November 6, 2009

Kuka puhuu? Ei kukaan vai? - - Mutta eiväthän nobodyt osaa puhua...


Kirjoitettu kommentiksi Tapsa P:n kommenttiin edellisessä päreesäni Heidegger, oleminen ja zen, jne.

Kielimafia kävi editoimassa klo:21.22.
***
Kiitos Tapsa. Pitkästä aikaa järkevä ja asiasta puhuva kommentti. - - Silti esität asian mielestäni jotenkin liian helppona ja yksinkertaisena, mutta olet toki täysin oikeassa suunnassa.

Minähän en henkilökohtaisesti väitä tuossa siteeraamassasi tekstikohdassani mitään. Sen sijaan koko Platonista ja Aristoteleesta alkanut länsimainen filosofia ja sittemmin etenkin yksilöllistä tahtoa korostanut, juutalais-kristillinen ajattelu (Augustinus ja latinalainen teologia, itäisempi on lähempänä buddhalaisuutta) väittää.

Filosofian ja teologia historiasta löytyy totta kai myös niitä, jotka lähentyvät itämaista subjektittomuutta (itäisissä kielissä yksilöllisen subjektin käsite on muuten oleellisesti 'heikompi' kuin läntisissä) lukuunottamatta mystikoita ja reduktionisteja, jotka ikäänkuin palauttavat subjektin totaalisti perustavmpiin osiinsa - joko Jumalaan (esim. Heideggerin ihailemmat Eckhardt ja Silesius), materiaan (luonnontieteelliset reduktionistit) tai olemiseen kuten Heidegger.

Minun mielestäni Zizekin lacanilais-hegeliläinen käsitys subjektin ja substanssin dialektisesta yhtäaikaisuudesta, jossa kumpaakaan ei voi olettaa ilman toista, on kuitenkin oikea.

Subjekti on kyllä olemassa vääristyneesti eli imaginaarisena, narsistisena fantasiana ja symbolisesti, lausuttuna, kieliopillisena määreenä, mutta itse fantasioiva ja lausuva subjekti on sitten asia erikseen ja jää tuntemattomaksi, koska ytimeltään (lacanilaiseen reaaliseen kuuluvana) se on tyhjä, ei-mikään.

Toistan, että ohitat Tapsa subjektin olemassaolon tavan liian ongelmattomasti. Sinä se puhut puhuessasi, vaikket olisikaan kuin suhteellinen minä tai mieli/harha, mutta yhä silti se olet sinä, joka puhut.

Mutta vaikka tuo merkillinen mieli - ei siis mikään metafyysinen subjekti! - ajattelee meissä, niin meidän on mahdollista ymmärtää subjektina olemistamme juuri fantasian (esim. uskomukset ja ideologiat) sekä symbolisen (kieli funktioineen) muodossa - kuitenkin samanaikaisesti muistaen, että cogitomme olemassaolostaan huolimatta on perimmältään tyhjä.

Tämänkaltainen itsensä muistaminen ei-olevana on tietenkin kokemuksellis-tietoisesti eli fenomenogisesti mahdotonta, eli joudumme väistämättä käyttämään sen oivaltamiseksi loogis-matemaattis-symbolista kieltä: 'kaavaa'.

Kyseessä on siis kuitenkin 'kaava' - ei mikään zeniläinen koan, joka kaikkein parhaiten ilmaisisi minuuden paradoksaalisen ei-olemisen myös kokemisen tasolla. Valitettavasti vain koanit eivät kommunikoi, ja siksi zizekiläinen (fantasioidun) subjektin/(minimaalisen tai tyhjän) substanssin dialektiikka on käyttökelpoisempaa (mutta ei kuitenkaan syvällisempää kuin zen) filosofian kannalta.

Yleisesti ottaen: mitään pelkästään metafyysis-substantiaalista minuutta ei ole olemassa, joskin se, mitä kutsumme minuudeksi yhä silti on vaikkakin juuri jonkinlaisena harhana (fantasia, ideologia, kieli).

