June 12, 2006

Tilastotieteilijän muisti pätkii pahasti

(Lisäys 13.6 + täydennyksiä )

Vihreän puolueen tunnettu älykkö Osmo "Ode" Soininvaara kirjoittaa sunnuntain (11.6) Helsingin uutisten kolumnissaan Vihreät ja uskonto mm. seuraavaa.

"En muista, mikä teologinen riita erottaa luterilaiset ortodokseista. Tuskin se niin suuri on, että seitsenvuotiset pitää sen vuoksi erottaa omiin ryhmiinsä. Uskonto on opinkappaleitten ohella myös tapoja ja kulttuuria. Niitä voidaan opettaa erikseen eri uskontoa tunnustaville, pienten uskontojen osalta monelle ikäluokalle yhtä aikaa. Onhan jumalanpalveluksissakin eri ikäisiä."

RR

Et sinä Ode mitään ole unohtanut. Olisit vain sanonut suoraan, ettet edes tiedä, mikä on se "teologinen riita", joka luterilaiset ja ortodoksit erottaa toisistaan.

Sitäpaitsi jo käyttämällä sanamuotoa teologinen riita tulet paljastaneeksi tietämättömyytesi.

Luterilaisen ja ortodoksisen kirkon väliset eroavuudet sekä opillisesti että käytännössä eivät ole mikään pikku juttu - esim. johonkin Filioque-kiistaan verrattavissa oleva tekosyy, josta Paavi ja Konstantinopoliin patriarkka saivat aikoinaan verukkeen keskinäiseen kirkkopoliittiseen valtataisteluun, ja jopa idän ja lännen kirkon eroamiseen toisistaan viimein vuonna 1054.

*
(Lisäys 13.6)

Rooman ja Bysantin kirkkojen eron todelliset syyt löytyvät kuitenkin koko ensimmäisen vuosituhannen aikana kasvaneista kulttuurin, hallinnon ja kultillisten painotusten eroista.

Luterilainen reformaatio pyrki sittemmin löytämään uuden, elävän ja alkuperäisen yhteyden kristillisyyteen korruptoituneen paavillisen kirkon sijaan ja havaitsi ortodoksisen perinteen alkuperäisen luonteen, joskin perimmäinen kiinnostus ortodoksisuuteen lienee perustunut pääasiallisesti toiveeseen saada kirkkopoliittista tukea Bysantilta.

Jälkeenpäin ajatellen uuden luterilaisen liikkeen yritys luoda edes neuvotteluyhteys Konstantinopolin patriarkaattiin 1500-luvun toisella puoliskolla vaikuttaa kuitenkin täysin amatöörimäiseltä ja asiantuntemattomalta.
Ensinnäkin Konstantinopoli oli vallattu muslimien toimesta 1453, joten se joutui asemansa takia Islamin valtapiirin sisällä toimimaan entistäkin varovammin suhteessa länteen.
Sitäpaitsi latinalainen kirkko oli pettänyt sen aiemminkin (törkeimpänä esimerkkinä Konstantinopolin ryöstö 1204).

Mutta lähes koomiselta vaikuttaa se fataali tosiasia, että uusi katolisuudesta irtautunut lahkolaisliike, joka tosiasiallisesti oli mitätöinyt miltei kaiken, mitä ortodoksisuus latinalaisessa kirkossa yhä arvosti (itse asiassa merkittävän paljon), pyrki luomaan suhteita idän sakramentaalisen mahtikirkon kanssa!
Opilliset (doksastiset) ja käytännölliset (lähinnä kulttiin liittyvät) eroavuudet osoittautuivatkin heti ensimmäisen neuvotteluyrityksen jälkeen toivottoman suuriksi.

Kolmanteen luterilaisten neuvottelukirjelmään Konstantinopoli ei enää edes vastannut.

*
(Täydennyksiä 13.6)

Olen itsekin maallikko teologisissa kysymyksissä, mutta uskaltaudun silti tiivistämään luterilaisuuden ja ortodoksisuuden eroavuudet kolmeen kohtaan.

1) Kirkko-opin erilaisuus (esim. naispappeus-kysymys ja luostarilaitos/munkkeus).
2) Täysin erilainen käsitys sakramenttien ja pyhityksen merkityksestä vanhurskauttamisessa.
3 ) Suorastaan "kohtalokas" erimielisyys pelastusopin perimmäisestä perustasta (monergismi-synergismi-kiista).

