Seuraavasta pätkästä löytyvät alkutahdit Friedrich Nietzschen kuuluisaan mutta hänen elinaikanaan julkaisemattomaksi jääneeseen esseehen.
Esseestä oli tarkoitus kehitellä yksi osa Epäajanmukaisia tarkasteluja - 1873-76 (*) sarjaan, joita Nietzsche ei sitten kuitenkaan julkaissut kuin 4 kappaletta suunniteltujen 13 sijaan.
Totuudesta ja valheesta ei-moraalisessa merkityksessä alkaa schopenhauerilaisella paatoksella: maailma on sattumanvarainen, petollinen ja ihmisen äly vain itsekeskeinen ja itseensä käpertynyt - ikäänkuin solipsistis-/omnipotentti rakennelma, joka ei siltikään eroa kärpäsen vastaavasta, mikäli vain pystyisimme kommunikoimaan sen kanssa.
Luulenpa, että tässä esseessä nuori Nietzsche kävi romanttisen - schopenhaerilais-wagnerilaisen - pessimismin eksistentiaalisesti syvimmissä pohjamudissa.
Toisaalta - tätä esseetä pidetään nykyään yleisesti myös eräänä postmodernin konstruktivismin ja dekonstruktivismin peruskivistä.
Kts. etenkin N:n analyysi kielen ja totuuden suhteesta.
(5.12)
"What then is truth? A mobile army of metaphors, metonyms, and anthropomorphisms: in short, a sum of human relations which have been poetically and rhetorically intensified, transferred, and embellished, and which, after long usage, seem to a people to be fixed, canonical, and binding.
Truths are illusions which we have forgotten are illusions—they are metaphors that have become worn out and have been drained of sensuous force, coins which have lost their embossing and are now considered as metal and no longer as coins..."
Mutta yhä edelleen muistutan, että Nietzsche ei jatkanut yksinomaan tähän suuntaan - ei ainakaan, mikäli osaamme lukea häntä rivien välistä.
Tämä rivien välistä lukemisen taito/kyky näyttää esim. sinänsä mainiolta Nietzsche-tulkitsijalta - Gilles Deleuzelta ja jopa itse "arkki-nietzscheläiseltä" Michel Foucault`a olevan aika ajoin pahasti hukassa.
(Foucault tosin väitti, ettei hän piittaa siitä, mitä hänen Nietzsche-tulkinnoistaan sanotaan.)
Nietzsche ei ilmeisesti kuitenkaan löytänyt tämän esseensä lopusta kuin joko totaalin elämänkiellon tai hedelmättömän - äärinominalististisen - kaaoksen.
Niinpä hän valitsi affirmaation, tämänpuoleisen elämän hyväksymisen ja hylkäsi tuonpuoleisen illuusioineen - maksoi mitä maksoi (**), - olkoonkin, että tuo myöntävä ilo vaikuttaa Nietzschellä monesti olevan - vaikkakin lähes hurmioinutta - mutta silti katkeran ironista naurua ikäänkuin kyynelten läpi...
Olen jo kerran aiemmin tunnustanut sen, mikä on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen Nietzschessä - hiukan samaan tapaan kuin myös Dostojevskissa, Schopenhauerissa, Søren Kierkegaardissa, Jean-Paul Sartressa ja Albert Camussa .
Sanottakoon tuo syy nyt uudestaan ja hieman perusteellisemmin - joskin myös retorisemmin.
(5.12)
Se on Irrationaalisen synnyttämää kärsimystä ja kauhua, jota uskalletaan katsoa silmästä silmään; horror vacui, jota ei turruteta väkivalta-elokuvilla ja medialla - ei kulutusroinalla tai fanaattisella uskonnollisuudella - ei edes skientismillä tai analyyttisen filosofian saivarteluilla!
Sen kestämiseksi ei pitäisi käyttää muita "huumeita" kuin omaa luovuutta.
