Hamletin isän haamu
Hamlet tuijottaa katoavaa haamua äidin yrittäessä selittää näyn 'houreeksi' (ecstasy).
Claudiuksen ja Gertruden miltei heti entisen kuninkaan kuoleman jälkeen pidetyt häät merkitsevät Hamletille isän muiston häpäisemistä. *
Korjaus käännökseen 31.5
*
*
Hamletin synkkyys ja suru isän kuoleman johdosta on käsin kosketeltavaa, vaikka Claudius yrittääkin pitää häneen hyviä suhteita yllä ja toivoo, ettei tämä enää palaisi opiskelemaan Wittenbergiin vaan pysyisi Tanskassa ja hovissa julistaen samalla Hamletin kruununperilliseksi, mistä kaikki iloitsevat. - Hamlet on paitsi äitinsä palvoma myös paljon suositumpi kansan keskuudessa kuin Claudius, jolla ei ole oikeastaan varaa syrjiä 'arveluttavaa' prinssiä.
Alla näyte videopätkään sisältyvästä Hamletin kahdesta vastauksesta, jotka ilmentävät mainiosti paitsi hänen luonnettaan ja älyään myös Shakespearen huikeaa, lähes maagista, sanojen kaksois- ja kolmoismerkityksillä (jopa vielä useammilla) leikittelyä.
Hamlet vastaa Claudiukselle tämän kysyessä. vieläkö synkät pilvet riippuvat hänen yllään:- - 'Not so, my lord, I am too much in the sun', mikä tarkoittaa, ettei hän pidä kuninkaallisen julkisuuden valosta, ja että hän on myös liikaa son - (kuolleen isänsä) poika.
Gertrudelle surumielisen lakonisesti toistettu 'Ay madam, it is common' myöntää kuolemisen universaalisuuden lisäksi myös sen vulgaarisuuden ja banaaliuden ('niinhän siinä yleensä käy'; - miltei koomillinen vastaus). - Tämä trivialiteetti (kuten sun/son-kytkentäkin miltei jo vihjaavat vakavaan epäilyyn isän kuoleman luonnollisuudesta. - - Hiukan myöhemmin Hamlet saa tietää totuuden kohdatessaan isän haamun ensimmäisen kerran.
*
Claudius: How is it that the clouds still hang on you?
Claudius: How is it that the clouds still hang on you?
Hamlet: Not so, my lord, I am too much i' the sun.
Gertrude: Good Hamlet, cast your nighted color off,
And let thine eye look like a friend on Denmark.
Do not for ever with the vailèd lids
Seek the noble father in the dust.
Thou know 'st 'tis common; all that lives must die,
Passing through nature to eternity.
Hamlet: Ay madam, it is common.
*
*
Hamletin hurjuus hänen mennessään tapaamaan äitiään ja sättiessään tätä (lähes fyysisesti) vaikuttaa hysteeriseltä ylireagoinnilta (Hamletin suomentaneen Veijo Meren mukaan Hamlet on tempoileva hysteerikko (?!)) - jopa harhaisuudelta, kun hän jälleen näkee haamun.
Hamletin hurjuus hänen mennessään tapaamaan äitiään ja sättiessään tätä (lähes fyysisesti) vaikuttaa hysteeriseltä ylireagoinnilta (Hamletin suomentaneen Veijo Meren mukaan Hamlet on tempoileva hysteerikko (?!)) - jopa harhaisuudelta, kun hän jälleen näkee haamun.
Verhon taakse salakuuntelemaan piiloutununeen Poloniuksen Hamlet tappaa täysin malttinsa menettäneenä vahingossa, mutta hänen intentionsa murhata Claudius oli mielestäni teon kaikesta affektiivisuudesta huolimatta selvä (olkoonkin, että hän oli tullessaan äitinsä luokse nähnyt Claudiuksen rukoilemassa linnan 'rippikopissa'), vaikka Hamlet huutaakin vihastuksissaan tappavansa, olipa verhon takana kuka/mikä (rotta?) tahansa -'How now! A rat? Dead for a ducat, dead!
Joka tapauksessa - tässä kohtaa Hamlet tekee tunnekontrollinsa menettäneenä virheen. Tosin hän teki vielä fataalimman virheen jo hetkeä aiemmin, kun ei tappanut Claudiusta rippituoliin, vaikka siihen tarjoutui oivallinen tilaisuus; - todistajia ei olisi ollut paikalla ainoatakaan. (- Tästä - näytelmän ehkä merkittävimmästä käännekohdasta (peripetia) lisää seuraavassa päreessä.)
