Luonnostelua vallankumouksen legitimaatiosta, sen mahdottomuudesta ja tarpeettomuudesta

‘Sattuneesta syystä’ 17.8 keskeneräiseksi jäänyt pärekommentti anonyymin kommenttiin päreessäni Poliittinen legitimaatio ja anarkistinen valhe. 

*

Zizekin perustelut ovat täysin paikallaan, mutta ongelman ydin ei ole perusteluissa vaan siinä, miten ymmärrämme legitimaation prosessina, joka antaa valtuudet poliittiseen toimintaan/muutokseen. Perusteluista ja evidenssistä, vaikka ne toki ovat välttämättömiä, ei kuitenkaan/tietenkään vielä itsessään seuraa toiminnan aktuaalistumista.

. 

Ensisijaisesti tarvitaan - ei niinkään edes päätöstä poliittisena ohjelmana vaan ‘se’, joka tuon päätöksen lopulta tekee ja ottaa vastuulleen. Mutta tarvitseeko tuo ‘se’ päätökseensä lopulta edes valtuutusta vai voiko hän toimia suvereenisti? Tulemme näin kysyessämme ‘vaarallisen’ lähelle nuoren Carl Schmittin poliittista ajattelua, jonka ytimestä löytyy absoluuttinen monarkki tai yksinvaltias.

*

Habermasin legitimaatiopohdintojen lähtökohtana ovat olleet sekä Schmittin monarkista yksinvaltiutta preferoiva desisionismi että Hannah Arendtin merkillinen anarkia-utopia, jossa politiikka näyttäisi toteutuvan ideaalilla tavalla ‘optimaalisen’ kansalaisvapauden funktiona [yhteiskunnassa, jossa kansalaisoikeudet eivät ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa]: rauhallisesti ja järkevästi keskustellen, ilman valtion sensuurivaltaa, ilman pakottavaa valtiokoneistoa. - - Schmitt ja Arendt lienevät kaksi poliittisen legitimaatioteorian ääripäätä: Schmitt ‘palaa’ monarkiaan: ’yksinvaltiuteen’, Arendt ‘hyppää’ utooppiseen anarko-marxismiin: ‘paratiisiin’.

*

Siinä missä rationaalinen ajattelu Kantin mukaan mahdollistuu tietyn transsendentaalis-universaalin peruslogiikan puitteissa [‘ajattelu’, joka ei jäsenny tämän logiikan ‘sisäpuolelle’ on väistämättä käsitteellisesti epämääräisten affektien kaaosta], siinä myös politiikka on poliittista [yhteisten asioiden hoitoa] vasta silloin, kun poliittisen toiminnan ja etenkin poliittisen muutoksen legitimaatiosta on päästy periaatteelliseen yhteisymmärrykseen [konsensukseen tai vähintäänkin kompromissiin].

. 

Legitimaation toinen nimi on näin ollen oikeudenmukaisuus, ja sen vuoksi esim. Machiavellin Ruhtinaan politiikka voidaan aivan hyvin tulkita myös rikollisuudeksi, koska Ruhtinas ei viime kädessä piittaa muusta kuin omasta edustaan. Ruhtinaan puolesta on kuitenkin heti sanottava, että hänen on Machiavellin mukaan otettava aina huomioon ‘valtion’ etu [‘yleinen’ etu], vaikka hän tekeekin sen vain valtansa säilyttämisen ja turvaamisen vuoksi.

. 

Mutta voidaanko Ruhtinaalla sanoa olevan nimenomaan legitimaatio poliittisesti itsekkääseen toimintaansa, jos/kun hän samaistaa valtion ja oman etunsa? Tähän ei olekaan ihan helppo vastata.

. 

Pointti on siinä, että jos tarkoituksena on muuttaa systeemiä perusteellisesti, tuota muutosta on lähes mahdoton legitimoida systeemin sisällä, demokraattisen enemmistöpäätösproseduurin sisällä. Perustuslakien muutokset vaativat muistaakseni Suomessa 5/6 enemmistöä eduskunnassa eikä sellaista enemmistöä tästä maasta ole koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, mikäli äänestettäisiin esim. omistusoikeuden rajoittamisesta kohtuuden periaatteella [tietoisen naivi esimerkki].

. 

Niinpä jos muutosta peruslakeihin halutaan, sitä ei voi saada systeemin legitimaatioproseduurin ehdoilla. Hitlerkin lopulta kirjaimellisesti kaappasi vallan säädättämällä parlamentaarisen proseduurin ‘ohi’ yksipuolisia sensuuri- ym. lakeja, jotka estivät poliittisen opposition toiminnan. Parlamentaarisesta eli mahdollisimman demokraattisesta legitimaatiosta ei siis ole ‘Ruhtinaalle’ viime kädessä kuin haittaa.

. 

Ruhtinas toki tarvitsee ja haluaa toiminnalleen poliittista legitimaatiota, mutta hän ei hanki [eikä voi hankkia tai saada] sitä demokraattisen systeemin puitteissa. Niinpä hän turvautuu [hänen pakko turvautua] populismiin ja poliittisen pelin ehkä kaikkein kaksinaismoralistisimpiin muotoihin: tekopyhyys, lahjonta ja valehtelu ‘legitimoivat’ hänen valtansa.

. 

Toisin sanoen – ainakin viime kädessä [jopa valistuneen yksinvaltiuden suurin eli Fredrik Suuri mukaan lukien] Ruhtinaan toiminnan poliittinen legitimaatio on aina jonkinlainen ‘keisarin uudet vaatteet’. Hänellä saattaa olla kansan tuki, mutta hän ei voi testauttaa sitä ainakaan demokraattisin keinoin – kansanäänestyksellä.

. 

Mielestäni ei ole vaikea päätellä, että kommunistinen vallankumous on loogisesti aivan samantyyppisessä legitimaatiokriisissä kuin Ruhtinaankin valta, riippumatta siitä onko vallankumousajatusten takana enemmistö tai vähemmistö kansasta [senkin vuoksi, että on erittäin hankalaa osoittaa/määritellä/’rekrytoida’ enemmistö vallankumoustilanteessa]. - - Ongelman ydin löytyy systeemin kumoamisen mahdottomuudesta systeemin itsensä ehdoilla. Jos systeemiä ei voi muuttaa systeemin ehdoilla, se on kumottava väkivaltaisesti, mikäli tarkoituksena on saada aikaan todella radikaali rakenteellinen muutos.

. 

Vallankumous ei voi saada legitimaatiotaan laillisuusperiaatteesta vaan rikollisen toiminnan anarkistisesta oikeuttamisesta, minkä jälkeen muodostettavan uuden systeemin poliittinen proseduuri ratifioi uuden laillisuusperiaatteen ja siten myös uuden legitimaatioproseduurin, jotka puolestaan on laittomasti kumottava, jotta systeemin perustaa voidaan muuttaa. 

. 

Ruhtinaan [ja/tai kapitalisti-plutokraatin] tilanne on kuitenkin jopa ymmärrettävämpi ja ‘helpompi’ kuin kommunistien, koska kommunistit eivät halua yhteiskuntaa, joka perustuu edustukselliselle demokratialle, koska jo vaalipopulismi ja edustuksellisuus itsessään ovat eriarvoisuutta synnyttäviä instituutiota. Ruhtinas voi säilyttää valtansa näennäisdemokraattisilla vaaleilla, kun taas anarko-kommunistit nimittävät ja erottavat johtajiaan likipitäen huutoäänestyksellä.

. 

Ihmetellen esitänkin kysymyksen: miten ‘huutoäänestys-yhteiskunnassa’ eli mahdollisimman suorassa demokratiassa on mahdollista legitimoida ja päättää poliittisesti yhtään mitään pitkäjänteisellä ja luotettavalla tavalla? [Kyseessä voivat olla vain joko erittäin pienet ihmisyhteisöt tai (in ironice) valtavat täysin vaistonvaraisesti toimivat eläinlaumat, jossa kaikki sujuu tietysti itsestään: vrt. laumaäly].

