"Huopatossuissa hiiviskelevä haltioituneisuus"

Tämä on "vastaus" AHM:n edellisessä päreessäni esittämään kommenttiin. (Lisäyksiä, tarkennuksia, linkityksiä ja korjauksia 17.12 klo: 11.00)

Androgyynihullumies said...
RR: "Siis hetken onni kestää - eikä se silloinkaan ole täydellistä tai yksiselitteistä...!"Eihän se onni kestä. Minkä olemuksen seuraus tuo onni nyt sitten on.?
Jouko Turkka puhui onnesta Image-lehdessä joskus kesällä 1996. Esitti kysymyksen tuoreelle filosofi"nerolle" tohtori Pekka Himaselle: "Mitä pidät vitusta?"Himanen sanoi tähän, odottaneensa jotakin tällaista Turkalta kuulevansa. En muista oliko joku ympäripyöreä, mutta Turkka se ei ollut.
Kansakoulumestarimaisella - tai siihen pyrkien - otteelle pyrki opettamaan tätä nuorta ja merkittävää filosofista kykyä."Sillä vitussa on todellinen onni."
Tarina ei kerro ajatteliko Himanen vittunsa uudelleen.

Räsäselle huomautus: olkoon vitussa todellinen onni, mutta onko se sitten siellä täydellistä ja yksiselitteistä?

*
Muistan kyllä tapauksen. Himaselle on syytäkin tehdä vastaavanlaisia kysymyksiä.

Mieshän on akateemisen "tehtaan" mallituote, joka ei ole tajunnut omaa, perimmäistä kulttuuriporvarillisuuttaan - Nietzschen sanoin - "huopatossuissa hiiviskelevää haltioituneisuuttaan." /käännös RR/.
(Käänsin tohvelin "väkivaltaisesti" huopatossuksi, koska se rimmaa tässä yhteydessä mainiosti Nietzschen tekstiin - sekä kielen että ajatuksen tasolla (#).

Himasen steriilistä oppineisuudesta kumpuava innostuneisuus ei ole niin sanotusti katu-uskottavaa.
Pikemminkin se on murrosikään jämähtäneen fuksin lapsellista pallottelua teoreettisten klisheiden (ikäänkuin ne voisi ottaa lopulta vakavasti - eli ikäänkuin ne kertoisivat meille jotain "totta" todellisuudesta?) kanssa kuin säihkyvän ironisen älyn mitään pelkäämätöntä aikalais-diagnostiikkaa.

*
Mitä täydellisyyteen tulee - määritelmää pitää tarkentaa. Ymmärrämmekö täydellisyyden avoimen vai suljetun systeemin ominaisuudeksi?
Vain avoin systeemi voi olla täydellinen mutta silloin se myös väistämättä on ristiriitainen, koska induktiivisen täydellisyyden saavuttaminen ei ole ihmiselle kognitiivisesti mahdollista.
Suljettu systeemi ei koskaan ole induktiivisesti täydellinen, mutta ristiriidaton (eli deduktiivisesti/loogis-matemaattisesti pätevä) ja sillä tavoin täydellinen se toki voi olla.

Haluammeko ymmärtää todellisuuden avoimeksi vai suljetuksi systeemiksi?

*
Todellinen onni lienee mahdollista vain silloin kun, sitä ei tiedosta eikä myöskään kysy.
Älkää siis kysykö voiko tätä antamaani määritelmää pitää kognitiivisesti mielekkäänä - totuudesta puhumattakaan...

Yhteenveto: VITUSTAKO MINÄ TIEDÄN?!

***
PS. Himasen väitöskirja oli pikemminkin Esa Saarisen "sponsoroima" akateeminen mediaperformanssi kuin vaikkapa David Humen alunperin alta 20 vuotiaana luonnostelema A Treatise of Human Nature, jota sentään voi pitää modernin skeptisismin pioneerityönä (vaikkei se saanutkaan kuuluisuutta tai arvostusta vuosikausiin).

Himanen sai väitöskirjastaan muistaakseni arvosanan eximia - mutta ei varmastikaan sisällöllisistä ansioista vaan kirjallisen ja metodisen eheyden sekä juuri mediarvon takia!
Anyway - kysehän on opinnäytteestä - ei välttämättä mistään luovuuden osoituksesta...

Himaseen sopii analyyttisen metafysiikan spesialisti Markus Lammenrannan (Helsingin yliopisto) arvio eräästä toisesta oppineesta ja hänen julkaisuistaan tiettyä professuuria haettaessa - "Ei taso riitä!"

