June 1, 2006

City-homojen villi länsi

(Kuvassa New Yorkin Don`t tell maman sisäänkäynti)

Kirjoitettu kommentiksi hanhensulan päreeseen Sarah Waters, lipstick-lesbot ja heteromiesten märät unet.

*
No onpa täällä aiheet tänään. Onkohan Iines (29.5, 31.5) antanut inspiraatiota?

Tuttavapiiristäsi näköjään löytyy homo-lesbojengiä melkoisesti. Itse törmäsin nuorna miesnä näihin kummajaisiin mielisairaanhoitoalalla, josta löytyy kyllä kaikennäköistä hippiäistä - on juoppoja, pilleristejä, persoonallisuuhäiriöisiä, homoja/lesboja - ties mitä!

Mutta onneksi varsinkin nuo - 70-luvun ajat ovat kaukana takanapäin.

Ystäväpiiriini kuului hetken aikaa muun muassa Setan piiristä kaikenlaisia seksuaali-identitetiltään vähintäinkin biseksuaalisia "herhiläisiä".

Homokulttuuri oli Hesassa -70-luvun lopulla kuitenkin vielä lapsenkengissään verrattuna nykyiseen buumiin, jota en tunne kuin median ja netin kautta. Itse irtauduin noista porukoista lopullisesti -80-luvun alussa.

Niihin kuuluvien ihmisten elämäntyyli oli todellakin gay - vauhdikas, villi ja vapaa, mutta väitän silti nähneeni ainakin eräitten onnettomimpien moniongelmaisten (sillä sitä he useinkin olivat) sisimpään.

Näin tuskaisen ja tuuliajaolla olevan sielun - vailla pysyvämpää kiinnekohtaa tai ihmissuhdetta. Homokulttuurissahan partnerinvaihto on pikemminkin hyväksytty sääntö kuin poikkeus.

Säälittäviä (EI toki halveksittavia!) tapauksia, joista moni on kuollut jo aikaa sitten.

Mutta ehkäpä nykyajan "cityhomot ja lesbot" ovat jo ikäänkuin ottaneet haltuunsa itselleen kuuluvan "elintilan" kaupunkikulttuurissa. Gay-roolipelit luonnistuvat näppärästi yhä androgyynimmaksi muuttuvassa ajassamme.

Mitä nyt aina silloin tällöin joku osittain kaappihomo kiltti professori listitään raakalaismaisesti, mikäli hän ei suostu maksamaan ylihintaa rikollisiksi ja aggressiivisiksi osoittautuneille gay-prostituoiduille (tai sellaista näytteleville), jotka hän - vaikka alan mies olikin - päästi liian lähelle yksityistä, loisteliasta reviiriään.

Entä professori Michel Foucault"? Hän hankki itselleen aidsin lähes tahallaan, vaikka 1983 kyllä jo tiesi taudin olemassaolosta San Franciscon homosaunoissa. Tartuttipa hän sen mahdollisesti joihinkin partnereihinsakin...

*
Miten tällaista itsellään ja seksillä (siten myös kuolemalla) leikkimistä voisi kommentoida?

Seksuaalinen halu on "de sadelais-bataillelaisittain" vahvin transgressiivinen "voima". Se murtaa kaiken sivistyksellisen kuorrutuksen ja kosmetiikan, jota ylläpidämme fasadinamme. "Hyvänä kakkosena" tulee aggressio.
Ehkä hoivaamisvietti (ja empatia) onkin siis auttamatta vasta kolmanneksi vahvin psyykkiseen tasapainoomme ja identiteettiimme vaikuttava "turbulenssi".

Elukoita me olemme. Kiimasta ja uhmasta kuolaavia elukoita.

Mutta eikö kunnon orkku tunnu sittenkin nautinnollisemmalta kuin hyvät tiedot historiassa tai filosofiassa?
Varmaankin näin on, ellei ihmisruumis pakottaisi meitä lähes väkisin etsimään seksuaalista nautintoa niin kauan kuin hormoonitoiminta pelaa.