*

Vallan kolmijaon eli lakia säätävän vallan [parlamentti], tuomiovallan [oikeuslaitos] ja toimeenpanevan vallan [poliisi, armeija] on oltava mahdollisimman riippumattomia toisistaan – ei ainoastaan muodollisesti vaan niin suuressa määrin kuin mahdollista myös ‘sisällöllisesti’ [eli vapaita henkilökohtaisista lojaaliuspakoista esim. poliittisesti]. Muussa tapauksessa minkäänlainen aito demokratia ei voi toteutua minkäänlaisessa valtiosääntösysteemissä kuin farssina [vaatimus on oikeastaan ylivoimainen (kuten ‘autenttisen’ poliittisen legitimaation ja episteemisesti täysin justifioidun tietokin mahdollisuus), joten edes parlamentaarinen demokratia ei välty ainakin ajoittain ajautumasta oikeudenmukaisuusperiaatteidensa pohjalta näytellyksi farssiksi].

. 

Mikä takaa sen, että anarkistinen kommunismi pystyy pitämään erillään nämä vallan kolme perusfunktiota? Mikä takaa sen, ettei kommunismi aina ajaudu keskitettyyn, autoritaariseen valtiomalliin, jossa valta on valtaa pitävän rikoskoplan ja/tai öykkärimäisen eliitin hallussa [meritokratia ei ole olennaista, kun puhutaan vallasta; esim. Stalin ja Hitler eivät olleet nerokkaita ihmisiä lopulta muussa kuin populismissa ja valehtelemisessa]?

*

Legitimaatio merkitsee ideaalisesti tulkittuna sitä, että valta pystyy tiettyihin oikeudenmukaisuusvaatimuksiin vedoten kuitenkin viime kädessä [ikään kuin loogisen hypyn kautta] oikeuttamaan itse itsensä oikeudenmukaisuutena samassa mielessä kuin oikea johtopäätös seuraa premisseistä, mutta ei ole täysin palautettavissa niihin eli johtopäätös [kuten legitimaatiokaan] ei sisälly suoraan premisseihin [oikeusvaatimusperusteluihin], jolloin kyseessä olisi kehäpäättely.

. 

Näin vahvan episteemisen kriteerin vallitessa legitimaatio ei kuitenkaan voi koskaan toteutua absoluuttisesti yhtä vähän kuin meillä voi olla täysin varmaa tiedollisesti oikeutettua tietoa. Ei nimittäin ole olemassa [ainakaan ihmisen rationaalisessa kieli- ja ymmärryssysteemissä] sellaista laadullista premissiä/perustelua, joka ikään kuin takaisi [vrt. Plantingan ‘warrant’ Jumalan episteemisen todistamisen varmistavana kumoamattomana kumoajana] tai antaisi tiedolle siltä puuttuva ‘varmuusosan’ ilman, että tieto samalla muuttuisi triviaaliksi [huom. premissi-evidenssin määrä ei muutu laaduksi kuin fysikaalisissa prosesseissa (mitä tieto ja legitimaatio eivät ole) tai loogisena hyppynä ja/tai virhepäätelmänä].

. 

E=mc2 on triviaa, koska se on täydellistä fysikaalista [ei-normatiivista] tietoa. Siitä ei kuitenkaan/tietenkään [contra epikurolaiset ja utilitaristit] seuraa eikä voi seurata normatiivisesti yhtään mitään, koska normatiivisuus on vain inhimillisen rationaalisen ajattelun ominaisuus, joka kuitenkin pyrkii matemaattisluonnontieteellisen kalkyylimallin mukaisen eksaktiuden antamaan varmuuteen. Sellainen varmuus/‘varmuus’ on kuitenkin mahdollista vain esim. muurahaisille ja mehiläisille tai teknisille informaatiojärjestelmille [ennen puhuttiin koneista], mutta ei itseään ja havaintojaan kielelliskäsitteellisesti reflektoimaan kykenevälle representaatiolle tietoisuutena.

. 

Ajaudumme siis rationaalisessa päättelyssä väistämättä skeptisismiin niin tiedon kuin legitimaationkin suhteen, eikä episteemistä skeptisismiä ole mahdollista kumota loogisesti [epämääräiseen loogiseen aksiomaattisuuteen perustuva matematiikka on jälleen oma lukunsa]. Emootioihin, uskomuksiin, tilastoihin/mittauksiin ja common senseen vedoten/luottaen on tietenkin mahdollista olettaa tietävänsä jotain varmasti, mutta tällöin kyse ei ole tiedollisesta vaan enintäänkin tieteellisestä varmuudesta.

. 

Niinpä vallankumouskin voi toki olla varma legitimaatiostaan, mutta vallitsevan [oikeutus]systeemin sisällä se ei voi itseään oikeuttaa. Mikäli näin tapahtuu, kyseessä ei ole enää vallankumous vaan joko a] lakisääteinen reformi tai b] valtiopetos [joka tietysti vallankumouksellisten mielestä toteuttaa vaaditun oikeudenmukaisuusperiaatteen].

*

Zizek ei lähde mukaan edellä esitettyyn spekulointiin ja aivan ymmärrettävistä syistä, koska eihän siinä itse asiassa päädytty yhtään mihinkään tai enintäänkin on vain toistettu itsestään selvä tosiasia, jonka mukaan omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia.

......

.

....edustuksellinen demokratia, suora demokratia, anarkismi, vahva valtio.....

. 

[jatkuu jos on jatkuakseen]

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/poliittinen-legitimaatio-ja.html

Slavoj Zizek: logically smart, psychologically insightful, philosophically illuminating and politically concerned [but funny] dialectical paradoxes without a coherent and integrative theory.

*

Modern radical thinker Slavoj Žižek spoke on the 1st July as part of the 'Great Minds' series, and affirmed his status as a great mind of modern philosophy and social, cultural and political theory. Starbucks, social solidarity and self-commodification were among the varied and enlightening topics touched upon by Žižek, all grounded by his interpretation of ideology and its continuing importance.

One of Europe's foremost Marxist theorists, Žižek criticised modern leftist groups who, he argued, didn't really know how to cope with the upheaval of the 'sublime' moment (revelation that an assumed state of total happiness is actually nonexistent). The question of 'what happens next' has been asked since the dwindling exhaustion of modernism into postmodernism. Žižek asks us to put ideological pressure on modern life, confirming the presence of ideological symbolism even in blatant popular culture (such as two Oscar-winning films, The King's Speech and Black Swan [2010]).

His manner was sometimes serious, sometimes comic and vaguely apocalyptic (he is a self confessed pessimist), which all together made for an engaging talk, dense in historical, anecdotal and political references. The combination of issues allowed the modern audience member to examine their own behaviour alongside Hegelian optimism, Freudian self-commodification and Marxist ideas of social roles, in a non 'academic' sense, referring to the purchasing of Starbucks coffee as a subconscious purchasing of social solidarity built into the price. An audience member asks 'isn't it the case that people know that what they're doing is buying a coffee that will then, in some sort of self-serving way, make them feel better about themselves?', thus showing that ideology is no longer a 'smokescreen' of sorts. Žižek answers by claiming that we follow things, knowing that they are ideologies, and this does not necessarily make them 'right' or true. This is where the notion of ideology seems to be headed; to a total self consciousness -- as with a Hegelian resolution of the 'Zeitgeist' (Žižek is actually close to the publishing of an 800 page book on Hegel).

In his relatively brief talk, Slavoj Žižek managed to expose our susceptibility to certain ideologies, thus proving their ever present role in modern society - not bad for a Friday night in West London, perhaps the capital of the British bourgeoisie.

*

http://www.youtube.com/watch?v=cW1zUh94uMY

http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek

http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek

Sheer [but weird] Heart Attack

"Sheer Heart Attack" , - Queen [HD] (Montreal, Live in Canada - 1981)

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Queen_%28band%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Queen

 

 

 

Job Jumalan pelinappulana

Jumalan kirkkaus voidaan kohdata vain sielun pimeässä yössä [Torsti Lehtinen]

*
Elämän mieletön mielekkyys voidaan kohdata vain hyväksymällä maailman absurdius [vapaasti Albert Camus'lta]
*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jobin_kirja

http://www.valamo.fi/fi/component/content/article/317-jobin-kirja.html

http://www.ortodoksi.net/index.php/Jobin_kirja_%28levy%29

http://webtuohus.valamo.fi/aanikirja-jobin-kirja.html

Ambulance

ambulance (n.)

1798, "mobile or field hospital," from French (hôpital) ambulant, literally "walking (hospital)," from Latin ambulantem (nominative ambulans), present participle of ambulare "to walk" (see amble).