Väärän miehen tappoa seuraa isän haamun ilmestyminen, ja tämän jälkeen Hamlet kauhustaan selvittyään käyttäytyy ja puhuu jo paljon asiallisemmin äidilleen - (ks. seuraava videopätkä ja teksti) - väittäen jopa - mikä selvitys Gertruden pitää tiedottaa kuninkaalle ja hoville - että hän on vain näytellyt hullua.
Ja silti - tai sitten juuri Hamletin rauhoittumisen vuoksi - ei voi olla ihmettelemättä, että Polonius-parka makaa Hamletin selvitysten aikana yhä verhoon sotkeutuneena makuuhuoneen lattialla verissään, kuolleena, - ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut - tai ikäänkuin kaikki olisi käynyt niinkuin pitikin! - 'Thou wretched, rash, intruding fool, farewell, I took thee for your better. Take your fortune'- tokaisee prinssi heti nähtyään kenet tuli tappaneeksi - lainkaan yllättymättä tai järkyttymättä.
Hamlet on tosiaan yllättävän välinpitämätön tapettuaan Poloniuksen. Lopuksi hän sanoo äidilleen kuskaavansa ruumiin pois kuin puhuisi tapetusta eläimestä - I'll lug the guts into the neighbor room', vaikka tiedostaakin, että tämän jälkeen hän joutuu todella rankkaan valvontaan, mutta - paradoksaalista ja ristiriitaista kyllä, mitä tulee hänen äsken äidilleen sanomaansa - jatkamaan omaa vehkeilyään luultavasti entistä hullummin. - -'When in one line two crafts directly meet, this man shall set me packing.
Myöhemmin hän sanoo äidilleen: For this same lord (pointing to Polonius), I do repent, but heaven hath pleased. - Taivas (kohtalo jne.) on siis valinnut tai halunnut sen, mitä tapahtui - ei Hamlet itse.
Tämän videopätkän lopussa näemme (hienosti kuvattuna), kuinka isän haamu ilmestyy ikkunan eteen Hamletin ja Gertruden tuijottaessa kiintyneinä toisiaan melkein nenäkkäin.
Tämän videopätkän lopussa näemme (hienosti kuvattuna), kuinka isän haamu ilmestyy ikkunan eteen Hamletin ja Gertruden tuijottaessa kiintyneinä toisiaan melkein nenäkkäin.
*
*
Hamlet on kauhuissaan ja melkein uikuttaa kuin pikku lapsi. Mahtava, pelottava, kunnioitettu, jalo ja rakastettu isä ilmestyy toisen kerran hänelle kesken äidin kanssa käydyn rajun riidan. - Haamu toteaa ensin, että Hamletin toimet ovat lähes epäonnistuneet (Poloniuksen tappaminen erehdyksessä) mutta kehottaa tätä sitten puhumaan (petokseen mahdollisesti jossain määrin osallisen) äitinsä kanssa, johon haamu kuitenkin vaikuttaa suhtautuvan vihjailevasta puheestaan huolimatta jotenkin ymmärtäväisesti: - O, step between her and her fighting soul!, conceit in weakest bodies strongest works, speak to her Hamlet.
(Ensimmäisessä kohtaamisessa haamu vetoaa Hamletiin hillitsemään suuttumustaan Gertrudea kohtaan: Taint not thy mind nor let thy soul contrive against thy mother aught. Leave her to heaven and to those thorns that in her bosom lodge.)
Ja kas - Hamlet rauhoittuu hieman, vaikka aiempi puheenaihe jatkuu yhä - nyt vain hienostuneemmin ja ystävällisemmin - silti todella purevasti! Mutta miten (jopa hellyttävän ja huvittavan) läheisesti ja naivin intiimisti hän viimein neuvookaan (?!) äitiä suhtautautumaan pidättyvästi petolliseen surkimus-mieheensä sängyssä (saadakseen hänet eroon tästä (!?), jotta voisi sitten kertoa tälle hienovaraisesti, ettei Hamlet ole hullu vaan temppuilee vain.