Mutta jos tuota harhaa ei olisi, emme ymmärtäisi maailmaa, toisia ja itseämme tai ymmärtäisimme hyvin eri tavalla kuin tähän asti - olkoonkin, että kieli (symbolinen), jonka avulla reaalinen avautuu avatessaan samalla rajaa, reifikoi ja ikäänkuin murhaa sitä ei-kielellistä olemista (reaalinen), joka todellinen minuutemme yhtä aikaa on ja ei ole (reaalinen ei ole kielellistä).

Väittäisin, että Zizekin lacanilais-hegeliläinen (fantasioitu) subjekti/(minimaalinen tai tyhjä) substanssi-malli on näennäisestä monimutkaisuudestaan huolimatta erinomaisen selityvoimainen 'synteesi' välttäessään tyhjän/triviaalin mystiikan ja luonnontieteen triviaalit reduktionismit, jotka ajautuvat ristiriitaan itsensä kanssa heti siitä väistämättömästä hetkestä, kun niiden kannajilta kysytään, mikä heissä ajattelee.

Vastaukseksi reduktionistit konstruoivat mystikkojen ja zen-buddhalaisten tapaan äkkiä kehiin tuon zeniläis-tyyppisen mielen tai ylipäätään sanovat, että minuus on materian emergenssi (tai dekoherenssin ilmentymä), joka kuitenkin palautuu aina alkuperäänsä.

OK - olkoon niin, mutta emme kovin hyvin pysty ymmärtämään minuuttamme tällaisen silmänkääntötempun puitteissa. Sitäpaitsi se vaikuttaisi kaiken lisäksi olevan ristiriidassa alkuperäisen teoreettisen lähtökohtansa kanssa, sillä pelkästään materian (puhumattakaan tyhjyydestä) mahdollistama minuus on oletuksena kategoriavirhe - ajattelun väärinkäsitys.

Reduktionisti kuten mystikkokin joutuu ikäänkuin taikomaan minuuden/subjektin jostain ad hoc-postulaatista kuten taikuri kaniinin hatustaan. Hyvä temppu mutta tempuksi jää, joten ei voi kuin ihmetellä, miksi monet luonnontieteilijät ovat langenneet selitysvoimaltaan näin kyseenalaiseen ja keinotekoiseen käsitykseen subjektista.

Siten minuus pitää olettaa hiukan 'vahvemmin' kuten edellä on esitetty (vielä kerran: ei kuitenkaan metafyysisena substanssina), jotta voisimme käyttää sitä tavalla, jolla on muutakin kuin pelkkä triviaalis-nominalistinen mieli ja merkitys (meillä jokaisella on esim. ajallinen kokemushistoria).

On paitsi terveen järjen myös teoreettisen intuition vastaista, jos joku tulee ja sanoo minulle, että tässä minä nyt puhun sinulle, mutta minä olen silti harha(a). - - Vastaan hänelle pokkana: et sinä ole harhaa, ainakaan niin kauan kuin kuin minä olen olemassa!
*
Zeniläistä ajattelua on vaikea ymmärtää siksi, koska olemme täällä länsimaisessa perinteessä kasvaneet niin tiukasti yksilöllisen subjektikäsityksen ympärille esim. juuri (latinalais-)kristillisen uskon pelastusopillisten perusratkaisujen kautta.

Toisaalta tuo subjektikäsitys on myös ollut tähänastisen menestyksemme eräs perimmäisiä 'salaisuuksia', mutta kuten Heidegger osoitti, olemme saattaneet todella pahasti harhautua olemisen suhteen (myös luonnon suhteen) tehdessämme minuudesta ja minän kyvystä rakentaa maailmasta tosia/epätosia propositioita ajattelun ja jopa olemisen perimmäisen perustan.

Zen ja Heidegger ovatkin erinomainen haaste/vaihtoehto perinteiselle käsityksellemme ajattelusta, olemista ja minuudesta, vaikka minun mielestäni Slavoj Zizek on jo mainitusta vaikeaselkoisuudestaan huolimatta määritellyt subjektin (minimaalisen) ontologian toistaiseksi kaikkein hyväksyttävimmin ja 'käyttökelpoisimmin'.

Heidegger nimittäin ajautui kommunikaation ulkopuolelle: - mystiikka yhdistyi hänen kielenkäytössään solipsismiin, kuten aina käy - niin psykoottisille kuin zeniläisillekin.

