March 15, 2009

Dostojevski ja minä

Kirjoitettu kommentiksi Tapsa P:lle ja van Vaarille päreessäni Märästä lumesta.
*
Vaari, Tapsa

Olematta alunperin tietoinen kummankaan kommenteista, heitin hieman lisää löylyä kiukaalle tekemällä lisäyksiä tekstiin.

Mitä Vaarin kommenttiin tulee, olen totta kai samaa mieltä Dostojevskin elämään liittyvistä faktoista, mutta täysin eri mieltä siitä, mitä tulee hänen filosofis-kirjalliseen merkitykseensä - mikäli siis otat jotenkin vähättelevän asenteen tuon käyttämäsi senttarinimityksen puitteissa.

Senttariuskin oli tietysti eräässä mielessä totta. D. ajautui omaa syytään helvetinmoisiin velkoihin ja joutui kirjoittamaan dead linea pakoon juosten kuin rääkätty hevonen - yötä päivää - silloin, kun ei uhkapelannut.
*
Itse en kuitenkaan voi enkä halua voida mitään sille henkilökohtaiselle tuntemukselle ja vakaumukselle, että pakottomasti ja välittömästi löytyy aina - on löytynyt jo 35:n vuoden ajan - kolme kirjailijaa sekä ajattelijaa, joiden ylistämisestä en luovu ikinä - en kuolemanikaan jälkeen: Dostojevski, Nietzsche ja Camus.

Tsehovin taidan lisätä vielä tähän porukkaan, mutta Tolstoita en mainitse piruuttanikaan, vaikka pidän Anna Kareninaa Madame Bovaryn ohella yhtenä maailman kaikkein parhaimmista romaaneista, jossa päähenkilönä on nainen.

Ihan sama, mitä mieltä muut ovat. Ei hetkauta minun venettäni suuntaan eikä toiseen. Olen löytänyt oman suuntani ja se on - 'sisäänpäin!

Sinä voit Vaari ihan rauhassa matkata vaikka ulospäin - - jos haluat. Tai eteenpäin. Jopa sivulle.
*
Tapsalle sen verran, että Kellarimies on epäilemättä hieman hullu tai ainakin armottomassa henkisessä kriisissä. - - Mutta väittääkö hän jossain mitään muuta olevansakaan!?

Näin alkaa Dostojevskin Notes from Underground:

'I AM A SICK MAN... I am a spiteful man. I am an unattractive man. I believe my liver is diseased. However I know nothing at all about my disease and do not know for certain what ails me. I don't consult a doctor for it, and never have, though I have respect for medicine and doctors. Besides, I am very superstitious, sufficiently to respect medicine, anyway (I am well educated enough not to be superstitious, but I am superstitious). No, I refuse to consult a doctor for spite. That you propably not understand. Well, I understand, though. Of course, I can't explain who it is that I precisely is mortifying in this case by my spite: I am perfectly aware that I cannot 'pay out' the doctors by not consulting them; I know better than anyone that by all this I am only injuring myself and no one else. But still, if I don't consult a doctor it is from spite. My liver is bad, well - let it get worse!'

('The author of the diary and the diary itself are, of course, imaginary. Nevertheless it is clear that such persons as the writer of these notes not only may, but positively exists in this society, when we consider the circumstances in the midst of which our society is formed. - - etc....'- - - Authors Note - excerpt).
*
Minun on helppo tunnistaa itseni tästä alkukappaleesta vielä 37 vuotta ensilukemisen jälkeenkin. Joten ei voi mitään Vaari ja Tapsa. Dostojevski ja Nietzsche ovat minulle enemmän kohtalo kuin pelkkää kirjallisuutta.
*
On esteettisesti ja 'rakenneteknisesti' parempia kirjailijoita kuin Dostojevski, mutta hitot minä siitä! Kyse on persoonallisuudesta ja siitä, mitä se mies sanojensa takaa viestii ja puhuu. Mitä se haluaa kysyä meiltä. Mitä se haluaa meidän kysyvän itseltämme!

Siinä Vaari - siinä on kaiken kirjoittamisen non plus ultra. - - Ethän sinä pelkistä sanoista mitään löydä. - - Sinun pitäisi samastua Dostojevskiin ymmärtääksesi häntä, mutta sitä sinä ilmeisesti et voi tehdä vaan samastut johonkin muuhuun. Ja mikäs siinä. Sopii mulle.

