Tämä teksti on huomautus Ironmistressin päreeseen
‘Totalitarismin viehätys osa II’.
.
.
Wilhem Reichin ‘Fasismin massapsykologiassa’ introdusoima
orgoni-energia-teoria on new age-mystiikkaan rinnastettavaa hömppää [josta on
vain askel positiivisen ajattelun narsistiseen eetokseen], vaikka siitäkin voi
ja pitää löytää ‘rusinat pullasta’ eli ei Reich nyt sentään ihan omia
‘katri-helenojaan’ ole keksinyt. Ihmisten luonteen ominaisuudet toki
vaihtelevat, mutta se, että niistä tehdään johonkin universaaliin
normaaliuskriteeriin vertaamalla yhteiskunnallisesti vaikuttavia
persoonallisuus-typologioita implikoi aina piilevän rasistisen asenteen
[normaaliuden nimissä, tieteen auktoriteetilla], samaan tapaan kuin
älykkyyseroja saatetaan käyttää ikään kuin ‘luonnolliseen eroon tai kykyyn’
perustuvana kriteerinä meritokraattisen yhteiskuntahierarkian legitimoimiseksi
poliittisena ohjelmana. Mutta mikä on luonnollista ja mitä ylipäätään on olla
luonteeltaan hyvä ihminen? Tämä ei ole asia, jota ainakaan luonnontiede voisi
tutkia, koska tiede ei voi perustaa omaa eettistä perustaansa tieteellisesti –
sen tekee aina jo tutkimuslähtökohtiin sisältyvä ihmiskäsitys, maailmankuva ja
maailmankatsomus.
.
.
Edellä esitetty kritiikki pätee pääosin myös Adornon johtamaan
tutkimusprojektiin autoritaarisesta persoonallisuudesta [sillä erotuksella, että
Reich on ‘psyko-bio-naturalistinen mystikko’ ja
Adorno mannermaisen filosofian eli Kantin, Hegelin, Kierkegaardin, Marxin,
Nietzschen ja Freudin perillinen], joka mitä ilmeisimmin voidaan tulkita sodan
jälkeisen poliittisen tilanteen synnyttämäksi käänteisen ‘rasismin’
tieteellisesti auktoroiduksi versioksi: ‘liberalistisen freudilaisuuden’ ja
kantilais-hegeliläis[-marxilaisen] ‘emansipatorisuuden’ hengessä masinoiduksi,
tarkoitushakuiseksi pyrkimykseksi määritellä
fasistis-[kommunistis]-autoritaarinen luonnetyyppi.
.
.
Jälleen on syytä kerätä rusinat pullasta eikä ottaa aivan
tosissaan kaikkia perusteluita, johtopäätöksiä ja lopputulkintoja tästä
Adornon valistuskriittiseen projektiinsa [Adorno/Horkheimer: ‘Valistuksen
dialektiikka’] nähden omituisesta ja jopa ristiriitaisesta ‘tutkimuksesta’.
Miten ihmeessä valistukseen [tekniikkaan, (välineelliseen) järkeen, demokratiaan
ja liberalismiin] sisältyvän totalitarismin kriitikosta tuosta vain kumpuaakin
esiin eräänlainen ‘psykorasisti’, joka luokittelee ihmisiä terveisiin
[‘parempiin’] ja sairaisiin [‘huonompiin’] kuin paraskin keskitysleiriupseeri.
Esitän tämän kommentin kysymyksen ominaisuudessa mm. Ironmistressille ja
Valkealle.
.
.
Adornon johtaman tutkimuksen metodiseen luotettavuuteen en voi
puuttua, koska en sitä juurikaan tunne. Validiteetti kuitenkin mättää pahasti
eli se, mitä tässä lopulta tutkitaan on jo alunperin ollut pikemminkin
tarkoitushakuista kuin tieteellisen puolueettomuuden kriteerit täyttävää
vertailua, vaikka tieteelliseen metodiin kuitenkin vedotaan. Itse asiassa nämä
‘psykososiaalitutkijat’ ovat löytäneet paitsi sen, minkä ovat halunneetkin
löytää [tai ovat löytävinään sen, minkä ensin 'piilottivat
hypoteesi-pensaaseen'] myös jotain täysin triviaalia: jotain, mikä on kaikille
ihmisille jossain määrin ominaista.
.
.
Minun mielestäni ‘Autoritaarinen persoonallisuus’ on lähinnä
pseudotiedettä ja ilmeinen häpeätahra Adornon ajoittain nerokkaan oivaltavan
ajattelun uralla. Itse tunnistan itsessäni kaikkia autoritaariseen
luonnetyyppiin luokiteltuja piirteitä. Siis - - ?
.
.
10 comments:
"Kantin, Hegelin, Kierkegaardin, Marxin, Nietzschen ja Freudin perillinen], joka mitä ilmeisimmin voidaan tulkita sodan jälkeisen poliittisen tilanteen synnyttämäksi käänteisen ‘rasismin’ tieteellisesti auktoroiduksi versioksi: ‘liberalistisen freudilaisuuden’ ja kantilais-hegeliläis[-marxilaisen]"
Mikset laita loppuun viitteitä ja ajatukset sisälle tekstiin?