Zeniläiset tosin ovat pystyneet tekemään koaneista ikäänkuin elämäntavan. Ja sitä minä pidän lähes ylittämättömänä eksistentiaalisena saavutuksena - - tai pikemminkin inhimillisen ajattelun historian parhaimpana 'temppuna', joka kumoaa inhimillisen ajattelun mahdollisuuden.

Zenin mukaan vain tyhjä jää. - - Minulle tuo tyhjä on kuin se taiottu kaniini eli minuus, jota ei itse asiassa ole olemassakaan, mutta joka kumma kyllä puhuu ei-olemassaolevaksi suorastaan epäuskottavan paljon taikojansa suulla.
*
Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin päreessäni Murhattu subjekti kartesiolaisena cogitona.
*
http://www.fullertonj.com/loft/

29 comments:

Homo Garrulus said...

Iltahammas särkeekö? Minulla on suora rivi.
Kauniita.
Jatkan siis filosofisella linjallani - - jota kukaan ei taida kunnolla ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää (ei ainakaan se yx tyyppi, joka siellä blogissani yleensä sekoilee). Mutta minä ainakin yritän, hördu Yxskaft.

Homo Garrulus said...

Tilasin ruotsinkielisenä Zizekin.

Rauno Rasanen said...

Minkä Zizekin? Hänhän on julkaissut tai ollut toimittamassa n. 20 vuoden aikana (40:stä 60:een ikävuoteensa) kymmeniä kirjoja.

Tapsa P said...

Rauno: "On paitsi terveen järjen myös teoreettisen intuition vastaista, jos joku tulee ja sanoo minulle, että tässä minä nyt puhun sinulle, mutta minä olen silti harha(a)."

Tänään klo 21.30 kosmologi Enqvist - HG:n puoli-idoli? - puhuu TV1:n Stradassa olemassaolosta ja muusta mielenkiintoisesta. Sivuaa ehkä tätäkin aihetta?

Tuohon siteeraamaani raunoon kaksi huomautusta:

1) koska reaalimaailma vähät välittää terveestä järjestä - viittaan kvanttitodellisuuteen, vrt. Enqvist - niin miksi filosofia roikkuu siinä sitkeästi kiiinni?

Maailma ei aikuisten oikeasti ole järjellä ymmärrettäväissä. Tämä on helppo näyttää toteen, jos ymmärtää vähääkään tähtitiedettä.

2) en minä ainakaan väitä, että "minä" on harhaa.

Väitän, että emme tunne "minäämme". Sen sijaan sorrumme väärinkäsitykseen, eli samastamme "mielemme" ja "minän".

Mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

(Muutenhan en tietenkään ymmärrä puoliakaan Raunon vyörytyksestä.)

Homo Garrulus said...

Välkommen till verklighetens öken (esseitä)

Homo Garrulus said...

Jos on puoliidoli onko itse jonkun puolikas idoli vai onko itse idoloimassa Enqvistiä (sitäkin; mmm minä pidän hänen aivoista).

Homo Garrulus said...

Olen rakastunut Enqvistin runoille (Einsteiniä runoilijoille; olen sellainen juuri - mutta kukaan ei minua kuuntele). Hei Enqvist, ookkona vapaa???

Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Rauno Rasanen said...

Homo Garrulus, lue tämä vaikka tavaamalla. Pääasia on kuitenkin, että ymmärrät, mitä tarkoitan.

*
Vaikkei tätä blogia moni kommentoikaan, ja vaikken sitä nimenomaan kommenttien vuoksi edes julkaisekaan (vaan oman itseni takia), niin on selvää, että eihän tänne saatana soikoon kukaan muu edes kehtaa tulla kommentoimaan, kun sinä kirjoittelet kommenttiboxiin jatkuvasti noita paskajuttujasi ihan kuin persettäsi blogillani pyyhkisit.

Pysy poissa, mikäli et kykene kirjoittamaan kuin päreen asiayhteydestä niin suuresti poikkeavia ja irrallisia assosiaatioita, ettei niitä voi hyvällä tahdollakaan enää pitää kuin häiriköintinä ja/tai jopa psyykkisesti sairaan mielen tuotoksina.

