Hamlet - ihminen, jumala vai hirviö?

Kielimafia teki lisäyksen tarkentaen Bataille-sitaattia ja pohtien jatkoa varten Hamletin äärirajoilla liikkuvan järjen/päättelyn irtiottoa argumentaation kehästä - sen voluntaristista päätöstä: 'My thoughts be bloody, or be nothing worth!' - - Tämä on kuin Nietzschen kynästä - tai pikemminkin, totta kai - Nietzschen vallantahtoinen uho on Hamletia - mutta hieman väärintulkittua Hamletia, sillä kansan suosiossa oleva kruununprinssi ei etsi valtaa vaan rauhaa sieluunsa. Valta ei nimittäin rauhoita vaan riivaa! - 20.5 - klo: 15.30.
*
Hamletin äidin nainut kuningas Claudius karkottaa isänsä murhan kostoa hautovan Hamletin lopulta Englantiin. Tällä matkalla hänen (kuten myrkytetyn isänsä) on määrä joutua salamurhan uhriksi, mutta niin ei tule käymään.

Tosiaan - kun katselen ja kuuntelen Kenneth Branaghia lausumassa tätä neljännen näytöksen neljännen kohtauksen viimeistä repliikkiä - yksinpuhelua - nousee väistämättä - sekä tunteenomaisesti että jopa järjen kautta mieleen epäily siitä, että mikään mahti maailmassa voisi kyetä tappamaan näin vihaista nuorta miestä, jolla on ainakin kaksi ylivertaista etua kaltaisiinsa verrattuna: luontainen karismaattisuus ja sympaattisuus sekä loistava ajattelukyky ja sanataituruus.

Silti Hamlet on - joskin ehkä 'nipin napin' - ihminen - ei jumala eikä hirviö, vaikka joskus hän vaikuttaakin kerta kaikkiaan toiselta - omituiselta ja täysin ainutlaatuiselta - kuin joltain yli-ihmiseltä - meihin tavallisiin tallaajiin verrattuna. - - Veikkaan, että jos Nietzsche olisi nähnyt Branaghin Hamletin, hän olisi retkahtanut tähän näytelmään jopa vielä syvemmin kuin eläessään - 18oo-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

Nietzsche kirjoittaa - sanottakoon tämä vielä kerran, että Hamletin pahanolon tunne ei johdu siitä, että hän ajattelee liikaa vaan siitä, että hän ajattelee aivan liian hyvin - suorastaan musertavan hyvin - jopa niin, että on itse murtua ja ajautua hulluuteen (jonka kanssa 'flirttailee') tietoisuutensa ja itsetietoisuutensa läpäisemänä.

Sillä ei meitä muserra lopultakaan se, mitä me emme tiedä vaan se, että me tiedämme - kaiken! Georges Bataille kirjoittaa kuin suoraan Hamletin monologista:

'olettakaamme, että tiedän kaiken, tiedän, miten yksittäiset asiat historiassa palvelevat kaikki tiedon täydellistymisen päämäärää -

'juuri sillä hetkellä muotoutuu kysymys, joka johdattaa inhimillisen, jumalallisen elämän syvimmälle pimeyteen, josta ei ole paluuta: miksi on oltava se, mitä tiedän? Miksi se on välttämättömyys? Tähän kysymykseen kätkeytyy - heti sitä ei voi nähdä - äärimmäinen repeämä, niin syvä, että vain ekstaasin hiljaisuus vastaa siihen.'

Tämä miksi-kysymys on Bataillelle kauhun hetki: tietävä subjekti kohtaa asoluuttisen rajansa, jonka toisella puolella sitä odottaa vain pimeys. Bataille lisää, että hänen miksi-kysymyksensä eroaa Heideggerin (Leibnizilta perimästä ja ontologista ihmetystä ilmentävästä) kysymyksestä - 'miksi on jotain sen sijaan, ettei olisi mitään?' - siinä, että kohtaamme sen vasta, kun kaikki vastaukset on jo annettu' - ks. PS.
*
Juuri tämänkaltainen on Hamletin tilanne filosofin näkökulmasta katsottuna.
*
Yksinpuhelu itsessään kertoo kostonhimoisesta miehestä, joka voittaa epäröintinsä (filosofointinsa) ja noudattaa vain tahtoaan - toimii tahtonsa mukaisesti. - - Sitä suuremmin ihmetyttää, että viidennessä eli viimeisessä näytöksessä me kohtaamme aivan toisenlaisen Hamletin. - 'Let be' - antaa olla, hän sanoo. Tämä mies ei ole enää kostonhimoinen. Hän on itse valmis kuolemaan.

Mitä ihmettä onkaan tapahtunut sinä aikana, jolloin Hamlet oli Englannissa? Siitä Shakespeare ei paljoa kerro.

Näytelmän loppuratkaisu on joka tapauksessa tavallaan Hamletista riippumaton katastrofi, jonka Claudiuksen juonittelujen traaginen paljastuminen aiheuttaa - alkaen siitä, että kuningatar (siis Hamletin äiti) Gertrude juo yllättäen Hamletille tarkoitetusta maljasta, jossa on myrkytettyä viiniä. - Claudius yrittää estää häntä, mutta ei ehdi eikä voisikaan, koska silloin hänen petoksensa paljastuisi välittömästi. Petos kuitenkin paljastuu - vääjäämättä - nyt vain muutamia hetkiä myöhemmin. Claudius on näytelmän todellinen konna - ilman sankaruutta.
*
http://www.youtube.com/watch?v=DM75cYXuiWY&NR=1
Hamlet Act 4 Scene 4 Soliloquy - Kenneth Branagh
*
Minun täytyy tässä yhteydessä paljastaa, että vasta nyt minulle on ollut muutama vuosi sitten tavallaan erehdyksessä ostamastani Hamletista (piti tulla Harold Bloomin laajahko essee Hamletista - tulikin itse Hamlet selityksineen ja Bloomin artikkeli) todellista hyötyä.

Kun kuuntelee esimerkiksi Hamletin yksinpuheluja lukien samalla alkuperäistekstiä, on mahdollista saada - jos ei optimaalinen niin ainakin niin paljossa kuin se vain itselle on mahdollista - sellainen esteettinen elämys Shakespearen ajatuksista, että pelkkä oma, joskus hyvinkin kyseenalainen, kuullun ymmärtäminen ei sitä yksistään anna.
*
Hamlet (The Annotated Shakespeare) by William Shakespeare and Professor Burton Raffel (Paperback - Oct 1, 2003), With an Essay by Harold Bloom.

PS.
Sitaatti: TYHJÄ TAIVAS - Georges Bataille ja uskonnon kysymys (Elisa Heinämäki) s. 109-110.
*
http://www.shakespeare-online.com/playanalysis/hamletchar.html
http://www.faculty.fairfield.edu/rjregan/rr356s04.htm