AMBULANCE, s. f. a moveable hospital. These were houses constructed in a manner so as to be taken to pieces, and carried from place to place, according to the movements of the army; and served as receptacles in which the sick and wounded men might be received and attended. ["Lexicographica-Neologica Gallica" (The Neological French Dictionary), William Dupré, London, 1801]

The word was not common in English until the meaning transferred from "field hospital" to "vehicle for conveying wounded from field" (1854) during the Crimean War. In late 19c. U.S. the word was used dialectally to mean "prairie wagon." Ambulance-chaser as a contemptuous term for a type of lawyer dates from 1897.

*

http://www.etymonline.com/index.php?term=ambulance

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ambulanssi

http://en.wikipedia.org/wiki/Ambulance

http://www.tekes.fi/imageserver/images/fi_content/picture_bank/turvallisuusk/ambulanssi_0.jpg

http://www.tekes.fi/fi/community/Kuvapankki/702/Kuvat/1653?dir=Turvallisuusk

Non sequitur

Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Valossa lumi’: ‘Raitiovaunun sijasta palailin kävellen ja mietin, miten mikään omat lakinsa ottanut, siis esimerkiksi elävä luonto ja sen toinen ilmentymä, epäorgaaninen luonto, ei ole turhaa.’

.

1

Sitaatin päätelmä saattaa olla oikea, mutta se ei seuraa perusteluista vaan ihan jostain muusta, sanokaamme vaikka optimismista, joka on luonteenpiirre eli kontingentti psykologinen ominaisuus eikä mikään looginen premissi. Sama looginen ehto pätee mihin tahansa uskonnollistyyppiseen uskoon. Mutta toistan: johtopäätös ei sinänsä ole väärä, se vain ei taatusti seuraa noista premisseistä. - - Vain fideismi voi ‘perustella’ rationaalisesti uskonnollisen optimismin: Tertullianus, Pascal, Kierkegaard [varauksin myös Kant] ja Wittgenstein ymmärsivät tätä ‘asiaa’ ratkaisevasti syvällisemmin kuin esim. stoalaisuuden evidentialistinen perinne [johon myös panteisti Spinoza tukeutuu]. - - Tosiasioista ei voi loogisesti johtaa etiikkaa ilman psykologista virhepäätelmää eli jonkinlaista uskoa [tosin myös Kantin kategorinen imperatiivi on osittain ‘uskon’ asia]. - - Uskoa toki voi ja ehkä pitääkin [eikä epäorgaaninen luonto ole turhaa], jos siltä tuntuu, mutta vain ehdolla: ‘quia absurdum est’. - - Pragmaattiset todennäköisyyspremissit/-syyt eivät kelpaa tässä alkuunkaan, kuten ne eivät kelpaa missään muuallakaan vakavasti otettavassa filosofiassa, mitä myöskään tieteellinen päättely [paradoksaalista tai ei] jo pelkästään matemaattismetodisen eksaktiusvaatimuksensa vuoksi ei ole. Matematiikka on syy-yhteyksien kuvailua, ei syy-yhteyksien ymmärtämistä, joka on kielen sisällä tapahtuva semanttinen eli ‘epätäydellinen’ tulkinta. - - Usko luonnon mielekkyyteen ei siis seuraa luonnosta itsestään vaan ihmisen psykologis-esteettisestä ‘mausta’. Loogisesti kyseessä on non sequitur par exellence. - - Tästä non sequiturista kuitenkin seuraa, että luonnollinen teologia [vanhan kirkon oppi, etenkin ortodoksisuus] on magian ja animismin 'atavistinen' jäänne, kuten kaikki evidentialistinen reduktionismi. - - Uskonnollinen usko kohdistuu syvimmiltään aina absoluuttiseen semanttiseen tyhjyyteen, jolle mikään – hienoinkaan informaatiokoodi – ei voi antaa sisäistä mieltä [intrinsic reason for being] ilman ihmisen henkilökohtaisesti ‘uskovan maun’ suomaa tuntua kyseisen ‘systeemin’ ikään kuin luonnollisesta metafyysisestä merkityksestä. Esimerkiksi geneettiseen informaatiokoodiin sisältyvä mieli’ on ihmisen sille ‘lahjoittamaa’ [vrt. myös Davidsonin semanttisen lingvistiikan ‘credo’: principle of charity] - ikään kuin teleologis-sisällöllistä [‘semanttista’] mielekkyyttä, joka ei sisälly itse ‘matemaattis-syntaktiseen’ koodiin [tai ole 'ihmeen tavoin annettuna' koodissa]. Luonnossa itsessään ei ole ‘mieltä tai mieliä’. Joka muuta puhuu, kävelee tukevasti ilmassa eli tyhjyyksien päällä, näkee näkyjä ja käyttää ahkerasti ‘metafyysistä’ mielikuvitustaan. – Hmm. - Haluan kaikesta skeptisismistäni ja eksistentiaalisesta kyynisyydestäni huolimatta toivoa, että tällainen ihminen olisi onnellinen, sillä vaikka olenkin ehkä pilkkaaja, sisimmässäni asuu pieni mutta hyvä ihminen. Minä nimittäin pidän kovasti esimerkiksi lapsista, koirista ja kissoista - - ;\.

.

2

Edellinen määrittely pätee myös Richard Dawkinsin omaan genomiinsa kohdistuvaan ‘tieteelliseen’ kunnioituksen tunteeseen, sillä ihminen, joka haluaisi haudata genominsa sukuhautaan [kuten Dawkins] edustaa psykologisesti samanlaista ihmistyyppiä kuin pyhiinvaeltaja, joka on ostanut itselleen esim. palan Jeesuksen varpaankynttä, jota palvoo pyhänä reliikkinä. Dawkins tietysti – naiivi epikurolainen empiristi kun on – palvoo genomissa omaa geneettistä itseään, kun taas pyhiinvaeltaja palvoo itseään Jeesuksessa [jota tämän varpaankynsi edustaa]. Kristityllä on kuitenkin identiteetti ainakin ja nimenomaan Jeesuksessa, kun taas Dawkinsilla ei oman julkilausutun empirisminsä premisseistä lähtien edes voi olla  identiteettiä, koska hänen solunsa muuttuvat jatkuvasti eikä identiteettiä voi tämänkään vuoksi havaita aistein tai vaikka mikroskoopein ;\]. Selkokielellä sanottuna Dawkins ei palvo kuin omaa narsistista altruismiaan, mikä tekee hänestä moraalifilosofisesti joko halveksuttavan tai jos oletamme, että hän on vilpitön – säälittävän - olennon [itse asiassa Dawkinsissa itää kaikkein salakavalimmin naamioitunut rasismi: 'tieteellinen totuus'].

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/08/valossa-lumi.html#comment-form

http://en.wikipedia.org/wiki/Principle_of_charity

http://en.wikipedia.org/wiki/Non_sequitur

http://en.wikipedia.org/wiki/Credo_quia_absurdum

Noituus, valta ja Macbeth

Macbethin noidat

.

Mielikuvitukseen kuuluu jo sinänsä taito mennä toisen ihmisen elämän sisään, muitta noitien ollessa kyseessä side on omalaatuinen, sillä noidat ovat mielikuvituksen jälkeläisiä. Keskiajan ja renessanssin ajan noitien jahtaajat – miehet, joiden mielestä koskaan ei voinut olla liikaa lähimmäisten ilmiantoja, ruumiintarkastuksia, kidutuksia, oikeudenkäyntejä ja ennen kaikkea teloituksia – uskoivat, että noidat kävivät salakauppaa mielikuvituksella. Tunnetun noitakäsikirjan Malleus maleficarumin mukaan paholaisen palvelijat kiihottavat ja muovaavat mielikuvitusta tunkeutumalla ruumiin kautta ihmiseen. Teoksen kirjoittaneet kaksi dominikaani-inkvisiittoria, Heinrich Kramer ja James Sprenger tiesivät, että pirulliset henget pystyivät synnyttämään ‘paikallisen liikahduksen’ joko valvovan tai nukkuvan ihmisen mielessä ja herättämään ja kiihottamaan ihmisen sisäisiä aistimuksia ‘niin että mielen varastoihin kammitsoidut ideat otetaan esiin ja paljastetaan fantasian ja mielikuvituksen kyvylle, minkä jälkeen tällaiset ihmiset kuvittelevat niiden olevan totta.’ He kutsuivat tapahtumasarjaa, jossa mieltä herätellään ja kuvia siirrellään yhdestä aivojen osasta toiseen, ‘sisäiseksi kiusaukseksi’. Sen seurauksena ihminen saattaa alkaa nähdä silmiensä edessä jotakin – vaikkapa tikarin – jota todellisuudessa ei ole, ja kääntäen, ihmiseltä voi jäädä näkemättä jokin – esimerkiksi oma penis – joka kuitenkin yhä on paikallaan, vaikka inkvisiittorien ‘hurmaksi’ kutsuma ilmiö kätkee sen katseelta. Kramer ja Sprenger kirjoittavat: ‘Eräskin mies kertoo, että kadotti kalunsa ja meni noidaksi tiedetyn akan tykö jotta tämä palauttaisi sen hänelle. Akka käski vaivasta kärsivän kiivetä tiettyyn puuhun ja ottaa sieltä pesästä haluamansa kalun, pesässä oli niitä monta. Mutta kun mies yritti ottaa ison kalun, noita sanoi: Älä sitä ota, se on kappalaisen kalu’.