Vaikka olen itsekin eksentrikko (kuten Sedis minua hyväntahtoisesti ja aivan oikein nimittää), en silti ole Päreitä-blogin muodossa mikään virtuaalimielisairaalan toimintaterapiayksikkö, jossa voisit halutessasi mielin määrin levitellä sekavia ja epäkoherentteja assosiaatioketjujasi aina, kun siltä tuntuu.

Eiköhän Kemppinen sanonut sinulle aivan saman kuin minä nyt - tosin paljon kohteliaammin ja päättäväisemmin - - vaikka hänkin (jos kuka) osaa kyllä listiä toisen osapuolen lattianrakoon tietämyksellään ja retoriikallaan, mikäli polttaa proppunsa tämän suhteen lopullisesti.

*
Huolimatta deletointimahdollisuudesta lisään vielä, että jos tämä ilmoitus ei nytkään mene perille, niin otan yhteyttä mieheesi ja ilmoitan hänelle, että olen oman blogirauhani tähden pakotettu tekemään asiassa tutkintapyynnön poliisille.

Toisin sanoen: yhä vielä voit kommentoida, mutta kirjoita mieluummin ehkä vain yksi lause, kunhan se on asiaa kuin kaksikymmentä kommenttia skitsofreenista monologia - - - vaikka minähän siitä asiallisuuden asteesta tietysti päätään, koska hallinnoin omaa blogiani - sillä kukapa muukaan sen sitten tekisi - sinä vai? Haha!

Mutta jos tosiaan olet (ajoittain tai jatkuvasti) niin sairas, ettet kykene havaitsemaan eroa julkaisukelpoisen, siis asiayhteyteensä sopivan tekstin ja muitten kommentointia sabotoivan, vieläpä kielloista huolimatta koko ajan jatkuvan häiriköinnin välillä, niin sitä suuremmalla syyllä bloginpitäjä on pakotettu turvautumaan lakimiehen apuun.

Toistan: tämän blogin kommenttilaatikko ei ole mikään virtuaalinen jäteauto, jonne voi heittää virtuaaliselle kaatopaikalle matkalla olevat verbaaliset jätteet - - ei myöskään virtuaalinen avo-osasto virtuaalisessa mielisairaalassa.

Olen puhunut.

Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Homo Garrulus said...

Nu går det för långt. Jag vill se dig!!!!!
Jag vill se dig i ansiktet och du får inte gå bort. Jag vill se just dig - du som gick idag framför mig och bort.

Homo Garrulus said...

virtuaalinen jäteauto
-
en minä niitä tilannut - en todellakaan ja siksi olen kotona nyt

PeeÄR-mies said...

Rauno, olen liki ymmärtävinäni pärettäsi ja pidän tavastasi argumentoida. Se on jopa avaavaa, vaikka pääsi sisään en pääse.
Jokin minussa? on samaa mieltä kanssasi.
Tykkään tästä.

Homo Garrulus said...

PeeÄr mies - en pidä siitä, että sekotut vakavaan keskusteluun. Tässä ei ole sinulle mitään.

Homo Garrulus said...

Godnatt. Godnatt RR. Godnatt alla andra. Jag är inte galen men nog ganska ensam - trots allt.

Rauno Rasanen said...

peeÄR-mies,

minä kiitän suosiollisista aavistuksistanne. - - Voin tässä kuitenkin samalla paljastaa, että pääni sisään ei pääse kuin taitava aivokirurgi - jos hänkään.

Pyydän anteeksi HG:n puolesta. Hän käyttäytyy ja möläyttelee täysin anteeksiantamattomasti.

******************************
HG,

älä sinä käske ketään olemaan puuttumatta keskusteluun ilman minun lupaani - ja kaiken lisäksi ilman mitään perusteluita. - - Siitäkään asiasta päättäminen ei kuulu minun blogissani sinulle. Tuliko selväksi?

Katsotaanpa kuinka kauan kestää, että möläytät taas niin pöljästi, että delete puhuu. - - Aika läheltä piti jo, vaikka ammuin ohi tällä kertaa.