Tarkoitan - selvennyksen vuoksi - emme puhu enää samoista asioista. Sinä puhut kaunokirjallisuudesta (mitä Dostojevski ei kirjoita!) - minä puhun elämästä ja ihmisestä, verestä ja spermasta, vihasta ja himosta, kateudesta ja mustasukkaisuudesta, rakkaudesta ja kuolemasta, toivosta ja epätoivosta, säälistä, nöyryydestä ja ylpeydestä - ylipäätään ihmisen koko psyyken mielettömästä ja toivottoman ristiriitaisesta kirjosta.

Eivätkä sanat enää siinä vaiheessa ole kuin toissijaisia välineitä. Vaikka olisit miten loistava kielellinen sanataituri, mutta sinulla ei olisi mitään omakohtaista, omalla verellä kirjoitettua sanomista eikä mitään - ikäänkuin sisuskaluistasi pursuavaa näkemystä, niin it's all the same - yhdentekevää, vaikka kirjoittaisit koko maailman kronikan siististi ja virheettömästi yhteen menoon.

Sanat on unohdettava! Vain emootioilla ja emootioiden aiheuttamilla ristiriidoilla on todellista merkitystä. Tämän tajuamisen jälkeen voi ehkä kirjoittaakin jotain...ja Dostojevski teki juuri näin.
*
Kemppinen oli muuten aivan oikeassa: Dostojevski kirjoittaa oopperaa, ja (muotoillakseni asian omin sanoin) juuri tämän oopperamaisen asenteen vuoksi tietty juonellinen 'yksinkertaisuus', emotionaalinen vyörytys ja tapahtumien osittainen toistuvuus hänen romaaneissaan tulee ymmärrettäväksi - jopa väistämättömäksi.

Mitä juoniin, teemoihin ja aiheisiin ylipäätään tulee Vaari, niin ei niiden totisesti tarvitse olla esimerkiksi Agatha Christien psykologisesti tylsien salapoliisiromaanien kaltaisia shakkipähkinöitä. Sitäpaitsi ihmisten maailmassa ei ole edes olemassa paljon todella hyviä juonia ja teemoja. Tekonäppärä dekkaristi tai modernisti niitä tietysti saattaa keksiä kuin tyhjiä palindromeja.

Kuten edellä kirjoitin - Dostojevskin työssä on kyse aivan jostain muusta kuin esteettisesti sofistikoituneesta 'kauno-'kirjallisuudesta!

Kokonaan eri asia ovat tietysti tanka- ja haikurunot, joiden esteettinen arvo on niin korkea, että se - kuin itsestään ja itseään suojellen - pakenee minunkaltaiseni - robustin ja vulgaarin elämöitsijän ymmärrystä. Ja parempi niin - sekä sen että minun kannalta (ks. PS.).
*
Enempää en ryhdy itseäni tässä enää toistamaan. Jos jotain jäi epäselväksi, syyttäkää omaa tyhmyyttänne.

PS.
Tänään minulle muuten selvitettiin (neljä tuntia sitten), mitä merkitsee karma ja karman laki. Tulette vielä kuulemaan siitä asiasta.
*

11 comments:

Anonymous said...

Nyt me van Vaarin kanssa taisimme kerätä niskaamme kyllä paljon pahaa karmaa...

Mutta oikeasti odotan innolla, millaisia ajatuksia karman laki sinussa herättää, oi tuntemistani blogi-inehmoista dostojevskilaisin.

Mutta Camus - mikä sinua hänen vieraantumisen viileydessään viehättää?

PS. Olen samaa mieltä kanssasi kirjallisuudesta, suunnilleen ainakin. Vieroksun kirjoja, joissa on juoni. Ei elämässäkään ole juonta.

Rauno Rasanen said...

Tapsa kysyi:

'Mutta Camus - mikä sinua hänen vieraantumisen viileydessään viehättää?'

En jaksa nyt tänä iltana analysoida kysymystäsi sen enempää (palannen siihen myöhemmin).

Olenhan sitäpaitsi jo niin monta kertaa ja monessa yhteydessä Camus'ta käsitellyt ja sivunnut.

Noista linkeistä löytyy kuitenkin aivan varmasti jotain olennaista ja ainakin väliaikaiseksi vastaukseksi kelpaavaa, mikäli et ole aiemmin niitä lukenut.

http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/sisyphos-camus-ja-absurdin-lsnolon.html

http://actuspurunen.blogspot.com/2008/04/matkalla-putoamiseen.html

Rauno Rasanen said...

Tapsa

Lisätään nyt vielä tuokin linkki tähän psykologis-realistis-polyfonisen 'oopperan' tekijän (D.), epäilyn hermeneutikon (N.) ja absurdin eksistentialistin (C.) soppaan:

http://actuspurunen.blogspot.com/2007/03/sartrelainen-marxisti-ja-camusn.html

Anonymous said...