Se on Olemassaolosta ja Elämisestä syntyvää kärsimystä, joka on käsin kosketeltavaa, mutta jota ilman todellinen, syvältä kumpuava, aito ilo ja rakkaus muuttuvat yhtä banaaleiksi ja sisällöttömiksi kuin jouluinen kulutusjuhla!
Mitä/mikä tämä "kyseenalainen" asenne lopulta oikein on?
Vastaus voi tulla yllätyksenä, mutta juuri tällainen herkkyys toimii välttämättömänä edellytyksenä korkeimman ja vapaimman henkisen olotilan eli Pyhän Huolettomuuden saavuttamiseksi.
Ei enempää eikä vähempää.
*
Hengen velttous ja pyhä huolettomuus
.........
"Nykyelämä on helposti pelkkää oravanpyörää. Se vie mehut niin, ettei yhteisiin asioihin enää jaksa ottaa kantaa. Tähän oravanpyörään tarjoan lääkkeeksi pyhää huolettomuutta. Se ei ole hengen velttoutta, vaan joutilaisuuden ja vapaan yhdessäolon arvostamista. Todellista vastamyrkkyä tehokkuudelle, taloudellisuudella ja tuottavuudelle."
Saarna Länsimäen kirkossa 30.10. 2005 (Saarnan loppuosa)
*******************************
Fragment, 1873: from the Nachlass.
Compiled from translations by Walter Kaufmann and Daniel Breazeale.Text amended in part by The Nietzsche Channel.
Original German
*
1873
On Truth and Lie in an Extra-Moral Sense.- 1 2
1
"In some remote corner of the universe, poured out and glittering in innumerable solar systems, there once was a star on which clever animals invented knowledge. That was the highest and most mendacious minute of "world history"—yet only a minute. After nature had drawn a few breaths the star grew cold, and the clever animals had to die.
One might invent such a fable and still not have illustrated sufficiently how wretched, how shadowy and flighty, how aimless and arbitrary, the human intellect appears in nature. There have been eternities when it did not exist; and when it is done for again, nothing will have happened.
For this intellect has no further mission that would lead beyond human life. It is human, rather, and only its owner and producer gives it such importance, as if the world pivoted around it.
But if we could communicate with the mosquito, then we would learn that he floats through the air with the same self-importance, feeling within itself the flying center of the world.
There is nothing in nature so despicable or insignificant that it cannot immediately be blown up like a bag by a slight breath of this power of knowledge; and just as every porter wants an admirer, the proudest human being, the philosopher, thinks that he sees on the eyes of the universe telescopically focused from all sides on his actions and thoughts.
It is strange that this should be the effect of the intellect, for after all it was given only as an aid to the most unfortunate, most delicate, most evanescent beings in order to hold them for a minute in existence, from which otherwise, without this gift, they would have every reason to flee as quickly as Lessing's son.
[In a famous letter to Johann Joachim Eschenburg (December 31, 1778), Gotthold Ephraim Lessing relates the death of his infant son, who "understood the world so well that he left it at the first opportunity."]
That haughtiness which goes with knowledge and feeling, which shrouds the eyes and senses of man in a blinding fog, therefore deceives him about the value of existence by carrying in itself the most flattering evaluation of knowledge itself. Its most universal effect is deception; but even its most particular effects have something of the same character." .........(jatkuu)
1 2
(*)
1873
Untimely Meditations I: David Strauss: the Confessor and the Writer.
1874
Untimely Meditations II: On the Use and Abuse of History for Life.
1874
Untimely Meditations III: Schopenhauer as Educator.
1876
Untimely Meditations IV: Richard Wagner in Bayreuth.
(**) Tämä oli Nietzschen "henkilökohtaista askeesia."
*
The Nietzsche Channel
• Text: English
• Text: German
• Publication History
• Nietzsche's Library
• Nietzsche's Music
• Image Gallery
• Nietzsche Speaks
• Nietzsche in Film
• Popular Quotes
• Biography
• Forum
• Links
• What's New?
• Search
• Home
No comments:
Post a Comment