Pari kommenttia päreeseeni Avoin kysymys Kirsti Ellilälle, Pällille ja Veteraaniurheilijalle.
Pälli said...
Rauno, olen pahoillani, jos loukkasin sinua Häiriöklinikalle kirjoittamallani kommentilla.
Silloin taannoin kun nimitit minua suloiseksi ovimatoksi, en voinut mitenkään tietää, mitä todella tarkoitit. Enkä tiedä vieläkään.
Jos nyt välttämättä pitää mennä sosiaalipornon puolelle, niin en kestä tulla pilkatuksi, koska kouluaikoina olen siitä saanut tarpeeksi.
Ainakin siitä johtuen olen myös herkkä arvostelulle, ja ehkä pilkanteosta ja yksinäisyydestä johtuen myös jonkun verran tosikko. Kuitenkaan en aio alistua pilkattavaksi missään...
Tähän kysymykseen en ole vastannut, koska en ole blogannut muutamaan päivään. On ollut sekä kiireitä että mukavia kiireitä. Huomenna on tentti, jonka luulin olevan vasta keskiviikkona...
Totean siis vain, että en ymmärrä kysymystäsi minäkään. Siis pitääkö valita, minkälaista rakkautta haluaisin osakseni, vai mitä?
RR
Pälli
Toki tenttiin pitää lukea. Tähän blogiin ehtii kirjoittaa myöhemminkin.
Pyydän anteeksi, jos aiheutin väärinkäsityksen, mutta se nyt vain on eräs minun - ilveilijän (houkka, buffoon) - "huumoriini" sisältyviä riskejä.
*
Lyhyesti ja yksinkertaistaen - synergistinen soteriologia perustuu Eros-rakkauteen, monergistinen puolestaan agape-rakkauteen.
Ensinmainitussa ihminen voi lähestyä Jumalaa ideaalinaan, omien kykyjensä kautta, eräänlaiseen "eroottiseen" täydellistymiseen - mutatis mutandis - jumalankaltaisuuteen pyrkimällä.
Tämä oli vallitseva antiikin kreikkalaisten (pakanallis-)uskonnollinen ideaali, joka sittemmin sekoittui kristilliseen agape-rakkauteen aiheuttaen merkillisiä sekoituksia ja oppiriitoja kristillisessä dogmatiikassa.
Jälkimmäisessä rakkaus tulee kokonaan ihmisen ulkopuolelta - Jumalasta. Se on siis jumalallinen lahja, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa, mutta jonka saatuaan hän voi ryhtyä elämään sen vaikutuksesta - ei kuitenkaan omasta voimastaan vaan Kristuksen lunastavan armon kautta.
Agape on kristillisen - Kristuksen - rakkauden ydin ja sen pelastustusopin lähtökohta.
Varsinainen antiikin Kreikan "uutuus" - Philia - on kuitenkin maallisempaa ystävyyttä, tuota stoalaisten universaalia veljeyttä (ja sisaruutta) eikä se suoranaisesti liity teologiaan, muttei sitä missään tapauksessa voi sivuuttaakaan aiheesta keskusteltaessa.
*
Mutta en jatka tällä erää pitempään. Näistä lähtökohdista seuraa kuitenkin paljon muuta kiinnostavaa, kuten olen aiemmin todennut.
2 comments:
Rauno :)
Saat anteeksi. Kuten jo sanottua, minun heikkouteni on tosiaan se tosikkomaisuus välillä, mikä vain korostuu silloin, kun olen epävarma siitä, että tehdäänkö minusta pilkkaa...
Tentistä sitten. Nukuttiin tänä aamuna pommiin kunnolla, ja näytti pahalta... onneksi tentti oli elämänkatsomustiedon johdantokurssi, joka sisälsi enemmän pohdiskelua kuin varsinaista sisäistettävää faktaa. Joten eiköhän se siitä. ;) sikäli vain harmittaa, että olisin halunnut lukea paremmin, kun tuskin noihin luentoihin tulee enää palattua - ellen sitten reputa tenttiä.
*
Tarkoititko alkuperäisellä kysymykselläsi, että 1) onko Jumalan rakkaus luonteeltaan erosta vai agapeta, ja/ vai että 2) pääseekö ihminen Jumalan yhteyteen eroksen vai agapen kautta?
1) Kaikki rakkaus on lähtöisin Jumalasta, joten luulisin, että voi sanoa eroksen ja filian sisältyvän Jumalan apape-rakkauteen. En tunne tietenkään noiden kreikan sanojen täydellisiä merkityksiä, kun en osaa kreikkaa; olen kuitenkin ymmärtänyt, että Raamatussa Jumalan rakkaudesta käytetään agape-sanaa siksi, että vain hän kykenee täysin pyyteettömään rakkauteen. Silti kuulemma yhdessä kohdassa, Joh 3:19, sanotaan ihmisten rakastavan agape-rakkaudella - pimeyttä...
2) Jos kysymyksesi oli ennen kaikkea tämä, olet varmaan arvannutkin ajatukseni. Ymmärrän Raamattua niin, että ihminen ei itse voi hengellisessä mielessä tehdä mitään pelastuakseen, vaan pelastus on Jumalan työtä alusta loppuun.
Se ei tarkoita, että ihminen ei voisi tai saisi kokea tulleensa uskoon, etsineensä Jumalaa, päättäneensä tehdä uskonratkaisun, jne. Nämäkin vain ovat jo Jumalan työtä ihmisessä.