*
PPS. Kun Nietzsche 24 vuotiaana valittiin Baselin yliopiston filologian professoriksi (1869), se herätti närkästystä jopa eräitten hänen opiskelutovereittensa piirissä, koska N. ei ollut vielä julkaissut väitöskirjaa.

Eikä hän sitä lopulta koskaan julkaissutkaan, vaikka tätä projektia luonnostelikin työnimellä "Teleologinen ajattelu Kantin jälkeen".
Huomataan, ettei väitöskirjasta ainakaan otsikon perusteella olisi tullut enää nimenomaan filologinen vaan pikemminkin filosofinen työ.
Nietzsche nimitettiin sittemmin kunniatohtoriksi aiempien tutkimustensa perusteella.

Sen verran aiheesta vielä, että Nietzschen esikoisteosta "Tragedian synty musiikin hengestä" (1872) luettiin filologisissa piireissä alun perin nimenomaan väitöskirjana, mutta sellaiseksi ei tekijä sitä ollut tarkoittanut, koska siitä puuttui esim. kunnon lähdeviitteistö.

Nietzschen tukija prof. Friedrich Wilhelm Ritschl (Ritschl) oli suunnitelmaan tutustuessaan antanut luvan teoksen julkaisulle, mutta lopputuloksen luettuaan totesi: "Henkevää lurjustelua!"
Opiskelijana sekä tieteellisen metodin että kirjallisen ilmaisun niin taidokkaasti hallinnut ja toisiinsa kytkenyt Nietzsche ei enää tämän jälkeen ollut akateemisen maailman vaan (lähinnä Wagnerin piirin) muusikoitten ja ylipäätään taiteilijoitten tähti.
Mutta tämäkin tähti siirtyisi vielä loistamaan aivan muualla kuin Wagnerin "taivaalla." (##)

Nietzsche oli siis - pitkälti Wagnerin ja Schopenhauerin vaikutuksesta - jo esikoisteoksessaan astunut akateemisen "liturgian" ulkopuolelle (yhtä lailla kuin hän oli jo astunut kristinuskon dogmaattisen liturgian ulkopuolelle).

Tästä(kin) askeleesta hän joutui kuitenkin tulevaisuudessa maksamaan kovan hinnan...

*
(#) Nietzschen Epäajanmukaisia tarkasteluja I, David Strauss - 1873 kohdistui lähinnä Straussin vanhuudenteosta "Uusi ja Vanha usko" vastaan.

Itse asiassa Nietzschen pamfletti oli Richard Wagnerin "tilaustyö", koska Strauss oli julkisesti arvostellut Wagnerin tuhlaavaisia, ylellisiä ja epämoraalisia (W. eli aviosuhteessa oman kapellimestarinsa vaimon kanssa) elämäntapoja.

Nietzsche oli vielä 1870-luvun alussa vahvasti Wagnerin auktoriteetista riippuvainen ja suostui Straussin junttaamiseen, vaikka Nietzschelle kyseessä ei lopulta ollut lainkaan henkilökohtainen kostoprojekti.

Niinpä Straussin kuoltua jo muutama kuukausi esseen julkaisemisen jälkeen Nietzsche tiedusteli eräältä asiaa paremmin tuntevalta ystävältään, että toivottavasti hänen kirjansa ei ollut nopeuttamassa teologin kuolemaa.

Strauss itse oli kyllä lukenut kirjan ja ehtinyt ihmetellä, miten joku hänelle täysin tuntematon nuori mies voi olla motivoitunut kirjoittamaan hänestä näin pisteliään vihamielisen tekstin.

Sylttytehdas löytyy siis Wagnerista, jonka kanssa Nietzsche kyllä jakoi halveksuntansa kulttuuriporvarismia kohtaan, mutta mitään persoonallista Strauss-vihamielisyyttä ei Nietzschellä ilmeisesti ollut.

Tosiasiallisesti Straussin kuuluisa nuoruudenteos "Jeesuksen elämä" - 1835 ilmeisesti kaikkein ensimmäisenä vaikutti Nietzschen luopumiseen kristinuskosta.
Kirjaa voinee pitää saksalaisen teologian Raamattuun kohdistuvan myyttikritiikin lähtökohtana - ellei sitten Hegelin"Hengen fenomenologiaa" (1807) jo pidetä ensimmäisenä.

*
(##) 20th WCP: Nietzsche's Portraiture: Wagner as Worthy Opponent