Tästähän tulee mukavaa ajanvietettä: poksautella HG:n kommentteja alas kuin savikiekkoja haulikolla.- - Pitänee tähdätä ensi kerralla tarkemmin.

Anonymous said...

http://ow.ly/qn7X jaha paljon kommentteja. jokainen subjekti on osaa suurempaa subjektia joten unohtakaamme objektit hyvän sään aika

suomi on itseään riivaava fakiiiri. minusta ei ole mitään merkitystä onko joku reduktionisti tai passivisti. uskooko hän

kunhan kunnialla pelaa roolin

Homo Garrulus said...

"Suomi on itseään riivaava fakiiri" - todella.

En taidakaan olla suomalainen, siis kun aina sanon, että uskon, että olen suomalainen sisältä ja vain kieli on ruotsi. En ole noin outo ja selittämätön ikinä.
Joten - en tule tänne ammuttavaksi hyvä RR. Ammu sinä muut (sinua ihailevat) lukijat vaan ihan rauhassa.

Rauno Rasanen said...

HG kirjoitti:

'Ammu sinä muut (sinua ihailevat) lukijat vaan ihan rauhassa.'

Mene ja sano tuo sama ihailemallesi Kemppiselle, joka pisti sinut boikottiin.

Sekoilu ja ihailu saattavat tietysti joissain? tapauksissa olla lähes sama asia, mutta jos Kemppinen ei pysty niitä sinun kohdallasi erottamaan toisistaan, niin miksi se minulle olisi jotenkin helpompaa?

Et sitäpaitsi ole kritiikkini kohteena ensimmäistä kertaa tässä blogissa.

Huomautan vielä, että minun käsitykseni itsensä ilmaisemisesta ei näköjään noteeraa (ainakaan kovin korkealle) niin hypermodernien eli semanttisesti epäkoherenttien, joskus miltei käsittämättömien ja käsittämättömyydessän mauttomien assosiaatioitten käyttöä kuin, mikä esim. Mummolle sinun tekstiesi suhteen kelpaa (asia, jota olen joskus ihmetellyt).

Joku tolkkku pitää kommenteista kuitenkin löytyä. Jatkuva ja tahallinen asian vierestä puhuminen (tai sitten asian sotkeminen näennäistiedoilla), pelkkä sanojen ilmaan heittely ja muiden bloggareitten kommenttilaatikoiden käyttö kaatopaikkoina omien psyykkisten ja kokemushistoriallisten ongelmiensa julkiseen vatvomiseen ei ole bloginpitäjän ihailemista vaan hänen sumeilematonta hyväksikäyttöään ja siten pahimmillaan silkkaa häiriköintiä!

En halua tässä yhteydessä puhua julkisen kirjoittamisen etiikasta, josta jokaisella näyttää olevan muka varma mielipide, mutta mikäli minulta vaaditaan asiasta selvää kannanottoa, niin sitä lienee viime kädessä pakko etsiä pikemminkin juridiikasta kuin lässyttää vuosikaudet yhtä ja samaa - niinkuinkuin eräät suvaitsevaisina itseään pitävät humanistit näyttävät tekevän kuin huolestuneet papukaijat, vaikka ovatkin itse asiassa häntäänsä nostelevia omahyväisia kissoja.

Minä en ole kovin suvaitsevainen enkä myöskään kovin humanistinen ihminen - ainakaan siinä mielessä kuin nämä käsitteet yleensä ymmärretään yhteiskunnallisesti ja tieteellisesti muka valveutuneitten, muka tietävien ja muka oppineitten välisissä blogikeskusteluissa.

En ylipäätään usko sekulaarin kapitalistisen etiikan sisäisesti ristiriitaisiin arvoihin, kaksoisstandardeihin ja siten kaksinaismoraaliin, jonka alkuperäinen sylttytehdas löytyy kristillisen pelastusopin eräistä - älyllisesti ja emotionaalisesti - itsensä (ja muitten) pettämiseen tarkoitetuista sovellutuksista.

Homo Garrulus said...