. 

Luettuaan tämän ja muita kohtia Malleus maleficarumista Reginald Scot-niminen Shakespearen hieman vanhempi Englannin maalaisaatelinen sanoi aluksi kallistuneensa pitämään teosta rivona kokoelmana tuhmia vitsejä. Hän kuitenkin tarkisti asia ja totesi, että mistään vitseistä ei ole kyse, sillä niiden kirjoittajat ovat henkilöitä, joilla on ollut ja on yhä valta päättää asianosaisten elämästä ja kuolemasta. Scot vastasi julkaisemalla vuonna 1584 oman teoksensa, The Discovery of Witchcraft, joka oli noitauskon skeptinen kritiikki ja lajissaan tärkein englanninkielinen teos. Kun Jaakko nousi Englannin valtaistuimelle, hän määräsi ensi töikseen kaikki Scotin kirjat poltettaviksi. Tekstiviittauksista päätellen näyttää kuitenkin siltä, että Shakespeare sai kirjan haltuunsa ja luki sen kirjoittaessaan Macbethia. [s. 376-377]

*

Sitaatti on Stephen Greenblattin loistavasta kirjasta ‘Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare?’ - Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004. Suom. Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008 .

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/shakespeare.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2009/06/shakespeare-sonetti-nro-18.html

http://shakespeare.mit.edu/macbeth/full.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Three_Witches

http://thedabbler.co.uk/2012/10/the-dabbler-book-club-review-the-daylight-gate-by-jeanette-winterson/macbeth-witches/

Hauta, haamu ja Hamlet

Hamlet and his father's Ghost

.

Hautajaiset kutsuvat aina haudan äärellä seisovia puntaroimaan, mihin he uskovat, jos mihinkään. Mutta oman lapsen hautajaiset pakottavat vanhemmat pohtimaan Jumalan olemassaoloa ja koettelemaan uskoaan. Shakespearen on täytynyt osallistua protestanttisen seurakuntansa säännöllisiin jumalanpalveluksiin, sillä muussa tapauksessa hänen nimensä esiintyisi niskuroivien kieltäytyjien luetteloissa. Mutta uskoiko hän siihen, mitä kuuli ja itse lausui? Hänen teoksensa viittaavat siihen, että hänellä oli jonkinlainen usko, mutta se ei millään lailla selvästi ankkuroitunut sen enempää katolilaisuuteen kuin anglikaanisen kirkon oppeihinkaan. 1590-luvun loppupuolella, jos hänen uskoaan ylipäätään saattoi sijoittaa mihinkään laitokseen, se oli teatteri, eikä ainoastaan siksi, että teatteri oli hänen työnsä ja toimeentulonsa.

. 

Shakespeare ymmärsi, että keskeiset kuoleman rituaalit oli hänen kulttuurissaan hajotettu. Hän koki sen kenties hirvittävänä tuskana poikansa haudan äärellä. Samalla hän kuitenkin uskoi myös, että teatteri – ja erityisesti hänen oma dramaturgintaitonsa – pystyi ammentamaan näistä intohimoisten tunteitten valtavista varannoista, joille hän ja hänen aikalaisensa eivät enää voineet löytää muuta tyydyttävää ulospääsyä.

. 

Itse asiassa uskonpuhdistus ojensi hänelle hienon lahjan – ennen niin uljaan ja moniosaisen rakennelman sortuneet jäännökset – ja hän tiesi täsmälleen, kuinka ottaa lahja vastaan ja käyttää sitä. Hän tuskin suhtautui välinpitämättömästi omaan henkilökohtaiseen menestykseensä, mutta hän ei ajatellut ainoastaan rahassa mitattavaa menetystä. Shakespearen maailmassa [niin kuin paljolti meidänkin maailmassamme] rituaalit on tuhottu. Mutta teatterissa hän saattoi ammentaa kuolemaan kohdistuvasta myötätunnosta, epätietoisuudesta ja pelosta, tunteista, jotka hän myös itse koki syvällä sisimmässään. Hän koki ne vuonna 1596 lapsensa kuoleman äärellä ja vielä uudelleen valmistautuessaan isänsä kuolemaan. Hän ei vastannut rukouksin, vaan koko olemuksensa syvimmältä: kirjoittamalla Hamletin.

. 

Kun tutkija ja elämäkerturi Nicholas Rowe yritti kahdeksannentoista vuosisadan lopulla löytää tietoja Shakespearen urasta näyttelijänä, muistot olivat jo haalenneet. ‘En kuullut koskaan mitään enempää tällä saralla’, Rowe totesi, ‘kuin että hnen näyttelijäuransa huippuja oli se, kun hän esitti Haamua omassa Hamletissaan’. Näytellessään kiirastulesta tullutta henkeä, joka vaatii eläviä kuuntelemaan tarkasti hänen sanojaan ‘hartaasti vaan kuule/Mit’ ilmoitan [1.5.5-6] – Shakespearen on täytynyt manata itsestään ulos kuolleen poikansa ääni ja kenties myös oma äänensä sellaisena, miltä se kuulostaisi, kun se tulisi haudan takaa. Se oli eittämättä hänen paras roolinsa. [s. 342-343].

*

Sitaatti on Stephen Greenblattin loistavasta kirjasta ‘Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare?’ - Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004. Suom. Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008 .

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/shakespeare.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2009/06/shakespeare-sonetti-nro-18.html

http://shakespeare.mit.edu/hamlet/full.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Ghost_%28Hamlet%29

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Henry_Fuseli_rendering_of_Hamlet_and_his_father%27s_Ghost.JPG

Poliittinen legitimaatio ja anarkistinen valhe

Pariisin kommuuni ja valheellisen vapauden anarkistiset seireenit

.

Kommentti anonyymeille kommentoijille edellisessä päreessäni.

.

1

Ensimmäiselle anonyymille sen verran, että ‘korrelaationi’ oli tietenkin ‘epätieteellinen’  provokaatio, joka kuitenkin paljastaa samalla myös osan tämän hetken talouspoliittisten realiteettiemme todellisesta dynamiikasta. Suurkapitalistien pelipanokset ja sosiaaliset intressit ovat aivan toisesta maailmasta kuin keskiluokan todellisuus, sillä maksimaalisen hyvän tavoittelun ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen välillä ei ole selvää positiivista korrelaatiota. Markkinoitten näkymätön käsi ei nimittäin lisää [tai laske] oikeudenmukaisuutta vaan elintasoa.

.

Oikeudenmukaisuus näyttäisi kuitenkin suurkapitalistien mielestä aina olevan hinnoiteltu liian kalliiksi suhteessa heidän voittoihinsa. Tätä faktaa ei kapitalismissa muuta mikään, kuten ei valitettavasti sekään, että ilman kohtuullisen [?] elintason mahdollistavaa taloussysteemiä, oikeudenmukaisuudelle jää pelkkä illuusion ja utopian – siis eräänlainen maallisen uskonnon – rooli.

.

2

Wallersteinin perusidean tunnen ja siitä näyttäisi löytyvän ‘totuudellisia’ aineksia. Mutta onko Wallerstein esittänyt kapitalismin kehityksestä muuta merkittävää visiota kuin kapitalismin historiallisen ‘moninapaisuusdynamiikan’?

.

Minulle deskriptiivinen kapitalismin kehityksen kuvaus ‘jää’ kuitenkin/väistämättä triviaaliksi siinä missä kaikki tieteellinen arviointi. Sosialismiin suurella varauksella suhtautuvalle vasemmistolaiselle [kuten minä] marxilaisten tutkijoitten ja ajattelijoitten perusongelma piilee kuitenkin aivan muualla kuin tieteellisessä evidenssipelissä eikä se fokusoidu lopulta edes loogisen argumentaatioon vaan poliittiseen legitimaatioon, jota mikään evidenssi/argumentti/kriteeri ei siis voi kausaalisesti taata. Eiväthän biljardipalloakaan liikuta fysiikan tai logiikan teoreettiset lainalaisuudet vaan näitä lakeja ‘aktivoivien/performoivien’ lainlaatijoiden antaman käskyn aiheuttama muutos/liike. Fiat! Tapahtukoon! Ihminen on siis kirjaimellisesti Jumala[nsa] kuva ja malli. Luoja. Siittäjä ja synnyttäjä. Murhaaja sekä pelastaja [jne].