Luonnostaan olemme kuolleet syntiimme, ja siksi Jumalan täytyy herättää meidät eloon - kuinka kuollut voisi itse itsensä herättää?
Pelastus yksin armosta tarkoittaa myös sitä, että ihminen ei saa ylpeillä pelastuksestaan ja luulla olevansa parempi kuin muut siksi että on vain vastaanottanut armon! Näinhän tuossa Efesolaiskirjeen toisessa luvussa Paavali vähän myöhemmin kirjoittaa.
:)
*
Sitä en ymmärrä vieläkään, kuinka tämä liittyy yleiseen pappeuteen? Se oli mielenkiintoinen keskustelu, harmi että se jäi kesken - ehkä nyt voidaan jatkaa sitä?
Annan sulle ja muillekin vinkiksi pari kolme kirjaa, joihin ajoittain aika suureltakin osin tukeudun näissä teoreettisissa pohdinnoissani juuri nyt (etenkin kaksi ensimmäistä).
Ne ovat HY:ssa luterilaisen teologian - ainakin valinnaisia tenttikirjoja).
Pauli Annala: Antiikin teologinen perintö (2001, 2. painos) - luen sitä nyt nyt jo kolmatta kertaa 12 vuoden sisällä!
Juha Pihkala: "Yksi kahdessa" - Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana (1997).
Alister E. McGrathin tiiliskivi: "Kristillisen uskon perusteet" - Johdatus teologiaan (1999) on kattava katsaus teologisen systematiikan oppihistoriaan varsinkin (myöhäisen) keskiajan ja reformaation osalta.
***
"Silti kuulemma yhdessä kohdassa, Joh 3:19, sanotaan ihmisten rakastavan agape-rakkaudella - pimeyttä..."
Tässä alkaa jo orastaa mystiikanteologinen (apofaattinen) näkemys Jumalasta ja hänen rakkautensa käsitettävyyden mahdottomuudesta järjen tasolla.
(Aiheesta myöhemmin.
Varsinkin Pauli Annala perehtyy tähän traditioon melko perusteellisesti.)
*
1) Usko ilman välittäjiä (Kirsti), 2) yleinen pappeus (Pälli) ja 3) henkilökohtainen uskonvarmuus (Christer) voidaan mielestäni koota yhteen - yllätys yllätys? - EI-KIRKOLLISTA näkemystä edustavan kristillisen uskon luokitukseen.
Yleinen pappeus on jokaisen ihmisen pappeutta - ei instituution sisällä toimivaa administratiivista eli erityistä ("ansaittua" ja "valtuutettua", siis "juridista") pappeutta.
Väitän, että Jeesuksen alkuperäinen pappeus-käsitys oli juuri tämä: siis välitön (ei välittäjiä - paitsi Jeesus itse) uskon- ja pelastuksen varmuus.
Tämä linjaus on kirkko-opillisesti "vääräuskoinen" ja mahdollisesti "flirttailee" erilaisten hurmahenkisten ja karismaattisten liikkeiden kanssa.
Alkukirkon ajoilta muistamme montanolaisuuden tällaisena ilmiönä.
Mutta heti kun kristinuskosta alkoi tulla (todella nopeasti) Rooman virallinen uskonto, se jäykistyi teologiaksi, institutionaaliseksi byrokratiaksi ja uskonnollis-hallinnollisen moraalin "kontrollikeskuskukseksi."
Tietenkin tämä kehitys oli suorastaan väistämätön yhteiskunnallis-/sosiologinen lainalaisuus.
Ja silti - huom! - ALKUPERÄINEN Kristus-usko on juuri välitöntä lapsen uskosta - sydämen uskosta kumpuavaa pelastusvarmuutta - ja siten jokainen tällaista uskonvarmuutta kokeva on "yleinen pappi", jolla on sisäinen tehtävä/missio/oikeus (erotuksena ulkoisesta, administratiivisesta pakosta!) julistaa omaa, henkilökohtaista pelastusvarmuuden sanomaansa.
Administratiivinen - erityinen pappeus - on kyllä vaistämätöntä ja välttämätöntä kirkko-organisaation ja seurakunnan integraation kannalta, mutta se EI OLE alkuperäisestä Jeesuksen opetuksesta: "- Jumalan valtakunta on teidän sydämessänne - tässä ja nyt - kunhan vain uskotte -" syntyvästä pelastusvarmuudesta kumpuavaa evankeliumia.
***
Saatatte nyt jo pystyä kummeksumaan, että miksi tuo Räsänen kannattaa alkukristillisyyden varsin "anarkistista" uskon käsitystä, ja kuitenkin se väittää arvostavansa eniten ortodoksista - tuota kaikkein traditio-, instituutio- ja muotosidonnaisinta, partiarkaalista (joskaan ei juridisesti yhtä tiukkapipoista kuin katolisuus) kristillisyyden ilmentymää...
Totta kyllä - tämä vastakohta-asettelu muodostaa minun kristilliselle itseymmärrykselleni melkoisen rankan haasteen!
*
Miten edellinen kytkeytyy agapen-eroksen ja philian problematiikkaan - siitä myöhemmin.
Vaikeaksi menee...mutta pikku hiljaa edetään...
(Siirrän tämänkin omaksi päreekseen - sen verran pitkään sitä kuitenkin viilasin.)
Post a Comment