Tarve selitellä on suuri. Lue mitä olet sanonut minulle (ja luvannut, rohkaissutkin, antanut selityksiä jne jne eli ollut ihan toisenlaisen empaattinen - ) mutta sitten aina välillä kaadat kaiken johonkin viemäriin ja rupeat kiusaamaan: oletettavasti joku muu pakottaa tai tyrkkää sinut sinne suuntaan.

MInä tiedän mikä minun ongelmani on: Se on sellainen, ettei se sovi minnekään tai kenenkään puolueen ajatuksiin:
- ei sovi kristillisille koska olen sisältäpäin orientoituva uskovainen ja heille pitää olla ulkoapäin halleluja ja se ärsyttää heitä ja tähän soppaan kaatuu myös muut umpikonservatiivit kuten RKP
- ei sovi kokoomukselle, koska siinä olen liian ruotsinielinen tai sitten liian vapaa tai liian liberaali ja humaani (heillä on kovat kapitalistit omassa leirissään ja nämä eivät halua kuulla totuutta vaan ainoastaan sitä, mikä sopii heidän ns. sotasuunnitelmaan vallata itselleen lisää maata ja luikerrella tiedon avittamana toisten teiden alle tai ohi - kieroa mutta perustavaa oikeistopolitiikkaa - korkea osaaminen ja taustalla hälläväliä miten muiden perheiden lapset voivat
- ei sovi keskustalle koska olen vastustanut helppoa reittiä tekniikan osalta: se on syy, että tieto-osaaminen-tietoisuus tipahtaa sillä vaikka tietoa on fragmentteina enemmän kuin milloinkaan ennen niin sidottu syy-seuraus-suhde jää entistä sirpaleemmaksi jos siirrymme "seisovaan pöytään" eli opetukseen missä ei kukaan enää näe mitään kokonaisuukaia
-> kritiiikistä ei keskusta pitänyt - ja siinä meni Kemppinen sitten koska hän väsyi tähän poliittiseen jatkuvaan sotaan koska rehellinen luulee, että tietoa on tehty ikäänkuin omasta pienestä halusta tuoda jotain jonnekin muiden iloksi - eivät näe sitä hurjaa tietosotaa joka toimii raivokkaasti ja häikäilemättömästi ns. pinnan alla. Minä liityin piraattipuolueeseen ja se ärsytti näitä. Olen silti lasten ja humaanien sosiaalien prosessien vaalija ja siksi en voi suostua moiseen metatason indoktrinaatioon vaikka se vie lähes puolet siitä, mistä raha sanotaan tulevan (on huono puolustus, mutta sitä silti jatkava kuten tanssi Titanicilla...)

Homo Garrulus said...

- Sosiaalidemokraatit eivät myöskään pidä, koska
minä olen sanonut, että sossarit eivät seuraa aikaansa koska raha on se peli jota myös sosiaalidemokraatit joutuvat hyväksymään. Ei ollut kiva kuulla, että on antanut muiden uskoa, että rahaa tulee jostain vaan kunhan on voimakas Paavo puhumassa. Mutta kun lainat pitää maksaa takaisin ja jos ei maksa on muutenkin kontrollin alla. Eli voihan se olla että keskustalaiset kontrolloivat sosiaalidemokraatteja sillä hierarkia toimii rahan kannalta aina niin, että se, jolla on eniten kontrolloi eniten koska voi ostaa eniten työkaluja siihen. Joten jokainen laina (velka) on se, mistä arvo tulee heille vaikka meille se on kuulemma jotain muuta.
Tässä näemme, ettei ole väliä onko lainaa vai ei; samat tahot Aasiassa (USA:n kautta) ovat joka tapauksessa viemässä kehitystä siihen suuntaan mikä on heille kivaa (vangita popula maan alle ellei suostu patients-rooliin tämän edellisen consuments-roolin jälkeen). Ollaan siis eri mieltä niin vasemmalla että oikealla.

- vasemmisto ei vielä ole eri mieltä. On siis jännää katsoa onko siinä oikeasti puolue, joka voisi tehdä eroa tai voisi katsoa tämän kaiken muun yli? Se nähdään sitten kun nähdään. Raha indoktrinoi ja kun on laman jälkeinen elämä se on entistä härskimpi ja runnoo ja viettelee.