Gertrude kuuntelee hymyillen kuin hiukan höppänää lastaan rakastava äiti kuuntelee tämän elämää vakavampia - mustasukkaisia ja jopa moralistisia - pohdintoja asioista, jotka eivät Hamletille oikeastaan kuulu lainkaan. Sillä mikä hän on neuvomaan äitiään tämän sänkyhommissa - paitsi tietysti haamun eli isänsä käskystä - voihan Freud sentään! - Onko Hamlet paitsi kostonhimoinen myös oidipaalisen insesti-problematiikan pauloissa/vallassa?
- Hamlet kuitenkin pyytää Gertrudea ilmoittamaan kuninkaalle, että hänen temppunsa ja puheensa ovat hulluuden aikaansaannosta - eivät 'viekkaudella näyteltyjä' - 'That I essentially am [not] in madness, but mad in craft (or cunning). (Tämä käännöstulkinta pitää vielä tarkistaa, koska käänsin sen päinvastaiseksi alunperin esittämästäni.) - Ja silti Hamlet sanoo aiemmin: - - It is not madness that I have uttered; ja Mother, for love of grace, lay not that flattering unction, that not your trespass (sin), but my madness speaks. - Hamlet siis ilmoittaa äidilleen, että hän puhuu tämän syntien, ei oman hulluutensa vuoksi.
II
Olen lukenut hieman psykoanalyyttista tulkintaa Hamletin oidipaalisesta traumasta ynnä muista psykoanalyysin 'pyhistä dogmeista'. Toki Hamletin käyttäytymistä ja repliikkejä voi selittää ihan osuvasti monella tavalla ja teorialla, mutta yhteenkään niistä hän ei tyhjene lopullisesti. Mies on moninainen, monisyinen ja moniulotteinen.
On Shakespearen neroutta, että näytelmä melankolisesta, ailahtelevasta, ajoittain ehkä aidosti hullusta, Wittenbergissä opiskelleesta Tanskan kruununprinssistä (joka ei ole luontojaan enää mikään entisten aikojen sotapäällikkö ja tappaja-taistelija vaan älykkö humanisti), pysyy kuitenkin erinomaisesti kasassa.
*
Voi tosiaan olla niin, että Hamlet jossain kohtaa sekoittaa hullua näytellessään (voidakseen ikäänkuin syyntakeettomana sanoa totuuden Claudiuksesta, sillä avoimesti se on mahdotonta - hänellähän ei ole muita todisteita kuin kuin isänsä haamun paljastus ja 'delegointi') hetkeksi keskenään isäfantasiansa ja realiteetit; esim. näkee isänsä haamun kaksi kertaa.
On Shakespearen neroutta, että näytelmä melankolisesta, ailahtelevasta, ajoittain ehkä aidosti hullusta, Wittenbergissä opiskelleesta Tanskan kruununprinssistä (joka ei ole luontojaan enää mikään entisten aikojen sotapäällikkö ja tappaja-taistelija vaan älykkö humanisti), pysyy kuitenkin erinomaisesti kasassa.
*
Voi tosiaan olla niin, että Hamlet jossain kohtaa sekoittaa hullua näytellessään (voidakseen ikäänkuin syyntakeettomana sanoa totuuden Claudiuksesta, sillä avoimesti se on mahdotonta - hänellähän ei ole muita todisteita kuin kuin isänsä haamun paljastus ja 'delegointi') hetkeksi keskenään isäfantasiansa ja realiteetit; esim. näkee isänsä haamun kaksi kertaa.
Toisen kerran haamu (jota muuten alunperin näytteli itse Shakespeare Globe-tatterissa, Lontoossa) ilmestyy hänelle kuningatar-äitinsä makuuhuoneessa, vaikka Gertrude puolestaan ei näe eikä kuule mitään, kun Hamlet kysyy ja osoittaa kohti ikkunaa. - Hamlet soimaa äitiään sukurutsaisesta avioliitosta petollisen ja muutenkin luonteeltaan kyseenalaisen kuningas Claudiuksen, isänsä (jonka siis Claudius murhasi) veljen kanssa.
Myöhäiskeskiajalla lesken avioliitto kuolleen aviomiehen veljen kanssa saatettiin leimata sukurutsaiseksi ihan oikeasti, mutta Hamletin hurjistunut närkästys (vähän ajan kuluttua hän kuitenkin puhuu äidilleen kuin pikku poika - hieman naivin opettavaisesti siitä, miten tämän tulee suhtautua Claudiukseen pidättyvästi sängyssä!) on psykologisesti jotenkin syvempää kuin pelkkää juridiikkaan vetoamista. Häntä riivaa ylettömästi esim. se, että häät pidettiin miltei heti vanhan kuninkaan hautajaisten jälkeen. Mitään ajan tapoihin kuuluvaa suruaikaa ei siten oikeastaan vietetty.
