Kommentti Ironmistressille hänen päreeseensä ‘Poikkeus
vahvistaa säännön’.
.
IM kirjoittaa: ‘Poikkeus ei siis vahvista säännön
oikeellisuutta; se vahvistaa sen, että sääntö on
olemassa.’
*
Ja [perustava] sääntökö sitten on jos ei oikeellinen niin
ainakin ‘luonnollinen normi’ – johtuen myös poikkeuksesta? Et toki
eksplisiittisesti väitä näin, mutta tiedän, että hylätessäsi stipulatiivisen
[konstruktiivisen] lähtökohdan joudut väistämättä ainakin edellyttämään
luonnollisen normin olemassaolon, jonka poikkeus voisi vahvistaa. Muussa
tapauksessa poikkeus ei vahvista kuin poikkeuksen poikkeuksen [kontingentin
sosiaalisen konstruktion]. - - Poikkeusta ei voi olla ilman sääntöä, mutta
säännön itsessään pitää voida olla ilman poikkeusta. Poikkeus voi de jure
tavallaan olla välttämätön mutta ei de facto riittävä syy [perustavan] säännön
olemassaoloon, koska se on mahdollinen vasta säännön ‘jälkeen’. - - Mutta mikä
on oikeellisen ja luonnollisen suhde? Kumpi on perustavampi? Miksi? Miten? - -
Ajaudumme päättelyssämme jälleen joko 1] kehään [perustava normi perustellaan
sillä itsellään], 2] regressioon [normin perustelujen/metatasojen loputon ketju]
– tai 3] normin perustavuus legitimoidaan auktoriteetilla [esim. Raamattu,
traditio, tiedeyhteisö]. Muistutan kuitenkin, että auktoriteetti [3] on
lopultakin loogisesti kehäpäättelyn [1] ‘perustava’ muoto, joka pysäyttää
premissien/evidenssin regression [2]. Tätä loogisen päättelyn välttämättömyyttä
ei voi kieltää, koska sen kieltämisen jälkeen esitetyt perustelut eivät ole enää
[pelkästään] loogisen vaan pääosin ideologisen diskurssin alueella. Keskustelu
normista alkaa silloin tavallaan alusta. Mikä merkitsee [uudesta alusta
huolimatta tai pikemminkin sen takia], että kohdat 1, 2 ja 3 joka tapauksessa
toistuvat muodollisten perustelujemme proseduurina yhä uudestaan. - - Varmaa kuitenkin on, että perustavaa normia puolustaaksemme meidän on
jossain vaiheessa valittava vaihtoehto 3 ja lopetettava väittely kohtien 1 ja 2
esittämään loogiseen kritiikkiin vetoamalla, sillä muutoin emme pysty koskaan
valitsemaan perustavien arvojen ja normien suhteen yhtään mitään - mikäli
perustavia normeja/arvoja nyt ylipäätään voi valita [nehän ovat lopulta
‘itsestään selvyyksiä’[?], olimmepa sitten liberaaleja tai konservatiiveja. - -
Mutta - kun valinta on tehty, voimme ja itse asiassa meidän kai pitäisikin alkaa
toimia ‘asiamme’ eli arvojemme/normiemme puolesta poliittisen
[yhteiskunnallisen, kulttuurisen] toiminnan kaikilla tasoilla ja jättää ‘hyvällä
omalla tunnolla’ loogiset perustelut vähemmälle, sillä nehän ovat ‘jo työnsä’
tehneet’: on toiminnan aika, pitää ryhtyä muuttamaan ja/tai säilyttämään
maailmaa, sillä eihän se selittämällä parane - [terveisiä vaan sekä
Edmund Burkelle että Karl Marxille (;\]. - - Vasta tämän ‘valinnan’ jälkeen
poikkeukset vahvistavat säännön, joka legitimaatiotaan ja dominanssiaan
ylläpitääkseen ‘pyrkii’ aina minimoimaan säännön rikkomisen [siis poikkeukset]. 'Suvaitseva' sääntö/normi sen sijaan on eräänlainen contradictio in adjecto, joka
toteutuakseen sisältää itsensä kumoavan ehdon ja/eli päätyy säännön muuttumiseen
pelkkien poikkeuksien ketjuksi ad. inf.
*
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/04/poikkeus-vahvistaa-saannon.html
No comments:
Post a Comment