Kommentti Karri Kokon päreeseen.Vaihtoehtoja 2
Radiossa soittettiin Don McLeanin "Vincent", joka on hieno kuva siitä kuinka taiteilija koskettaa toista taiteilijaa. Laulun sanat eivät ole sen sisältö; McLeanin tulkinnassa on tähtikirkkaan yön kaikuvaa avaruutta ja kukkaan puhkeavien luumupuitten huumaavaa kauneutta. Joku niitä katsoo sinisine silmineen, eikä sen jälkeen mikään näytä samalta kuin ennen. Pari siveltimen vetoa, ja katso, minä teen uutta. Méséglisen ja Guermantesin teitä ei voi kulkea yhtä aikaa, mutta vaikka ovatkin toistensa vaihtoehtoja ne eivät ole toistensa vastakohtia. Vincentillä ne voivat sisältyä jopa samaan kuvaan.
RR
Kiitos tästä päreestä linkkeineen.
Minä rakastan tätä Don McLeanin biisiä, niinkuin Vincent van Goghin maalauksiakin, enkä pysty sitä kuuntelemaan tai lukemaan sen sanoja liikuttumatta.
Jokin siinä osuu niin täydellisesti kohdalleen omaan ajatteluuni ja ymmärrykseeni siitä, miten kaikki kaunis, johon ihminen pystyy tässä maailmassa, on niin äärimmäisen ainutlaatuista ja samalla niin äärimmäisen haurasta. Se sijoittuu ikäänkuin katoavaisen maailman ja ikuisen, ajattoman todellisuuden väliin.
Sen vuoksi kauneus on tavallaan jopa enemmän kuin ylevä - se on suorastaan satuttavaa, se tekee ihmisen nöyräksi, koska hän kohtaa kauneudessa jotain niin suurta ja käsittämätöntä, etten yhtään ihmettele, että "jumalattomat" esteetikot Schopenhauer ja Nietzsche pitivät taidetta lähes jumalallisena - niin erilainen kuin heidän suhteensa taiteen metafysiikkaan olikin.
(Schopenhauerille taide (musiikki korkeimpana muotona) oli suurta oman itsensä takia; Nietzsche sen sijaan oli taipuvainen korostamaan taiteen pragmaattista merkitystä, mikä ei suinkaan vähentänyt hänen taiteen - etenkin musiikin - palvontaansa.)
Kappale kolahti meikäläiseen alunperin sekä alkuperäisversiona (Don McLeanin LP:ltä American Pie, 1971) että heti perään 1972 julkaistun Cay Karlssonin laulaman ja Hectorin hienosti sanoittaman coverin muodossa.
http://www.musicstudents.com/shop/wb/wb00120838.html
3 comments:
Noin minäkin olisin kirjoittanut, Rauno, jos olisin osannut. Minusta tuon laulun suurin arvo on siinä mitä se kertoo kuvaamasi kauneuden kohtaamisesta, siitä mitä tapahtuu, kun tulemme "taiteilijan rakastavien käsien" koskettamaksi, sanoisinko siunaamaksi. Viesti on myös moraalinen: älä pilkkaa, älä häpäise, nosta, tue, vimmaisesti rakasta.
Täällä Vincentin lyriikka:
http://www.thesahara.net/american_pie.htm
Vincentin sanat löytyvät myös Karrin päreestä, mutta kiitos silti laajemmasta linkistä timbuktulaisille.
Post a Comment