Mikä onkaan Hamletin suhde äitiinsä - - ? Siitä freudilaisilla psykoanalyytikoilla on sanottavaa, jonka voimme jo ennalta arvata. - Tosin erittäin syvä aggressio (ei pelkkä oidipaalinen mustasukkaisuus uudesta avioliitosta) juuri äitiä kohtaan (Frederic Wertham: The matricidal impulse: Critique of Freud's interpretation of Hamlet) on myös tulkittu näytelmän perusmotiiviksi (se oli mulle uutta joskin heti ymmärrettävää) osaltaan myös psykoanalyyttisin perustein - ja ihan johdonmukaisesti - ainakin ko. teoriakehyksen puitteissa.
(Gertrudehan kuolee näytelmän lopussa (ensimmäisenä viidestä muusta juotuaan yllättäen Claudiuksen vain Hamletille tarkoittamasta maljasta myrkyttettyä viiniä - Claudiuksen kykenemättä häntä estämään.)
Myöhäiskeskiajalla lesken avioliitto kuolleen aviomiehen veljen kanssa saatettiin leimata sukurutsaiseksi ihan oikeasti, mutta Hamletin hurjistunut närkästys (vähän ajan kuluttua hän kuitenkin puhuu äidilleen kuin pikku poika - hieman naivin opettavaisesti siitä, miten tämän tulee suhtautua Claudiukseen pidättyvästi sängyssä!) on psykologisesti jotenkin syvempää kuin pelkkää juridiikkaan vetoamista. Häntä riivaa ylettömästi esim. se, että häät pidettiin miltei heti vanhan kuninkaan hautajaisten jälkeen. Mitään ajan tapoihin kuuluvaa suruaikaa ei siten oikeastaan vietetty.
Mikä onkaan Hamletin suhde äitiinsä - - ? Siitä freudilaisilla psykoanalyytikoilla on sanottavaa, jonka voimme jo ennalta arvata. - Tosin erittäin syvä aggressio (ei pelkkä oidipaalinen mustasukkaisuus uudesta avioliitosta) juuri äitiä kohtaan (Frederic Wertham: The matricidal impulse: Critique of Freud's interpretation of Hamlet) on myös tulkittu näytelmän perusmotiiviksi (se oli mulle uutta joskin heti ymmärrettävää) osaltaan myös psykoanalyyttisin perustein - ja ihan johdonmukaisesti - ainakin ko. teoriakehyksen puitteissa.
(Gertrudehan kuolee näytelmän lopussa (ensimmäisenä viidestä muusta juotuaan yllättäen Claudiuksen vain Hamletille tarkoittamasta maljasta myrkyttettyä viiniä - Claudiuksen kykenemättä häntä estämään.)
Murhatun isän haamu siis vaatii salamurhansa ja insestisen, uuden avioliiton (Claudius, Gertrude) kostoa, mutta ei missään kohtaa vaadi Hamletia nimenomaan tappamaan Claudiusta vaan puhuu kirjaimellisesti pelkästään kostosta. Ja huom! - kahteen otteeseen tuo murhatun kuninkaan haamu hillitsee (vaikka pitääkin Gertrudea petollisena) Hamletin suuttumusta äitiään kohtaan. (Gertrude jumaloi poikaansa (ainoa lapsi - muista sisaruksista ei ole ainakaan mitään mainintaa); - nyt hän selittää Hamletin näyn tämän aivojen 'houreeksi' (This is the very coinage of your brain, this bodiless creation ecstasy, is very cunning in).
Shakespeare siis jättää Gertruden mahdollisen osuuden Claudiuksen tekoon (mielestäni aika yllättävästi) täysin avoimeksi (hänellä tosin on täytynyt olla suhde Claudiukseen jo ennen tämän suorittamaa kuninkaan tappamista). Mutta tiesikö Gertrude asiasta...Shakespeare ei tosiaankaan kerro mitään tästä mahdollisuudesta.
Jotkut tutkijat ovat mielestään löytäneet täysin varman todisteen Hamletin hulluudesta, kun hän puhuu Ofelialle perin oudosti ja ristiriitaisesti sen jälkeen, kun on suuttunut tähän ja katkaissut suhteen (sisimmässään Hamlet kuitenkin rakastaa Ofeliaa).