-U
Vaikea kysymys, jota olen useinkin pohtinut. Olen vain vähitellen päätynyt ja tottunut kirjoittamaan tällä tavoin. Tiedostan kyllä, että teksti menee usein liian piikkilankamaiseksi, mutta kyse on yksinkertaistaen sanottuna tiivistämisestä ja tyylistä. En ainakaan enää kirjoita varsinaista asiatekstiä enkä ‘journalismia’ vaan jotain esseen, polemiikin ja jopa ‘aforistiikan’ tapaista. Kyse on prosessista, jossa tekstin tekemisestä on tullut yritys ilmaista lyhyen esseemäisesti yleensä vain yhtä ideaa/ajatusta, jonka 'sisällä' käsitellään useita aiheita ja väittämiä. Kirjoittaminen on minulle kokonaisvaltainen ja tyydytystä tuottava prosessi, ei pelkkää trivian toistoa ja kirjaimellisia johtopäätöksiä. Jos kirjoittaisin jollain toisella tavalla, en olisi oma itseni. Miksi ylipäätään kirjoittaisin silloin? Tämä ‘itsekäs’ periaate ‘aiheuttaa’ osaltaan sen, etten kirjoita niinkään lukijoille kuin itselleni. En tiedä, pitäisikö minun pyytää mahdolliselta lukijalta anteeksi kyseistä asiaintilaa, mutta niin se nyt vain on eikä muuksi muutu.
Jokaisella on tietysti tapansa kirjoittaa, eikä siihen kannata kiinnittää sen suurempaa huomiota yhden kommentin perusteella. Ajattelin kuitenkin, että kun tapanasi on nostaa täällä ihmisiä kritiikin kohteiksi, että myös kestät kritiikin vailla varmaan sen kummempia haittoja. Siinä on nimittäin vaara, jos ei selitä viittaustensa substanssia, että se kuulostaisi jonkun korviin name-droppingilta. Mutta tästä ei kannata sydänvereen vihastua ja kostoa minulle suunnitella, sillä on sinulla hyviäkin ideoita, ja enhän minä muuten lukisi näitä.
-U
Kostoa? Hehheh. Minä taidan tietää, kuka sinä olet. Ainakin arvaan.
Kuten sanoin, olen miettinyt tuota kysymääsi asiaa paljonkin, eli osuit ‘arkaan’ paikkaan. Silti en ole pystynyt ratkaisemaan ‘name-dropping-uhkaa’ muulla tavoin kuin kirjoittamalla niin kuin kirjoitan, jos se nyt on mikään ratkaisu. Itseään eli ‘tyyliään’ ja luonnettaan on joka tapauksessa erittäin vaikea ellei mahdoton kyseenalaistaa.
.....
Olen pyrkinyt käyttämään aika paljon wiki-linkkejä ikään kuin lähdeviitteinä, mutta jokaiseen päreeseen en niitä liitä. Se joka päreitäni on seurannut ja lukenut, tietää kyllä, että tunnen Reichin ja Adornon mainittujen teosten perusajatukset kohtuullisen hyvin.
On totta, että olen pyrkinyt piiloviestien kautta vaikuttamaan tapaasi. Lähinnä itse näen tässä keskeisen teeman: syytöksen. En aivan ymmärrä aina tapaasi nostaa jokin henkilö tai hahmo bloggaajana kritiikkisi myrkylliseen keskiöön, sillä usein taustalla on oikea ihminen - kai. Olet varmaan itsekin huomannut, ettei niihin päreisiisi tule useinkaan kommentteja; ja se ei tarkoita, että niiden päättelyketju olisi aukoton. Se performatiivinen tyyli nostaa jokin subjekti keskeiseksi arvostelmien kohteeksi lienee kai ainakin Nietzscheltä tuttu, toki hän puhuu myös tyylinsä tavasta kopioitua, jolloin tyyli menettää asemansa. En toivo sinulle muuta kuin hyvää, ja on vähän vaikea sanoa, koska tunnen surua siitä, että olet ilmeisesti jotenkin pahasti sairas, mikäli tämä pitää paikkansa. Mukavaa pääsiäistä kuitenkin.
-U
Viittaus Nietzscheen on kohdallaan. Toistoa Nietzscheltäkin varmasti löytyy, mutta hänellä jos kenellä on tyyliä. Argumenttien pätevyys/uskottavuus riippuu todellakin lähes yhtä paljon retorisista kuin faktisista ‘asetelmista’. Hyvää pääsiäistä sinullekin, V.
'että olet ilmeisesti jotenkin pahasti sairas, mikäli tämä pitää paikkansa.'
Jokainen päivä ja etenkin ilta on 'taistelua' oireiden kanssa.
En ole kirjoittanut blogistaniaan muilla nimimerkeillä kuin U tai Ulfberht.
-U
OK, U.
Post a Comment