Otetaanko vähän kuppia? [monikon partitiivi kup/sta]

Mä olen Kaaleppi. Mikä sun nimesi on? - Suvi? Ai Satu? Sepäs sattu. Mä tunsin kerran jos kaksikin yhden Sadun. - Mutta ei siitä sen enempää - ainakaan vielä.

No - voinhan mä päivittää sulle sitä juttua illan mittaan, niin ei ehkä tarvi tänään mennä toisten blogeihin oksentamaan ja tilaamaan itselleen morkkista viikonlopuksi.

Wait a moment while I go to toilet.

[...]

Nonniin - I'm back again. - - Katos kaikki alko siitä, kun mä huomasin 17-vuotiaana lukiolaisena, että tolla yhdellä typykällähän on ihmeellisen pyöreä takapuoli. Ja vähän muutakin pyöreetä. Sen huulet oli punaset ja paksut - tukka pitkä, tumma ja kiharainen - nenä nypykkä ja silmät kuin kaksi pientä lähdettä keskellä kumpuilevaa savannia.

Tämän kokemuksen jälkeen mä en enää palannu entiselleni vaan jäin himoni orjaksi - kutemaan kiimani katiskaan ninku kalamiehet sanois.

Meidän suhde alko tehokkaasti. Mä tuijotin sitä Satua VII B:n metsästysmaja-bileissä kolme tuntia suoraan silmiin ja puhuin taukoamatta, mikä ei ollu mulle lainkaan tyypillistä vielä siihen aikaan. Lopulta me oltiin kahden millin päässä toisistamme, mutta mä vaan puhuin, vaikka huulet vähän väliä hipaisi toisiaan.

- - Mä voin kyllä näyttää neidille, miten se tapahtu, niin ei jää pelkän kielikuvan tasolle tämä dokumentointi - - -

Hei mihin neiti nyt menee! Tässä olis valkoviiniä ja tryffeleitä. Oikein sian keräämiä. Ei minun. Entä se ulkofilee? Tanakaksi kuumennettu. - - Voi härre gud että on nopeajalkainen likka.
......
Hmm. Ehkä se typy oli unohtanut tehneensä treffit just tässä kohtaa mun dramaturgista visiotani . - Siitähän tulis näyttelijä - oikea taimauksen kuningatar...
*
[päivitysvarauksella - to be continued].
*
http://www.stumbleupon.com/stumbler/una-anu/reviews/