Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta 4

Kommenttini Pällin kommenttiin päreessäni "Väliaikatietoja jumalallisesta rakkaudesta" .

Annan sulle ja muillekin vinkiksi pari kolme kirjaa, joihin ajoittain aika suureltakin osin tukeudun näissä teoreettisissa pohdinnoissani juuri nyt (etenkin kaksi ensimmäistä).

Ne ovat HY:ssa luterilaisen teologian (ainakin valinnaisia) tenttikirjoja.

Pauli Annala: Antiikin teologinen perintö (2001, 2. painos) - luen sitä nyt nyt jo kolmatta kertaa 12 vuoden sisällä!

Juha Pihkala: "Yksi kahdessa" - Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana (1997).

Alister E. McGrathin tiiliskivi: "Kristillisen uskon perusteet" - Johdatus teologiaan (1999) on kattava katsaus teologisen systematiikan oppihistoriaan varsinkin (myöhäisen) keskiajan ja reformaation osalta.

*
"Silti kuulemma yhdessä kohdassa, Joh 3:19, sanotaan ihmisten rakastavan agape-rakkaudella - pimeyttä..."

Tässä alkaa jo orastaa mystiikanteologinen (apofaattinen) näkemys Jumalan ja hänen rakkautensa käsitettävyyden mahdottomuudesta järjen tasolla.
(Aiheesta myöhemmin.Varsinkin Pauli Annala perehtyy tähän traditioon melko perusteellisesti.)

*
1) Usko ilman välittäjiä (Kirsti) 2) yleinen pappeus (Pälli) ja 3) henkilökohtainen uskonvarmuus (Christer) voidaan mielestäni koota yhteen - yllätys yllätys? - EI-KIRKOLLISTA näkemystä edustavan kristillisen uskon luokitukseen.

Yleinen pappeus on jokaisen ihmisen pappeutta - ei instituution sisällä toimivaa administratiivista eli erityistä ("ansaittua" ja "valtuutettua", siis "juridista") pappeutta.

Väitän, että Jeesuksen alkuperäinen pappeus-käsitys oli juuri tämä: siis välitön (ei välittäjiä - paitsi Jeesus itse) uskon- ja pelastuksen varmuus.

Tämä linjaus on kirkko-opillisesti mahdollisesti "vääräuskoinen" ja saattaa "flirttailla" erilaisten hurmahenkisten ja karismaattisten liikkeiden kanssa.
Alkukirkon ajoilta muistamme montanolaisuuden tällaisena ilmiönä.

Mutta heti kun kristinuskosta alkoi tulla (todella nopeasti) Rooman virallinen uskonto, se jäykistyi teologiaksi, institutionaaliseksi byrokratiaksi ja uskonnollis-hallinnollisen moraalin "kontrollikeskuskukseksi."

Tietenkin tämä kehitys oli suorastaan väistämätön yhteiskunnallis-/sosiologinen lainalaisuus.

Ja silti - huom! - ALKUPERÄINEN Kristus-usko on juuri välitöntä lapsen uskosta - sydämen uskosta kumpuavaa pelastusvarmuutta - ja siten jokainen tällaista uskonvarmuutta kokeva on "yleinen pappi", jolla on sisäinen tehtävä/missio/oikeus (erotuksena ulkoisesta, administratiivisesta pakosta!) julistaa omaa, henkilökohtaista pelastusvarmuuden sanomaansa.

Administratiivinen - erityinen pappeus - on kyllä vaistämätöntä ja välttämätöntä kirkko-organisaation ja seurakunnan integraation kannalta, mutta se EI OLE alkuperäisestä Jeesuksen opetuksesta: "- Jumalan valtakunta on teidän sydämessänne - tässä ja nyt - kunhan vain uskotte -" syntyvästä pelastusvarmuudesta kumpuavaa evankeliumia.

***
Saatatte nyt jo pystyä kummeksumaan, että miksi tuo Räsänen kannattaa alkukristillisyyden varsin "anarkistista" uskon käsitystä, ja kuitenkin se väittää arvostavansa eniten ortodoksista - tuota kaikkein traditio-, instituutio- ja muotosidonnaisinta, partiarkaalista (joskaan ei juridisesti yhtä tiukkapipoista kuin katolisuus) kristillisyyden ilmentymää...

Totta kyllä - tämä vastakohta-asettelu muodostaa minun kristilliselle itseymmärrykselleni melkoisen rankan haasteen!

*
Miten edellinen kytkeytyy agapen-eroksen ja philian problematiikkaan - siitä myöhemmin.

Vaikeaksi menee...mutta pikku hiljaa edetään.