.

3

Marxilaisuuden ydindilemma eli mahdollisesti ratkaisematon haaste ja tehtävä on vallan siirtämisen mahdollistava legitimaatio ja tuon legitimaation legitimaatio [jne.]. Toisin sanoen – miten sosialismiin siirtyminen voi saada perimmäisen legitimaationsa? Onko vallankumous välttämätön siirtymisessä jos ei vielä hegemoniseen sosialismiin niin viimeistään totaaliin valtiottomaan kommunismiin vai onko ‘aidosti’ oikeudenmukainen [tässä tapauksessa siis sosialistinen] yhteiskunta sittenkin saavutettavissa parlamentaarisen demokratian vaatimien proseduurien puitteissa?

*

Kommunistien mielestä edustuksellinen demokratia muuttuu aina, ehdokkaista riippumatta,  ‘pääomaparlamentarismiksi’ ajautuen väistämättä työläisten sosiaalisesta todellisuudesta pääoman sisäisen dynamiikan ehdoilla toimivaksi finanssi-pokeriksi [uhkapeli, jota eufemistisesti nimitetään riskien hallinnaksi], jonka intressit [maksimaalinen ja mahdollisimman nopea voitto] ovat oleellisesti toiset kuin elämäänsä varman päälle ja pitkällä tähtäimellä rakentamaan pyrkivälle työväestölle, sikäli kuin tuo ‘väki’ edustaa jotain luokkaa, jolla on laajempia oikeudenmukaisuuteen kytkeytyviä yhteisöllisiä intressejä.

.

Nykyään jopa suhteellisesti köyhien ihmisten elintaso on kuitenkin niin turvattu, ettei heitäkään ilmeisesti yhdistä toisiinsa enää muu kuin ahneus ja samansuuntainen rasismi – elleivät he sitten ole säilyttäneet uskoaan tuohon maallistuneeseen uskontoon nimeltään oikeudenmukaisuus, kuten deontologisen liberalismin moderni ‘Kant’, John Rawls, tai häntä ratkaisevasti lyhytnäköisemmät ja älyllisesti rajoittuneemmat suvaitsevaisuus-liberaalit, jotka ovat paitsi tahtomattaan voimattomia rahavallan suhteen myös psykologisesti naiiveja, mitä tulee suvaitsevaisuuden ideaaliin ideologisena kliseenä [liberalismin äärimmäinen ‘perversio’, anarko-kommunistit, ovat vieneet libertaristisen hörhöyden aina absurdisuuteen asti].

*

Mutta milloin [jos milloinkaan] vallankumoukselle on olemassa ‘oikea’ hetki -  siis sellainen hetki, jolloin kyse ei ole vain fanaattisen epärealistisesta typeryydestä vaan ainutlaatuisesta historiallisesta mahdollisuudesta yhdistyneenä historialliseen välttämättömyyteen?

.

Huomataan, että viime kädessä nämä molemmat vallankumouksen lähtökohdat ja perustelut palautuvat subjektiiviseen päätökseen ja agitaatioon, joka on yhtä aikaa sekä irrationaalinen että rationaalinen. Esimerkkeinä Rosa Luxemburg ja Lenin. Kun enemmistö väestä/kansasta ei ymmärtänyt ‘omaa parastaan’, halusivat Luxemburg ja Lenin hieman ‘oikaista’ Marxin historiallisen välttämättömyyden [determinismin] tiellä siirtymisessä sosialismiin ja kohti kommunismia. Jopa bolsevikkien turvallisuuspäällikkö Felix Dzerzhinskyn pelkäämä Luxemburg ei lopulta oikaissut kuin koipensa tultuaan teloitetuksi, mutta Leninin vallankumouksellinen rikollisjoukko kaappasi viimein lopullisesti vallan NL:ssa äärimmäisen väkivaltaisen ja 4 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen. Tässä taistelussa ei valitettavasti ollut kyse demokratiasta vaan kollektiivisesta pakkovallasta, jota perverssillä tavalla tosin nimitettiin todelliseksi demokratiaksi.

. 

Hitler oli ilmeisesti oppinut jotain Leniniltä, koska oli tätä [tosin vain lyhyen aikaa] poliittisesti ovelampi [ehkä myös hieman onnekkaampi] ja kaappasi vallan vasta saatuaan parlamenttiin tarpeellisen määrän edustajia voidakseen esim. sensuurilakimuutosten kautta julistaa poikkeustilan. - - Mikäli Hitler ei olisi ollut sotahullu nationalisti ja psykopaattinen rasisti, natsien poliittinen systeemi olisi luultavasti kestänyt paljon pitempään kuin vuoteen 1945 – jopa pitempään kuin Neuvostoliitto ja sen satelliittivaltioiden reaalisosialismi. Mutta jokainen sotatalous romahtaa aikanaan – sotaan, joka joskus väistämättä hävitään.

.

Itse asiassa Venäjä ja Kiina ovat nykyään matkalla kohti autoritaarista totalitarismia [elleivät jo ole sitä], jossa valtiokommunismin ja natsismin [rasismin] aatteelliset perusrakenteet yhdistyvät. Länsimainen arvoliberaali kapitalismi sen sijaan ajautuu informaatioteknologian ja immateriaalitalouden kehityksen myötä melko varmasti kriisiin, jonka hallinnoimisessa mahdollisimman avoin parlamentaarinen demokratia saattaa osoittautua yhtä voimattomaksi kuin se on ollut suurpääomankin suhteen. Ellei sitten todellinen valta ole jo siirtymässä vääjäämättä kapitalististenkin valtioitten tiedustelupalveluille, jotka hallinnoivat myös poliittisesti kaikkein tärkeintä aluetta eli informaatioteknologiaa.

.

4

Poliittisesti autoritaarinen kapitalismi vai edustuksellisen demokratian nukkehallinto, jolla on muodollinen legitimaatio [valtuutus], mutta jolta puuttuu reaalinen kyky ja voima sekä rahan että lopulta kansan hallinnointiin: nämäkö ovat tulevaisuuden maailman poliittiset vaihtoehdot? 

.

Mutta voiko muodollisesta legitimaatiosta koskaan seurata kausaalisesti reaalista sisällöllistä voimaa ja kykyä? Eikö valta ja jopa pelkkä hallinnointi ole aina pikemminkin ja ensisijaisesti strategista [ja enintään intressien välistä kompromissia; Foucault]] kuin kommunikatiivisen eli tiukasti proseduraalisen [ja tiukasti vallan kolmijakoon perustuvan] oikeudenmukaisuuden ja/eli konsensuksen [Habermas] ilmentymää?

.

Jos hyväksyn tämän skeptisen johtopäätöksen vallasta, minun täytyy pohtia, miksi en asettuisi pikemminkin Carl Schmittin ja Leo Straussin kaltaisten oikeistokonservatiivien kuin Leninin ja Stalin puolelle. Valinta ei nimittäin ole minulle itsestään selvä.

.

Jos sen sijaan uskon, että vain proseduraalinen eli muodollinen ja edustuksellinen demokratia on välttämätön puite, jolla kansalaisten suorat mielipiteet voidaan toteuttaa poliittisina sisältöinä ja päätöksinä kaikkein oikeudenmukaisimmalla tavalla, minun on mahdollista valita mikä tahansa puolue Vasemmistoliitosta Kokoomukseen ja siltä väliltä. Poliittisen filosofiani ydinkysymys ei siis ole sosialismi vai kapitalismi vaan edustuksellinen demokratia vai autoritaarinen valtio.

.

5

Anarkistit jäävät tämän jaottelun ulkopuolelle, koska heidän ‘yhteiskuntansa’ näköjään toimii ilman mitään pakotteita tai instituutioita. Jopa alkukristillinen kirkko tarvitsi uskonsa tueksi byrokratiaa, mutta anarkistit näyttäisivät toimivan pelkän ‘pyhän hengen’ voimasta; maailma on heille kuin yksi suuri kommuuni, jossa vallitsee täydellinen intressien eli tarpeiden ja halujen harmonia [?!].