Kaikki nämä kolme teemaa liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kolmas kohta kuitenkin tiivistää ongelman dogmaattisella tasolla.

Neljänneksi sanoisin, että paradoksaalisesti juuri reformoitu kirkko eli tässä tapauksessa luterilaisuus on korostanut oikeaoppisuutta (ortodoksia), kun taas ortodoksit ovat aina korostaneet oikeaa, yhteisöllistä ja seurakunnallista toimintaa (ortopraksia).

*
Luterilainen teologia on siis tarkka teologiansa "päivittämisestä". Tämä kytkeytyy yleisesti ottaen Lutherin-Melanchtonin vanhurskauttamisopin lakitekstimäiseen forenssisuuteen ("usko julistetaan torilla niinkuin tuomio"). Muuten ihmiset saavat elää yksityiselämäänsä kuin ellun kanat.
Mitä nyt lausuntoautomaateiksi muuttuneet piispat aina välillä ilmaisevat huolestuneisuutensa asioista ja tapahtumista.

Ortodoksinen kirkko taas korostaa, että ortodoksin elämä kytkeytyy - tai pitäisi kytkeytyä - erottamattomasti kirkon elämään ja sen tapahtumiin. Kirkko on ikäänkuin yhteisö pienoiskoossa ja siten yhteisön perusta.
Ortodoksisen kirkon oppi on tavallaan yhtä kuin sen traditio, jonka tarkistamiseen ei juuri tarvetta ole, koska nimenomaan traditio on paitsi seurakuntalaisia yhdistävä sidos myös heidän oman elämänsä perimmäinen sisältö.

*
Ei siis ole kyse mistään teologisesta pikku riidasta vaan kahdesta täysin erilaisesta kristinuskon tulkinnasta, vaikka samaan Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskotaankin.
Ortodoksisuudessa ei esimerkiksi koskaan ole hyväksytty Lutherin kahden regimentin oppia, jossa kirkollinen ja maallinen (alunperin ruhtinaat) määritellään omiksi "hallinta-alueikseen".

Tästäkin syystä luterilaisuuden ja ortodoksisuuden käsitykset myös yhteisöllisyydestä (julkisesta) ja yksityisyydestä eroavat toisistaan.

Näin ollen oletuksesi siitä, että samaan kristilliseen uskoon eli luterilaisuuteen ja ortodoksisuuteen - puhumattakaan nyt muista uskonnoista - sisältyvät tavat ja kulttuurit (ortopraksis) voitaisiin opettaa erikseen, irrallaan opillisista kysymyksistä, on täyttä puppua.

Se on tyypillinen ajattelutapa maallistuneelle liberaalille, jolle kristinusko merkitsee lähinnä luterilaisuutta, jossa ortopraksiasta on tullut pikemminkin viranhoitoa kuin hengellisen kutsumuksen toteuttamista.

*
Kaikkein ikävintä kirjoituksessasi kuitenkin on, että ajattelet uskontoja pelkästään yhteiskunta- ja talouspoliittisesta perspektiivistä. Haluat säilyttää kirkon ja valtion kytköksenkin vain sen takia, että yhteiskunta eli poliittiset päättäjät pääsisivät kontrolloimaan seurakuntien omaisuutta ja niissä annettavaa opetusta.

Ei se tietysti huono perustelu olekaan, mutta, jos tarkoituksesi on käsitellä eri uskontoja vain ja ainoastaan ikäänkuin tilastoina ja budjettiluokkina, niin esitän vakavan vastalauseen.

Ihminen, jolla on niin teknokraattinen luonne, että uskontojen merkitys tyhjentyy hänellä tyystin tilastoihin tai psykologisiin ja sosiologisiin reduktioihin, ei ole kykenevä poliitikkona ehdottamaan niiden opetuksen järjestämisestä mitään, mikä olisi teologisesti relevanttia - siis uskontojen omasta itseymmärryksestä lähtevää.

*
12.6.2006 Rauno Räsänen Koillis-Helsingin suoalue.

1 comment:

A-K.H said...

Serveri takkuilee jatkuvasti. Osmosta piti sanomani, että hän on ollut ainakin nuorliberaali. Puolue taisi kuolla alta, kuten minultakin eräs toinen puolue. Vihreydestä en ymmärrä mitään enkä paljon teologiastakaan, mutta minusta RR:n selitys oli melko hyvä ja tarpeellinen yleisestikin. Jos siihen lisäisi vielä syventävän osuuden, taitaisi kommenttiloora loppua kesken.