Profiilissasi (koska muuten olet sen päivittänyt?) esität (myös minulle) tuttujen kirjailijoiden teoksia.

* Kirjoituksia kellarista
* Mies vailla ominaisuuksia
* Antigone
* Rouva Bovary
* Putoaminen
* Sivullinen
* Moraalin alkuperästä
* Anna Karenina
* Karamazovin veljekset
* Sadan vuoden yksinäisyys
* Saatana saapuu Moskovaan
* Tohtori Faustus
* Autio maa (+ muita Eliotin runoja)
* Tulivuoren juurella
* Seitsemän veljestä
* Pastoraalisinfonia
* Idiootti
* Kuu ja Kupariraha

Listaltasi puuttuvat anglosaksit, se ei ihmetytä, enempi ihmetyttää ettet diggaa (?) germaaniproosaa. Sehän (donnernwetter) sisältää yllin+kyllin (genug) filosofista sälää... (Tai onhan tuo Musilin. Entschuldigung.)

Pitää erikoistua, tietysti. Ja on tuhlausta jos neurokirurgi kipsaa terveyskeskuksessa poikki menneitä jalkoja. (Ne saattaa sitä paitsi mennä väärin päin.)

Ps.
"Sadan vuoden yksinäisyys" tai "Tulivuoren juurella" -teoksista et ole kummemmin (?) kirjoittanut. Taakse jäänytttä elämää..?

Anonymous said...

http://www.youtube.com/watch?v=0iaCld1DqHk&feature=related

Rauno Rasanen said...

Mikis

Tuo lista paljastaa muun muassa sen, että ihminen, joka ei lue kirjallisuutta ammatikseen, ajautuu nuoruudessaan tietylle lukijan 'uralle', jota on myöhemmin enää melko hankala (ja jopa tarpeetonta) muuttaa spontaanisti tai tietoisesti.

'Ei-professionaali' kirjallisuudentuntija pyrkii näin ollen integroimaan persoonallisuuttaan - mikä prosessi on parhaimmillaan luovuutta sekin - lukemalla sellaisia kirjailijoita ja teoksia, jotka tukevat hänen alkuperäisiä kokemuksiaan.

Hänestä tulee siis ikäänkuin 'konservatiivi'.

Tavallaan kaikki ihmiset, joilla on tietty persoonallisuus ja luonne, jota voidaan tietyin varauksin kutsua identiteetiksi, ovat konservatiiveja.

Jopa James Joyce-fanit. Psykoottiset sen sijaan eivät lue edes Joycea - eivät varsinkaan häntä!

*
Yleisesti ottaen sanottakoon, että tietysti klassikoita - kaikkia klassikoita - kannattaa lukea aina, ja mikäli intoa riittää - useaan kertaan.

Mikäli lukuvalinnat sen sijaan perustuvat pelkkiin sattumanvaraisiin herätteisiin, lukijan maku ei pääse kehittymään mihinkään suuntaan.

Jos hän kuitenkin omaan lassez-faire-valintamenetelmäänsä vedoten perustelee, että hänen makunsa on monipuolinen, niin sallikaa minun nauraa.

Totuus on, ettei häneltä löydy makua lainkaan. Sellainen lukija on kuin nainen vaatekaupassa. Hän kokeilee kaikkea ja ostaa lopulta jotain sellaista, johon ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen - kuin ehkä sattumalta.

No - toki sattumalla on aika ajoin erittäin merkittävä osuus myös kirjavalinnoissa. Nietzschekin löysi Stendhalin ja vuosia myöhemmin Dostojevskin täysin sattumalta antikvariaatista.

Mutta kyseessä olikin 1870-80-luvulla kaksi tulevaa klassikkoa, joiden arvo nousi vasta 1900-luvulla huippuunsa.

*
Silti - alkuun palatakseni - tavallinen kirjallisuuden harrastaja ajautuu useimmiten tietylle luku-uralle, ja jos tuo ura sattuu natsaamaan hyvin yhteen hänen oman persoonallisuutensa ja luonteensa kanssa, niin siitä saattaa tulla hänen elämänkatsomuksensa kivijalka, jota hän pyrkii vahvistamaan erikoistumalla tiettyihin kirjoittajiin.

Lukeminen on itsensä etsimistä eli identiteetin luomista. Identiteetti on henkisen/persoonallisen turvallisuuden ja tasapainon tunnetta - käytännössä siis 'porvarillista konservatismia'.