.

Dialektisesti ajateltuna positiivinen eli haluttuun päämäärään suuntautuva, mielekäs vapaus voidaan saavuttaa tietysti vain negatiivisen vapauden rationaalisen rajoittamisen kautta, mutta tämän rajoittamisen on tapahduttava jokaisen yksilön autonomisena päätöksenä,ei kollektiivisena massahysteriana.

.

Itse itselleen normia/lakia asettavan ihmisen tilanne ei siis ole likikään samanlainen kuin anarkistisen kollektiivin yksipuolisen totaali irtautuminen institutionaalisen yhteiskunnan kahleista tarkoituksenaan ulottaa utooppisen keinotekoinen kommuuni-tila väkivaltaisesti kaikkialle.

.

Koska anarkistinen kollektiivi yhteiskunnallisena totaliteettina syntyy vain väkivaltaisena projektina ja koska kommuunielämä merkitsee käytännössä yksilön täydellistä alistumista suoran demokratian oikukkaan populististen suhdanteiden vietäväksi, ei poliittisen anarkismin ja tyrannian välille ole edes syytä tehdä kuin käsitteellinen ero [jos sitäkään].

.

Anarkismi on perverssillä tavalla kontrafinaalinen projekti [toisin kuin Kantin kategorinen imperatiivi tai Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’] siinä missä mikä tahansa poliittis-uskonnollinen fundamentalismi, koska anarkismissa yksilö nimenomaan luopuu lähtökohtaisesta moraalisesta autonomiastaan ajautuen kollektiivisen eli heteronomisen pakon alaisuuteen. Jos anarkisti väittää olevansa vapaa, hän tekee sekä kategorisen virheen että elää psykologisessa valheessa.

.

Joku sanoo nyt, etten voi näin väittäessäni olla myöskään hegeliläinen, mutta hän unohtaa, että nimenomaan minä en ole kumoamassa valtiota ja instituutioita vaan epärealistisen ja vaarallisen illuusion kollektiivisesta vapaudesta. Sellaista vapautta ei ole olemassa muualla kuin anarkistien valheellisessa tietoisuudessa. Jopa uskonnolliset fundamentalistit ovat rehellisempiä ja selväjärkisempiä tässä asiassa kuin hedonistiset hippi-anarkistit, joiden keskuudesta nykyinen kapitalismi on saanut monta sosiaalista omaatuntoa vailla olevaa rosvoparonia.

.

6

En jatka nyt pitemmälle, koska tarkoitukseni on jossain vaiheessa kirjoittaa aiheesta hieman tarkemmin Paul Cockshottin/Allin Cottrellin kirjan ‘Uusi sosialismi’ herättämien ajatusten ja etenkin tuon kirjan tuottamien pettymysten pohjalta. 
.
Nämä ideologisesti yksinomaan Aristoteleehen, Marxiin ja anarkistiseen suoran demokratian ideaan tukeutuvat tietokoneinsinöörit näkevät ylettömästi vaivaa pikkutarkoissa työnarvolaskelmissa ikäänkuin työn voisi aina arvottaa kvantitatiivisesti ja ikäänkuin heillä olisi [ikäänkuin heillä ylipäätään voisi olla; samassa harhassa elävät myös uusliberaalit kvanttimatemaatikot] näitten laskelmiensa pätevyyteen vaadittava lähes täydellinen empiirisen tiedon määrä jo etukäteen hallussaan. 
.
Vallansiirtoa [itse asiassa vallan hajauttamista] edistävän ja sen mahdollistavan legitimaation pohdinnassa eli ideologisen ajattelunsa ytimen suhteen Cockshott/Cottrell ovat kuitenkin perin rajoittuneita ja suppea-alaisia ja senkin vuoksi enemmän kuin naiiveja. Niinpä jos kommunistien poliittisen ajattelun taso olisi yleisesti ottaen tämä, voisimme unohtaa kommunismin lopullisesti.

.

Anarko-kommunismin naiiviudesta ja poliittisesta vaarallisuudesta [se voi muuttua tyranniaksi yhdessä yössä, kuten juuri Ranskan ja Venäjän vallankumoukset ovat osoittaneet] lisää myöhemmin. Anarkismi on siis lapsellinen, kaoottinen ja vaarallinen utopia, joka pikemminkin estää kuin edistää realistisen vasemmistolaisen yhteiskuntaetiikan toteuttamista.

.

On kuitenkin tehtävä eroa myös sinänsä nerokkaaseen Zizekiin, joka provosoivasti leikittelee poliittisen vallankumouksen tulella, mutta Zizek sentään menee asian ytimeen eli nostaa legitimaatio-kissan pöydälle, kun taas anarkistit eivät edes ymmärrä, mistä legitimaatiossa lopulta on kysymys: heille kun kaikki on niin perin itsestään selvää: ihminen on hyvä ja kaikki rakastavat toisiaan, kun kaikille ihmisille vain annetaan siihen tilaisuus eikä heitä riistetä. - - Voi pyhä yksinkertaisuus! Vain Richard Dawkinsin ‘tieteellistä’ valistusoptimismia moraalin kehittymisen suhteen voi pitää yhtä lapsellisen typeränä kuin anarkisti-kommunistien poliittisia hiekkalaatikkoleikkejä ihanneyhteiskuntautopioillaan.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/eiko-suomi-osaa-elvyttaa-itseaan-oikein.html

http://www.tiedonantaja.fi/2012-7-5/visio-sosialismista

http://sosialismi.net/uusi-sosialismi/

http://en.wikipedia.org/wiki/Paris_Commune

http://fivefingerdesign.tumblr.com/post/34180483079/paris-commune-collage-image-sources-images-the

Eikö Suomi osaa elvyttää itseään oikein? Vai eikö ‘oikeisto-Suomi’ halua elvyttää, koska elvyttäminen kuulemma aiheuttaa ’häiriöitä’ vapaan markkinatalouden itseään automaatin lailla säätelevään paretotehokkuuteen uhaten näin pienentää suur[liikepankki]yritysten taivaisiin asti maksimoituja voittomarginaaleja? - - Oletteko muuten huomanneet, miten suuryhtiöt ryhtyivät yhä lisääntyvässä määrin antamaan potkuja työntekijöilleen, kun niille oli ensin myönnetty merkittäviä yhteisöverohelpotuksia? Paretotehokkuutta? Jo vain.

Talouselvytys tarkoittaa pyrkimystä lisätä kansantalouden kysyntää (kulutusta tai investointeja), yleensä taantuman tai laman kääntämiseksi nousuun.
Taloustieteen vallitsevan uusklassisen katsannon mukaan keskeistä on riittävän alhainen rahan korko. Tällöin vähemmänkin tuottavat investoinnit muuttuvat kannattaviksi, kun niihin saa lainarahaa mainittua tuottoa alemmalla korolla. Siten yritysten ja ihmisten kannattaa investoida enemmän. Ks. rahapolitiikka.
Keynesiläiset korostavat finanssipoliittista elvytystä, jossa pienennetään julkisen talouden ylijäämää tai kasvatetaan sen alijäämää, siis esimerkiksi valtio ottaa velkaa. Tämä tehdään yleensä keventämällä verotusta ja/tai lisäämällä julkisia menoja, esimerkiksi julkisia investointeja, julkista kulutusta ja tulonsiirtoja, mm. tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Tällaisia tukiaisia voivat olla myös pelastuspaketit kaatumassa oleville yrityksille, esimerkiksi useiden autotehtaiden pelastuspaketit vuosien 2008-2009 finanssikriisissä Yhdysvalloissa.
.