Shakespeare siis jättää Gertruden mahdollisen osuuden Claudiuksen tekoon (mielestäni aika yllättävästi) täysin avoimeksi (hänellä tosin on täytynyt olla suhde Claudiukseen jo ennen tämän suorittamaa kuninkaan tappamista). Mutta tiesikö Gertrude asiasta...Shakespeare ei tosiaankaan kerro mitään tästä mahdollisuudesta.
Jotkut tutkijat ovat mielestään löytäneet täysin varman todisteen Hamletin hulluudesta, kun hän puhuu Ofelialle perin oudosti ja ristiriitaisesti sen jälkeen, kun on suuttunut tähän ja katkaissut suhteen (sisimmässään Hamlet kuitenkin rakastaa Ofeliaa).
Hamlet nimittäin tajusi Ofelian torjuvasta käytöksestä (tämä palauttaa hänelle Hamletin antamat runot ja ajatelmat: - isä Poloniuksen delegointi), että Ofelia ei ole rehellinen (kuninkaan neuvonantaja Polonius, jonka mielestä Hamlet käyttäytyy hovirooliinsa kuulumattomalla tavalla, käyttää tässä tytärtään välineenä Hamletin 'hulluuden' syyn testaamiseen - johtuisiko se siitä, että Ofelia yhä vain torjuu hänet). - Hamlet raivostuu Ofelialle tajutessaan, että häntä salakuunnellaan huutaen, ettei heidän häistään tule mitään ja kehottaa Ofeliaa menemään luostariin.
Tämän jälkeen - osittain itse kirjoittamansa teatteriesityksen katsomossa, Elsinoren linnassa, Hamlet kuitenkin leikittelee hämmentyneen Ofelian tunteilla melko bisarria ja aiempiin tapahtumiin nähden täysin ristiriitaista sanaleikkiä (myös äitiinsä viitaten), vaikka on siis muka jo pannut välit Ofeliaan täysin poikki. - - - Hullu mikä hullu - vai?
*
Hamlet on kieltämättä paradoksien, metaforien, sanaleikkien - ja 'ristiriitojen' mestari - myös äärimmäisen paatoksellinen, melankolinen joskin narrimainen älykkö, joka kokee olemassaolonsa ja tilanteensa peruskysymykset erittäin voimakkaasti sekä intellektuaalisella että emotionaalisella tasolla.
Hamlet on ehkä ensimmäinen moderni eksistentialistinen sankari ja vielä siinä mielessä, että hänen ahdistuksensa ei perimmältään kytkeydy uskonnolliseen viitekehykseen (mitä luultavimmin Shakespeare oli sisimmässään Montaignea lukenut skeptikko) vaan oman minän, identiteetin ja ajattelun (sinänsä) ristiriitaisuuteen (Nietzschelle Hamlet on sukulaissielu) sekä ylenkatseelliseen haluttomuuteen hyväksyä se juonittelujen ilmapiiri, joka hovissa ja politiikassa ylipäätään vallitsee. Jne. - - Voisin kirjoittaa loputtomiin tästä tyypistä. Ehkä kirjoitankin...
*
Hamlet on kieltämättä paradoksien, metaforien, sanaleikkien - ja 'ristiriitojen' mestari - myös äärimmäisen paatoksellinen, melankolinen joskin narrimainen älykkö, joka kokee olemassaolonsa ja tilanteensa peruskysymykset erittäin voimakkaasti sekä intellektuaalisella että emotionaalisella tasolla.
Hamlet on ehkä ensimmäinen moderni eksistentialistinen sankari ja vielä siinä mielessä, että hänen ahdistuksensa ei perimmältään kytkeydy uskonnolliseen viitekehykseen (mitä luultavimmin Shakespeare oli sisimmässään Montaignea lukenut skeptikko) vaan oman minän, identiteetin ja ajattelun (sinänsä) ristiriitaisuuteen (Nietzschelle Hamlet on sukulaissielu) sekä ylenkatseelliseen haluttomuuteen hyväksyä se juonittelujen ilmapiiri, joka hovissa ja politiikassa ylipäätään vallitsee. Jne. - - Voisin kirjoittaa loputtomiin tästä tyypistä. Ehkä kirjoitankin...
*
No comments:
Post a Comment