Olemassaolon tällä puolen

Mihin todellisuus katosi?

[K-mafian viimeisimmät lisäykset ja muutokset - klo: 21.40]

I
Aloitan 'typerällä' kysymyksellä. - Säilyykö aine aineena, kun se muuttuu aineettomaksi? - Muunnelma ja korollaari edellisestä: jos havainto voidaan vain simuloida, onko kyseessä havainto vai artefakti eli ihmisen kuvittelema, työstämä ja käyttämä skeema tai rasteri - ei suinkaan todellisuus an sich, koska mitään todellisuutta ei fysikaalisesti ole ehkä edes olemassa - ainakaan ihmiselle tajuttavassa muodossa [mutta me emme tiedä edes sitä, onko tietoisuutemme perustavasti puutteellinen vai itse todellisuus ontologisesti mahdoton hahmottaa]?

Mutta jos aine ei säily aineena, niin tämänkö vuoksi ateisti-fyysikot viime kädessä ovat hermostuneita maailmakatsomuksensa puolesta?

Voisinkin jopa väittää, että he aivan oikeutetusti pelkäävät, ettei kehittynein fysikalismi [esim. supersäieteoria] pysty enää uskottavasti toimimaan ateismin luonnontieteellisenä perustana. - Ikäänkuin kausaali-selitykset [miten monimutkaiset tahansa] milloinkaan olisivat kyenneet yhdistämään olemuksen ja olemassaolon välisen eron [heideggerilaisittain olevan ja olemisen ero] muuten kuin maagisesti: kiven olemassaolo on sen ominaisuuksien summa [kiven olemus=kiven olemassaolo].

Mitä tämä tarkoittaa? Vastaus: ei mitään, koska se on ontologisesti [ei kausaalisesti] pelkkä tautologia. Ominaisuus-realisti joko sekoittaa ontologisia kategorioita keskenään ja/tai rakentaa enemmän tai vähemmän keinotekoisesti typologisen hierarkian luullen, että hän päättelee kausaalisesti olemuksesta olemassaoloon, vaikka olemassaolo on aina jo oletettu ennen siihen liitettyjä ominaisuuksia [joiden summa on olemus].

Olemassaolo ei seuraa [aineen] olemuksesta vaan [päinvastoin] juuri se mahdollistaa aineen olemuksen olemassaolevana. - Toisin sanoen - todistaessaan havaintonsa olemassaoloa materialisti tekee päättelyvirheen, jonka mukaan tuon nimenomaisen havainnon olemassaolo johtuu siitä kausaalisesta todistuksesta, jonka hän havainnosta/-lle antoi sen ominaisuuksien [olemuksen] perusteella. Mutta po. väite on siis kategoris-ontologinen virhe päättelyssä.

Kyseessä on hyvin yksinkertainen mutta äärimmäisen sitkeä empiristinen virhepäätelmä. Empiristit ja rationalistit edustavat olemassaolon suhteen kahta täysin erilaista ontologista lähtökohtaa.

Itse asiassa empiristeillä ei ole ontologista [rationaalista] perustaa havainnolle lainkaan vaan  'usko' monistiseen metodiin [vrt. Ockham] ja matemaattis-tilastolliseen kausaliteettiin, joka edellyttää maagisesti [erotuksena rationaaliseen], että numero-symbolit ja todellisuus ovat keskenään rakenneyhtäläisiä.

Rationalistit ovat tämän äärimmäisen perustavan asian suhteen oikeassa. Matematiikan suhteellinen toimivuus/soveltuvuus perustuu sekin sitä edeltävään [tiedostamattomaan] ontologiaan, joka mahdollistaa myös matematiikan käytön ymmärrettävyyden ja uskottavuuden esim. kosmologisten paradigmojen puitteissa.

Myöskään tietoisuutta [jossa olemassaolo 'asuu - inhabit'] ei voi johtaa ominaisuuksista eikä palauttaa ominaisuuksiin rikkomatta ontologisen eron 'lakia'.