Argumentteja elvytystä vastaan

Kuuluisan taloustieteilijän Joseph Schumpeterin mukaan vain markkinoiden spontaani toipuminen kriisistä on kestävää, kun taas valtion elvytys "lisää vikasäätöön uuden vikasäädön, joka sekin pitää purkaa, mikä uhkaa taloutta uudella kriisillä." Finanssikriisin 2008-2009 syinä olivat liika halpa luotto, liika velkaantuminen ja liiat huonot investoinnit. Elvytys tarkoittaa, että hallitukset yrittävät "parantaa" kriisin "vieläkin halvemmilla luotoilla, suuremmalla velkaantumisella sekä huonojen investointien ja ylituotannon tukemisella ja suojelemisella - asuntosektorilla, autoteollisuudessa ja kaikkialla siltä väliltä"
*
Talouden yllättävä mallimaa
Tommi Uschanov
HS.fi., 11.8
Missä maassa on EU:n alhaisin työttömyys? Harvassa lienevät ne suomalaiset, jotka osaavat ilman Googlea valita 28 vaihtoehdosta oikean.
EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan Itävallan työttömyysaste oli kesäkuussa 4,6 prosenttia kausivaihtelusta puhdistettuna. Alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyys oli 9,3 prosenttia, nuorilla miehillä 8,7. Suomen vastaavat luvut olivat vertailun vuoksi 8,0, 20,7 ja 24,3 prosenttia.
Suomen koko kahden viime vuosikymmenen alin työttömyysaste oli vuonna 2008, juuri ennen finanssikriisin alkua: noin 6 prosenttia. Sekin oli neljänneksen korkeampi kuin Itävallan tämänhetkinen 4,6 prosenttia.
Itävallan ihmettä ei näytä voivan selittää mikään, mitä Suomen julkisessa keskustelussa tarjotaan lääkkeeksi talousvaivoihin.
Devalvoitavissa oleva valuutta? Ei, Itävalta on euromaa.
Tehokkaat työmarkkinat? Ne ovat varsin jäykät, ja ay-liike on vahva hyvin vanhakantaisella tavalla.
Suuret ja kannustavat tuloerot? Tulonjaon epätasaisuutta kuvaava Gini-indeksi on 0,263 (Suomessa 0,268).
Matalat verot? Veroaste oli viime vuonna 43,4 prosenttia (Suomen 43,6 prosenttia). Pienet yksikkötyökustannukset? Viime vuonna yksityisen sektorin työtunti maksoi 30,50 euroa (Suomessa 30,80 euroa).
Työurien pidentäminen? Itävalta on Euroopan musta lammas – vanhuuseläkkeille jäävien keski-ikä on alle 59 vuotta, kun se Suomessa on 63 vuotta.
Työttömyyden epäsuhta on siten aavemainen, lähes yliluonnollinen.
Tärkein selitys Itävallan ihmeelle on se, josta Suomessa on kiellettyä puhua: keynesiläinen suhdannepolitiikka. Täällä siihen viitataan kammoksuen "velkaelvytyksenä".
Itävallassa tehtiin kapitalismin kultaisina vuosina 1960–70-luvulla tietoinen linjapäätös: velkaantumisen voi hyväksyä, kunhan se vähentää työttömyyttä eikä riistäydy täysin käsistä. Liittokanslerina 1970–83 toiminut Bruno Kreisky, Itävallan Kekkonen, sanoi vuonna 1979: "Muutama miljardi velkaa vie yöuniani vähemmän kuin muutama satatuhatta työtöntä."
Koska ei oltu Suomessa, Kreisky voitti vaalit – neljättä kertaa peräkkäin. Ja hänen linjansa on pitänyt.
Työttömyyden ja eläkeiän ohella kolmas tärkeä talousluku, joka erottaa Itävallan Suomesta, onkin valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen. Suomessa se on noin 55 prosenttia, Itävallassa noin 75 prosenttia.
Ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että Itävallan velka olisi talouden kantokyvylle liian suuri. Se ei ole lähelläkään Italian ja Portugalin (noin 125 prosenttia) tai Kreikan (yli 160 prosenttia) lukemia, vaan on alempi kuin jopa velanpelostaan usein kiitellyllä Saksalla (82 prosenttia). Kolmesta suuresta luottoluokittajasta kaksi antaa Itävallalle parhaan arvosanan AAA. Kolmannen arvio on AA+. Ero on kuin kouluarvosanojen 10 ja 10–.
Miksi velkaelvytys sitten ei karkaa käsistä? Koska työttömyys on jo valmiiksi niin vähäistä. Mitä vähemmän työttömiä on, sitä enemmän elvytysrahaa on tietenkin käytettävissä yksittäistä työtöntä kohti.
Velkaelvytyksen salaisuus ei ole velan koossa vaan siinä, että velka, olkoonpa pieni tai suuri, käytetään mahdollisimman elvyttävästi eikä johonkin muuhun tarkoitukseen. Ellei näin ole, isokaan lisävelka ei elvytä. Jos taas on, pienikin elvyttää.
*
http://www.hs.fi/sunnuntai/Talouden+yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4+mallimaa/a1376105969278?ref=hs-hitaat-e-4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pareto-tehokkuus

http://en.wikipedia.org/wiki/Pareto_efficiency

http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_suomen_ei_pitaisi_luulla_olevansa_euroopan_taloudesta_erillaan/6745878

http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouselvytys

http://harhala.blogspot.fi/2012/12/onko-pareto-tehokkuus.html

http://users.jyu.fi/~jhaka/ties592/TIES592-monitavoite-lahestymistavat.pdf

http://verkkokauppa.duodecim.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=6237

Hetki, jolloin vanhat jumalat olivat kuolleet eikä uusia/uutta ollut vielä syntynyt.

Alakuva: Herculaneumin epikurolaiset elitisti-snobit nautiskelemassa viinihuuruisen makeaa elämää ja keskustelemassa [ilmeisesti kreikkalaisten vieraittensa kanssa] erittäinkin syvällisistä asioista vähän ennen Vesuviuksen purkautumista. Yläkuvan fresko: Vesuviuksen tuhka- ja laavakerrosten alta esiin kaivettuja muinaisen Herculaneumin raunioita.

. 

The  dialogues Cicero and others wrote were not transcriptions of real exhanges, though the characters in them were real, but they were idealized versions of conversations that undoubtly occured in places like the villa in Herculaneum. The conversations in that particular setting, to judge from the topics of the charred books found in the buried library, touched on music, painting, poetry, the art of public speaking, and other subjects of perennial inteterest to cultivated Creeks and Romans. They are likely to have turned as well to more troubling scientific, ethical, and philosophical questions. What is course of thunder or earthquakes or eclipses – are they signs from the gods, as some claim, or do they have an origin in nature? How can we understand the world we inhabit? What goals should we be pursuing in our lives? Does it make sense to devote one’s life to the pursuit of power? How are good and evil to be defined? What happens to us when we die?

. 

That the villa’s powerful owner [Lucius Calpornius Piso?] and his friends took pleasure in grappling with such questions and were willing to devote significant periods of their wary busy lives to teasing out possible answers reflects their conception of an existence approriate for people of their eduation, class, and status. It reflects as well something extraordinary about the mental or spiritual world trey inhabited, something noted in one of his letters by the French novelist Gustave Flaubert: 'Just when the gods had ceased to be, and the Christ has not yet come, there was a unique moment in history, between Cicero and Marcus Aurelius, when man stood alone.’ No doubt one could quibble with this claim. For many Romans at least, the gods had not actually been ceased to be – even the Epicureans, sometimes reputed to be atheists, thought that gods exist, though at a far remove from the affairs of mortals – and the ‘unique moment’ to which Flaubert gestures, from Cicero [106-46 BCE] to Marcus Aurelius [121-180 CE], may have been longer or shorter than the time frame he suggests. But the core perception is eloquently borne out of Cicero’s dialogues and by the works found in the library of Herculaneum. Many of the early readers of those works evidently lacked a fixed repertory of beliefes and practices reinforced by what was said to be the divine will. They were men and women whose lives were unusually free of the dictates of the gods [or their priests]. Standing alone, as Flaubert puts it, they found themselves in the peculiar position of choosing among sharply divergent visions of the nature of things and competing strategies for living. [p. 70-71]

*

Sitaatti on Stephen Greenblattin kirjasta The Swerve – How the World Became Modern.

*

Nτιρλαντα [αυθεντικό] - Dirlada [the original song]

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Greenblatt

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Swerve:_How_the_World_Became_Modern

http://fi.wikipedia.org/wiki/Epikuros

http://fi.wikipedia.org/wiki/Epikurolaisuus

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lucretius

http://en.wikipedia.org/wiki/Lucretius

http://en.wikipedia.org/wiki/Herculaneum

http://fi.wikipedia.org/wiki/Herculaneum

Shakespeare

Yläkuva: Title page of the First Folio, 1623. Copper engraving of Shakespeare by Martin Droeshout. Alakuva: The Chandos portrait, artist and authenticity unconfirmed. National Portrait Gallery, London.

