopenhauerin) sääli käy ymmärrettäväksi, jos sovellamme siihen Hegeliä, psykoanalyysia ja Dostojevskia. - - Ajattelumme, tietoisuutemme ei ole lineaarista, kausaalista, positiivista ja tällä tavoin johdonmukaista vaan elämme omien fantasioittemme usein tiedostamattomassa verkostossa. Näin ollen kaikkea tulee ajatella vastakohtansa kautta ja vastakohdat tietoisuuteen sisällyttäen. - - Niin pirun vaikeaa kuin tämä käytännössä onkin...
*
PS.
Mikä kirja kerrotaan löytyneen Tolstoin kuolinvuoteen viereltä hänen viimeisellä (neljännellä) pakomatkallaan kotoaan Jasnaja Poljanan tilalta 1910 (Tolstoi sairastui ja eräs lääkäri sai vanhan kirjailijan poistumaan junasta jollain asemalla, jonka asemapäällikkö majoitti hänet luokseen)? Vastaus: Karamazovin veljekset.

PPS.
Hannu Hekkumoitsijalle vielä:

Dostojevski ei totisesti ollut pelkuri niinkuin pöyristyttävän poleemisesti ja vailla uskottavia faktoja tai intuitiivista ymmärrystä Dostojevskin tietyistä romaaneista aiemmin väitit vaan ääri-ihminen vähän kaikessa. Mutta äärimmäisyyksistään huolimatta hänen poliittista suunnanmuutostaan ei tule pitää aivan niin radikaalina kuin väitetään (ja kuten itsekin annoin tässä ymmärtää, vaikka melko rankalta ja ristiriitaiselta se kyllä vaikuttaa), koska Dostojevski ei milloinkaan nuoruudessaan ollut varsinainen sosialisti; - nihilisti hän ehkä vähän aikaa oli aivan kuten nihilistiryhmästä eronnut Riivaajien (1872) Satov, jonka yksi kirjallisuuden historian inhottavimmista ja epämiellyttävimmistä (mm. Othellon Jagon ohella) hahmoista - em. ryhmän johtaja Pjotr Stepanovits Verhovenski - murhaa/murhauttaa syyttäen Satovia valheellisesti ilmiannoista (vrt. Stalinin 60 vuotta myöhemmin alkaneet näytösoikeudenkäynnit).

D. oli myös kostonhimoinen kritisoijiaan - etenkin häntä nuorempana raaasti ivannutta Turgenjevia (tuo Riivaajien feminiininen, 'muka-venäläinen', kirjailija Karmazinov) kohtaan. Riivaajat oli Dostojevskin nemesis. Varsin kammottava kirja lopputulemassaan - ja silti ajoittain, alkupuolella, pirullisen hauska satiiri mutta myös profetia, joka toteutui sisällisotavaiheen ja Leninin jälkeen stalinismissa.
Entä olisiko vanhan Dostojevskin 'teokraattis-kristillis-imperialistinen tsarismi' ollut sen parempi vaihtoehto? Siitä tuskin kannattaa enää spekuloida, koska anarkistis-nihilistis-kommunistinen terrori olisi jossain vaiheessa tehnyt varmasti selvää jälkeä Venäjän vanhasta monarkiasta I maailmansodan myllerryksessä.
En siis pidä tuota mallia edes mahdollisena, vaikka se historiallis-filosofisen faktion ja fiktion tasolla tuntuisikin jälkeenpäin maltillisemmalta ja vähemmän ruumiita tuottavalta kuin trotskilais-leninistinen jatkuvan vallankumouksen ja viimein 'porvarillisen kommunismin' eli Stalinin status quohon pyrkivä hirmuhallinto. - - Mutta vielä kerran: - Dostojevski ennusti Riivaajissa, mihin nihilisti-sosialistien projekti toteutuessaan johtaa/johti.

PPPS.
Kysymys: Mitä Dostojevskin kirjaa Tolstoi, joka ei noteerannut tätä kirjailijana kovin korkealle, ja joka ihmetteli kerran Turgenjevin kanssa, miksi Dostojevskia oikein luetaan niin paljon, arvosti eniten (myös D:n vihamies Turgenjev arvosti kyseistä teosta)? Vastaus: Muistelmia kuolleesta talosta.
*
https://oa.doria.fi/handle/10024/42552 (Tyhjä taivas : Georges Bataille ja uskonnon kysymys)

2 comments:

van Vaari said...