*
(Tämä ei muuten ollut mikään puoluepolittinen kannaotto vaan yleistys ihmisluonnon taipumuksesta etsiä itselleen henkinen koti ja henkiset sukulaiset - siis 'alue', jonka voin kokea turvallisesti ikäänkuin omakseni. - - - Äläkä yhtään irvistele minulle Adorno - sinä ei-identtistä kauppaava pseudoradikaali - todellisuudessa porvaris-juutalainen elitisti!)

Anonymous said...

Tuli hyvin selvä vastaus. Erittäin. Kiitos!

Rauno Rasanen said...

Mikis

Kiitos Vysotskijsta. Tätä tulee vielä soitettua ja hyräiltyä kännipäissään ;]

Anonymous said...

Mutta sitten nuo leffat... hitsi, että niissäkin (melkein kaikki) on samoja! Silti haluaisi lisätä, esim. enemmän sitä (Tarkovski) ja tätä (Bergman). Ja ihmetyttää ettet ota mukaan Fellinia!? Ja neorelismia. ("Polkupyörävaras"!) Tietysti elokuvia on tehty niin paljon, liki jumalattomasti, että merkittäviäkin on liian paljon.

Ps. Jos elokuvan syvin tarkoitus on viihdyttää - eikä vain viedä sähköä Jakutskiaan, niin "Piukat paikat" on kaikkein onnistunein leffa. Lähinnä koskaan.

Rauno Rasanen said...

Mikis

Joo. Lisää Bergmania ja Tarkovskia. Olen samaa mieltä. Myös Billy Wilder on noussut ranking-listallani vuosien mittaan entistä korkeammalle.

Neorealismi meni minulta jotenkin ohi. Ranskalainen uusi aalto ei ole koskaan kolahtanut lajityyppinä - yksittäisinä elokuvina kyllä - joskus.

Fellini on toki hyvä. Tie, Ihana elämä ja Amarcord ansaitsevat ehdottomasti maininnan, mutta en minä Felliniäkään kovin hyvin tunne. - - Sinänsä mainiossa Amarcordissa tosin pidetään hirveää meteliä - nuo italialaiset perheet (haha - olipa pätevää elokuvakritiikkiä).

Itse asiassa tunnen elokuvia - joita tietenkin on tehty aivan jumalattomasti - huonommin kuin kirjallisuutta, jota sitäkin tosin tuotetaan nykymaailmassa kuin munia teollisuuskanaloissa.

*
Olennaista kuitenkin lienee jonkinlainen näkemys maailmasta.

Wittgenstein sanoi asian suoraan ja hyvin: 'Niin vähän kuin olenkin lukenut filosofiaa, olen lukenut sitä liikaa.'

Näkemyksen syntymiseen tarvitaan siis enemmän luovuutta kuin informaatiota.

(Tosin Wittgensteinin kommentti oli pikemminkin filosofian itsensä kritiikkiä, mutta se sopii nyt myös omiin tarkoituksiini kulttuurituotteitten 'kulutuksen' ja niistä 'hyötymisen' suhteen ajatuksellisesti.)

Minulla on näkemys - - outo eksistentiaalinen black out (hymiö).

Se aiheutuu yrityksestä elää äärimmäisen kaksoissidoksen läpi - - toisin sanoen yrityksestä ymmärtää eksplisiittisen ja implisiittisen ideologisen viestin toisiinsa kietoutuminen ja ero.

Zizek ei kuitenkaan mene black outiin tässä asiassa. Pitää yrittää ottaa häneltä oppia.

Kuuntelin ja katselin Zizekiä tänään vajaan kahden tunnin google-videon verran, ja kyllä hän oli taas aivan verraton analysoimaan mm. juuri elokuvien kautta sitä, miten ideologia toimii meidän maailmassamme.

Palaan tähän asiaan lähipäivinä.

Anonymous said...

Raymond Raivokkaalle: "Senttari" on kielenkäytössäni arvostava sana. Tsehov sanoi itse olleensa senttari ja ylpeä siitä. Hänhän elätti senttaamalla ison perheensä.
Itsekin oli lyhyehkön ajan sataprosenttinen senttari; vieläkin punastun lievästi muistellessani kaikkia niitä kirjoituksia. Ne eivät olleet suurta kirjallisuutta, mutta vekselini sain maksetuksi.

Kuulun ison D:n uskollisimpiin ihailijoihin, mutta en voi olla muistuttamatta, että hänenkin ikuiset ajatuksensa syntyivät tarpeesta saada pelivelat maksetuiksi ja pöytään leipää ynnä leivän päälle hiukan kestomakkaraa.