Mutta voihan himosta pidättäytyä? Anteeksi - nyt en ymmärtänyt...

4 comments:

hanhensulka said...

Kopioin kommenttini tännekin:

Orkun puolesta puhuu keksittyjen apulaitteiden määrä, muistetaan tietysti Woody Allenin orkkukonetta. Tuossa Tipping the Velvetissä olivat merkittävässä asemassa nahkadildot, joita viktorianaikaiset naiset joutuivat käyttämään, kun öljyä ei oltu vielä kehitetty luistavaksi muoviksi ja lasia kai pidettiin liian särkyvänä.

Professorin kuolemaan en ota kantaa kun en mitään tiedä. Voihan se olla kiristysyrityskin, joka meni pahasti pieleen, kyse sentään maan johtavasta talousasiantuntijasta, joka ei kuitenkaan mitenkään salaillut orientoitumistaan. Koko gay-porukan kannalta on varmaan parempi tuollainen hiljainen ja salailematon gay-elämä naamalle käyvän hyökkäävyyden ja metelöinnin sijalla.

Muuten homosuhteita on tutkittu promiskuiteetin kannalta ja on kai todettu, että avioliitonkaltaisissa olosuhteissa elävillä se on yhtä alhaista (tai ylhäistä) kuin heteroillakin. Homojen elämäntapa monien syiden vuoksi (sosiaalinen paine etunenässä) ei suosi pysyviä suhteita, mutta vakiintuneen suhteen synnyttyä se on helposti pitkäikäinen ja uskollinen myös. En jaksa nyt etsiä linkkiä tähän. Jos muistan palaan asiaan huomenna.

Brysselissä on muuten gay-väkeä suuhteellisesti paljon sen vuoksi, että Komissio palkkaa pääasiassa vain alle 35-vuotiaita, ja omasta turvallisesta maasta lähtöön vaaditaan jo alunperin jonkinlaista irrallisuutta (homous sopisi tähän) ja nuorilla heteroilla on siinä vaiheessa lasten tekeminen ja kasvatus-koulutus ja sen sellaiset asiat mielessä. Poikamiehillä ja yksinäisillä naisilla ei tätä "ongelmaa" ole. Siksi täällä on heteroillakin enemmän homoystäviä - niin kuin tuossa lastussa yritin vihjailla.

Samoin muuttaminen tänne maailmannapaan vapauttaa oman ympäristön paineista ja sekin auttaa. Tuo G on juuri tämän vuoksi nykyisin tyydyttävässä lesbosuhteessa eikä ravintoloista pareja iskevä LUG. Turvallisempaa myös, ehkä, nin kuin professorin kohtalosta nähdään.

Rauno Rasanen said...

Olet varmasti ihan oikeassa, mitä tulee tuohon promiskuiteettitutkimukseen.

Kyllä homot ja lesbot solmivat kiinteitä suhteita siinä missä heterotkin - eli yhtä ailahtelevasti!

Muistan psykiatri Oiva Paloheimon ammatillisesta kokemuksesta kummuneen mielipiteen, jonka mukaan homous kyllä saattaa perimmältään olla geenien determinoimaa (ei siis vain gender), mutta - hän korostaa - homojen välinen rakkaus vaikuttaisi joskus jopa paljon kiinteämmältä kuin heterosuhteissa vallitseva useinkin kaksinaismoralistinen sidos.

*
Kirjoitin homoista varsin kärjistetysti, mutta oman kokemuksen perusteella kuitenkin.

Valitettavasti - ja tämä on tosiasia - ne 4-5 (tai enemmän) homoa/lesboa/biseksuaalia, jotka tunsin muutaman vuoden ajan lähemmin eivät minun mielestäni - eivät silloin eivätkä nyt - olleet onnellisia ihmisiä (jos sellaisia ylipäätään löytyy mistään).

Heidän kohtaloaan pidän traagisena, joskin painotan, että se heijasteli pikemminkin heidän moniongelmaisuuttaan kuin seksuaalista erilaisuuttaan - joka silti liittyi lopulta lähes kaikkeen, mitä he tekivät - siis?