Tervetuloa vaan meidän tolstoilaisten pariin, Pyhä Veli. Sota ja rauha toki kuuluu yleissivistykseen, piti siitä tai ei.

Leo-vaarista on kirjoitettu lukemattomia selityksiä, eikä lopullista varmuutta hänen ominaisulaadustaan ole saatu aikaan vieläkään. Ollessaan puhtaasti taiteilija hän on korkeimman luokan taituri, mutta kun jumala tai "kansa" tai mikä tahansa muu vöyhötys tulee mukaan kuvaan, äijä liukastuu omaan kakkaansa.

PAITSI! Niin, hänellä on sellainenkin pikku kirjanen kuin "Omantunnon kujanjuoksu." Se on yhtä pirullista huutoa koko kirja ja saa jokaisen reservinupseerin huutamaan häpeästä. Tämä esitys on - vaatimattomasti sanoen - viisisataa vuotta edellä aikaansa. Siinä ei ole ainuttakaan väitettä, jota voisi sanoa valheeksi tai liioitteluksi. Ja niitä väitteitä on paljon! Suosittelen lämpimästi, sinä isänmaallinen vanha militaristi.

Vai on joku väittänyt Dostojevskia pelkuriksi? Outo väite. Kyllä hän osasi hoitaa asiansa sensuuriin päin, ammattimies, mutta pelkuri -ei koskaan! Vain velkojiaan hän joutui toisinaan pelkäämään, mutta se ei ollut poliittista. Poliittista pelkuruuttahan sinä Rane täsä varmaan tarkoitit? Muutenhan D ei pelännyt piruakaan, ei varsinkaan pelipöydän ääressä.

Oletko käynyt tolstoin kotitalossaan Moskovassa? Suosittelen. pelkkä hänen polkupyöränsä näkeminen kertoo enemmän kuin tuhat tutkielmaa.

Sama pätee Dostojevski-museoon Pietarissa. Minuun vaikutti siellä eniten hänen kirjoituspulpettinsa. Big D kirjoitti seisten. Käveli ensin ympyrää, poltti ketjussa ja räväytti muutaman rivin. Sitten taas matkaan.

Tolstoi ja D olivat molemmat saaneet sotilaskoulutusta. Mutta miten erilaisia sotureita he olivatkaan! Leo pisti militarismin niin sileäksi, että siinä kenraalit vinkuivat silmänsä märiksi. Big D taas fiksuna, varovaisena poikana jutteli sotilashenkilöistä ihmisinä, ei tappokoneen osina. Hänen valikoimissaan on höpsöjä kenraaleita ja raivopäitä kapteeneita, mutta myös herttaisia vääpeleitä. Ja sellaisiahan sotilashenkilöt oikeastikin ovat.

En ole koskaan miettinyt näiden herrojen tuotantoa filosofisessa katsannossa. Siinä alkavat vain aivot savuta. Mutta kuolemattomia nämä kaksi kirjailijaa ovat, siitä olen varma!

Suo anteeksi Malthus-voimistelu. Se on itse asiassa sisäpiirin vitsi, eikä sovi ollenkaan tänne. Kysynkin siis: Kuinka krapulasi jaksaa? Minun jaksaa hyvin. Olen hoidellut sitä nyt kaksi päivää kuin silmäterääni. Tieteellisen tarkkaa työtä.

Anonymous said...

Tutustuin juuri Suomen ortodoksitunnelmiin Analogi lehdessα. ΜΙελενkiintoisia tapahtumia ja politiikkaa konstantinnoppolin kanssa. 2 kolmesta on karjalan ortodokseja

paradoksaalisesta sielunliikkeestä täytyy löytyä joku ihmisen persoonallisuuteen liittyvä säarö

luin my;s zizekia twitter.com/zizekspeaks

ppppps etsit edelleen kaiken teoriaa_ja mita sitten kun se loytyy