Olemassaolo on tavallaan kuin aika ja/tai kuolema. Jokainen tietää, mitä aika ja kuolema ovat, mutta kukaan ei pysty määrittelemään niitä tyydyttävästi - ikäänkuin pelkkä määrittelykään lopulta auttaisi meitä tässä asiassa, sillä pikemminkin aika ja kuolema määräävät ja määrittävät meidän ominaisuuksiamme [laajasti ymmärrettynä]. Samassa mielessä olemassaolo tekee tietoisuutemme 'valaisijana' maailman - jos ei välttämättä reaaliseksi niin ainakin mahdolliseksi.

II
1
[Sitaatti]: David Bentley Hart: In the Aftermath: Religion in America: Ancient and Modern

Either the material order is the whole of being, wherein all transcendence is an illusion, or it is the phenomenal surface--mysterious, beautiful, terrible, harsh, and haunting--of a world of living spirits. That the former view is philosophically incoherent is something of which I am convinced; even if one cannot share that conviction, however, one should still be able to recognize that it is only the latter view that has ever had the power--over centuries and in every realm of human accomplishment--to summon desire beyond the boring limits marked by mortality, to endow the will with constancy, and purpose, and to shape imagination towards ends that should not be possible within the narrow economies of the flesh.

http://davidbhart.blogspot.com/2007/11/all-culture-arises-out-of-religion.html

2
[Sitaatti]: David Bentley Hart: In the Aftermath: Beyond Disbelief

In purely theoretical terms, the question of the transcendent source of reality is an ontological—not a causal—question: not how things have come to be what they are, but how it is that things exist at all. And none of the customary post-Christian attempts to make the question of being disappear can possibly succeed: even if physics can trace all of time and space back to a single self-sufficient set of laws, that those laws exist at all must remain an imponderable problem for materialist thought (for possibility, no less than actuality, must first of all be); all the brave efforts of analytic philosophy to conjure the ontological question away as a fallacy of grammar have failed and always will; continental philosophy’s attempts at a non-metaphysical ontology are notable chiefly for their lack of explanatory power. In the terms of Thomas Aquinas, there is simply an obvious incommensurability between the essence and the existence of things, and hence finite reality cannot account for its own being. And if this incommensurability is considered with adequate probity and clarity, it cannot fail but lead reflection towards something like what Thomas calls the actus essendi subsistens—the subsistent act of being—which is one of his most beautiful names for God.

Of course, very few persons ever have an occasion to think of reality in terms so abstract. But I suspect that this recognition of the sheer fortuity of existence—the sheer impossibility of anything’s essence ever being adequate to its existence—is what a certain sort of phenomenologist would call a “primordial intuition.” Though we may not all have concepts available to us to understand it, all of us experience from time to time that kind of wonder that for Plato and Aristotle is the beginning of all philosophy, that sudden immediate knowledge that existence is something in excess of everything that is, something not intrinsic to it, something strange in its familiarity and transcendent in its immanence. This is an awareness so obvious that there may never be a theoretical language sufficiently limpid and innocent to express it properly, but in it is a wisdom basic to all reflective thought. To fail to see it requires either an irredeemably brutish mind or a willful obtuseness of the sort that only years of education can induce [haha/rr]. And this, I venture to say, is why atheism cannot win out in the end: it requires a moral and intellectual coarseness—a blindness to the obvious—too immense for the majority of mankind.

http://www.newcriterion.com/articles.cfm/Beyond-disbelief-1081
*
http://www.amazon.com/Aftermath-Provocations-David-Bentley-Hart/product-reviews/0802845738
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart
http://www.amazon.com/Waning-Materialism-Robert-C-Koons/dp/0199556199
http://www.amazon.com/Physicalism-Problems-Philosophy-Daniel-Stoljar/dp/0415452635
http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4ieteoria
http://en.wikipedia.org/wiki/String_theory
http://montesite.net/