*
Maksiimi

KETÄ SINÄ RAKASTAT? RAKASTA KETÄ TAHANSA, MUTTA ÄLÄ (tulevaa nautintoa himoitessasi) VALEHTELE HÄNELLE RAKASTAVASI!

SANO MIELUUMMIN, että olet "my little puppy".

A-K.H said...

Voihan seksuaalisesta himosta pidättäytyä ja muuntaa himoenergian (sublimointi)vaikka hilavitkuttimien kehittelyyn tai historian ja filosofian opiskeluun. Näin meille joskus opetettiin, ja jos hoitaa homman kelvottomasti, sairastuu aivojenpehmennykseen tai rupeaa karvat kasvamaan kämmenpohjaan. Ennen sanottiin, että kun on nuori mies ja kaksi tervettä kättä, ei naista kaipaa. Voihan se niinkin olla, mutta jo nuoruudessani tunsin synnillistä avioliiton ulkopuolisen heteroseksin kaipuuta avioliitossakin. Joku sattoi kämmensyrjäänsä puhua miesrakastajista ja tietyissä piireissä puhutaan edelleen miehimyksistä. Helsingissä erään kunnallisvaaliehdokkaan vaalimainoksiin ilmestyi teksti "Himohintti". Kyseinen henkilö väitti, että Hotanen on käynyt niitä kirjoittelemassa. Hänellä oli varmaan jostain syystä tahto väittää näin. En ole koskaan vainnonnut homoseksuaaleja, mutta omaa sietokykyäni on heidän taholtaan joskus koeteltu.
Olen sitä mieltä, että joissakin ammateissa kehittyy kyky identifioida seksuaalista poiekkeavuutta. En tiedä, onko olemassa muuta kuin oppimisen kautta syntyvää sielujen sinfoniaa, mutta ihmiset, jotka joutuvat syvällisesti käyttämään persoonallisuutensa tiettyjä alueita työssään, tulevat aivan ammatillisestikin herkkävireiseksi ja oppivat huomaamaan signaaleja, joita ei ole edes tietoisesti lähetetty. Se ei tietenkään koske vain seksuaalista poikkeavuutta (jos nyt enää sellaista onkaan). Professori Ilkka Heiskasen kanssa keskustellessani hän kertoi ihmetelleensä vaimonsa merkillistä ominaisuutta homoseksuaalisuuden nopeassa havaitsemisessa.
Tikka ei ole ollut ainut laatuaan Helsingin yliopiston professoreissa. Eräs psykologian professori kirjoitti kuusikymmenluvulla teoksen "Mielisairaanhoitajan ammattimenestyksen ennustaminen." Lienetkö, Rauno, lukenut.

OliverJazz said...

"Kirjoitin homoista varsin kärjistetysti, mutta oman kokemuksen perusteella kuitenkin.

Valitettavasti - ja tämä on tosiasia - ne 4-5 (tai enemmän) homoa/lesboa/biseksuaalia, jotka tunsin muutaman vuoden ajan lähemmin eivät minun mielestäni - eivät silloin eivätkä nyt - olleet onnellisia ihmisiä (jos sellaisia ylipäätään löytyy mistään)."

Niinpä, jos löytyy.

Suuri osa tässä onnettomuudessa on uskoakseni sillä, kuinka huonosti ihmiset keskimäärin edelleen suhtautuvat niin kutsuttuun seksuaaliseen poikkeavuteen. Harvat ihmiset - suuntaumiseen katsomatta - pystyvät elämään onnellista elämää ympäristönsä ylenkatsomana ja itselleen väkivaltaa tehden.

Näkisin mainitsemasi negatiivisen aggression ja itsetuhon paremminkin seurauksena kuin syynä: Eivät ihmiset kovin paljoa tarvitse vihatakseen itseään.
Äärimmäisyyksiin meneminen saattaa vain usein näyttää itsetarkoitukselliselta.

(J.K: Tämä on vain yksi - yhtä lailla yleistävä - näkökulma, tarkoitukseni ei ole kerätä sateenkaarikansalle säälipisteitä.)