*

Shakespeare oli kaksoisvalinnan mestari. Hän maksoi saadakseen sukuvaakunan, mutta samalla pilkkasi sellaisen hankkimisen suuriluuloisuutta; hän sijoitti kiinteistöihin, mutta pilkkasi Hamletissaan aivan vastaavalla tavalla toimivia ihmisiä; hän omisti elämänsä ja vahvimman elinvoimansa teatterille, mutta nauroi sille ja valitti tehneensä itsestään narrin. Vaikka Shakespeare tuntui kierrättäneen joka ikisen oppimansa uuden sanan, joka ikisen henkilön, joka ikisen kokemuksen – muuten ei yksinkertaisesti ole mahdollista selittää hänen tuotantonsa käsittämätöntä monipuolisuutta – hän samalla keplotteli itsensä pois näkyvistä, torjui kaiken, mikä olisi voinut haavoittaa häntä, ja kieltäytyi päästämästä ketään lähelleen.

* 
Sitaatti on Stephen Greenblattin kirjasta Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare? [s.163]. - Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004. Suom. Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008 .

*

http://en.wikipedia.org/wiki/William_Shakespeare

http://fi.wikipedia.org/wiki/William_Shakespeare

http://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Greenblatt

Kuolema

Harjunpään kasvot olivat eleettömät. Vain hänen katseensa liikkui, sekin tarkasti kuin janoja pitkin. Hän laski korin vuoteelle ja käänsi peiton syrjään. Ensihoitajat olivat riisuneet Maxin.

.

Sitä ei osannut ajatella ruumiina. Se oli siinä käsittämättömän pienenä, vahankalpeana, kuin nukke. Piskuiset kädet nyrkissä. Silmät kiinni.

.

Hän laskosti peitteen korin pohjalle ja katsoi, että reunoja riitti myös vauvan suojaksi. Sitten hän ujutti kätensä Maxin selän alle ja tuki toisella niskasta, vaistomaisesti, aivan kuin oli joskus tukenut omia lapsiaan. Maxin pää ei olisi tosin enää tukea tarvinnut. Kuolonkankeus oli jo jäykistänyt kapoisen niskan.

.

‘Oli kerran poikaa kaks, toinen Moritz, toinen Max.’ Värssy pulpahti mieleen ilman, että Harjunpää varsinaisesti ajatteli sitä. Se oli ensimmäisestä kirjasta, jonka hän oli jaksanut lukea kokonaan. Hän nosti nukkeruumiin koriin. Se mahtui siihen hyvin. Asian kohtuuttomuus oli siinä, että oli olemassa vain lupaus, jossa kuitenkin oli jo kaikki – ja sitten se peruttiin. Selityksittä.

.

Sitaatti on Matti Yrjänä Joensuun kirjasta Harjunpää ja Rautahuone [luku 1, Kuolemanenkeli].

*

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Yrj%C3%A4n%C3%A4_Joensuu

http://en.wikipedia.org/wiki/Matti_Yrj%C3%A4n%C3%A4_Joensuu

http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4tkytkuolema 

http://en.wikipedia.org/wiki/Sudden_infant_death_syndrome

http://www.bbc.co.uk/news/health-17398728

http://medicmagic.net/6-ways-to-avoid-sudden-infant-death.html 

http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34

Iltatähti, ystäväni

.

Hermann Prey sings the beautiful 'Song to the Evening Star' from Wagner's Tannhauser.

* 

.

Dietrich Fischer-Dieskau sings ’Wie Todesahnung’
’O du mein holder Abendstern’ from
Tannhäuser by Richard Wagner
Orchester der Städtischen Oper Berlin
Leopold Ludwig, conductor
Berlin 1949 

****
****

Wie Todesahnung Dämm rung deckt die Lande,
umhüllt das Tal mit schwärzlichem Gewande;
der Seele, die nach jenen Höhn verlangt,
vor ihrem Flug durch Nacht und Grausen bangt.
Da scheinest du, o lieblichster der Sterne,
dein Sanftes Licht entsendest du der Ferne;
die nächt'ge Dämm rung teilt dein lieber Strahl,
und freundlich zeigst du den Weg aus dem Tal.

O du, mein holder Abendstern,
wohl grüsst' ich immer dich so gern:
vom Herzen, das sie nie verriet,
grüsse sie, wenn sie vorbei dir zieht,
wenn sie entschwebt dem Tal der Erden,
ein sel'ger Engel dort zu werden!
****
****
Like a premonition of death, darkness covers the land,
and envelops the valley in its sombre shroud;
the soul that longs for the highest grounds,
is fearful of the darkness before it takes flight.
There you are, oh loveliest star,
your soft light you send into the distance;
your beam pierces the gloomy shroud
and you show the way out of the valley.

Oh, my gracious evening star,
I always greet you like happily:
with my heart that she never betrayed
take to her as she drifts past you,
when she soars from this earthly vale,
to transform into blessed angel!

****

http://www.youtube.com/watch?v=IeIELcAod1k

http://www.youtube.com/watch?v=mJxaCsdZgsg

http://en.wikipedia.org/wiki/Tannh%C3%A4user_%28opera%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tannh%C3%A4user

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hermann_Prey

http://en.wikipedia.org/wiki/Hermann_Prey

http://en.wikipedia.org/wiki/Dietrich_Fischer-Dieskau

http://fi.wikipedia.org/wiki/Dietrich_Fischer-Dieskau

http://classicalmusic.about.com/od/classicalmusictips/qt/O-Du-Mein-Holder-Abendstern-Lyrics-And-Text-Translation.htm

Wagnerin Parsifal – synkretistinen legenda kristillisestä houkasta

Richard Wagner's Parsifal, Act I Prelude, performed by Wiener Philharmoniker, conducted by Georg Solti.

. 

Onko Parsifal 'myötätunnon avulla ymmärtävä puhdas houkka'?
.
Parsifalin taustaa

Wagnerin idea Parsifalista ajoittuu pitkäperjantaihin vuonna 1857. Libretto oli valmis 1870-luvun lopulla, ja hän sävelsi teoksen saman tien.
.
Richard Wagner loi oman kertomuksensa Parsifalista, johon hän yhdisteli aineistoa kolmesta eri teoksesta. Ensimmäinen niistä oli Chrétien de Troyesin Percival le Galois'tai Contes de Grail (vuodelta 1190). Toinen oli Wolfram von Eschenbachin. Kolmas oli 1300-luvulta oleva Mabinogion- niminen käsikirjoitus.
.
Kristikunnan arvoikkaimmat reliikit Pyhä Graalin malja ja sadanpäämies Longinuksen keihäs ovat Graalin veljeskunnan hallussa. Longinus puhkaisi keihäällä Jeesuksen kyljen ristillä ja Josef Arimatialainen otti Graalin maljaan Jeesuksen veren.
.
Kuningas Titurel rakennutti Montsalvatin linnan vuoristoon maurien asuttaman Espanjan rajalle. Linnassa vartioivat reliikkejä Graalin Veljeskunta. Veljeskunnasta on häädetty pois Klingsor ja hän vannoo saavansa Keihään ja Graalin maljan itselleen. Klingsor rakentaa lähistölle oman linnan maagisine puutarhoineen turmellakseen Veljeskunnan ritareita.
.
Kundry viettelee Titurelin pojan Amfortaksen maagisessa puutarhassa. Pyhä keihäs putoaa Amfortaksen kädestä, haavoittaa häntä ja Keihäs siirtyy Klingsorille.
.
Amfortaksen haava ei parantunut ja Veljeskunnan toiminta lamaantui. Graalin mystinen ääni ilmoitti Amfortakselle, että vain keihään kosketus voi parantaa haavan ja että keihään saa takaisin vain ”myötätunnon avulla ymmärtävä puhdas houkka”.
.
Parsifalin hahmoissa on paljon symboliikkaa: Parsifal henkilöityy kristinuskoon ja Klingsor pakanuuteen. Kundry on naispuolinen Ahasuerus – vaelteleva juutalainen tai julma Herodias. Kyndryn rooli kaksijakoinen, toisaalta hän etsii anteeksiantoa palvelemalla Graalin ritareita ja toisaalta Klingsor pystyy kirouksen avulla palauttamaan hänet koska tahansa tahansa maagiseen puutarhaan viettelijättäreksi. (Edda-saagassa esiintyy Gundryggja-niminen valkyyria).

*

http://www.youtube.com/watch?v=AQOfIENN2tk

http://fi.wikipedia.org/wiki/Parsifal_%28ooppera%29

http://en.wikipedia.org/wiki/Parsifal

http://en.wikipedia.org/wiki/Parzival

http://en.wikipedia.org/wiki/Percival

http://fi.wikipedia.org/wiki/Synkretismi