- En tunne itseäni vasemmistolaiseksi. Luen von Wrightin kirjaa ja huomaan, että vasemmisto joka aikaisemmin oli materialistinen puolue on enää jotain idealmiin viittaavaa ja oikeisto, joka aikoinaan oli idealismin puoluealue on kääntynyt täysin materialistiseksi. Tästä syystä uskon, että olen oikeistolainen eli minun puolue on nimeltään vasemmistopuolue mutta verrattuna 1970-luvun vasemmistoon tämä on oikeistopuolue ilman kommunistisia tai sosialistisia etumerkkejä mutta silti toivoo taustalla sosiaalista hyvää.

....

Tässä siis dilemma: Kun suhteeet ja suunnat eivät enää täsmää näihin sinun assosiaatioihin niin ei tietysti ole pop. Minä en näe enää maailmaa niillä perinteisillä kuvakulmilla vaan minulla on kartta ihan toisenlainen. Se heittää koko logiikan uudeksi ja taustalla on ilmastonmuutos. Tämä ajaa ajattelemaan ,ettei voi olla more-of-the-same ja sitä nämä vanhat ukot vielä uskovat. Sitten eivät tajua miksi vasemmisto ei voi olla status quo tai miettiä pelkkiä lainoja. Koska se taas paisuttaa sitä mitä kaadettiin finanssikriisissä: Keinotekoiset rakennelmat, joissa ostettiin ja myytiin jotain joka ei enää ollut olemassa. Kunhan oli transaktioita. Ja tätä nämä historioitsijat ja muut vanhanaikaiset kertojat eivät ole vielä lainkaan internalisoineet.

Olet oikeassa siinä Effi Briest -analyysissä: olen ollut loukussa jonka minun ystävät ja lähiomaiset teetti, koska kun eivät tajunneet mitään mistään minut laitettiin syötiksi pahalle, jos olisi jotain sattunut olisivat tarjonneet minut.

On ollut raskaita vuosia ja nyt alkaa logiikka näkymään. En ole voinut kirjoittaa kirjaa koska olen pelännyt kuin eläin - enkä tiennyt enää keneltä edes pyytää apua, neuvoja tai mitään turvaa. Oli vain kestettävä ja toivottava, ettei idiotismi menisi ihan miten pitkälle vaan. Nyt minua pelätään.
Se on taas täysin turhaa. Olen vain vakuuttunut siitä maailmankuvasta mikä minulla on ja uskon, että puolueet tulevat pikkuhiljaa tajuamaan saman (ja Bengt Holmström on kuulemma samanlainen joka uskaltaaa kysyä tyhmiä joten - pian on tyhmät kysymykset tehty - ja voidaan parsia kasaan uusi maailmankuva ja
- sen jälkeen myös uskottavammat puolueet.

Tähän työhön en ole löytänyt yhtään historioitsijaa enkä yhtään filosofia (paitsi sinä senkin mokoma kiittämätön) - joten jopejopplaa vaan , ota iisisti.

Pyydä edes anteeksi, minä en aio opettaa dorkia enää. On se aika ohi. Pitäkööt omat sikalansa.

Homo Garrulus said...

Hyvä sana: Huoliluonne. Kun on keksinyt mitä saatana ne äijät taas puuhaa - on oivaltanut huoliluonteensa ja muiden huolet - ja sitten ahdistuskin lähtee. Tätä voidaan kutsua emansipatooriseksi muodoksi ja voisin sanoa kuka on sanonut mutta kun en sano koska tykkään olla ei-akateeminen koska niillä ei pelaa fantasia.

Anonymous said...

En ylipäätään usko sekulaarin kapitalistisen etiikan sisäisesti ristiriitaisiin arvoihin, kaksoisstandardeihin ja siten kaksinaismoraaliin, jonka alkuperäinen sylttytehdas löytyy kristillisen pelastusopin eräistä - älyllisesti ja emotionaalisesti - itsensä (ja muitten) pettämiseen tarkoitetuista sovellutuksista.

olipas hienosti sanottu

Anonymous said...

mutta amerriikassakin on tästä päivästä lähtien uusi healthcare system....maailma muuttuu veikko